Noidan rippi

Susan Fletcher: Noidan rippi

Like, 2011

(Corrag, 2012)

400 sivua

En ole unohtanut Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta. Elma Ilona haastoi minut lukemaan Fletcherin Noidan ripin, kirja matkasikin mukanani Tampereella, Tallinnassa ja Vantaalla. Viimeiset sivut säästin kotiin.

Corrag on noitaa koko ikänsä niskaansa saanut pieni nuori nainen. Isätön, äiditön, tavallaan koditonkin, mikäli luontoa ei lueta sellaiseksi. Hän istuu vankisellissään odottaen tuomionsa täytäntöönpanoa. Kun kevät pian koittaa hänet tullaan polttamaan roviolla noitana. Pastori Charles Leslie saapuu kuuntelemaan Corragin tarinan ajaakseen omaa asiaansa, oman kuninkaansa etua. Corrag kertoo tarinan neljästä elämästään, alkaen Englannista hänen lapsuudenkodistaan jatkuen luoteeseen, Skotlannin Glencoeen, ja lopulta vankeuteen. Keskusteluhetket muuttavat heitä molempia, mutta lopulta, kun tarina on kerrottu, myös Corragin neljännen elämän on päätyttävä.

Sanon itsekin niin - katso. Noita... Ja hengitykseni huuruaa niin, että sana tuprahtaa ilmaan valkoisena.
     Olen yrittänyt olla välittämättä. Kovasti olen yrittänyt.
     Olen koettanut sanoa ei se haittaa ja hymyillä. Ja tavallaan noita on ollut lahja - ajattele nyt elämääni... minkä kauneuden luo noita on minut johdattanut. Aamuruskoja ja vesiputouksia, ja pitkiä, harmaita hiekkarantoja joilta aukeaa pauhaava meri, ja ajattele millaisia ihmisiä olen tavannut - kerta kaikkiaan! Olen tavannut suurenmoisia eläjiä. Viisaita, lämpimiä, eläväisiä ihmisiä, joita en olisi tavannut ilman noitaa. Ja minkä rakkauden olen saanut kokea. Ilman noitaa en olisi tavannut miestä, jonka vuoksi päässäni soi hän, hän, hän - koko ajan. Hän, joka sukaisi hiussuortuvan korvani taakse. Joka sanoi sinä...
     Alasdair.
     Tämä kaikki on noidan ansiota. Ehkä se kannatti kestää.

Tarinaa kerrotaan vuoroin Corragin, vuoroin pastori Leslien vaimolleen kirjoittamien kirjeiden kautta. Lukijalle siis avautuu Corragin omakohtaisen, itsekertomansa tarinan lisäksi Leslien tulkinta siitä pohdintoineen. Kirjeistä avautuu myös Leslien ja hänen vaimonsa tarina, se ei nouse esille liikaa mutta avaa pastorin taustaa. Koko kirja on siis hiljaista, voimakasta vuoropuhelua Corragin ja pastorin sekä pastorin ja hänen vaimonsa välillä.

Kirjan nimestä huolimatta en tiennyt tarkkaan mistä kirja kertoo ja miten. Olin ensin hieman epäileväinen. Pitäisinkö kirjasta, joka tosiaan on nimensä veroinen, noidan rippi kirkonmiehelle? Tästä pääseekin haasteen ytimeen: rakastuinko kirjaan? Kyllä, mutta en niin täydestä sydämestäni että nostaisin sen suosikkikirjakseni, mutta kuitenkin niin paljon että harmittaa palauttaa kirja takaisin kirjastoon. Noidan rippi oli vahva lukukokemus kaikessa koruttomuudessaan ja hienossa luonnon kuvauksessaan. Suurelta osaltaan lukukokemukseeni vaikutti Fletcherin kieli: se on niin soljuvaa, kaunista ja tarkasti kuvailevaa, että oli helppoa kuvitella itsensä kulkemaan Corragin jalanjäljissä, aistit avoinna.

Onnellisia loppuja on monenlaisia. On sellaisia, joissa onni osuu kirjan päähenkilö(ide)n kohdalle ja niitä, joissa onni kohdistuu pelkästään lukijaan ja hänen tuntemuksiinsa. Noidan ripin lukemalla voi päätellä itse kummasta lopusta siinä on kyse. Vai kummastakaan. Vai molemmista. Voi lukekaa!

Tällä kertaa linkitän ainoastaan haastajani Elma Ilonan arvioon, josta löytyy lisää linkkejä.


Sitaattikunniamaininnan saa (ja tuo mieleen ensinäkemäni yöllisistä Alpeista, vaikka eri suunnalla Corragin maisemista ovatkin):

Vuoret näyttivät pikimustilta, kuin kankaaseen leikatuilta kuvioilta, ja se kangas oli tummansininen tähtitaivas.

---

Pssst! Perjantaina minua kutsuu Oulu ja tapaaminen muutaman ihanan kirjabloggarikollegan kanssa. Vielä ehtii mukaan, lisätietoja saa Luen ja kirjoitan -blogin Paulalta sähköpostitse: luenjakirjoitan at gmail piste com.