Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta

Lena Einhorn: Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta

(Ninas resa. en överlevnadsberättelse, 2005)

Otava, 2007

286 sivua

Meinasi tulla hätä, että ehdin lukea tämän kirjan ennen kuin saan TBR100 -listani julkaistua. Eihän se nyt passaa, että edetään väärässä järjestyksessä... Ensin tehdään lista ja sitten vasta aletaan käymään sitä läpi, niin päin se olla pitää ;)

Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta on Lena Einhornin kirjoittama kirja äitinsä Nina Einhornin (o.s. Rajmic) elämästä toisen maailmansodan aikaisessa Puolassa. Nina halusi kertoa tarinansa veljensä Rudekin takia, joka oli pelastanut hänen henkensä useampaan kertaan. Kirja perustuu Ninan 1990-luvulla itse sanelemiinsa muistoihin, Lenan vuonna 1999 tekemään nelituntiseen Ninan haastatteluun sekä viisituntiseen täydentävään haastatteluaineistoon, joka on tehty Ninan viimeisenä elinvuotena. Lisäksi kirjassa on osin muutakin faktatietoa kyseisestä ajasta.

Ninan elämä muuttui lopullisesti varhain perjantaiaamuna 1. syyskuuta 1939. Sinä aamuna marssi Saksan armeija Puolaan. Se päivä oli Ninan paratiisin, hänen juutalaisen Puolansa, lopun alkua. Mutta loppu tulisi hitaasti, hämäävän hitaasti, niin hitaasti, että he kaikki - kaikki Ab-koulun oppilaat, kaikki ne jotka kävelivät deptakilla Trauguttinkadun ja Adrzejnkadun välillä, kaikki ne jotka pelasivat korttia hänen äitinsä kanssa ja keskustelivat maailmanpolitiikasta hänen isänsä kanssa - ehtisivät tottua tuohon käsittämättömään. Kaikki, vaikkakaan useimmat heistä eivät enää olisi silloin elossa.

Kuten kirjan nimikin jo kertoo, sijoittuu osa kirjasta Varsovan gettoon, juutalaisille tarkoitettuun aidattuun asuinalueeseen, jonne Nina perheineen muuttaa. Rajmicin perhe valmistautuu kokemaan getossa kovaa elämää ja jopa köyhyyttä, mutta olettavat säilyvänsä siellä hengissä. Ihmisiä kuitenkin tapetaan, olot huononevat ja lopulta aloitetaan junakuljetukset epämääräisille työleireille, joiden todellisesta määränpäästä alkaa herätä epäilyksiä ja pelkoja. Aluksi getossa piileskely ja myöhemmin sieltä pakeneminen tuntuu olevan ainoa vaihtoehto selvitä hengissä. Mutta geton muurien ulkopuolella arkipäivää on piilopaikan löytäminen, kiinnijäämisen pelko ja sodan loppumisen odotus.
 
Koska kyseessä on tositapahtumiin perustuva selviytymistarina, tuntuu ikävältä puuttua kerrontatapaan. En kuitenkaan voi muutakaan, sillä kerronta vaikutti niin paljon lukemiseeni. Vaikka Lena Einhorn on takakantta lainatakseni lääkäri, syöpään ja virologiaan erikoistunut biologi sekä kirjailija ja elokuvaohjaaja ei hänen kirjoitustapansa ainakaan tämän kirjan osalta saa minulta kiitosta. Tarinaa kerrotaan vuoroin Lenan, hänen äitinsä Ninan ja Ninan äidin Fanjan näkökulmasta. Heti alusta asti on vaikeaa erottaa kenestä kulloinkin kerrotaan, eikä aikamuotojen vaihtelu läpi kirjan ainakaan selvennä kuvaa. Lukeminen olikin hyvin raskasta, sillä jouduin monta kertaa palaamaan takaisin selvittääkseni missä, milloin ja kenessä mennään. Ehkä tästä syystä henkilöt ja tarina eivät tule kovin lähelle. Myös Aino oli kiinnittänyt huomiota kerronnan vaihtelevuuteen.

Ninan tarina itsessään, ilman kerronnallisia seikkoja, oli kuitenkin mielenkiintoinen lukea. En nimittäin muista aiemmin lukeneeni (pääosin) Varsovan gettoon sijoittuvaa selviytymistarinaa, joten siltä osin koin saavani uuden näkökulman toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"Tuuli puhalsi, aurinko paistoi, tie oli auki edessäni."

Nyt on saatu ensimmäinen kirja TBR100 -listaltani luettua. Parhaillaan lukemani kirja on myös samaiselta listalta, ihan erilainen ja alusta asti hurmaava!