Mielensäpahoittaja

Kesälomareissun autolukemisena oli alkumatkalla Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Jostain syystä en juurikaan rekisteröinyt tätä ilmestymishetkellä, tai rekisteröin mutta en kiinnostunut. Sitten tämä tuli vastaan siellä täällä blogikierroksilla (mm. Hanna kuunteli tämän äänikirjana) ja lopulta se pomppasi silmille kirjastossa. Nappasin sen mukaan. Onneksi.

Mielensäpahoittaja on 80-vuotias suomalainen mies, jonka silmät avautuivat 73-vuotiaana: lääkäri sanoo, että sydän voi leikata kiinni nykyisillä elämäntavoilla. Mielensäpahoittaja ei muuta ruokavaliota tai lisää liikuntaa, vaan estää tukkeumat omalla tavallaan:

Hän halusi kovat rasvat pois ruokavaliosta, tilalle salaatteja ja hyötyliikuntaa, mutta kyllä minä tiesin mistä tukkeumat johtuvat. Ne johtuvat siitä, kun ei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä. Kun asioita kerää päähänsä niin eihän ne sinne loputtomasti mahdu. Ne menevät verisuoniin ja niveliin. Ryhdyin rehellisesti valittamaan ja onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdallaan? Kyllä ovat.

Mielensäpahoittajan vaimo ja ystävä ovat kuunnelleet osansa valituksista, joten ne täytyy suunnata nyt yleisönosastoille. Mielensäpahoittaja purkaa tuntojaan neljänkymmenen lyhyen tarinan verran niin rintaruokinnasta, jonotuksesta, lääkäreistä kuin katiskavarkaistakin.

"Ps. Katiska löytyi Kuikkaniemen paikalta, olin unohtanut sen viime syksynä sinne, mutta ei tämä silti poista sinun syyllisyyttäsi. Jossain on varmasti joku vienyt joltain katiskan, taikka joku miettii että pitäisikö tuolta puolustuskyvyttömältä ihmiseltä viedä katiska."

Mielensäpahoittaja ei sovellu luettavaksi hampaiden harjauksen aikana, saattaa nimittäin aiheuttaa erinäisiä pärskähdyksiä. Eikä myöskään kahvilukemiseksi. (En sitten kerrasta oppinut.) Autolukemiseksi kirja sen sijaan sopi loistavasti. Nauroin siihen malliin, että Mieskin kelpuutti Mielensäpahoittajan luettavakseen. Vertasin väkisinkin kirjaa vasta lukemaani Supernaiiviin. Molemmat kun ovat yhdenlaisia hyvänmielenkirjoja. Täytyy sanoa, että jos pidin Supernaiivia  ihan ok -kirjana, niin Mielensäpahoittaja räjäytti potin. Tässä oli sitä minulle sopivaa hauskuutta, jäyhyyttä, lämpöä ja ripaus suruakin. Tykkäsin kovasti! Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämä loppui.

Niin se sitten joutui Mieskin blogihommiin. Luki rauhassa Mielensäpahoittajaa kun minä tulin kameran kanssa sohimaan ja häiritsemään. Saipahan sormensa kuvaan :)

Reissu ja juhannus

Kesälomareissu on nyt takana. Olimme matkalla viikon verran, palasimme kotiin keskiviikko-iltana. Oli monenlaista ohjelmaa, lilluttiin kylpylässä, halattiin nalleja (tytöt hoiti sen myös meidän vanhempien puolesta), kyläiltiin, käytiin risteilyllä, uppouduttiin satuihin, käveltiin, katseltiin, ihasteltiin ja nautittiin. Sain myös luettua aika paljon, enimmäkseen autossa, mutta siitä erillisessä postauksessa.

Ti-Ti Nalle ystävineen asustelee tämännäköisen maiseman äärellä. Me yövyimme nalleperheen naapurissa.

Tampereella kiivettiin Pyynikin näkötorniin, alhaalla nautittiin munkkikahvit. Sain Tampereella myös elämäni ensimmäisen akupunktiohoidon (tässä vielä linkki Lohikäärmeklinikan sivuille).

 

Halusin Ideaparkiin ihan vain käydäkseni Kirjapörssissä. Kirjamielellä -blogin Marjis vinkkasi, että ketjun liikkeistä löytyy Tove Janssonin elämäkerta. Ja voi elämä että sieltä olisi voinut ostaa vaikka mitä! "Onneksi" olimme liikkeellä tuntia ennen sulkemisaikaa, en ehtinyt hamstrata koko kauppaa tyhjäksi. Nappasin kuitenkin Boel Westinin Tove Jansson -kirjan (12,90 €) lisäksi mukaan Susan Fletcherin Meriharakat -kirjan (6,90 €), jota on kehunut ainakin anni m. ja Naakku.

 

Tukholmassa seikkailtiin Junibackenissa. Söimme Tove Janssonin valokuvan ja omakuvapiirustuksen alla, minun "lounaana" oli mutakakkua ja kahvia. Ravintolassa olisi ollut vaikka mitä ihanuuksia... Teimme pikaisen kävelyretken myös vanhaan kaupunkiin. Ihania kapeita kujia, pieniä kauppoja ja mukavaa tunnelmaa. Minulla taitaa olla ainakin Tukholman vanha kaupunki -geeni...

 

 

Risteilykuvia otti Mies. Minä, vilukissa, käväisin kannella vain laivan lähtiessä Helsingistä.

Tässä vielä kuvia tämänpäiväisestä juhannuskokosta. Se poltettiin hyvissä ajoin, että lapsetkin jaksoivat katsoa. Sateet olivat tehneet tehtävänsä, ei meinannut palaa. Ei sitten millään.

Oikein hauskaa juhannusta kaikille!

Supernaiivi ja kirjastolöytö

Luettavien kirjojen listalta voi taas pyyhkiä yhden kirjan yli, sain luettua Erlend Loen Supernaiivin. Kiinnostuin kirjasta, kun anni m. valitsi sen 30 päivää kirjoja -haasteeseensa kirjaksi, joka tekee iloiseksi. Samaisen haastepostauksen kommenteissa tätä kirjaa ovat muutkin kehuneet. Karin Mäkelän Valkea voima -kirjan jälkeen iloisuus tuli tarpeeseen, joten ajattelin tutustua Supernaiiviin.

Kirjan 25-vuotias päähenkilö on kriisissä. Hänen elämässä on asioita joita hän ei tarvitse ja jotain myös puuttuu. Hän tietää joistain asioista liikaa ja hänellä on erinäisiä pakkomielteitä, kuten aika ja avaruus. Saadakseen elämänsä hallintaan hän tekee listoja sekä hankkii pallon ja hakan.

Lauseet ovat lyhyitä ja hieman naiiveja, mutta silti niissä on tarpeeksi sisältöä. Välillä päähenkilö pääsee ajatuksissaan vauhtiin ja lauseetkin samalla pitenevät ja rönsyilevät.

Mutta animoiduista pikkuesineistä ja animoidusta ruoasta minä tulen aggressiiviseksi. Kekseistä, jotka hyppäävät ylös rasiastaan ja alkavat tanssia keittiön pöydällä ja huutelevat samalla yrttijuustoa tulemaan pois jääkaapista, ja kun yrttijuusto tulee, niin keksit ryntäävät juustoon ja levittävät sitä päällensä. Sellaisen katseleminen on rasittavaa.

Supernaiivi sopii hyvin hellelukemiseksi, se ei vaadi liikaa ajattelua ja saattaapa hieman naurattaakin. Ei tämä silti mitään suuria tunteita herättänyt. Tykkään listoista, mutta silti ne alkoivat vähän häiritä. Hassut nimihaut olisi voinut esittää lyhyemmästikin. Päähenkilö kasvoi tarinan edetessä sopivasti. Hänen ajatuksensa muuttuivat syvällisemmiksi, paikoitellen kauniiksikin ollen silti edelleen omalla tavallaan yksinkertaisia.

Lähtiessäni hän halasi minua tavalla, joka näin jälkeenpäin ajateltuna vaikutti lähes suudelmalta. Luultavasti se oli halaus. Mutta se saattoi olla myös suudelma.

Sitten Supernaiivista kirjastolöytöihin. Käytiin Kirpun ja Piiperon kanssa kirjastossa lueskelemassa ja selailemassa kirjoja. Pois lähtiessä ajattelin vielä kurkata poistomyyntikärryyn, ja mitä sieltä löytyikään:

Pitihän tuo korjata talteen, varsinkin kun hinta oli vain 1 € ja oli ihan hyväkuntoinen! Sarjan ensimmäiset osat (I-III) minulla on yhteispokkarina. Täytyy pitää silmät auki jos löytäisi viimeiset kolme osaa yhtä edullisesti.

Nyt keskityn lomailuun hetken aikaa, kesälukemistakin on varattuna tarpeeksi :)

Messuilua

Pääsin tänään (tai siis eilen, näkyi vuorokausikin jo vaihtuvan) elämäni ensimmäisille kirjamessuille. Ihan yksin, muu perhe lähti leikkipuistoon. Ei muuta kuin kahdeksan euroa ovelle ja menoksi. Vähän mietitytti tuo lipun hinta. Ajattelin, että ehkä sille kuitenkin saisi vastinetta. Nyt tiivistetty messupyrähdyskuvaus ennen kuin sulan tähän sohvalle.

Suuntasin ensimmäisenä tutkimaan KirjaKahvila Nisperon tarjontaa. Pokkarit on kyllä kätevän kokoisia, mutta en oikein tykkää niistä kirjahyllyssäni. Nuhjaantuvatkin niin nopeasti.

Tässä välissä ohitin Kauko Röyhkän. En viitsinyt ruveta juttusille kun en ole hänen kirjalliseen tuotantoonsa tutustunut (olisiko aiheellista? kertokaa kokemuksia/suosituksia). Kosti Saarikosken Exlibris-kokoelma oli mielenkiintoinen. Onhan se vähän erilaista kirjoittaa omistamaansa kirjaan pelkkä nimi, kun voisi taiteilla oman kirjanomistajamerkkinsä! Helena Petäistön Eiffeltorni -aiheinen merkki oli aika hieno. Mikä voisi olla sopivampi aihe Pariisin kirjeenvaihtajalle.

Sitten Ajaton Aika osto- ja myyntiliikkeen rivistöt. Tuon Mankellin meinasin ostaa ihan vain kannen takia. Oli siellä pari muutakin houkutusta, Markus Zusakin Kirjavaras -yksi lempikirjoistani- ja James Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani -yksi suosikkielokuvistani- (kirja elokuvakansilla, joissa siis Daniel Day-Lewis).

Hillitsin kuitenkin itseni ja kotiin lähti alla esitellyt, molemmat ostokset Nisperosta. Olli Oksamies vaikutti hauskalta hahmolta, vaikkakin talvinen kansi ei oikein sovi tähän helteeseen. Stephen King vain on heikko kohtani, enkä ole vielä Liseyn tarinaa lukenut (hyväksyin sitten pokkarin). Matias ja Amadou -kirjan sai ilmaiseksi Eurooppatiedotuksen pisteestä. Ilmaislahjoista puheen ollen eräässä minulle tarjotussa kassissa oli Rumputus -lehden lisäksi rulla leveää mainosteippiä. Mitähän tuolla alkaisi teippailemaan...

Kaiken kaikkiaan messut olivat hienoinen pettymys. Jäin kaipaamaann enemmän kustantajia, mm. Like ja Gummerus puuttuivat. Mutta tulipahan käytyä :) Kyytiä odotellessa sain nauttia kesäpäivästä ja helteestä pihlajan (lempipuuni) alla nurmikolla istuen ja lukien.

Ja päivä vielä tuostakin parani, Prismassa oli Milla Paloniemi, kiroilevan siilin tekijä. Kävin juttusilla, sain hienon signeerauksen siilikorttiin ja kun kerran kamerakin oli mukana niin räps! Kiroilevan siilin lisäksi kannattaa kurkata tänne. Aivan loistava!

Valkea voima

No niin. Jos sitä nyt saisi jotain kirjallista sanottua. Sain sunnuntaina luettua loppuun Karin Mäkelän Valkea voima -kirjan. Seurauksena oli jonkinlainen aivomyrsky ja sanalukko. Aloin sitten illalla lukea vähän keveämpää kirjallisuutta, ottaa vähän etäisyyttä tuohon Mäkelän kirjaan.

Valkea voima kertoo Karin Mäkelän oman tarinan. Tuore vaimo ja osa-aikainen narkomaani Karin saa kuulla odottavansa lasta. Hän päättää pitää lapsen, vaikka neuvolassa suositellaan aborttia huumetaustan takia. Tästä alkaa Karinin taistelu, jossa vuorottelevat huumeiden käyttö, kuiville pääsy, rikos- ja vankilakierre sekä perheestä huolehtiminen. Tarina päättyy kuudentoista vuoden päähän, kun Karinin esikoinen Juho tappaa itsensä (tämä mainitaan kirjan kansitekstissä, joten en katso spoilaavani tapahtumia).

Olen myöhemmin miettinyt monta kertaa, mikä sai minut retkahtamaan pitkän raittiin kauden jälkeen. Selvä elämähän tuntui ihan hyvältä, joten miksi kaipasin huumeita? Riippuvuutta on vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei ole kokenut sitä itse. Riippuvuus saa ihmisen toimimaan aivan päinvastoin kuin on suunnitellut, työntämään sivuun kaiken muun ja uskottelemaan itselleen, että käyttö ei ole paha asia.

Edellinen sitaatti kirjan alkupäästä pysäytti miettimään, voinko ylipäätään sanoa kirjasta mitään. Minulla on kokemusta vain äitiydestä, ei huumeriippuvuudesta. En pysty asettumaan Mäkelän puolelle enkä juurikaan tunne sympatiaa häntä kohtaan, kun lastensuojelu puuttuu heidän perhe-elämäänsä. Mutta myötätunto herää väkisinkin kirjan loppupuolen tapahtumien myötä.

Mäkelä kirjoittaa lapsistaan kauniisti, rakkaudella. Mutta sitten huumeet vievät taas voiton ja lapset jäävät taka-alalle. Kirjan lukeminen olikin melkoista tunteiden vuoristorataa. Välillä teki mieli huutaa "Hei nainen, herää jo!", välillä taas tuntui, että silmät kostuvat kun Mäkelä kuvasi hetkiä lastensa kanssa.

Jere vaipui pikkuhiljaa uneen, kun sormeni sivelivät hänen selkäänsä. Katselin hämärässä tuota itsepäistä ja rakasta niskaa, ja lämmintä läikkyi sydämen seudulla. Tässä oli nuorempi poikani, käsieni ja rakkauteni ulottuvilla, ja huomenna juna veisi minut isomman poikani luo. Ajatukseen oli lämmin ja hyvä nukahtaa.

Mäkelälle täytyy antaa kiitokset rehellisestä kuvauksesta. Hän ei kaunistele tapahtumia eikä selittele tekemisiään. Toivottavasti kirjan kirjoituksesta on ollut apua surun käsittelyssä. Mäkelän haastattelu oli muuten joku aika sitten MeNaiset lehdessä sekä TV2:n Seitsemäs taivas -ohjelmassa, joka minulta valitettavasti jäi näkemättä. Kirjasta on vasta kirjoittanut ainakin Ofelia. Taidankin käydä nyt kurkkaamassa mitä mieltä hän kirjasta oli. En halunnut käydä lukemassa sitä etukäteen, ennen kuin sain kirjan itse luettua ja postaukseni valmiiksi. Tässä vielä kuva sunnuntailta, välillä on luettava seisaaltaankin...

Kesämielellä

Ajattelin tehdä kirjapostauksen. Muutin  mieleni. Pääni on täynnä lukemani kirjan aiheuttamia ajatuksia, mutta en saa niitä sieltä ulos. Parempi siis jäsennellä ajatuksia, kirjoittaa ne myöhemmin. Keskittyä nyt kesäpäivän tunnelmiin.


Herkuteltiin marjoilla, keksimuruilla ja kermavaahdolla.

Käytiin mökkimaisemissa.

 Kirppu keräsi voikukkia, pieniä aurinkoja.

Ihana, valtava tuomi. Tästä se kesä alkaa.

Tuoksu oli jo alkanut hiipua, kukat loistivat vielä.

Istutin tytöille kukkia. Piipero puhalteli saippuakkuplia, yritti ainakin.

Maalattujen luolien maa ja muutama merirosvo

Varasin paikallisesta kirjastosta Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjan kuudennen tiiliskiven, Maalattujen luolien maan. Ihmettelin kun sain sen suhteellisen nopeasti, vaikka en ollut ensimmäisenä varausjonossa. Syykin selvisi. Kirjan haettuani huomasin takakannessa Laina-aika 2 viikkoa -tarran (ensimmäisen laatuaan jonka olen kyseisessä kirjastossa nähnyt). Jos kirjassa on 842 sivua, se tekisi rapiat 60 sivua per päivä. Töissäkin pitäisi käydä, kotia pitää pystyssä ja seurustella miehen ja lastenkin kanssa. Epätoivoinen yritys!  Koska varausmaksu oli maksettu, kirjasta näkyi olevan jo toinenkin varaus ja kirja poltteli hyllyssä, aloin lukemaan.

Maan lapset -sarja sijoittuu aikaan n. 35 000-25 000 vuotta ennen nykyisen ajanlaskun alkua, kun neandertalit ja Cro-Magnonit kuvitellusti kohtaavat. Sarjassa kerrotaan Aylan, perheensä ilmeisesti maanjäristyksessä menettäneen naisen tarina. Ayla kasvaa "klaanikansan", neandertalinihmisten kanssa, vaikka onkin erilainen kuin he. Erinäisten vaiheiden kautta Ayla löytää puolisokseen hänen itsensä kaltaisen ihmisen, Jondalarin, matkaa Jondalarin heimon luo ja saa tyttären, Jonaylan.

Eihän se 60 sivun lukuaikataulu tietenkään toiminut. Mutta uusiessani netin kautta muita lainoja huomasin, että Maalattujen luolien maan varausmerkintää ei enää näkynyt. Rastin senkin uusittavaksi ja hups, laina-aika jatkui normaalilla ajalla 2 viikon sijaan :) Hieman helpotti! Ei tarvitse tällä kertaa potea huonoa omatuntoa myöhästyneestä kirjasta eikä maksaa myöhästymismaksuja.

Tässä kuudennessa osassa kerrotaan Aylan opiskelusta Zelandoniksi, heimon parantajaksi ja henkiseksi johtajaksi. Tähän liittyy mm. kasvien ja yrttien tuntemista, niiden käyttöä parantamiseen sekä heimon historian ja siihen liittyvien tarinoiden ja laulujen opettelua. Historiaan ja toki heimon nykyiseen elämäänkin liittyy myös erilaiset luolat ja luolamaalaukset. Ayla joutuukin tekemään Donierin matkan, johon kuuluu tutustumista pyhiin luoliin ja niiden luolamaalauksiin.

Kirjailija on perehtynyt aiheeseensa hyvin. Hän kuvaa aikakauden ihmisiä, eläimiä, luontoa, luolamaalauksia, vaatetusta sekä erilaisia työskentelytekniikoita tarkasti. Kirjan alussa olevissa kiitoksissa hän mainitseekin tutustuneensa useisiin luoliin ja kiitettävien listalla vilisee arkeologeja, tohtoreita ja alan asiantuntijoita.

Kuului pikkuruisten eläinten rapistelua ja piipitystä ja melkein huomaamaton ilmanhenkäys, äänetön imu, jonka huomasi vain vaivoin, sillä se melkein hukkui niiden viiden elävän olennon hengityksen ääniin, jtka olivat tunkeutuneet äänettömään tilaan. Ayla yritti nuuhkia ilmaa ja avasi suunsa tunteakseen sen paremmin. Se tuntui kostealta, ja siinä oli hienoisen tunkkainen maan uho ja kalkkikiveen puristuneiden ikivanhojen merieliöiden maku.

Sarjan aiempien osien lukemisesta on jo useampi vuosi, joten nimien ja tapahtumien mieleen palauttaminen hidasti vähän lukemista. Onneksi tärkeimmät sukulaisuussuhteet mainittiinkin aika hyvin. Ehkä kaksi kolmasosaa kirjasta käsitteli luolia ja luolamaalauksia, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä. Tämä alkoi puuduttamaan, samoin kuin joidenkin asioiden jatkuva toistelu. Uskotaan nyt vähemmälläkin, että Ayla puhuu oudosti, ei sitä tarvitse toistaa joka kerta kun Ayla tapaa uuden ihmisen. Minua jäi häiritsemään myös se, että tarinasta oli väliltä tiputettu muutama vuosi pois. Kirja tempaa mukaansa, mutta vasta viimeisellä kolmanneksella. Kirjan loppuun Untinen-Auel on kirjoittanut kohtauksen, joka on lähes kopio sarjan aiemmasta osasta. Kaiken kaikkiaan kirja jätti vähän ristiriitaiset tunnelmat. Mietin, että tykkäsinkö sittenkään niin paljon aiemmista osista kuin muistelen. Ei silti harmita, että luin kirjan, oli se ihan luettava. Ja mikäli jatkoa tulee, luen senkin.

Sitten vähän toisenlaista viihdettä. Kävimme viime viikonloppuna katsomassa Johnny De- ei kun siis Pirates of the Caribbean 4 Vierailla vesillä -elokuvan. Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Vettä elefanteille, mutta se tuli vähän huonoon aikaan. Pääsin kuitenkin tutustumaan 3D -elokuvaelämykseen. Kyllähän elokuvasta nautti ihan eri tavalla 3D:nä :) Elokuva itsessään ei yllättänyt, samalla kaavalla meni kuin aikaisemmatkin. Jack Sparrow:lle sai nauraa useaan otteeseen, ja taisipa pari säpsähdystäkin tulla ;)

Tein muuten Luetut 2011 -listalle oman välilehden, alkoi viedä liikaa tilaa sivupalkissa. Kävijälaskuri meni samassa rytäkässä uusiksi. Ulkopuoliselta sivulta napattu laskuri hyytyi, otin sitten käyttöön Bloggerin oman, joka laskee ilmeisesti kaikki käynnit blogissani. Tunnisteet on suunnitteilla, kunhan saan mietittyä mieluisan jaottelun. Vinkkejä otetaan vastaan!

Vielä lopuksi tervetuloa uudet lukijat :)

Vampyyrit ja lukunurkka

Stephenie Meyerin loistavaan Houkutus-sarjaan kuuluu ohut, pääjuonesta poikkeava osa, Bree Tannerin lyhyt elämä. Nimensä mukaisesti se kertoo Bree Tannerista, vastasyntyneestä vampyyrista, joka on tietämättään luotu vain yhtä tarkoitusta varten. Tuhoamaan Bella Cullen. Breen tarinan päätös on tuttu Houkutus-sarjan kolmannesta osasta (Epäilys). En ajatellut lukea tätä, mutta toisin kävi. Huomasin tarkistavani kirjastokäynneillä olisiko kirja lainattavissa. Ärsyynnyin kun se ei ollut ja ilahduin kun se viimein sieltä löytyi.

Pienenä sivumainintana  mainittakoon, että sain tänään postista paketin, jossa odotti  nuo Meyerin 4 kirjaa (kuvassa vaakatasossa). Lisäksi sain lainaan samat kirjat englanniksi, joten tarina pyörii jatkossakin mielessä ;) Luin muuten nuorempana Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri -sarjan, muistan tykänneeni siitä ihan hirveästi.

Sivupoluilta takaisin Bree Tannerin lyhyeen elämään. Johdannossa Meyer kertoo, miten Breen tarina jää elämään ajatuksiin ja päätyy lopulta omaksi kirjaksi. Kirjailijan ajatukset ja kuvaus kirjoitusprosessin etenemisestä olivat mielenkiintoisia. Meyer heittää ohimennen ilmaan myös "entä jos" -ajatuksen. Entä jos Epäilys olisikin loppunut toisella tavalla?

Itse tarinan alku ei tempaa mukaansa, toisin kuin muissa sarjan kirjoissa. Tämä saattaa osin johtua siitä, että Bree jää Epäilyksessä niin hajuttomaksi hahmoksi. Sekä siitä, että hänen kohtalonsa tietää etukäteen. Kirja eroaa muista sarjan kirjoista myös siinä, että tässä on enemmän perinteisiä vampyyri-elementtejä. Kuten ihmisten saalistusta ja verellä mässäilyä.

 Hän avasi suunsa huutoon, mutta hampaani murskasivat hänen kurkkutorvensa ennen kuin ääni pääsi ulos. Kuului vain ilman ja veren  pulputusta hänen keuhkoistaan sekä matalia voihkaisuja, joita en kyennyt hillitsemään. Veri oli lämmintä ja makeaa. Se sammutti poltteen kurkussani, rauhoitti kalvavan, pistelevän tyhjyyden vatsassani. Imin ja nielin vain hämärästi tietoisena mistään muusta.

Loppua kohti kirjaan tulee tuttu vauhti ja tunnelma. Vaikka Bree Tannerin tarina tuo kokonaisuuteen uuden ulottuvuuden ja näkökulman, ei se silti yllä samaan tasoon Meyerin Houkutus-Uusikuu-Epäilys-Aamunkoi -nelikon kanssa. Tarinaan on mahdollisesti tulossa vielä yksi osa. Meyer on kirjoittanut tarinaa myös Edwardin näkökulmasta. Midnight Sun -nimellä kulkevaa tarinaa pääsee lukemaan Stephenie Meyerin kotisivuilta. Toivottavasti tarina julkaistaan!

Osallistun tässä samalla Jennin lukunurkka -haasteeseen. Luen käytännössä joka paikassa, mutta tässä on eräs mieluinen paikka lukea. Työhuoneen sohvannurkka, kirjahyllyt ihan siinä vieressä.

Odelma, äitienpäivänä

Yllätyin, kun kirjastossa tuli vastaan Odelma. Kuvittelin, että tätä Katja Kaukosen kirjaa saisi odottaa kauan ennen kuin se olisi kirjastossa lainattavissa. Mutta siinä se oli, uutuushyllyssä. Sinertävän harmaana ja kutsuvana. Kansi täynnä kaunista valoa ja varjoja.

Kirja kertoo Odelmasta, joesta nousseesta naisesta. Odelma saa nimen ketulta ja talon menneisyydeltä. Hän löytää miehen, Freydmanin, jonka kanssa asettuu taloon asumaan. Vierellä kuljetetaan tarinaa Annasta, pienestä tytöstä joka katoaa. Myös Annan tarinassa on ketulla osansa.

Heti ensimmäinen sivu vei minut mukanaan. Kaukosen kuvailu on taidokasta. Pienieleistä, vahvoja tunnelmia, paikoitellen jopa jännitystä. Teksti soljuu eteenpäin. Sanoja ja lauseita haluaa maistella pieninä palasina, ajatuksella.

Vielä ei voinut kiirehtiä, nyt elettiin alkua ja kaikki käynnistyi raukeasti kuten aamuisin on tapana. Aurinko nousi turpeana valaisemaan maaliskuista maisemaa ja katseli, oliko kaikki ennallaan. Valo sormeili seutua. Pisarat irrottivat otteensa naisesta ja valuivat alas maahan. Niin hän luovutti kaiken takaisin kamaralle sen talven jäljiltä ahnaaseen nieluun. Maa imi ja vettynyt nainen kuivui.

Mutta sitten tapahtui jotain. Tämä kirja on ehdottomasti sellainen, jonka lukeminen vaatisi tietynlaisen mielentilan, ajan ja paikan. Minulle kävi niin, että ajatus alkoi karkailla. Olin jotenkin liian levoton lukeakseni tämän. Kirjan edetessä mieleeni tuli useassa kohtaa M. Night Shyamalanin Kylä -elokuva (The Village). Sitten kadotin tarinasta jotain. Tipahdin juonesta tai en jaksanut keskittyä siihen. Välissä kieli alkoi jo ahdistaa. Lopulta lukemisesta tuli puurtamista, iski pakko lukea loppuun -olo. Täytynee yrittää joskus uudelleen, tämä voi kuitenkin olla loistava kirja. Oikealla hetkellä luettuna.

Tässä vielä lopuksi kevään merkkejä (saa sivistää minua ja kertoa mitä kukkia nämä on). Olkoon nämä onnittelukukkaset kaikille äideille ja mummuille. Hyvää äitienpäivää!

30 päivää kirjoja

Törmäsin tähän haasteeseen useassa blogissa, huomasin jääväni miettimään omia vastauksiani. Rakastan kirjojen lisäksi listoja, päätinkin tehdä tästä omanlaisen version. Mietin vastauksia pitkin kuukautta ja nyt rysäytän tämän kerralla listana tyyliin "lyhyesti ja ytimekkäästi". En käyttänyt suoria suomennoksia vaan muokkasin niitä vähän itselle sopivammiksi.


Paras viime vuonna lukemani kirja
Markus Zusak: Kirjavaras. Ehdottomasti. En olisi malttanut laskea tätä käsistäni, kirja vei täysin mukanaan. Tämä on niitä kirjoja jotka haluan hankkia kirjahyllyyn ja palata niihin uudestaan.

Kirja, jonka olen lukenut yli kolme kertaa
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja. Tämä vain pitää lukea silloin tällöin uudelleen.

Suosikkisarja
Näitä on muutama... Valinta täytyy tehdä seuraavista: Musta torni (Stephen King), Matkantekijä (Diana Gabaldon), Houkutus (Stephenie Meyer), Harry Potter (J.K. Rowling), Maan lapset (Jean M. Untinen-Auel). Valitaan nyt näistä Maan lapset, koska tätä käsitellään muiden päivien vastauksissa vähiten. Mukaansatempaava, ainutlaatuinen ja jännittävä.

Suosikkisarjan paras osa
Hmm.. En enää muista mikä näistä on paras (uusinta en ole vielä lukenut), mutta muistaakseni Hevosten laakso oli suosikkejani.

Iloinen kirja
Kiti Kokkonen: Terveisin Karo. Kokkonen kirjoitti Trendi-lehteen loistavaa kolumnia, samalla tyylillä menee tämä sähköpostiviesteistä koottu kirja. Lisäksi kirjan jutuille on naurettu ihanan ja tärkeän ystävän kanssa.

Surullinen kirja
Selja Ahava: Eksyneen muistikirja. Surullista (ja myös pelottavaa), miten ihmisen mieli voi hajota eikä sille vain voi mitään. Kuinka moni on hukassa itsensä ja omien ajatustensa kanssa, tietämättä mikä on totta ja mikä ei.

Aliarvostettu kirja
Marianne Käcko: Tapa minut äiti! Ei tämä välttämättä ole aliarvostettu, mutta voisi saada enemmänkin huomiota. Kirja ei ole perinteinen kertomus sairaudesta. Anoreksiaa ei kuvata sairastuneen vaan tämän äidin näkökulmasta. Äitinä tämän lukeminen jotenkin pysäyttää. (Kirja on minulla vielä hieman kesken.)

Yliarvostettu kirja
Ensimmäisenä tulee mieleen Alexandra Salmelan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan. Pitkään piti lukea ennen kuin minulle selvisi kuka (tai mikä, niin kuin tässä kirjassa) on äänessä. Ei herättänyt minussa niitä tunteita ja tunnelmia mitä takakansi ja suosio lupaili.

Kirja josta tykkäsin ennakko-odotuksista huolimatta 
Yashar Kemal: Haukkani Memed. Tämä piti lukea aikoinaan lukion äidinkielen kurssilla. Ennakko-odotukset olivat aika negatiiviset, mutta tykkäsin tästä todella paljon.

Suosikkiklassikko
Margaret Mitchell: Tuulen viemää. Minusta tämä on klassikko, saa toki olla eri mieltä.

Inhokki
En tykännyt yhtään Jari Tervon Koljatista. Politiikka ei juuri minua puhuttele, huumorikaan ei tässä auttanut. Inhoaminen on silti liian voimakas ilmaisu.

Kirja, jota rakastin mutta en rakasta enää
Nuorempana tykkäsin hirveästi Virginia Andrewsin kirjoista, mutta kun myöhemmin luin jonkun hänen kirjansa (en juuri nyt muista minkä), ei se ollutkaan enää niin hyvä.

Suosikkikirjailija
Jos kriteeriksi ottaa vaikka sen, kenen kirjoja olen lukenut eniten, valitsen Stephen Kingin. Kyllä hän kelpaa vastaukseksi muutenkin. Uskomattoman lahjakas kirjailija! King saa lukijan tuntemaan kaikkia mahdollisia tunteita, mitä kovin moni ei onnistu tekemään. Hän kuvailee henkilöitä ja tilanteita aivan omalla tavallaan. Tarinan edetessä hän tekee usein pieniä paljastuksia tulevasta, pistää lukijan jännittämään/pelkäämään/toivomaan/ajattelemaan tulevia tapahtumia ja haluamaan lukea lisää. Laajan tuotannon lisäksi hän on linkittänyt teostensa yksityiskohtia toisiinsa. Nämä yhtäläisyydet alkavat avautua Musta torni -sarjassa.  Luettuani sarjan aloinkin lukemaan Kingin suomennettua tuotantoa uudestaan alusta saakka uusin silmin. Hyvät sivut aiheeseen perehtymiseen löytyy täältä.

Suosikkikirja suosikkikirjailijalta
Tähän täytyy nyt valita joku Musta torni -sarjan osa. Se on 7. eli viimeinen osa, saman niminen kuin sarjakin eli Musta Torni. Kirjan luettua tuli vain istuttua hiljaa pitkän aikaa.

Suosikki mieshahmo
James "Jamie" Fraser, Diana Gabaldonin Muukalainen -sarjasta. Voimakastahtoinen, ylpeä, herkkä, pitää läheistensä puolta jopa oman henkensä uhalla.

Suosikki naishahmo
Ayla, Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjasta. Kääntää vastoinkäymiset voitokseen, hallitsee parantamisen taidon lääkkeillä ja yrteillä, on suvaitsevainen, rohkea, kekseliäs ja vahva. (Olisin voinut valita tähän myös Claire Randall/Fraserin Diana Gabaldonin Muukalainen -sarjasta, lähes samoilla määritteillä. Mielenkiintoista...)

Suosikkilainaus suosikkikirjasta
Ainoa lainaus jonka muistan (ja jota käytän, tosin hieman muunnettuna) on Tuulen viemää -kirjan lopusta: "Ajattelen tätä kaikkea huomenna Tarassa. Silloin jaksan paremmin. --- Onhan huomenna taas uusi päivä." Yhdenlainen elämänviisaus tämäkin, ei kaikkea tarvitse ratkaista heti.

Kirja, johon petyin
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus. Kirjan saaman huomion perusteella odotin järisyttävää lukukokemusta. Sellaista ei tullut, en ihastunut. Mutta on siinä hieno kansi!

Suosikkikirja, josta on tehty elokuva
Stephenie Meyerin Houkutus. Tähän kyllä kelpaa muutkin saman sarjan kirjat ja niistä jo tehdyt elokuvat. Aamunkoin elokuvaversio(i)ta saa vielä odottaa.

Paras romanttinen kirja
Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua. Ei ihan perinteinen rakkaustarina. Tykkään kovasti myös tästä tehdystä elokuvasta.

Lapsuuteni suosikkikirja
Olen aina rakastanut kirjoja, joten näitä on monia. Lasten kirjoista muistan tykänneeni mm. Hanhiemon satuaarteesta sekä Pirkko Koskimiehen Pupu Tupuna -kirjoista. Ensimmäisiä "oikeita" suosikkikirjoja oli Anni Polvan Tiina -kirjat, siis sellaisia joita itse luin. Olen muutenkin tykännyt nuoresta asti lukea sarjoja, mainittakoon Enid Blytonin Viisikot ja Carolyn Keenen Neiti etsivät. Hevoskirjoja olen myös lukenut paljon.

Omistamani suosikkikirja
Joanne Harris: Pieni suklaapuoti. En vain ole ihan varma olenko lukenut tätä. Luettujen kirjojen listani nimittäin käsittää kirjat ainoastaan noin kolmelta edelliseltä vuodelta (miksi, voi miksi siirryin kirjaamaan luetut kirjat vihkon sijasta exceliin? Arvaahan sen miten siinä käy, tiedosto tuhoutui). Omistan myös jatko-osan Karamellikengät, sen kyllä olen varmasti lukenut.

Luettavien listalla edelleen lukemista odottava kirja
Esimerkiksi vanhemmista kirjoista J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja uudemmista Peter Franzénin Tumman veden päällä.

Kirja, jonka toivoisin muidenkin lukevan
Tällä listalla jo kehuttujen lisäksi voisin mainita mm. Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Haru, eräs saari -kirjan. Janssonin päiväkirjamerkintöjen avulla pääsee tutustumaan naiseen Muumien takana. Pietilän kuvitus on myös hieno.

Hahmo, keneen samastun parhaiten
Jostain syystä tulee mieleen vain lastenkirjojen hahmoja, kuten Peppi Pitkätossu ("kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun") ja Pikku Myy (en niin pieni mutta aika kipakka).

Kirja, joka muutti mielipidettäni jostakin
Sanottakoon nyt vaikka J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi. Jostain syystä kuvittelin, että en enää tykkäisi nuorten kirjoista. Tai fantasiasta (mikä tarkemmin ajateltuna on aika erikoinen ajatus, tykkäänhän Stephen Kingin kirjoistakin, yhdenlaista fantasiaa nekin).

Yllätyksellisin juonen käänne tai loppu
Thomas Harrisin Hannibal -kirjan loppua en osannut etukäteen arvata, tykkäsin siitä kovasti. Saman niminen elokuva loppui erillä tavalla. "Ei! Eihän sen noin pidä mennä!"

Paras kirjan nimi
Oi ihana toukokuu, Odelma, Vettä elefanteille. Ihan vain siksi että ne kuulostavat jotenkin tunnelmallisilta, salaperäisiltä tai muuten vain mukavilta. Kahta ensimmäistä en tosin ole vielä lukenut. Odottavat kyllä jo vuoroaan hyllyssä.

Kirja, josta pidin mutta muut eivät
Nora Robertsin kirjat eivät ole hirveästi saaneet kehuja, tai en ole niihin törmännyt. En lue hänen "siirappisimpia" kirjoja, tykkään niistä joissa on jännitystä. Esimerkiksi Savuhuntu, Puutarha-trilogia ja fantasia/vampyyritrilogia ovat olleet hyviä.

Kaikkien aikojen suosikkikirja
Jos aion mainita tähän jonkun sellaisen, mitä en ole aikaisemmissa kohdissa maininnut niin vaikeaksi menee. Taidankin lopettaa siihen mistä tämän listan aloitinkin, eli menköön titteli Markus Zusakin Kirjavaras -kirjalle.


Tässä hieman vielä vapputunnelmaa ja silmäys luettaviin/lukemista odottaviin kirjoihin.