20 syyskuuta 2011

Pelastusrenkaita



Kirsti Ellilä: Pelastusrenkaita
Karisto, 2010
229 sivua


Nyt taitaa olla viihdevaihde päällä, sain jo luettua Ellilän kirkkotrilogian kakkososan. Teki mieli aloittaa päätösosa jo eilen illalla, ajattelin kuitenkin malttaa sen verran, että saan tämän postauksen alta pois.

Sarjan ensimmäisen osan lopussa Matleenan ja Auliksen avioliitto veteli viimeisiään. Pelastusrenkaiden alussa ero on jo arkea ja Matleena on muuttanut pois Umpikujalta, vuokralle 82-vuotiaan merikapteenin omakotitalon päätyyn. Ystävänsä suosituksesta Matleena päättää osallistua eroseminaariin, jospa vertaistuki auttaisi häntä pääsemään jaloilleen. Ehdottaapa hän seminaaria ex-miehelleenkin:

-Ehkä eroryhmä voisi auttaa sinuakin kasvamaan ihmisenä, minä selitin.
Hiljaisuus toisessa päässä oli musertava.
-Minä olen ymmärtänyt, että jos ihminen tässä iässä vielä kasvaa, siinä on taustalla jokin vakava sairaus, esimerkiksi kasvuhormonin liikatuotanto, Aulis sanoi. Hän käytti sitä tiettyä sävytöntä ääntä, joka oli varattu erityisille typeryksille silloin kun nämä ovat tehneet jotain yllättävän tyhmää, vaikkei heiltä normaalistikaan paljon odoteta.

Eroseminaariin osallistumisen ohella Matleena toimii pappina ja käy edelleen tekemässä Umpikujalla kotitöitä. Riideltyään jälleen kerran Auliksen kanssa Matleena saa tarpeekseen ja päättää kirjautua nettideittipalveluun. Kun hän päätyy treffeille 23-vuotiaan Pyryn kanssa on soppa valmis. Onko suhteella tulevaisuutta? Onko ikäerolla merkitystä? Miten lapset (ja kaikki muut) asiaan suhtautuvat?

Ellilä onnistuu jälleen käärimään vaikeita aiheita viihteen käärepaperiin. On uskonnollisia ja vakaumuksellisia näkemyseroja, korvaavia (pelastusrengas)ihmissuhteita ja paljon muuta. Hän myös kiepsauttelee näkökulmia ympäri. Välillä nimittäin tuntui, että nyt osui pilkka Matleenan omaan nilkkaan, ei hän itsekään niin suvaitsevainen ole. Tulevasta sen verran, että kiepsauttelu jatkuu päätösosassa, sillä siinä onkin pääosassa Aulis. Mielenkiinnolla odotan, mitä hänestä paljastuu...

Pelastusrenkaita ei mielestäni ihan yltänyt aloitusosan Pappia kyydissä tasolle. Kakkososa tuntui poukkoilevan sinne tänne, sivuhenkilöt veivät ehkä liikaa tilaa. Onneksi teologisten asioiden käsittely on edelleen raikasta, eikä uskontoähkyä ole vielä näköpiirissä. Kuiva huumori toimi vieläkin, tykkäsin myös siitä, että Ellilä jätti lopun hieman avoimeksi, ei mennyt ihan "hömpäksi" :)

Kannattaa kurkata myös Kirsin koostepostaus kahdesta ensimmäisestä osasta ja Sallan arvio Pelastusrenkaista.

2 kommenttia:

  1. Voi että, minunkin pitäisi kyllä jossain välissä tutustua Ellilän tuotantoon kun sitä on näin monessa blogissa tuotu esille kiinnostavasti!

    VastaaPoista
  2. Minullekin Ellilä on suhteellisen uusi tuttavuus. Tutustu ihmeessä, Susa :)

    VastaaPoista