perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kansalliskirja



Turkka Hautala: Kansalliskirja
Gummerus, 2012
112 sivua


Turkka Hautalan Salo on TBR100 -listallani, mutta niin vain kävi että tartuin ensin Hautalan komealta kalskahtavaan Kansalliskirjaan. Sen verran paljon on kirja saanut bloginäkyvyyttä, että tein pikapäätöksen lainata kirjan kun se kerran kirjastossa oli joutilaana.

Kansalliskirja on pienten tarinoiden kirja. Kansien väliin mahtuu niin novelleja, vuoropuheluita, runoja kuin listojakin, joten kirjan tyylilajia on vaikea määritellä. Tarinoilla on kuitenki yksi yhdistävä tekijä, suomalainen. Kirja sisältää siis 48 tarinaa Suomesta, suomalaisista ja suomalaisuudesta.

Kyllähän tarinoista suomalaisen tuntee. Vaatimaton, reviiristään tarkka, ennakkoluuloinen, utelias, periksiantamaton, mukahauskojen muotisanontojen hokija, perinteiden vaalija, urheilu(tai muuten vain)hullu, velvollisuudentuntoinen ja paljon muuta.

Vaihdoin tuulipuvun ja vilkaisin verhonraosta: punakellertävät lehdet lojuivat rivitalon yhteispihalla kuin menneen paraatin koristeet. Ketään ei näkynyt. Hoidin venyttelyt riuhtoen ettei tilanne muuttuisi.
     Astuin ulos syksyn viileään huoneeseen. Paksu Iloinen Kuulumistenkyselijä ilmestyi seinän takaa, se oli matkalla postilaatikoille. Käännyin sivuittain ja kopeloin avaimiani. Tunsin ne. Lähdin hakemaan niitä sisältä.

Auts. Osui ja upposi, myönnän syyllistyneeni joskus vastaavaan. Lukukokemus sisälsikin hyväksyvää nyökyttelyä, hienoista vaivaantuneisuutta, myötähäpeää, ylpeyttä, ärsytystä ja iloa, siis tunteita laidasta laitaan. Mutta pidinkö kirjasta? Kyllä ja en. Pidin Hautalan kirjoitustavasta yleisellä tasolla, mutta etenkin murrepainoitteiset tarinat, kuten "Äijä muuttaa yksi", jättivät hieman kylmäksi. Tosin pelkkää murretta ei voi syyttää, osa aiheista ei kiinnostanut. "Silloin tällöin moikkaaja" (josta valitsin lainauksen) ja "Riipisen toinen lista" taas olivat suosikkejani. Kirja ei yltänyt ennakko-odotusteni tasolle, mutta kyllä tämän silti soisi löytyvän  kirjahyllystä, niin omasta kuin muidenkin suomalaisten. Kansalliskirja on nimensä mukainen. Suomalaisten kirja.

Lukutapa vaikutti tässä kirjassa -niinkuin novelleissa ja muissa lyhyissä tarinoissa yleensäkin- lukukokemukseen. Luin alussa useita tarinoita yhteen menoon, mutta se ei ollut niille eduksi. Sitten luin kirjaa silloin tällöin ja johan alkoivat tarinat maistumaan. Oli vain aika vaikea lukea tarina tai kaksi kerrallaan ja sitten taas jättää kirja odottelemaan. Novelliallergiani yritti nostaa päätään, mutta vika ei ollut Hautalan kynässä vaan korvieni välissä.

Kannesta vielä sen verran, että se on muuten hieno, mutta olisihan niistä tavutussäännöistä voinut pitää kiinni...

Kansalliskirjan ovat lukeneet myös Jane, Mari A., Tuulia, Zephyr, Liisa ja moni muu.


Sitaattikunniamaininna saa:
Ulkona ilma makoilee raukeana taivaan ja maan välissä.

7 kommenttia:

  1. Voi, kauhean tutulta kuulostaa - sekä novelliallergia että "kyllä ja en". Tavallaan tämä oli hieno kirja... mutta tavallaan ärsytti enemmän kuin innosti. Vähän niin kuin nuo suomiverkkarit, kitschin ja retron rajamailla, lukijan tasapainosta taitaa riippua kummalle puolelle kellahtaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, osuvasti tiivistit :) Odotan innolla Hautalan romaaneja, jospa ne olisivat enemmän minun juttu.

      Poista
  2. Totta, Kansalliskirjan tarinat ovat parhaimmillaan pienissä pätkissä. Minäkin ahmin kirjan - ja siitä huolimatta pidin kovasti. :) Kyllä tässä niin monia asioita tunnistaa joko itsessään tai sitten kanssaihmisissä.

    VastaaPoista
  3. Minä olen lukenut Hautalalta Paluun ja Salon ja odotan tätä kyllä innolla :)

    VastaaPoista
  4. Minä olen tästä lukenut niin monta juttua, että tahtoisin tämän lukea! Ja kyllä, olen myöskin samaa mieltä. Voin pahoin kun näen "julkisia" tavutusvirheitä!

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut kommenttinne, mutta en päässyt kesälomareissulla koneen ääreen vastaamaan ja puhelin oli niin hitaalla, että ei toivoakaan vastaamisesta.

    Katja, minullakin meinasi mennä ahmimiseksi, mutta piti väkisin pitää taukoja lukemisessa.

    Merenhuiske: Tavutussääntöjen heittäminen romukoppaan on minulle samanlainen ihmetyksenaihe kuin se, että kirjailijan nimi kirjoitetaan pienellä...

    Katri, kiva kuulla sitten mitä tästä pidät! Jos et ole jo lukenut ja postannut, olen aivan jäljessä blogistaniasta ;)

    Pisarainen, sinun täytyy sitten hankkia tämä käsiisi :) En ole itsekään mikään oikeinkirjoituksen mallioppilas, mutta tuollaiset tahalliset ja "julkiset" virheet häiritsevät...

    VastaaPoista