perjantai 23. elokuuta 2013

Charlaine Harris: Veren sitomat

Kärsin lukumaratonin jälkeen jonkinlaisesta lukujumista, en nimittäin oikein tiennyt mille alkaisin eli mitä lukisin. Luin vuorotellen sivun sieltä ja toisen täältä kesken olevista Parvelan ja Sinkkosen KOULUUN! -kirjasta sekä Belitz-Henrikssonin ja kumppaneiden Naisen iholla -tatuointitarinakirjasta, mutta kaipasin pakoa fantasiamaailmaan. Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -vampyyrisarjan kahdeksas osa oli juuri oikea lääke oireisiin. Oivallista lukumaratonin jälkiruokaa, sopivan kevyttä ja nopeasti nautittavaa.




Charlaine Harris: Veren sitomat (#8)
Gummerus, 2012
346 sivua
Suomentanut: Johanna Vainikainen-Uusitalo
(From Dead to Worse, 2008)
Luettu: 13.8.2013
Mistä: kirjastosta


Kirja alkaa pienellä kertauksella menneeseen ennen kuin nykyhetken tapahtumat lähtevät vyörymään liikkeelle. Ihan kiva, sillä kertaus on opintojen äiti ja onhan sarjassa ollut monenlaista juonenkäännettä, joista osa on saattanut painua unohtuneiden asioiden arkistoon. Sitä paitsi tiivis kertaus oli alussa, ei ripoteltuna ärsyttävästi pitkin matkaa.

Sekä vampyyrien että ihmissusien leireissä kuohuu. Koska Sookiella on ystäviä molempien olioiden joukossa ja hänen telepaatin kykyjään tarvitaan taas löytää hän jälleen itsensä keskeltä useampaakin yhteenottoa. Siinä sivussa on hoidettava kaikkea pientä kuten osallistua tuplahäihin, sulatella poikaystävä Quinnin katoamista, ratkoa veljen avioliitto-ongelmia, väistellä erinäisiä tappavia aseita ja ennen kaikkea tutustua uuteen lähisukulaiseen mallia keiju. Itseasiassa sukulaisia tuntuu poksahtelevan esiin kuin sieniä sateella, Sookiellahan on ennestään vain yksi sukulainen, veli. Onneksi Sookien ei tarvitse selvitä kaikesta yksin, pomo Sam, kämppis Amelia, suojelusenkelikeiju Claudine ja useamman kerran Sookien kanssa verta vaihtanut ja siksi läheiseksi tullut vampyyri Eric auttavat Sookien monesta pulasta.

     "Minäkään en usko, että se oli keiju", Eric sanoi. "Mutta puhutaan siitä matkalla. Tänne ei kannata jäädä."
     Siinä hän oli oikeassa. En tiennyt, minne hän oli vienyt ruumiin, ja tajusin etten oikeastaan piitannut siitä. Vuosi sitten olisin ollut ihan riekaleina jos olisin jättänyt jälkeeni ruumiin ja lähtenyt vain ajamaan valtatietä eteenpäin. Nyt olin pelkästään  iloinen siitä, että metsässä lojui hän enkä minä.
     Olin kehno kristitty mutta kohtalainen selviytyjä.

Olipa mukava päästä seuraamaan Sookien ja kumppaneiden tarinaa takaisin Bon Tempsin tutuksi tulleisiin maisemiin. Tässä osassa oli sellaista imua, että en olisi millään malttanut jättää kirjaa käsistäni. Edellisosan heikkouksista ei ollut tietoakaan (sheivausvälineitäkään ei mainittu!) ja tätä osaa ei tarvitse tituleerata välikirjamaiseksi. Tarinassa seurattiin useita juonipolkuja, mutta punaisena lankana -ainakin minulle- oli Sookien ja Ericin toveruus tai suhde, miksi sitä nyt nimittäisi... Tämä nousi ehdottomasti yhdeksi suosikikseni Ericin (lienee jo itsestäänselvyys), keijusukulaisten ja varsinkin yllättävän lopun myötä. Pieni Hunter oli oikein mukava lisä tarinaan ja toivon hänen vilahtavan myöhemmissä osissa.

Tarkoitukseni oli jo edellisen osan yhteydessä mainita vampyyrien hohtamisesta. Luulin, että se on Stephenie Meyerin höpötystä (ei, vaikka pidän Twilight -sarjasta en pidä vampyyrien hohtoefektistä, elokuvaversioissa se menee jo miltei naurettavuuksiin asti), mutta ei. Edellisessä osassa viitattiin tähän ilmiöön ja nyt taas parissakin kohtaa. Hän hohti hieman, kuten kaikki vampyyrit minun silmissäni. Näin siis Sookie Billistä, oletan tämän liittyvän Sookien telepaattikykyyn eli ilmeisesti muut eivät hohtoa näe. Äh, yritän työntää tämän huomioni sinne alussa manitsemaani arkistoon ja pitää nämä vampyyrit mielessäni mattapintaisina.

Sookie Stackhouse -sarjalla on kannattajansa ja kirjaa onkin luettu laajasti blogeissa. Kun tuli tuolle Eric-linjalle lähdettyä niin sama jatkukoon linkityksissä: Morre on edelleen Ericin lumoissa, samoin Haltiamieli, mutta Ahmuun vaalean viikingin vetovoima ei enää niin kovasti pure.


Sitaattikunniamaininnan (ja pienen spontaanin hihkaisun) saa:

"Sookie... minä muistan kaiken."

13 kommenttia:

  1. Mä olen ajatellut sen hohtamisen liittyvän taas Sookien keijuvereen. Vampyyrivaroitus keijuille tjsp. Mutta en ole varma.
    Sen sijaan vahvana käsityksenä on joka tapauksessa se, ettei tavikset näe hohtamista.

    Odotas kun pääset seuraavaan osaan! *hykertelee*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tosiaan Morre, "keijuuteenhan" tuo hohtaminen varmaan liittyy eikä telepaatin kykyyn!

      Oijoi, nyt tekee entistä enemmän mieli päästä seuraavan osan kimppuun! Harmi vain kun kirjastossa on vielä kesäaukioloajat eikä ovet aukene viikonloppuna :( No onhan tuossa muutama muukin kirja odottamassa lukemsita, joten yritän malttaa mieleni ja lukea edes yhden kirjan tähän väliin ;)

      Poista
  2. Ai niin, tätäkin sarjaa pitäisi lukea! En uskaltanut lukea koko arviotasi paitsi alun ja loput silmäilin. Tämä on siis tässä sarjassa minulla seuraava kirja. Pitäisiköhän kerta kaikkiaan repästä ja lukea se seuraavaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, toivottavasti en onnistunut spoilaamaan mitään, yritin kyllä kirjoittaa hienovaraisesti! Sarjoista on vähän hankala kirjoittaa kun väkisin tulee paljastettua jotain sellaista, mitä sarjaa lyhyemmin lukenut ei vielä tiedä.

      Repäise vain ja lue :)

      Poista
  3. Kiva, että pääsit lukujumista! =D Sookieta olen monet kerrat harkinnut lukevani, mutta luulenpa että se jää. Joskus olen kaupassa hiukan silmäillyt kirjoja, ja tullut siihen tulokseen, etten ehkä jaksaisi Sookieta kirjassa. =D True Bloodia olen siis katsonut, ja suurimmaksi osaksi tykännyt, mitä nyt tämä viimeisin tv:stä tullut kausi oli minusta huono.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, nämä poistavat tehokkaasti lukujumin, toinen vaihtoehto on tietysti joku Stephen Kingin kirja ;)

      Hmm... True Blood tuntuisi toimivan yksinkin ilman kirjoja, toisin kuin esimerkiksi Twilight -sarjan leffat, joita tuskin olisin jaksanut katsoa ilman kirjojen lukua :D Eli ehkä voit jatkaa elämääsi hyvällä omatunnolla ilman tämän sarjan lukemista ;) Minä olen seurannut True Bloodia vain nelos- ja viitoskaudet, olin kieltämättä hieman pihalla kun lähtötilanne ja osittain myös juonikuviot olivat hieman päälaellaan kirjoihin verrattuna. Pitäisi päästä katsomaan myös tv-sarjan aiemmat kaudet.

      Poista
  4. Olet näköjään jäänyt pahasti koukkuun, jos jo kahdeksas osa on menossa ;) Itse luin kokeesi yhden kirjan sarjasta, mutta huomasin heti, että ei ole minun juttuni. Kovasti kuitenkin yritin ymmärtää, mutta puolitiehen jäi. Muistaakseni ihmettelin erityisesti vampyyrien maailman yhteisöllisyyttä. Miksi vampyyreillä pitää olla kaikenlaisia järjestöjä ja ala- ja yläjaostoja? Eikö voi vain sooloilla? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija/Pikkurilli, ehkä "hienoista" koukuttumista on havaittavissa ;) En oikein tiedä mikä näissä viehättää, mutta uppoavat kyllä kuin häkä. Kröhöm... Itse asiassa hain kirjastosta jo yhdeksännen osan kun Morre tuolla aiemmin hieman sitä jo hehkutti.

      Pitäähän vampyyreidenkin järjestäytyä kun kerran ihmisetkin. Onhan siellä toki aina joku sooloilijakin joukossa...

      Poista
    2. Näihin totisesti jää koukkuun! Yhdestoista osa pitäisi aloittaa, mutta en vielä "uskalla", kun se pitää sitten ahmia kerralla ja loppuu päivä kesken. :)

      Poista
    3. Anonyymi, sinä oletkin vähän pidemmällä kuin minä :) Minä taidan ottaa yhden sairaslomapäivän ohjelmaksi seuraavan Sookien ;)

      Poista
  5. No niin, eilen sitten luin sen. Nyt vaan odotetaan, koska kirjastoon ilmestyy Veri kielellä! Terveisin Anonyymi Pyry.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyry, toivottavasti et kuitenkaan odota kirjaa ihan veri kielellä, menisi jo turhan vampyyrimaiseksi ;)

      Poista
    2. Heh heh, en sentäs. Ehkä kieli pitkällä ja/tai vesi kielellä?! :D

      Poista