maanantai 18. elokuuta 2014

Kalle Päätalo: Täysi tuntiraha



Kalle Päätalo: Täysi tuntiraha
(Iijoki #4)
Gummerus, 1991 (1974)
618 sivua
Luettu: 14.8.2014
Mistä: kirjastosta


Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kimppaluku on ehtinyt jo neljänteen osaan. Mielikuvani tylsähköstä, hitaasti etenevästä iäkkäämpien miesten kirjallisuudesta karisi jo alkumetreillä ja nyt vain ihmettelen miksi ihmeessä kynnys aloittaa sarjan lukeminen tuntui aikoinaan niin suurelta.

Täysi tuntiraha jatkuu juuri siitä mihin Kunnan jauhot jäi. 14-vuotias Kalle haaveilee hurrauspuserosta, mutta tienarahat kuluvat velkojen maksuun, jauhojen ostoon ja tietysti Riitun tupakkaan. Ajat kovenevat myös Jokijärvellä ja Herkon ollessa piirillä eli Oulun Piirimielisairaalassa täytyy Kallen ottaa vastuu perheen elättämisestä. Töitä ei vain tahdo löytyä ja vähistä töistäkin maksetaan onnetonta palkkaa. Vaikka perhe joutuu yhä alemmas yhteiskunnan arvoasteikossa ei Kalle anna periksi vaan yrittää päästä kiinni leivän syrjään ja pitää perheen yhdessä. Minä pärjään pääni..., perkele...! Kaiken kurjuuden keskellä Kalle kuitenkin kokee ilon ja onnen pilkahduksia suunnitellessaan omien tarinoiden kirjoittamista ja julkaisua, saadessaan viimein huomiota tytöiltä ja ansaitessaan kehuja omalla työllään. Silti Kalle käy syvällä pohjamudissa, mutta onneksi sieltä on vain yksi suunta, ylöspäin.

     Tahtoisin lähteä jonnekin... minne tahansa... pakoon tätä harmautta. Mutta tympeyteni keskelläkin käsitän, että en pysty. En ainakaan vielä. Koti-ikävä ja pelko ajaisivat minut joka tapauksessa pian takaisin. Tunnen ajautuneeni tilaan, jossa minulla ei ole hyvä missään. Kotona on tympeää, mutta kuitenkaan en pysty jättämään tätä synkkää pirttiä, äitiä ja pienempiä penskoja.

Täyteen tuntirahaan mahtuu todella paljon tapahtumia. Herkon mielisairaus raastaa edelleen Riitua ja koko perhettä, mutta Herkon riepottelu edestakaisin kunnan rattaistossa ei sekään ole herkkua kotiväelle. Herkon käytös sai minut jopa voimaan välillä pahoin, on vaikea ymmärtää kuinka perhe on kestänyt kaiken ilkeilyn, luulottelun ja suoranaisen hengen uhkaamisen. Kalle joutuu kasvamaan todella varhain perheen pään rooliin, vastapainoksi hän kuitenkin ehtii työn lomassa välillä nauttia lapsen osastaan, kääntää kiviä, urheilla, jutella kirjoista ja kirjoittamisesta kaimansa kanssa ja lukea, esimerkiksi Aleksis Kiven Seitsemän veljestä tekee Kalleen suuren vaikutuksen. Mahtavaa, jaan Kallen kanssa hienon lukukokemuksen!

Kirja tarjoaa mielenkiintoista vertailua 1930-luvun lopun ja nykypäivän Suomen välillä, muutenkin kuin töiden osalta. Kun nykyään lasten terveyttä seurataan heti syntymästä asti (ja jo sitä ennen raskausaikana) käy Kalle ensimmäistä kertaa lääkärissä noin 16-vuotiaana. Samoin ensimmäinen (uutuuden karheassa) kirkossa käynti ajoittuu samoihin ikävuosiin ripiltä pääsyn yhteyteen. Kun lentokone saapuu ensimmäistä kertaa Taivalkoskelle on kansa ihmeissään ja ryntää umpihangessa moista ihmettä katsomaan. Aivan kuin olisi lukenut dokumenttia Suomen historiasta. Niinhän minä itse asiassa teinkin, vieläpä mielenkiintoista ja mukaansatempaavaa sellaista! Täysi tuntiraha saattaa hyvinkin olla paras tähän asti lukemistani Iijoki-sarjan neljästä osasta. Jos kirjaa täytyisi kuvata mahdollisimman lyhyesti sopisi suomalainen sisu tähän loistavasti. Vaikka tulevaisuus näyttää mustalta ei Kalle anna periksi.

Ainoa huono puoli kirjassa on sen takakansi. En ymmärrä miksi siihen on pitänyt koota koko kirjan oleellisimmat käänteet ja jopa kirjan loppuun sijoittuva Herkkoa koskeva paljastus. Myös kirjan nimi kertoo kirjasta mielestäni liian paljon. Onhan se todella osuva ja hyvin kirjaa kuvaava nimi, mutta kun kyseinen täyden tuntirahan hetki koittaa ei se tunnu niin merkitykselliseltä kun sitä on tiennyt odottaa kirjan alusta asti. Tässä siis taas yksi malliesimerkki siitä miksi yleensä vältän takakansien lukemista.

Myös Maija on lukenut Täyden tuntirahan ja viihtynyt sen parissa, häntä -samoin kuin minua- ilahdutti Kallen kasvava itseluottamus. Kannattaa kurkata myös Vilja Päätalon, Kallen tyttärentyttären blogiin. Vilja on aloittanut vaarinsa kirjasarjaan tutustumisen ja kirjoittaa sen herättämiä ajatuksia blogiinsa.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Jalkoja tosin särki, mutta kai se oli juuri se välttämätön pieni kipu, jonka onnellinen olotila tarvitsee tuntuakseen todelliselta eikä vain kauniilta unelta.

8 kommenttia:

  1. Hieno bloggaus. Päätalossa on hohtonsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke! Onneksi minäkin pääsin vihdoin ja viimein jyvälle Päätalon hohdosta! Pitkä matka on vielä sarjan parissa jäljellä, toivottavasti loppu on yhtä mukaansatempaava!

      Poista
  2. Minustakin tämä oli paras siihenastisista, mutta ei hätää, kirjat sen kuin paranevat (tänä kesänä ei ole tehnyt mieli paljon muuta lukeakaan). Mutta ne kansitekstit! Katson takakannen aina vasta sitten, kun olen lukenut kirjan, ja totean että tämäkin lukuelämys olisi latistunut pahasti jos nuo asiat olisi tiennyt etukäteen. En voi ymmärtää... (Välttelen myös kirjailijasta kertovien juttujen lukemista, muutamaan spoileriin olen vahingossa törmännyt esim. Wikipediassa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, kiva kuulla, että sarja yhä tästä paranee. Minä hieman arvelenkin, että suosikkini ehtii vaihtua moneen kertaan :) Minä luin vähän niin kuin vahingossa osan tuosta kansitekstistä, juurikin sen Herkkoon liittyvän jutun, ja minua harmitti todella paljon. Sama juttu minullakin, en ole hirveästi lukenut Päätaloon liittyviä artikkeleja koska haluan tietää etukäteen mahdollisimman vähän "juonenkäänteitä".

      Poista
  3. Minullekin tämä oli tähän astisista osista paras. Vaikka aiemmistakaan osista ei ole tapahtumia puuttunut, tässä meno oli välillä niin piinaavaa, ettei lukemista voinut lopettaa.

    Minulla on tämä sarja omana ja vain muutamassa kirjassa on kansipaperit, joten takakansitekstit eivät ole päässeet pilaamaan lukukokemusta. Kieltämättä Täyden tuntirahan nimi paljastaa tavallaan liikaa, eikä se täyden palkan saaminen lukijaa samalla tavalla liikuttanut, kuin ehkä muuten olisi voinut.

    Olen sanonut aiemminkin, että tämä kimppaluku oli kyllä Karoliinalta loistava veto! En varmasti olisi lukenut ensimmäistäkään osaa ilman kimppalukua ja olisin jäänyt paitsi todella paljosta. (Vielä en tosin suunnittele lukevani Päätalon kaikkea muutakin tuotantoa, mutta Iijokea ei voi ajatellakaan jättävänsä kesken.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, tässä osassa tapahtumat olivat välillä todella dramaattisia, oli tosiaan hankala jättää kirja odottamaan seuraavaa lukuhetkeä.

      Olen hieman kateellinen sinulle tuosta Iijoki-sarjan kokoelmastasi ;) Viehän se paljon tilaa, mutta olisihan se mahtava kun seuraava osa löytyisi omasta hyllystä.

      En usko, että minäkään olisin ihan lähiaikoina sarjaan tarttunut ilman Karoliinan kimppalukua. Minäkin aloitan aluksi Iijoki-sarjalla, vaikka kieltämättä Päätalon muukin tuotanto on alkanut kiinnostaa kovasti!

      Poista
  4. Kuudes kirja Loimujen aikaa on yksi sarjan parhaista. Mutta älkää naiset jättäkö sotavuosiakaan väliin...

    t. jormanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jormanen, ei mene montaa kuukautta niin pääsen Loimujen aikaan käsiksi mikäli vain pysyn kimppalukuaikataulussa. Hyvänen aika, mitä se semmoinen olisi, että hypättäisiin sarjan osia yli! Ei suinkaan sellainen peli vetele, kyllä minä ainakin aion lukea jokaisen osan ja ihan oikeassa järjestyksessä :)

      Poista