sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär



Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär
Johnny Kniga, 2018
282 sivua
Luettu: 17.4.2019
Mistä: kirjastosta


Noidat ja noituus ovat kiinnostavia aiheita kirjoissa ja elokuvissa, niin faktassa kuin fiktiossa. Vaikka aiheesta on ilmestynyt monta kiinnostavalta vaikuttavaa kirjaa on niiden lukeminen jäänyt vähiin. Susan Fletcherin Noidan ripin luin muutama vuosia sitten, elokuvapuolelta täytyy mainita viime talvena IIK!! -kauhuelokuvafestareilla katsomani vuonna 1922 ilmestynyt elokuva Häxan, Veli-Matti O Äijälän säestämänä. Nyt lukuvuoroon pääsi Tapio Koivukarin kirjoittama historiallinen noitaromaani.

Poltetun miehen tytär sijoittuu 1600-luvun Islantiin. Árnesin pitäjässä, Rantojen kihlakunnassa Hyväniemessä asuvan Mangan isä turvautuu rukousten lisäksi vanhoihin taikoihin ja riimuihin turvatakseen kalaretket ja kalansaaliin, Mangan äiti puolestaan on kyläläisten luottonainen sairauksissa ja synnytyksissä. Äidin opit ovat tarttuneet myös tyttäreen, varsinkin äidin sairastaessa Manga yrittää jos ei parantaa niin ainakin helpottaa äidin oloa äidiltä oppimillaan rohdoilla. Ajat kovenevat niin Hyväniemessä kuin Àrnesissa ja lopulta Mangan isää syytetään noituudesta, jonka rangaistuksena on kuolema. Noituuden syytös tarttuu ja leviää eikä Manga koe enää olevansa turvassa vaan pakenee kylästä.

     Ymmärsin, että minun oli päästävä täältä, pois koko pitäjästä, sillä täällä minua odotti vain tihentyvä piiri kuin korppien joukko jalkansa loukanneen karitsan ympärillä, odotti syytösten syöveri ja pahan hengen palka, sillä milläs olisin saattanut todistaa, etten tiennyt kirkossa kouristavan pirun alkuperää, en sen enempää kuin toisetkaan, niin lähellä oli se leiskaus, sylkäisty syytös, olinhan minä Hyväniemen Manga, poltetun miehen tytär, ja se ajatus poltti minun sieluani ja sydäntäni kuin hehkuva rauta tai polttava liekki. Tai se liekki oli jo sisimmässäni, korvensi minua, vei minulta päivän rauhan ja yön unen, sai minut varjoa säikkymään ja jokaista risahdusta kavahtamaan.

Toisessa osassa kerronta siirtyy Syvännölle, Ísavuonon kihlakuntaan pappi Tómasin talouteen, jota koettelee suru. Olin hetken vähän hukassa, ehkä Koivukarin tähän toisen osan alkuun tekemä henkilöhahmon nimivalinta hämäsi ja johti tarkoituksella harhapolulle, mutta sitten löysin taas oikean suunnan, kokonaisuus alkoi hahmottua ja tarina imaisi uudestaan mukaansa.

Aihe, noitasyytökset ja etenkin niihin liittyvät oikeudenkäynnit ja rangaistukset ovat julmia, mutta niistä kerrotaan hienovaraisesti. Vaikka polttoroviot syttyvät ei niiden äärelle jäädä tuijottamaan liekeissä palavia hahmoja vaan katse ja kerronta siirtyy vaivihkaa kauemmas, eteenpäin. Manga on päähenkilö, mutta tarinaa kuljetetaan myös muiden henkilöiden näkökulmasta. Mangan kertojaääni erottuu, se kuulostaa vanhahtavalta, se on välillä kuin laulu ja se soi hienosti.

Kaaduin ja uuvuin montakin kertaa, mutten rohjennut itkua päästää, nyt oli vain taivalta tehtävä, matkaa mentävä jos elää mieli, puroa seurattava solinaa myöten.

Pidin Islannin jylhistä maisemista ja tarinan verkkaisesta tunnelmasta. Noituus on solutettu kyläläisten elämään ja arjen askareihin. Koivukari kuvaa hienosti sitä miten kovina aikoina on helppo etsiä syitä ja syyllisiä muista, nähdä kaikki vastoinkäymiset paholaisen työnä. Henkilöiden väliset kiistat ja kaunat on helppo pukea noidan merkeiksi ja näitä syytöksiä vastaan on vaikea järjellä taistella. Kirjaa lukiessa mielessä pyörii ajatus, jonka Tómas pukee sanoiksi:

(...) ajattelin, että jos ruvetaan noitamiehen perhettäkin epäilemään ihan vain varmuuden vuoksi, riittääkö sekään ja pitääkö tuomita ennen pitkää koko pitäjän väki.

Mielenkiintoinen kirja.


Sitaattikunniamaininnan saa (lause, johon tiivistyy koko tarina):

Noidan maine on semmoinen, ettei sen saanut siitä niin vain vapaudu.

Helmet-lukuhaaste 2019: 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
Kirjallinen maailmanvalloitus: Islanti


4 kommenttia:

  1. Tämä oli todella kiinnostava kirja, joskin runsaiden teologisten pohdintojensa vuoksi paikoin raskaslukuinen.

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin, eikä mikään tuntunut raskaalta. Kunnon historiankirjan noitavainoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tässä oli historia hyvin läsnä, tarina tuntui todelliselta.

      Poista