maanantai 31. heinäkuuta 2017

Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen



Jani Toivola: Musta tulee isona valkoinen
Siltala, 2016
266 sivua
Luettu: 23.7.2017
Mistä: kirjastosta


Jani Toivolan kirja oli mennyt minulta täysin ohi kirjakatalogeja selatessani, mutta onneksi Reader, why did I marry him -blogin Omppu Martin kirjoitti tästä. Kiitos vinkistä! En ole seurannut aktiivisesti Jani Toivolan uraa, mutta olen lukenut hänestä kirjoitettuja juttuja ja katsonut hänen tv-esiintymisiään mikäli sellaisia on tullut vastaan. Toivola vaikuttaa kiinnostavalta henkilöltä, joten tartuin mielelläni hänen omaelämäkertaansa.

Jani Toivola kertoo kirjassaan kuinka hänestä, kenialaisen isän ja suomalaisen äidin pojasta, kasvaa tanssia ja näyttelemistä rakastava nuori mies, joka käy löytämässä ja rakentamassa itsensä New Yorkissa, kiertämässä kouluissa ja yhteisöissä kertomassa erilaisuudesta ja tulee valituksi vuonna 2011 ensimmäisenä tummaihoisena kansanedustajaksi Suomen eduskuntaan. Välillä Toivola kertoo matkastaan Berliiniin tapaamaan veljeään sekä yhdessä veljensä kanssa tekemästään matkasta heidän yhteisen isänsä kotiseudulle Keniaan etsimään juuriaan ja tapaamaan sukulaisiaan.

Kertoessaan afrikkalaisista sukujuuristaan Toivola mainitsee, että kenialaiset ovat saarnaajakansaa, heillä on puheen lahja, asiat sanotaan suoraan sydämestä tunteella ja välillä jopa hurmoksella. Tämä väite täytyy allekirjoittaa myös Toivolan itsensä kohdalla, sillä hän kertoo elämästään, peloistaan ja arvoistaan todella mukaansatempaavasti ja innostavasti, huumoria unohtamatta. Hänen mielipiteisiinsä on helppo yhtyä ja on helppo kuvitella kuinka hän saa muut vakuutettua, innostumaan omista ideoistaan. Suomalaisissa on negatiivisesti asioihin suhtautuvia, vähäeleisiä ja käytökseltään kovin hillittyjä ja konservatiivisia ihmisiä ja on hienoa, että joukossa on vastapainoksi myös Toivolan kaltaisia positiivisia, kannustavia, rohkeita ja räiskyviä yksilöitä. Jani Toivola näyttää esimerkillään, että ihminen saa pelätä, tunnustaa pelkonsa ja olla silti vahva, uskaltaa tarttua uusiin haasteisiin, opetella uutta, vaihtaa suuntaa ja avata suunsa vaikeistakin asioista.

Olen täysin suomalainen, mutta en kuitenkaan ihan. Olen täysin mies, mutta en kuitenkaan ihan. Mutta olemassa minä olen, yhtä vahvasti ja todellisena kuin jokainen ihminen ympärilläni.
 
On ihailtavaa miten avoimesti Toivola kertoo lapsuuden unelmistaan, kiitollisuudestaan etenkin äitiään ja mummoaan kohtaan, nuoruuden ihastuksistaan, ihostaan ja sen merkityksestä, kokemastaan rasismista, seksuaalisuudestaan ja perheen perustamisestaan, mikä sekään ei mene perinteiseksi katsotun kaavan mukaan. Toivola puhuu kauniisti vanhemmuudesta, siitä miten tytär kasvattaa häntä eikä päinvastoin, kuinka vanhemman tulee osata olla asettamatta turhia ennakkoluulon muureja tai olla sysäämättä omia haaveita lapsen harteille. Toivola onnistuu myös puhumaan politiikasta kansantajuisesti, käyttämättä turhaa kapulakieltä. Hän ei myöskään nolostele kertoa pienistä suurista haaveista:

En vieläkään osaa sanoa mikä minusta tulee isona. Jos saisin tehdä ihan mitä vain haluaisin, tanssisin ehkä mieluiten makuuhuoneen peilin edessä Beyoncéa. Voisiko siitä tehdä uran itselleen? Tanssiessani tunnen yhä olevani voimakkaimmin kosketuksissa itseni kanssa, kosketuksissa siihen mikä minussa on luontaisinta.

Musta tulee isona valkoinen on ajatuksia herättävä ja kiinnostava kurkistus Jani Toivolan elämään. Plussaa vielä kirjan nimestä, jolle löytyy selvitys Toivolan lapsuudesta. Kirjan lisänimi - Miten päästä irti pelosta ja häpeästä ja seistä omilla jaloillaan kuulostaa hieman luotaantyöntävästi self help -kirjalta, mutta onneksi bloggarisuosittelu ja vaikutelmani Jani Toivolasta vei voiton ja luin kirjan. Voin suositella muillekin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Mitä vähemmän pelättävää, sitä enemmän elämässä on mahdollisuuksia toteuttaa itseään ja seurata omaa polkuaan. Kaikki hyvä elämässä alkaa rohkeudesta.

Iin kirjaston kesän 2017 lukuhaaste: 5. Elämäkerta

4 kommenttia:

  1. Tämä oli ilahduttava kirja, jotenkin tuo Toivolan vaivattomalta tuntuvat positiivisuus ja into tarttui. Pidin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, niinpä!

      Ei voi kuin ihastella Toivolan positiivista elämänasennetta.

      Poista
  2. Luin tämän jokunen aika sitten ja ihastuin todella Toivolan ajatuksiin ja rohkeuteen kirjoittaa monista aroista asioista. Kirja herätti minussa itsessäni tosi paljon ajatuksia ja sai peilaamaan omaa elämääni toisenlaisessa valossa. Todella upea ja "henkevä" kirja. Kirjassa olisi paljon tarttumapintaa, mutta huomaan että minun on vaikea kirjoittaa siitä. Jotenkin haluan pitää sen itselläni ja siksi mietinkin jätänkö kokonaan bloggaamatta. Sitten toisaalta kirja ehdottomasti ansaitsisi huomiota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, toivottavasti päädyt bloggaamaan tästä, niin kuin sanoit kirja ansaitsee saada huomiota. Minunkin oli vaikea kirjoittaa kirjasta, tuntui etten osaa pukea tuntemuksiani sanoiksi.

      Kirjaa lukiessa ajatukset kulkivat melkoista vuoristorataa. Koin surua ja vihaa ihmisten ajattelemattomuudesta, ihailua ja riemua siitä kuinka Toivola on selvinnyt kaikesta sekä kiitollisuutta siitä, että Toivolalla on ollut rohkeutta pukea ajatuksensa ja mielipiteensä sanoiksi kirjan kansien sisälle.

      Poista