Viisikko aarresaarella

Olen jo pitkään kaivannut Enid Blytonin Viisikoiden pariin. Ne olivat lapsuuteni suosikkeja mm. Neiti Etsivien ja Tiinojen lisäksi. Olen lukenut muutaman Viisikon aikuisiälläkin, mutta kun lukemiseen tuli saatavuuden vuoksi pidempi tauko jäi projekti silloin kesken. Kesä on juuri sopivaa aikaa tällaisille nopealukuisille ja viihdyttäville seikkailuille, joten lainasin kirjastosta sarjan viisi ensimmäistä osaa. Pääsenpähän ainakin alkuun!

Enid Blyton: Viisikko aarresaarella (#1)

(Five on a Treasure Island, 1942)

Tammi, 1986

140 sivua

Sisarusten -10-vuotiaan Annen, 11-vuotiaan  Dickin ja 12-vuotiaan Leon- kesälomasuunnitelmiin tulee muutos, kun äiti ja isä ilmoittavat lähtevänsä kahdestaan ulkomaille sen sijaan, että he tapojensa mukaan vuokraisivat huvilan Watfordista. Perheen isä on kuullut veljensä vaimolta heidän suunnitelmistaan ottaa kesäksi täysihoitolaisia, joten sisarukset päätyvätkin Fanny-tädin, Peter-sedän ja 11-vuotiaan Paula-serkun luo Kirrin Bayhin. Uusi tuttavuus Paula-serkku, joka haluaa itseään kutsuttavan Pauliksi, hänen salakoiransa Tim sekä läheinen pieni saari linnoineen vaikuttavat oikein hauskoilta ja mielenkiintoisilta. Pian ilmassa on myös seikkailun tuntua kun myrsky nostaa upoksista vanhan hylyn, josta löytyy salaperäinen lipas.

     Anne katseli sinistä lahtea. Lahden suulla oli merkillinen kalliosaari ja sen korkeimmalla harjalla oli aivan kuin vanhat linnanrauniot.
     - Tuo vasta näyttää ihmeelliseltä, hän sanoi. - Mikähän sen nimi on.
     - Kirrin-saari, Paula vastasi ja katsoi saareen päin, silmät yhtä sinisinä kuin meri.

Sarjan aloitusosille ominaisesti on tässäkin henkilöiden esittelyyn ja tarinan pohjustamiseen käytetty paljon sivuja. Tämä näkyy myös juonessa, serkusten ensimmäinen seikkailu ei ole mitenkään päätähuimaava ja mutkikas. Vaikka tässä ei vielä samoiltu nummilla ja eväskorit sekä muut ruokailut eivät olleet kovinkaan suuressa osassa pidin kirjan tunnelmasta kovasti. Toki näin aikuisena kiinnitti huomiota sellaisiin asioihin, joita en lapsena pitänyt lainkaan epäuskottavana tai kummallisena, mutta annoin vain mennä ja nautin tarinasta. Ainoastaan kansi jätti kylmäksi, pidän itse enemmän vanhoista valokuvakansista kuin näistä piirretyistä.

Juuri sopivaa kesälukemista, ihan kuten muistin ja odotin! Kirjan luki vasta myös Riina, joka ei päässyt kirjan myötä lapsuuden fiiliksiin (toisin kuin minä) ja Sonja, joka kyllästyi Paula/Pauli-keskeisyyteen sekä harmitteli syömisten vähyyttä.


Sitaattikunniamaininnan saa:

He lähtisivät seikkailulle.

Mustat morsiamet

Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet

Otava, 1998

288 sivua

Sain painavat suositukset tutustua Sirpa Kähkösen kirjoihin, joita olin tähän asti ennakkoluuloisesti vältellyt. Päätin ottaa selvää mikä Kähkösen kirjoissa oikein viehättää ja lainasin Kuopio -sarjan aloitusosan Mustat morsiamet kirjastosta. Seuraavia osia en kuitenkaan vielä lainannut, vaikka olenkin (tapani tuntien) jo etukäteen valmistautunut lukemaan koko sarjan. Toivoinkin, että morsiamet ei tuota pettymystä.

Kirjan tapahtumat alkavat 20-30 luvun taitteesta jatkuen aina talvisodan alkumetreille vuoteen 1939. Nuori maalaistyttö Anna lähtee kaupunkiin tohtori ja rouva Petterssonille piiaksi. Hän asettuu taloksi  tohtorilan keittiöön huolehtimaan lapsettoman pariskunnan taloudesta ja osittain myös pitämään seuraa talon emännälle. Eräänä tammikuisena iltana Anna, vielä kaupunkielämään tottumattomana, säikähtää lähelle tunkevaa humalaista. Tämä kohtaaminen muuttaa Annan elämän sillä silloin hän tapaa ensimmäistä kertaa myös mustasilmäisen miehen, Lauri Tuomen. Toisen kohtaamisen myötä heidän kohtalonsa on sinetöity.

     - Mikäs teillä on, mies sanoi ystävällisesti.
     - Ee mikkään, Anna vastasi. Hän jätti kantimensa ja meni vajan ovelle. Kirkkaus viilsi kuumottavia silmiä, ja poskelle vierähti yksinäinen kyynel. Anna pyyhkäisi sen nopeasti sormellaan. Mies tuli hänen perässään ja katsoi häntä tarkkaan.
     - Mistäs minä teijät tunnen?
     - Minä kerran tuolla laivoja kahtelin, Anna sopersi. - Työ ystävällisesti - ja se Jalamari - vuan onhan siitä jo kauvan.
     - Nii, mies huudahti. - Se lappusen kantaja. Nii! Päivee!
     Ja mies tarttui hänen käteensä ja ravisteli sitä tarmolla.
Anna pyrki vetämään kättään pois vaan mies ei päästänyt.
     - Työ että tiiäkkään mitä minä oon ajatellu, mies sanoi ja veti häntä lähemmäs.
     - Misteepä sitä minä, Anna kuiskasi. Henki pyrki kauemmas, sanoi ettei saanut antautua tuolla lailla pideltäväksi, vaan ruumis oli jo pehmennyt. Ja siihen hän jäi, melkein mieheen kiinni.

Heti kirjan alusta lähtien nautin Kähkösen taidosta kuljettaa tarinaa eteenpäin vähäeleisesti, mutta silti niin väkevästi ja kauniisti. Suomen lähihistorialla on vahva osansa kirjassa ja Kähkönen onnistuu sen kuvauksessa hyvin. Vaikka Kuopio ei ole minulle se tutuin kaupunki tuntui kirjaa lukiessa kuin olisin hypännyt ajassa taaksepäin ja kävellyt Annan jalanjäljissä kaupungin katuja. Morsiamet on samanaikaisesti arkinen ajankuvaus, riipaiseva rakkaustarina sekä erilaisten elämänkatsomusten vuoropuhelu, olematta kuitenkaan tippaakaan siirappinen tai saarnaava. Murrekin soljui mukavasti korvissa.

Myönnän siis ilomielin olleeni väärässä Kähkösen suhteen ja julistaudun täten Kähköskäännynnäiseksi. Kiitos vain suosittelijoille, ilman teitä tuskin olisin kirjaan tarttunut :) Odotan innolla, että pääsen jatkamaan sarjan lukemista. Morsiamia on luettu viimeaikoina ahkerasti muissakin blogeissa, yksi tuoreimmista arvioista on Suketukselta. Hänen postauksensa lopusta löytyy linkkejä muihinkin kirjasta tehtyihin arvioihin. Nappaan kirjan mukaan Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen, sillä morsiamet ehti olla hetken aikaa luettavien listalla ennen kuin viimein tartuin siihen.


Sitaattikunniamaininnan saa (monien ehdokkaiden joukosta):

Hän oli silmu kylmässä, silmu tumman kuoren alla.

Kuusi kovaa kotimaista -haaste (4/6)

Haudankaivaja

Nyt kun olen säätänyt ja vääntänyt blogin uuden ilmeen kanssa muutamia (tuskaisia) tunteja, voin keskittyä taas olennaiseen, kirjoihin. Toivotan samalla uudet lukijatkin tervetulleeksi, kun en sitä ole aiemmin muistanut tehdä. Eli tervetuloa, toivottavasti viihdytte :)

Anna Jansson: Haudankaivaja

(Först när givaren är död, 2009)

Gummerus, 2009
359 sivua

Satun minihaasteen kolmannessa osassa oli ohjeistuksena lukea kirja, joka sijoittuu saarelle. Anna Janssonin Haudankaivaja on ollut pitkäaikaislainassa vanhemmiltani, parin muun kirjan lisäksi, viimeinkin tuli sopiva hetki ja kannuste lukea kirja. Terveisiä siis Gotlannista!

82 -vuotias Frida Norrby nähdään kulkemassa keskellä yötä ulkona lapion kanssa. Pian Fridan talo palaa ja ilmeisesti Frida sen mukana. Rikostarkastaja Maria Wern ryhtyy tutkimaan tulipaloa, joka saattaakin olla murhapoltto. Wernin aika ei käy pitkäksi, sillä pian tutkittavana on toinenkin kuolemantapaus sekä katoaminen, lisäksi huolta aiheuttaa ampumavälikohtauksessa vakavasti haavoittuneen miesystävän tila. Onko pienen Roman kylän tapahtumilla jokin yhteys, ja jos on niin mikä?

Maria Wern oli minulle ihan uusi tuttavuus. Valitettavasti on sanottava, että meistä ei ainakaan näin ensitapaamisella tullut ylimpiä ystäviä, enkä mene lupaamaan uusintatapaamista. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjasta, joten ainakaan se ei ole syynä laimeahkoon lukukokemukseen. Ei vain sytyttänyt eikä vienyt mukanaan, vaikka kirjassa ei varsinaisesti mitään vikaa ollutkaan. No sen verran mainittakoon, että Janssonin erityisesti vanhustenhoitoon kohdistuva yhteiskuntakritiikki vähän väsytti. Myös paikoitellen kovin eteeriseksi ja viipyileväksi muuttuva kuvailu, joka oli jotenkin ristiriidassa Maria Wernistä muodostamani mielikuvan kanssa, häiritsi hieman.

Jos Maria Wern jättikin hieman kylmäksi ihastuin kovasti muutamiin muihin kirjan henkilöihin, kuten topakkaan ja sympaattiseen, ehkä hieman pakkomielteiseen ja jopa vainoharhaiseenkin Frida Norrbyhyn; ulkokuoreltaan kovaan, mutta pinnan alta herkkään Joakim Rydbergiin sekä nenänsä joka paikkaan työntävään uteliaaseen joka alan asiantuntijaan Bibbi Johnssoniin (kaikessa ärsyttävyydessään).

     "Serkun mies on vartija ja hän sanoo, että poliisin pitää etsiä tekijää uhrin välittömästä läheisyydestä. Teidän pitäisi kysyä Sturelta, hän tietää kuinka tutkinta pitää hoitaa. Hänellä on pitkäaikaista kokemusta tästä työstä." Bibbi nyökkäsi Hartmanille, jolla oli suuria vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla ja säilyttää ilmeessään tilanteen edellyttämä vakavuus. "Sture ei voi käsittää, että niin yksinkertaisen poliisintyön tekemiseen tarvitaan niin pitkä koulutus. Ne pirulaiset pitää hitto vieköön vain napata. Telkien taakse vaan. Niin Sture sanoo ja hän kyllä tietää, koska hän on tehnyt töitä vartijana yli kaksikymmentä vuotta."

Kirsin kirjanurkassa pohdittiin juuri dekkareiden realistisuutta. Vaikka Haudankaivaja sijoittuu Romaan, pieneen noin 1000 asukkaan kylään (kertoo Wikipedia), ei rikosten runsaus häirinnyt tai tuntunut epäuskottavalta. Kirjassa oli myös ripaus yliluonnollisuutta aaveiden muodossa, mutta siinähän ne menivät missä murhatkin. Loppujen lopuksi kirja oli ihan toimiva kokonaisuus, vaikka se ei onnistunutkaan kääntämään minua dekkareiden ystäväksi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

 Aikaa on niin vähän ja ihminen haluaa ehtiä niin paljon.

Satun minihaaste 3/12: Saarella

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste

Voi voi. Taas lukutoukkaa viedään, kun kohdalle osui vastustamaton haaste: Ota riski ja rakastu kirjaan. Haastehan on lähtöisin Marjikselta, joka halusi patistaa kirjaystäväänsä lukemaan erään kirjan. Tässä vielä tarkemmat ohjeet ennen kuin kerron mikä kirja minut haastettiin lukemaan ja  kenen bloggarin haastan mukaan:


Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.


Elma Ilona Tarinauttisen hämärän hetkistä oli sitä mieltä, että minun tulisi lukea Susan Fletcherin Noidan rippi, haastajani mukaan ehkä hienoin lukemansa kirja koskaan. Kirja onkin kiinnostanut minua, joten alkuviikosta on suunnattava kirjastoon :) Elma Ilona saa vastahaasteena Markus Zusakin Kirjavarkaan, joka piti minua otteessaan useiden tuntien ajan ja on yksi parhaimpia lukemiani kirjoja. Vaikuttavia lukuhetkiä, Elma Ilona :)

Siirrän  haasteen eteenpäin Bibliofilen Disalle, joka vasta tunnustautui keltanokaksi Stephen Kingin kirjojen suhteen ja kaipaili haastajaa Uinu uinu lemmikkini -kirjalle. Kingin toinen klassikko Hohto voisi sopia haastajaksi. Jos Hohto on tuttu, toisena vaihtoehtona on Kuulolla, joka on uudempaa Kingiä. Jännittäviä lukuhetkiä Disa, mikäli otat haasteen vastaan :) EDIT: Disakin otti haasteen vastaan ja haastoi minut lukemaan Richard Adamsin Ruohometsän kansan.

Aikaa sitten aikuisina

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina
(Back When We Were Grownups, 2001)
Otava, 2002
379 sivua

En ole pitkään aikaan lukenut Anne Tylerin kirjoja (en kyllä tiedä miksi). Nyt kuitenkin alitajuntani tai joku muu mystinen voima kuljetti minut kirjaston T-hyllylle ja nappasin nutturakirjan mukaani sen enempää takakantta lukematta. Kappas! Miten sattuikin, että kahdessa perättäin lukemassani kirjassa on niin samantapaiset päähenkilöt! Siilin eleganssissa 54-vuotias leskirouva Rénee, tässä taas 53-vuotias leskirouva Rebecca.

Koin yllätyksen myös kirjan aloituslauseen kanssa (joista on ollut puhetta niin Satun luetuissa kuin Opuscolossakin). En yleensä pidä perinteisistä olipa kerran -aloituksista, mutta tässä kirjassa se toimi: Olipa kerran nainen, joka tajusi että hänestä oli tullut ihan väärä ihminen.

Rebecca Davitch on menettänyt miehensä Joen auto-onnettomuudessa. Hän asuu suuressa talossa Joen sedän, Poppyn, kanssa. Koti on samalla Rebeccan työpaikka, sillä hän on jatkanut miehensä perustamaa Avoimet ovet -yritystä, joka vuokraa talon pohjakerrosta juhlakäyttöön. Toimiipa Rebecca usein myös juhlien emäntänä ja hengettärenä sekä järjestää tarvittaessa juhlien tarjoilut. Ympärillä pyörii myös perhe, kirjava joukko, johon mahtuu oman tyttären lisäksi kolme tytärpuolta puolisoineen/kumppaneineen ja lapsineen. Kesken perheen huviretken Rebecca huomaa olevansa ihan vääränlainen, ei ollenkaan sellainen mitä oli kuvitellut tai mistä oli haaveillut. Missä kohtaa hän valitsi väärin ja onko mitään enää tehtävissä? Miten yksi hetki, sattuma ja lause voikaan muuttaa kaiken?

     Jos hän ei silloin aikaa sitten olisi mennyt Amyn kihlajaisiin, jos Zeb ei olisi naurattanut häntä niin että hän oli lyhyen tuokion ajan näyttänyt hilpeältä ja ulospäin suuntautuvalta ihmiseltä, jos Joe Davitch ei olisi tullut hänen luokseen ja sanonut: "Sinulla on selvästikin hauskaa" - no, hän olisi epäilemättä jatkanut opintojaan.
     Valmistunut erinomaisin arvosanoin.
     Mennyt naimisiin Will Allenbyn kanssa.

Pidän kovasti Tylerin tavasta kirjoittaa. Vaikka tarinassa on kevyen viihdekirjan (genreä lainkaan väheksymättä, se vain ei juurikaan ole minun sydäntäni lähellä!) edellytykset, onnistuu Tyler nostamaan tarinan jatkuvasti uudelle tasolle. Kirjassa on niin haikeutta, elämänvalintojen pohdintaa, perhesuhteita kuin huumoriakin. Minulla oli tietyt ennakkoaavistukset Rebeccan ja erään toisen henkilön suhteen, mutta ilahduin kun Tyler ei vienytkään tarinaa arvaamaani suuntaan. Jos niin olisi käynyt en usko, että olisin pitänyt kirjasta näin paljon. Nyt juonenkäänne jäi vain pieneksi kutinaksi ja omaksi ajatusleikiksi, eli lukijan tulkinnalle jäi tilaa. Tällaiset tulkinnanmahdollisuudet miellyttävät minua kirjoissa aina vain enemmän.

Kirja antoi mukavan jälkimaun. Ei liian siirappisen, mutta ei missään nimessä toivottomankaan. Kirjasta on pidetty muuallakin: Kirsimaria luki kirjan juuri oikeaan aikaan, Marialla kirja ylsi luettujen Tylerien kärkisijoille ja Kaisa koukuttui kirjan vastakohdista, löysipä yhteyksiä Muumilaaksoonkin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hänen rinnassaan hulvahti rakkaus - sellainen syvä, kaikenkattava, kestävä rakkaus, jota ihminen tuntee omiaan kohtaan.

So American -haaste

Siilin eleganssi

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

(L'Élegance du hérisson, 2006)
Gummerus, 2010
374 sivua

Nyt on kesäkirja luettu! Enkä puhu alkavan kesän kirjasta, vaan viime kesäksi lainaamastani kirjasta. Hieman harmittaa, että Siilin eleganssia ei ole ilmeisesti kaivattu lähes vuoden (!) kestäneen lainaukseni aikana, ainakaan niin paljoa, että siitä olisi tehty varaus. Uusin lainani netin kautta, mutta aina viiden uusimiskerran jälkeen olen käyttänyt kirjaa kirjastossa ja lainannut sen uudelleen tiskiltä. Nyt melkein tekisi mieli hihkaista kirjaa palauttaessani "Katsokaa, nyt minä sen viimein luin!". Ehkä ei kuitenkaan...

Siilin eleganssi sijoittuu Pariisiin, rue de Grenelle seitsemässä sijaitsevaan kerrostaloon. Renée Michel on talon ovenvartija, 54 -vuotias leskirouva. Paloma Josse on 12 -vuotias rikkaan perheen tytär. Molemmat pitävät kiinni kulisseistaan, Renée stereotyyppisen ovenvartijan ja Paloma oikukkaan teinin. Toisen salaisuus on kulttuurin harrastaminen ja toisen on suunnitelma karmeasta ja erilaisesta syntymäpäivästä. Siili(e)n piikkejä saapuu silittelemään japanilainen Kakuro Ozu, elokuvaohjaajan kaukainen sukulainen, joka saa aikaan pienen pyörremyrskyn vesilasissa pelkästään muuttamalla taloon. Puhumattakaan siitä, että hän ystävystyy kaikkein epätodennäköisimpien talon asukkaiden kanssa.

Luettuani muutaman sivun aloin jo pelätä, että tästä tulisi toinen filosofinen kompastuskiveni Sofian maailman lisäksi (kirja on ollut kesken useamman vuoden, pitää siis aloittaa alusta -periksi en anna!). Ehkä olisi uskottava, että filosofista, syvällistä pohdintaa tihkuva kaunokirjallisuus ja minä emme vain tule toimeen. Vielä kun mukana on aimo annos intertekstuaalisia viittauksia, joista moni menee ohi.

Mutta sitten. Kirja ja henkilöt avautuvat hiljalleen kuin kamelian kukka (nyt tiedän minkälainen se on). Henkilöt ovatkin kaikessa pidättyväisyydessään ja korrektiudessaan vallan hersyviä! Kirjan kukkaan puhkeamista kannatti odottaa jopa noin 250 sivun verran, jolloin meno käy vallan villiksi. Enpä olisi arvannut, että tästä kirjasta löytyy vessahuumoria, olkoonkin se aika kuivaa ja syvällistä lajia!

Mieleni kehittelee epämääräisiä hypoteeseja. Ehkä arvioin määrän väärin ja painoin väärää nappia - mitä ylvästelyä, mitä omahyväisyyttä, Renée, kaksi lootusta niin mitättömälle aikaansaannokselle - ja nyt taivaan rangaistus iskee kuin salama ja kuurouttaa korvani. Olenko nauttinut liikaa, langennut hekumallisuuteen, johon tämä paikka viettelee, vaikka meidän kuuluisi pitää sitä epäpuhtaana? Olenko syyllistynyt kateuteen himoitsemalla ruhtinaallista vessapaperia itselleni ja saanko nyt vastaansanomattoman muistutuksen kuolemansynnistäni? Ovatko minun kömpelöt ruumiillisen työn tekijän sormeni tiedostamattoman vihamielisyyden ohjaamina kohdelleet kaltoin lootusnapin herkkää mekanismia ja käynnistäneet putkistossa järistyksen, joka uhkaa murentaa koko viidennen kerroksen?

Loppujen lopuksi pidin kirjasta yllättävän paljon. Kauniin kannen alta paljastui monisävyinen, haastava ja nautinnollinen, mutta myös hieman kriittinen ja opettavainen tarina. Asioille annettiin erilaisia näkökulmia kahden kertojan avulla. Huomioni kiinnittyi myös siihen, että kirjassa puhuttiin useaan otteeseen kauniisti lukemisesta. Mutta mikä se tuommoinen loppu oikein on, hä? Samoissa tunnelmissa oli myös Elma Ilona, joka luki kirjan äskettäin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Olin nähnyt isompien lasten seuraavan kirjojen sivuilta jotain näkymätöntä polkua kuin saman voiman liikuttamina ja ammentavan hiljaisuuteen uppoutuneena hengettömästä paperista jotain elävää.

Ranska on valloitettu! Pieni ranskalainen minussa ilakoi tästä kirjallisesta matkasta :)
TBR 3/100

Tässä vielä yksi siilikuvista, jota olen vaalinut viime kesästä asti tätä kirjaa ajatellen. Tätä kaveria (tai muitakaan siilejä) ei ole vielä tälle keväälle näkynyt, mutta kovasti täällä jo odotellaan!

11+11

Sain Helmi-Maaria Pisaralta ja Kaisalta 11 kysymyksen haasteet. Kiitos molemmille :) Tässä siis pieni kurkkaus blogiesiripun taakse vastausten merkeissä. Pisarainen heitti haasteella ensin, joten oikeudenmukaisuuden nimissä vastaan ensin hänen kysymyksiin. (Ja koska Blogger ensin "söi" vastaukseni ja sitten muuten vain kieltäytyi yhteistyöstä, ovat vastaukset jo pari päivää vanhoja. En kuitenkaan ala enää päivittämään uudelleen.) En haasta tällä kertaa ketään mukaan, sen verran monessa blogissa tämä haaste on jo käynyt.

Helmi-Maaria Pisara heitti seuraavat pähkinät purtavaksi:

1. Mitä näet, kun katsot sormiesi läpi?

Kuvainnollisesti; vasta osittain haravoidun pihan (ja keskeneräiset pihatyöt muutenkin). Kirjaimellisesti; olohuoneen kirjattoman kirjahyllyn (kirjat ovat työhuoneen kirjahyllyissä), tv:n, arkkupöydän, jolla mm. nachoja (pienen hetken) sisältänyt lautanen, ystävältä saatu mansikkamuki.

2. Osaatko puhaltaa päänkokoisen purkkapallon ja jos et, miksi ihmeessä et?

Enpä taida osata, ehkä pitäisi kokeilla. Rasitusastma aiheuttaa rasittavia rasitteita. Tai ehkä minulla on purkka hiuksissa -pelko, enkä uskalla sen takia edes yrittää.

3. Mitä kuulet, kun näet metsän?

Koivujen kuiskutusta, siis suhisevaa havinaa.

4. Kävelisitkö mieluummin hiekka- vai kivirannalla paljain jaloin?

Hiekkarannalla, mielellään lähes kuumalla.

5. Mikä on paras löytösi viime ajoilta?

Oi ihana toukokuu dvd-boksi. Tosin mietin ostamista liian kauan, oli ehditty myydä jo loppuun. Pahus. Uutta erää odotellessa...

6. Mikä on hurjin paikka, missä olet nukkunut, miksi?

Saksa, Schwerin, rautatieaseman penkki (vaikka eihän paikassa varsinaisesti mitään hurjaa ole). Olimme mieheni kanssa Interraililla ja pysähdyimme kyseiseen paikkaan odottaamaan seuraavan päivän jatkoyhteyttä. Iski pihiys ja säästimme yöpymiskustannuksissa, emme halunneet muutaman tunnin yöunien takia etsiä hotellihuonetta.

7. Jos kutsuisin, tulisitko luokseni kylään; miksi/miksi et?

Miksipä ei. Olisi kiva tavata kasvotusten ja livenä, täällä blogistaniassa kun "tavataan" lähes päivittäin.

8. Mikä on mielestäsi kaunein sana?

Jos äkkiseltään vastaan niin aamu. Vaikka en ole yhtään aamuihminen. Sana vain kuulostaa jotenkin kauniilta ja hämyiseltä, myöskin nimenä. Jos otetaan merkitys mukaan niin rakkaus.

9. Miksi sanotaan, että valkoisen vastakohta on musta?

En tiedä, mutta varmasti mietin tätä kauan. Kysymys jumii ajatuksiin!

10. Mitä teet, todennäköisesti, huomenna kello 14 aikaan?

Juon kahvia.

11. Mitä mieltä olet tästä lauseesta, joka aloittaa uusimman käsikseni: "Seinän takaa kuuluva kolahdus ja sitä seuraava kovaääninen kirosanatulva saivat Emilien keskeytymään."

Sitä, että kuulostaa tutulta ja sinulta! Ja että haluan lukea lisää, loppuun asti. Sinun sanojen käyttö saa hymyilemään :)

Sitten Kaisan kysymyspatteristoon:

1. Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?

Muriel Barberyn Siilin eleganssia perinteisenä kirjana, Maija Haaviston Marian ilmestyskirjaa sähköisesti ja vielä rinnalla Raamattua yleissivistys(ikuisuus?)projektina.

2. Mikä on lempipuuhaasi kesällä?

Yhdessäolo perheen kanssa ilman tiukkaa aikataulua. Lukeminen auringonpaisteessa. Kesäsateen kuuntelu. Uiminen ja vesileikit lasten kanssa. Reissu(t). Vaikea sanoa vain yhtä :)

3. Kuka tai mikä inspiroi sinua?

En nyt tiedä inspiroimisesta, mutta Tove Janssonin teksteistä saan ammennettua ihmeellistä voimaa ja viisautta. Voimaa saan myös musiikista (My Chemical Romance ym.).

4. Taito, jonka haluaisit oppia?

Juokseminen. Huomasin sunnuntaina, että olen meidän perheessä ainoa, joka ei pysty juoksemaan pitkästi. Vielä minä ratkaisen mysteerin ja opin...

5. Jos et asuisi Suomessa, missä maassa voisit kuvitella asuvasi?

Minussa taitaa asua pieni ranskalainen.

6. Jos ottaisit valokuvan juuri nyt, mitä siinä näkyisi?

Katso Helmi-Maarian ensimmäinen kysymys ja kohta kirjaimellisesti.

7. Kuvaile sydämen maisemaasi.

Rauhallinen paikka, sellainen mökkimaisema, pihlajia, vettä, omat rakkaat lähellä.

8. Mainitse yksi kirja, jonka aiot lukea kesällä.

En ole varsinaisesti tehnyt kesälukusuunnitelmia, mutta Enid Blytonin Viisikko -sarjan pariin kaipaan. Vastataan siis Viisikko aarresaarella.

9. Jos olisit jokin Muumien hahmo, mikä luultavasti olisit?

Jostain syystä samastuin Tuhtoon, (Muumilaakson marraskuun) pieneen homssuun. On minussa myös aika paljon Pikku Myytä ;)

10. Tunnetko paljaiden jalkojesi alla mieluiten hienon rantahiekan, vihreän nurmen vai vilvoittavan veden?

Hienon, lämpimän rantahiekan.

11. Jos matkustaisit aikakoneella ajassa taakse- tai eteenpäin, minne matkaisit käymään?

Haluaisin matkustaa tapaamaan mummuani, joka on kuollut ennen syntymääni.

Lopuksi vielä musiikillinen helmi Youtuben kätköistä. Nauttikaa :)

Oi ihana toukokuu

Kuten kuvasta näkyy, meillä ei ole enää lunta :) Nurmikko on jo paikoitellen kuivunut sen verran, että sille saattoi laskea kirjan ja Kirppu-tytön tekemän ötökkäkirjanmerkin. Kesää odotellessa...

H.E. Bates: Oi ihana toukokuu

(koostuu kirjoista:

The Darling Buds of May, 1958

A Breath of French Air, 1959

When the Green Woods Laugh, 1960)

Gummerus, 2006

381 sivua

Pikkuisen viivästyi Oi ihana toukokuun lukeminen, sillä tarkoitus oli lukea se jo viime vuoden toukokuussa. Kirjasta tehty tv-sarja on ollut yksi suosikeistani ja odotukset kirjan suhteen olivatkin korkealla. Ajattelin, että kirja saattaisi myös sopia purkamaan pitkin kevättä vaivannutta lukutukosta.

Oi ihana toukokuu -nimen alle on koottu yksiin kansiin koko kolmiosainen kirjasarja. Kirja kertoo Englannin maaseudulla asuvasta Larkinin omalaatuisesta perheestä; Pappa ja Mamma Larkinista, heidän lapsistaan sekä mm. eräästä veroviraston edustajasta, herra Charltonista. Omenapuut kukkivat, satakielet laulavat, pekoni paistuu (ja maistuu) ja Pappa Larkinin mielestä kaikki on kerrassaan mainiota.

Oli vuoden ensimmäinen kuuma päivä, ja toukokuun auringon paahteessa rekan nokkapelti loisteli kirkkaan emalinsinisenä. Laakson läpi mutkittelevan tien molemmin puolin näkyi silmänkantamattomiin omenatarhoja, joissa myöhään auenneet omenankukat näyttelivät vaaleana konfettina säteileviä terälehtiään.
- Zinnia, Petunia, Primrose, Victoria, Montgomery, Mariette! Pappa pyöräytti auki kuuden nimen uljaan nauhan, mutta sai vain viisi jäätelönsekaista vastausta.
- Missäs Mariette? Eikö Mariette olekaan mukana?
- Olen minä, Pappa.
- Hyvä juttu. Luulin että olit päässyt putoamaan.
- Ei, täällä minä olen, Pappa.
- Mainiota! Pappa sanoi. - Pitäisikö minun hakea lisää jäätelöä? On niin kuuma että Mammanne on melkein sulanut.

Olisi voinut olla ihan hyvä idea jättää lukeminen paria viikkoa myöhemmäksi. (Räntä)sateisessa ja kylmässä säässä ei aivan täysin voinut eläytyä kirjan auringonpaisteiseen tunnelmaan. Tämä voisikin olla loistava kesäkirja heinäkuun helteisiin. Mutta silti. Nautin suunnattomasti Batesin sujuvasta kerronnasta, ihanista maisema- ja ruokakuvauksista ja Larkinin perheen villistä menosta. (Mamma Larkinin kokkauksista innostuneena halusin äitienpäiväkakun sijasta englantilaisen aamiaisen ja voi että oli hyvää!) 

Perhe rikkoo perinteitä ja elää aikaan nähden varsin epäsoveliaasti avoliitossa, muutenkin käytös ja ajatukset ovat varsin vapaamielisiä -esimerkiksi veroja maksetaan jos jaksetaan-, mutta omasta perheestä ja lähimmäisistä pidetään aina huolta. Vaikka se vaatisi pientä tuuppausta ja ohjailua oikeaan suuntaan kuten herra Cedric "Charley" Charltonin tapaus osoittaa.

Että ei menisi ihan hehkuttamiseksi on pakko mainita parista asiasta. Jäin hieman miettimään herrojen Charlton ja Larkin kohtaamista. He eivät ennestään tunne toisiaan ja vaikka herra Charlton esittelee itsensä Papalle ainoastaan työpaikkansa ja toimittamansa asiansa kautta sanomatta nimeään, tietää Pappa kuitenkin esitellä hänet tyttärelleen Mariettelle nimellä. Toinen soraääni oli lopussa tapahtuva erään Pappa Larkinia käsittelevän asian käsittely, se tuntui jotenkin päälleliimatulta.

Kaiken kaikkiaan kirja sai minut virittäytymään kesämielelle ja lukutukoksen purkajana tämä oli nappivalinta! Toivottavasti sain myös imettyä itseeni Larkinien elämänmyönteisyyttä ja leppoisuutta. Myös Lumiomenan Katja nautti Oi ihana toukokuun lukujumilääkkeeksi. Hänen tavoin minäkin pidän kirjan omassa hyllyssäni ja saatanpa palata siihen useammankin kerran. Enkä pistäisi pahakseni, vaikka YLE näyttäisi tv-sarjan uusinnan uusintana :)


Sitaattikunniamaininnan saa:

Sillä niinhän se on, että tänään tässä ja huomenna ties missä.

TBR 2/100

Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta

Lena Einhorn: Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta

(Ninas resa. en överlevnadsberättelse, 2005)

Otava, 2007

286 sivua

Meinasi tulla hätä, että ehdin lukea tämän kirjan ennen kuin saan TBR100 -listani julkaistua. Eihän se nyt passaa, että edetään väärässä järjestyksessä... Ensin tehdään lista ja sitten vasta aletaan käymään sitä läpi, niin päin se olla pitää ;)

Ninan matka - Tositarina Varsovan getosta on Lena Einhornin kirjoittama kirja äitinsä Nina Einhornin (o.s. Rajmic) elämästä toisen maailmansodan aikaisessa Puolassa. Nina halusi kertoa tarinansa veljensä Rudekin takia, joka oli pelastanut hänen henkensä useampaan kertaan. Kirja perustuu Ninan 1990-luvulla itse sanelemiinsa muistoihin, Lenan vuonna 1999 tekemään nelituntiseen Ninan haastatteluun sekä viisituntiseen täydentävään haastatteluaineistoon, joka on tehty Ninan viimeisenä elinvuotena. Lisäksi kirjassa on osin muutakin faktatietoa kyseisestä ajasta.

Ninan elämä muuttui lopullisesti varhain perjantaiaamuna 1. syyskuuta 1939. Sinä aamuna marssi Saksan armeija Puolaan. Se päivä oli Ninan paratiisin, hänen juutalaisen Puolansa, lopun alkua. Mutta loppu tulisi hitaasti, hämäävän hitaasti, niin hitaasti, että he kaikki - kaikki Ab-koulun oppilaat, kaikki ne jotka kävelivät deptakilla Trauguttinkadun ja Adrzejnkadun välillä, kaikki ne jotka pelasivat korttia hänen äitinsä kanssa ja keskustelivat maailmanpolitiikasta hänen isänsä kanssa - ehtisivät tottua tuohon käsittämättömään. Kaikki, vaikkakaan useimmat heistä eivät enää olisi silloin elossa.

Kuten kirjan nimikin jo kertoo, sijoittuu osa kirjasta Varsovan gettoon, juutalaisille tarkoitettuun aidattuun asuinalueeseen, jonne Nina perheineen muuttaa. Rajmicin perhe valmistautuu kokemaan getossa kovaa elämää ja jopa köyhyyttä, mutta olettavat säilyvänsä siellä hengissä. Ihmisiä kuitenkin tapetaan, olot huononevat ja lopulta aloitetaan junakuljetukset epämääräisille työleireille, joiden todellisesta määränpäästä alkaa herätä epäilyksiä ja pelkoja. Aluksi getossa piileskely ja myöhemmin sieltä pakeneminen tuntuu olevan ainoa vaihtoehto selvitä hengissä. Mutta geton muurien ulkopuolella arkipäivää on piilopaikan löytäminen, kiinnijäämisen pelko ja sodan loppumisen odotus.
 
Koska kyseessä on tositapahtumiin perustuva selviytymistarina, tuntuu ikävältä puuttua kerrontatapaan. En kuitenkaan voi muutakaan, sillä kerronta vaikutti niin paljon lukemiseeni. Vaikka Lena Einhorn on takakantta lainatakseni lääkäri, syöpään ja virologiaan erikoistunut biologi sekä kirjailija ja elokuvaohjaaja ei hänen kirjoitustapansa ainakaan tämän kirjan osalta saa minulta kiitosta. Tarinaa kerrotaan vuoroin Lenan, hänen äitinsä Ninan ja Ninan äidin Fanjan näkökulmasta. Heti alusta asti on vaikeaa erottaa kenestä kulloinkin kerrotaan, eikä aikamuotojen vaihtelu läpi kirjan ainakaan selvennä kuvaa. Lukeminen olikin hyvin raskasta, sillä jouduin monta kertaa palaamaan takaisin selvittääkseni missä, milloin ja kenessä mennään. Ehkä tästä syystä henkilöt ja tarina eivät tule kovin lähelle. Myös Aino oli kiinnittänyt huomiota kerronnan vaihtelevuuteen.

Ninan tarina itsessään, ilman kerronnallisia seikkoja, oli kuitenkin mielenkiintoinen lukea. En nimittäin muista aiemmin lukeneeni (pääosin) Varsovan gettoon sijoittuvaa selviytymistarinaa, joten siltä osin koin saavani uuden näkökulman toisen maailmansodan aikaisiin tapahtumiin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"Tuuli puhalsi, aurinko paistoi, tie oli auki edessäni."

Nyt on saatu ensimmäinen kirja TBR100 -listaltani luettua. Parhaillaan lukemani kirja on myös samaiselta listalta, ihan erilainen ja alusta asti hurmaava!

TBR100 - eipähän lopu lukeminen kesken!

Kirjavan kammarin kautta suomenkin kirjablogeihin rantautui TBR100 -villitys, joka vei viimein minutkin mukanaan vaimeasta vastustelustani huolimatta ;) Listauksen ideana on siis nimetä 100 kirjaa, jotka löytyvät omalta luettavien listalta (tai TBR- eli To Be Read -listalta kansainvälisemmin sanottuna). Jotkut listan tehneistä ovat myös määrittäneet ajan, jonka puitteissa aikovat kirjat lukea, mutta minä jätän sen tekemättä. En halua ottaa ylimääräisiä paineita lukemisestani.

Olen tähän asti pitänyt luettavien listaani vihkossa, johon olen lisännyt kirjoja sitä mukaa kun on tullut vastaan mielenkiintoisia lukuvinkkejä. Useat kirjat löytyvät omasta hyllystäni* ja jotkut kirjoista olen lukenut aikaisemminkin+. Otan kultakin kirjailijalta listalle ainoastaan yhden kirjan, muuten esimerkiksi sarjojen takia lista täyttyisi nopeasti.


TBR100:

Kotimainen kaunokirjallisuus:
1. Päivi Alasalmi: Metsäläiset
2. Joel Haahtela: Kaksi kertaa kadonnut
3. Turkka Hautala: Salo
4. Eve Hietamies: Yösyöttö
5. Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
6. Kari Hotakainen: Ihmisen osa
7. Olli Jalonen: Poikakirja
8. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta *
9. Helmi Kekkonen: Kotiin
10. Heidi Köngäs: Luvattu
11. Antti Leikas: Melominen
12. Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla
13. Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
14. Juri Nummelin (toim): Verenhimo - suomalaisia vampyyritarinoita
15. Sofi Oksanen: Stalinin lehmät

16. Pia Pesonen: Urho Kekkonen Strasse *

17. Riikka Pulkkinen: Raja *
18. Markku Pääskynen: Enkelten kirja
19. Tiina Raevaara: Eräänä päivänä tyhjä taivas 
20. Arto Salminen: Turvapaikka
21. F.E. Sillanpää: Nuorena nukkunut
22. Katariina Souri: Pillerinpyörittäjä *
23. Elina Tiilikka: Punainen mekko
24. Pirjo Tuominen: Jälkeemme kukkiva maa *
25. Seija Vilén: Mangopuun alla
26. Hannu Väisänen: Vanikan palat
27. Mia Vänskä: Saattaja
28. Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen * 

Ulkomainen kaunokirjallisuus:
29. John Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen 
30. Paul Auster: Sunset Park
31. Tash Aw: Silkkimies *
32. Muriel Barbery: Siilin eleganssi
33. H.E. Bates: Oi ihana toukokuu *
34. Alan Bennett: Epätavallinen lukija *
35. Peter Cameron: Andorra *
36. Angela Carter: Maaginen lelukauppa
37. J.M. Coetzee: Häpeäpaalu *
38. Roald Dahl: Jali ja suklaatehdas 
39. Carlos Maria Dominguez: Paperitalo *
40. Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus *
41. György Dragomán: Valkoinen kuningas *
42. Michael Ende: Tarina vailla loppua 
43. Jeffrey Eugenides: Virgin suicides - Kauniina kuolleet
44. Susan Fletcher: Meriharakat *
45. Sara Gruen: Apinatalo
46. Steven Hall: Haiteksti *
47. Charlaine Harris: Veren voima 
48. Joanne Harris: Sinisilmä
49. Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia
50. Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa*
51. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin
52. Diana Wynn Jones: Liikkuva linna
53. Stephen King: Unensieppaaja *+
54. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen*
55. C.S. Lewis: Narnian tarinat 
56. Mathias Malzeu: Sydämen mekaniikka
57. Melissa Marr: Ilki ihana
58. Alexander McCall Smith: Siveysoppia nuorille tytöille -Mma Ramotswe tutkii
59. Ian McEwan: Sementtipuutarha *
60. Margaret Mitchell: Tuulen viemää *+
61. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani*
62. Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä 
63. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
64. Michael Ondaatje: Englantilainen potilas
65. Per Petterson: Hevosvarkaat
66. Tatiana De Rosnay: Avain
67. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi *
68. Elif Shafak: Rakkauden aikakirja *
69. Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä 
70. Lionel Shriver: Poikani Kevin
71. William Styron: Sofien valinta
72. Patrick Süskind: Parfyymi - erään murhaajan tarina
73. Vikas Swarup: Slummien miljonääri
74. Sándor Tar: Harmaa kyyhky *
75. J.R.R. Tolkien: Taru sormusten herrasta (yhteisnide) *
76. Jonathan Tropper: Kuinka lähestyä leskimiestä
77. Herbjörg Wassmø: Lasi maitoa, kiitos *
78. Irvine Welsh: Liima *
79. Richard Yates: Revolutionary Road

Elämäkerrat, muistelmat, tietokirjat yms.:
80. Johanna Adorján: Rakkaudessa erottamattomat
81. Lubna Ahmad Al-Hussein: 40 raipaniskua *
82. Allan Asplund: Kokemuksia suomalaisilta keskitysleireiltä *
83. Karen Blixen: Eurooppalaisena Afrikassa *
84. Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin - pako Ruandan kansanmurhan keskeltä
85. Lena Einhorn: Ninan matka
86. Jacob Forsell, Johan Erseus, Margareta Strömstedt: Astrid Lindgren - elämän kuvat
87. Ernest Hemingway: Nuoruuteni Pariisi *
88. Corinne Hofmann: Valkoinen masai
89. Anna-Leena Härkönen: Loppuunkäsitelty
90. Reko ja Tiina Lundán: Viikkoja, kuukausia
91. Ozzy Osbourne: Minä, Ozzy *
92. Allan & Barbara Pease: Hormonien sota - miksi miehet eivät kuuntele eivätkä naiset osaa lukea karttaa 
93. Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa *
94. Chil Rajchman: Treblinkan viimeinen juutalainen
95. Donald Sassoon: Mona Lisa -maailman tunnetuimman maalauksen tarina 
96. Tim Underwood & Chuck Miller: Paljaat luut - Stephen King ja kauhun anatomia
97. Boel Westin: Tove Jansson - Sanat, kuvat, elämä *

Runot:
98. Katriina Hallikainen: Linnunmentävä aukko *
99. Eeva Kilpi: Perhonen ylittää tien - kootut runot 1972-2000
100. A.W. Yrjänä: Mechanema *


Yllättävän nopeasti sain kasaan sata kirjaa ja ylikin, joten jouduin karsimaan listaani reilusti. Viilausta ja muutoksia voisi tehdä loputtomiin, mutta olkoon nyt näin. Ainahan luettavien listalle mahtuu lisää kirjoja, tällä hetkellä lista näyttää tältä.