perjantai 13. heinäkuuta 2018

Marcia Preston: Perhosten talo

 


Marcia Preston: Perhosten talo
Silk, 2008
346 sivua
Suomentanut: Meri Ala-Tauriala
(The Butterfly House, 2005)
Luettu: 5.7.2018
Mistä: oma ostos


Kävin penkomassa autotallikirppiksellä valtavaa dekkaripainotteista pokkarivalikoimaa. Sieltä lähti mukaan kassillinen lukemista, lähinnä dekkareita ja jännityskirjoja sekä vähän kuin villinä korttina Prestonin Perhosten talo, josta en oikein osannut sanoa onko se lintu, kala vai perhonen. Kirja vaikutti juuri sopivalta lomalukemiselta, joten pakkasin sen mukaan lomareissulle.

Roberta "Bobbie" Leen elo Ruth-äidin kanssa on lasista ja viileää. Onneksi uudesta asuinpaikasta, Oregonin Shady Riveristä löytyy lapsuuden pelastukseksi Cynthia "Cincy" Janes. Tytöt ystävystyvät ja Cincyn Kalliosatamaksi kutsutusta kodista tulee Bobbielle kuin toinen koti, tytöt saavat nauttia yhdessäolosta ja Cincyn perhosia tutkiva äiti Lenora ottaa Bobbien vastaan kuin oman tyttären. Sitten tapahtuu jotain mikä muuttaa kahden äidin ja kahden tyttären elämät lopullisesti.

Tarinaa kerrotaan kahdessa tasossa, se alkaa Bobbien nykyhetkestä (vuodesta 1990) ja välissä Bobbie palaa lapsuuden muistoihin 1970-luvulle. Preston kuvaa onnistuneesti ystävyyttä, sen tuomaa iloa ja onnea, mutta myös sitä kipuilua, jota ystävyyteen joskus (usein) liittyy osapuolten kasvaessa.

Minä kaipasin meidän juttutuokioitamme, jotka olivat ravinneet minua koko ala- ja yläkoulun ajan.

Odotin tarinalta etukäteen enemmän jännitystä (ehkä kirpparipöydän muu valikoima vaikutti asiaan), mutta ehkä kustantajasta olisi voinut päätellä, että ei Perhosten talo mikään trilleri ole. Ei tarina täysin hajuton ja mauton ollut, mutta vähän liian kevyt ja siirappinen minun makuuni, tunnelma ja jännite jäi melko pinnallisesksi. Varsinkin Bobbien aikuisiän parisuhdekuvio jätti päälleliimatun ja ylimakean jälkimaun. Perhoset, jotka on nostettu jopa teoksen nimeen asti jäivät valitettavasti lepattamaan vähän irrallisena elementtinä, ihan kuin Preston olisi halunnut ne mukaan tarinaan väkisin.

Ihan hyvä kuitenkin, että tartuin kirjaan ennakkoluulottomasti, sillä kirja oli juuri sopivaa reissuluettavaa. Kun oli ollut päivän vaeltamassa ja saapui väsyneenä hotellille oli kiva lukea vähemmän syvällistä tarinaa. En kuitenkaan usko, että Perhosten talo jättää sen suurempaa muistijälkeä.


Sitaattikunniamaininnan saa (lause, joka sattui sopimaan lomakohteeseen ja vuorivaelluksille):

Auringon lämmittämä graniitti tuntuu turvalliselta selkäni alla, ja rinteestä kantautuva miellyttävä humina hiipii luihini.

Helmet lukuhaaste 2018: 41. Valitse kirja sattumanvaraisesti (sattumanvaraisuus on vähän suhteellinen käsite, mutta mielestäni sopi tämän kirjan kohdalle).

Kirjankansibingo kesä 2018: Kesä


- - -

Seuraavaksi pitäisi purkaa lukumaratonilla luetut kirjat blogiin, mutta sitä ennen vielä kuvatunnelmia lomamatkalta Itävallasta. Alpit ♥








 

2 kommenttia:

  1. Kirjalla on ihana nimi. Nyt on perhosten aika <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niin on. Tänä kesänä on näkynyt todella paljon perhosia!

      Poista