Odelma, äitienpäivänä

Yllätyin, kun kirjastossa tuli vastaan Odelma. Kuvittelin, että tätä Katja Kaukosen kirjaa saisi odottaa kauan ennen kuin se olisi kirjastossa lainattavissa. Mutta siinä se oli, uutuushyllyssä. Sinertävän harmaana ja kutsuvana. Kansi täynnä kaunista valoa ja varjoja.

Kirja kertoo Odelmasta, joesta nousseesta naisesta. Odelma saa nimen ketulta ja talon menneisyydeltä. Hän löytää miehen, Freydmanin, jonka kanssa asettuu taloon asumaan. Vierellä kuljetetaan tarinaa Annasta, pienestä tytöstä joka katoaa. Myös Annan tarinassa on ketulla osansa.

Heti ensimmäinen sivu vei minut mukanaan. Kaukosen kuvailu on taidokasta. Pienieleistä, vahvoja tunnelmia, paikoitellen jopa jännitystä. Teksti soljuu eteenpäin. Sanoja ja lauseita haluaa maistella pieninä palasina, ajatuksella.

Vielä ei voinut kiirehtiä, nyt elettiin alkua ja kaikki käynnistyi raukeasti kuten aamuisin on tapana. Aurinko nousi turpeana valaisemaan maaliskuista maisemaa ja katseli, oliko kaikki ennallaan. Valo sormeili seutua. Pisarat irrottivat otteensa naisesta ja valuivat alas maahan. Niin hän luovutti kaiken takaisin kamaralle sen talven jäljiltä ahnaaseen nieluun. Maa imi ja vettynyt nainen kuivui.

Mutta sitten tapahtui jotain. Tämä kirja on ehdottomasti sellainen, jonka lukeminen vaatisi tietynlaisen mielentilan, ajan ja paikan. Minulle kävi niin, että ajatus alkoi karkailla. Olin jotenkin liian levoton lukeakseni tämän. Kirjan edetessä mieleeni tuli useassa kohtaa M. Night Shyamalanin Kylä -elokuva (The Village). Sitten kadotin tarinasta jotain. Tipahdin juonesta tai en jaksanut keskittyä siihen. Välissä kieli alkoi jo ahdistaa. Lopulta lukemisesta tuli puurtamista, iski pakko lukea loppuun -olo. Täytynee yrittää joskus uudelleen, tämä voi kuitenkin olla loistava kirja. Oikealla hetkellä luettuna.

Tässä vielä lopuksi kevään merkkejä (saa sivistää minua ja kertoa mitä kukkia nämä on). Olkoon nämä onnittelukukkaset kaikille äideille ja mummuille. Hyvää äitienpäivää!

30 päivää kirjoja

Törmäsin tähän haasteeseen useassa blogissa, huomasin jääväni miettimään omia vastauksiani. Rakastan kirjojen lisäksi listoja, päätinkin tehdä tästä omanlaisen version. Mietin vastauksia pitkin kuukautta ja nyt rysäytän tämän kerralla listana tyyliin "lyhyesti ja ytimekkäästi". En käyttänyt suoria suomennoksia vaan muokkasin niitä vähän itselle sopivammiksi.


Paras viime vuonna lukemani kirja
Markus Zusak: Kirjavaras. Ehdottomasti. En olisi malttanut laskea tätä käsistäni, kirja vei täysin mukanaan. Tämä on niitä kirjoja jotka haluan hankkia kirjahyllyyn ja palata niihin uudestaan.

Kirja, jonka olen lukenut yli kolme kertaa
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja. Tämä vain pitää lukea silloin tällöin uudelleen.

Suosikkisarja
Näitä on muutama... Valinta täytyy tehdä seuraavista: Musta torni (Stephen King), Matkantekijä (Diana Gabaldon), Houkutus (Stephenie Meyer), Harry Potter (J.K. Rowling), Maan lapset (Jean M. Untinen-Auel). Valitaan nyt näistä Maan lapset, koska tätä käsitellään muiden päivien vastauksissa vähiten. Mukaansatempaava, ainutlaatuinen ja jännittävä.

Suosikkisarjan paras osa
Hmm.. En enää muista mikä näistä on paras (uusinta en ole vielä lukenut), mutta muistaakseni Hevosten laakso oli suosikkejani.

Iloinen kirja
Kiti Kokkonen: Terveisin Karo. Kokkonen kirjoitti Trendi-lehteen loistavaa kolumnia, samalla tyylillä menee tämä sähköpostiviesteistä koottu kirja. Lisäksi kirjan jutuille on naurettu ihanan ja tärkeän ystävän kanssa.

Surullinen kirja
Selja Ahava: Eksyneen muistikirja. Surullista (ja myös pelottavaa), miten ihmisen mieli voi hajota eikä sille vain voi mitään. Kuinka moni on hukassa itsensä ja omien ajatustensa kanssa, tietämättä mikä on totta ja mikä ei.

Aliarvostettu kirja
Marianne Käcko: Tapa minut äiti! Ei tämä välttämättä ole aliarvostettu, mutta voisi saada enemmänkin huomiota. Kirja ei ole perinteinen kertomus sairaudesta. Anoreksiaa ei kuvata sairastuneen vaan tämän äidin näkökulmasta. Äitinä tämän lukeminen jotenkin pysäyttää. (Kirja on minulla vielä hieman kesken.)

Yliarvostettu kirja
Ensimmäisenä tulee mieleen Alexandra Salmelan 27 Eli kuolema tekee taiteilijan. Pitkään piti lukea ennen kuin minulle selvisi kuka (tai mikä, niin kuin tässä kirjassa) on äänessä. Ei herättänyt minussa niitä tunteita ja tunnelmia mitä takakansi ja suosio lupaili.

Kirja josta tykkäsin ennakko-odotuksista huolimatta 
Yashar Kemal: Haukkani Memed. Tämä piti lukea aikoinaan lukion äidinkielen kurssilla. Ennakko-odotukset olivat aika negatiiviset, mutta tykkäsin tästä todella paljon.

Suosikkiklassikko
Margaret Mitchell: Tuulen viemää. Minusta tämä on klassikko, saa toki olla eri mieltä.

Inhokki
En tykännyt yhtään Jari Tervon Koljatista. Politiikka ei juuri minua puhuttele, huumorikaan ei tässä auttanut. Inhoaminen on silti liian voimakas ilmaisu.

Kirja, jota rakastin mutta en rakasta enää
Nuorempana tykkäsin hirveästi Virginia Andrewsin kirjoista, mutta kun myöhemmin luin jonkun hänen kirjansa (en juuri nyt muista minkä), ei se ollutkaan enää niin hyvä.

Suosikkikirjailija
Jos kriteeriksi ottaa vaikka sen, kenen kirjoja olen lukenut eniten, valitsen Stephen Kingin. Kyllä hän kelpaa vastaukseksi muutenkin. Uskomattoman lahjakas kirjailija! King saa lukijan tuntemaan kaikkia mahdollisia tunteita, mitä kovin moni ei onnistu tekemään. Hän kuvailee henkilöitä ja tilanteita aivan omalla tavallaan. Tarinan edetessä hän tekee usein pieniä paljastuksia tulevasta, pistää lukijan jännittämään/pelkäämään/toivomaan/ajattelemaan tulevia tapahtumia ja haluamaan lukea lisää. Laajan tuotannon lisäksi hän on linkittänyt teostensa yksityiskohtia toisiinsa. Nämä yhtäläisyydet alkavat avautua Musta torni -sarjassa.  Luettuani sarjan aloinkin lukemaan Kingin suomennettua tuotantoa uudestaan alusta saakka uusin silmin. Hyvät sivut aiheeseen perehtymiseen löytyy täältä.

Suosikkikirja suosikkikirjailijalta
Tähän täytyy nyt valita joku Musta torni -sarjan osa. Se on 7. eli viimeinen osa, saman niminen kuin sarjakin eli Musta Torni. Kirjan luettua tuli vain istuttua hiljaa pitkän aikaa.

Suosikki mieshahmo
James "Jamie" Fraser, Diana Gabaldonin Muukalainen -sarjasta. Voimakastahtoinen, ylpeä, herkkä, pitää läheistensä puolta jopa oman henkensä uhalla.

Suosikki naishahmo
Ayla, Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjasta. Kääntää vastoinkäymiset voitokseen, hallitsee parantamisen taidon lääkkeillä ja yrteillä, on suvaitsevainen, rohkea, kekseliäs ja vahva. (Olisin voinut valita tähän myös Claire Randall/Fraserin Diana Gabaldonin Muukalainen -sarjasta, lähes samoilla määritteillä. Mielenkiintoista...)

Suosikkilainaus suosikkikirjasta
Ainoa lainaus jonka muistan (ja jota käytän, tosin hieman muunnettuna) on Tuulen viemää -kirjan lopusta: "Ajattelen tätä kaikkea huomenna Tarassa. Silloin jaksan paremmin. --- Onhan huomenna taas uusi päivä." Yhdenlainen elämänviisaus tämäkin, ei kaikkea tarvitse ratkaista heti.

Kirja, johon petyin
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus. Kirjan saaman huomion perusteella odotin järisyttävää lukukokemusta. Sellaista ei tullut, en ihastunut. Mutta on siinä hieno kansi!

Suosikkikirja, josta on tehty elokuva
Stephenie Meyerin Houkutus. Tähän kyllä kelpaa muutkin saman sarjan kirjat ja niistä jo tehdyt elokuvat. Aamunkoin elokuvaversio(i)ta saa vielä odottaa.

Paras romanttinen kirja
Cecelia Ahern: P.S. Rakastan sinua. Ei ihan perinteinen rakkaustarina. Tykkään kovasti myös tästä tehdystä elokuvasta.

Lapsuuteni suosikkikirja
Olen aina rakastanut kirjoja, joten näitä on monia. Lasten kirjoista muistan tykänneeni mm. Hanhiemon satuaarteesta sekä Pirkko Koskimiehen Pupu Tupuna -kirjoista. Ensimmäisiä "oikeita" suosikkikirjoja oli Anni Polvan Tiina -kirjat, siis sellaisia joita itse luin. Olen muutenkin tykännyt nuoresta asti lukea sarjoja, mainittakoon Enid Blytonin Viisikot ja Carolyn Keenen Neiti etsivät. Hevoskirjoja olen myös lukenut paljon.

Omistamani suosikkikirja
Joanne Harris: Pieni suklaapuoti. En vain ole ihan varma olenko lukenut tätä. Luettujen kirjojen listani nimittäin käsittää kirjat ainoastaan noin kolmelta edelliseltä vuodelta (miksi, voi miksi siirryin kirjaamaan luetut kirjat vihkon sijasta exceliin? Arvaahan sen miten siinä käy, tiedosto tuhoutui). Omistan myös jatko-osan Karamellikengät, sen kyllä olen varmasti lukenut.

Luettavien listalla edelleen lukemista odottava kirja
Esimerkiksi vanhemmista kirjoista J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ja uudemmista Peter Franzénin Tumman veden päällä.

Kirja, jonka toivoisin muidenkin lukevan
Tällä listalla jo kehuttujen lisäksi voisin mainita mm. Tove Janssonin ja Tuulikki Pietilän Haru, eräs saari -kirjan. Janssonin päiväkirjamerkintöjen avulla pääsee tutustumaan naiseen Muumien takana. Pietilän kuvitus on myös hieno.

Hahmo, keneen samastun parhaiten
Jostain syystä tulee mieleen vain lastenkirjojen hahmoja, kuten Peppi Pitkätossu ("kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun") ja Pikku Myy (en niin pieni mutta aika kipakka).

Kirja, joka muutti mielipidettäni jostakin
Sanottakoon nyt vaikka J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi. Jostain syystä kuvittelin, että en enää tykkäisi nuorten kirjoista. Tai fantasiasta (mikä tarkemmin ajateltuna on aika erikoinen ajatus, tykkäänhän Stephen Kingin kirjoistakin, yhdenlaista fantasiaa nekin).

Yllätyksellisin juonen käänne tai loppu
Thomas Harrisin Hannibal -kirjan loppua en osannut etukäteen arvata, tykkäsin siitä kovasti. Saman niminen elokuva loppui erillä tavalla. "Ei! Eihän sen noin pidä mennä!"

Paras kirjan nimi
Oi ihana toukokuu, Odelma, Vettä elefanteille. Ihan vain siksi että ne kuulostavat jotenkin tunnelmallisilta, salaperäisiltä tai muuten vain mukavilta. Kahta ensimmäistä en tosin ole vielä lukenut. Odottavat kyllä jo vuoroaan hyllyssä.

Kirja, josta pidin mutta muut eivät
Nora Robertsin kirjat eivät ole hirveästi saaneet kehuja, tai en ole niihin törmännyt. En lue hänen "siirappisimpia" kirjoja, tykkään niistä joissa on jännitystä. Esimerkiksi Savuhuntu, Puutarha-trilogia ja fantasia/vampyyritrilogia ovat olleet hyviä.

Kaikkien aikojen suosikkikirja
Jos aion mainita tähän jonkun sellaisen, mitä en ole aikaisemmissa kohdissa maininnut niin vaikeaksi menee. Taidankin lopettaa siihen mistä tämän listan aloitinkin, eli menköön titteli Markus Zusakin Kirjavaras -kirjalle.


Tässä hieman vielä vapputunnelmaa ja silmäys luettaviin/lukemista odottaviin kirjoihin.

Vettä elefanteille

Sara Gruenin Vettä elefanteille olisi hyvinkin voinut päästä luettavien listalle jo pelkän nimensä perusteella. Norsut (ne eivät ole minulle elefantteja, ei missään nimessä!) vain ovat niin lumoavia. Suuria. Kauniita. Ruttuisia. Vähän velmuja. Takakannen kuvaus vielä lisäsi kiinnostusta kirjaan. En muista lukeneeni muita sirkukseen sijoittuvia kirjoja.

Tarinan kertojana on yhdeksänkymppinen Jacob Jankowski, jonka vanhainkodin arkeen kuuluu kumipohjien nirskahtelut, hytkähtelevät kastikkeet, vanhat daamit, valehteleva höppänä ja toistuva taistelu henkilökunnan kanssa. Sitten kaupunkiin tulee sirkus ja Jacobin ajatukset palaavat menneisyyden värikkäisiin tapahtumiin...

...Onnettomuuden seurauksena nuoren Jacobin haaveet perinteisestä eläinlääkärin urasta romuttuvat. Pian hän löytää itsensä sirkusjunasta ja jää töihin Benzinin loistavaan Suur-Sirkukseen. Sopeutuakseen joukkoon hänen on opeteltava sirkuksen hierarkia ja termistö - on meikäläiset ja heikäläiset, on artistit ja temppuilijat. On Marlena sekä hänen aviomiehensä August. Ja sitten tulee Rosie.

" Tule, Rosie, mennään. Ole kiltti ja tule." Norsun korvat heilahtavat eteenpäin, se odottaa hetken ja ottaa sitten tomaatin. "Ei!" minä sanon. "Tuhma norsu!" Rosie pudottaa punaisen pyörylän suuhunsa ja alkaa jauhaa sitä suu hymyssä. Nauraa tietysti minulle. "Voi jessus sentään", minä sanon neuvottomana.

Samalla kun muistelee nuoruutensa sirkus-uraa vanha Jacob pohtii nykyistä elämäänsä ja vanhuuttaan. Hänen ajatuksensa ovat jotenkin hauraita mutta silti niin vahvoja. Niitä pysähtyy lukemaan uudelleen, vielä kirjan lukemisen jälkeenkin niihin haluaa palata.

Suljen silmäni ja tavoittelen mieleni perukoita. Rajat ovat hämärtyneet. Pääni on kuin universumi, jonka kaasut ohenevat ohenemistaan mitä reunemmas tullaan. Tyhjyydeksi se ei kuitenkaan hajoa. Minä tunnen että siellä, juuri ja juuri ulottumattomissani, häälyy jotain minua odottamassa - ja Luoja minua auttakoon, mutta sinne minä taas luisun suu apposen auki.

Tarinan lomassa on valokuvia entisaikojen sirkuksista, norsuistakin. Ne elävöittivät tarinaa entisestään ja niitä oli sopivasti. Lopputekstissä Gruen mainitsee, että osa tarinan tapahtumista on oikeasti tapahtunut menneinä vuosikymmeninä Amerikan sirkuksissa. Kaiken kaikkiaan kirja oli lämminhenkinen, henkilöhahmot värikkäitä ja huumori pilkahteli sopivasti. Ja loppu oli loistava!

Kirjasta tehdyn elokuvan ensi-ilta on huomenna (22.4.). Nuorena Jacobina on Robert Pattinson, saapa nähdä miten hän osassaan onnistuu (tähän asti olen nähnyt hänet vain Houkutus -elokuvien vampyyri-Edwardina). Christoph Waltz on varmasti loistava Augustina (jos onnistuu vähänkään siihen malliin kuin Kunniattomat paskiaiset -elokuvan Hans Landana). Reese Witherspoonista en oikein osaa sanoa mitään.

Anteeksi vain kannen suunnitellut Honi Werner, mutta tästä mielestäni puuttuu jotain...

...siinä nimittäin pitäisi ehdottomasti olla norsu ;)
(Tämä norsu on tullut Kanarian saarilta tuliaisena)

Puhdistus

Luettavien kirjojen listallani keikkui pitkään Sofi Oksasen Puhdistus. Kirjastossa O-hyllyllä vierailut eivät tuottaneet tulosta, kirja oli aina menossa enkä syystä tai toisesta saanut sitä varattua. Ehkä takaraivossa oli ajatus siitä, että Finlandia-palkinto ja kaikki se hehkutus kirjasta asettaisi liian korkeat odotukset ja pettyisin. Lainasin sitten ikään kuin lämmittelyksi Oksasen Baby Jane -kirjan, se sattui kirjastossa olemaan. Tarina ei niin hirveästi sykähdyttänyt mutta tykkäsin kirjoituksen tyylistä.

Vihdoin ja viimein sain sitten Puhdistuksen luettavaksi. Odotukset olivat hieman epäilevät ja ristiriitaiset. Mutta. Kirja ylitti riman reippaasti. Tämä oli sellainen kirja joka olisi pitänyt lukea tiiviillä tahdilla, ei olisi tarvinnut palata tarkistamaan millä vuosikymmenellä nyt oltiinkaan menossa tai kuka oli kertojana. Ei sillä, että kertaaminen olisi häirinnyt, olisi vain ollut helpompi ja miellyttävämpi lukea. Henkilöistä, varsinkin Aliidesta, paljastui kirjan edetessä uusia puolia joita ei alussa olisi voinut kuvitellakaan.

Tänään pääsin sitten näkemään Puhdistuksen näytelmänä. Edellisestä teatterikäynnistä on vierähtänyt "hieman" aikaa (kesäteatterissa tosin kävin joku vuosi sitten), joten oli jo aikakin tällaiselle kulttuurin lajille. Oli myös ensimmäinen kerta kun kävin kyseisessä teatterissa. Kirjan lukemisesta oli selkeästi hyötyä, ei mennyt näytelmän alku miettiessä henkilöiden nimiä ja pääsi heti juonesta kiinni. Heti alussa kävi selväksi ettei näytelmä ole herkille katsojille, tosin se oli jo tiedossa kirjan luettuani. Viron historia ja naisten alistaminen eivät ole kevyimpiä aiheita. Kirjaa lukiessa tapahtumat jäävät osittain oman mielikuvituksen varaan, näytelmässä ne on oikeasti siinä silmien edessä. Näyttelijät kyllä tiesivät mitä tekivät: pelko, ahdistus ja tietynlainen mielenvikaisuus välittyi katsojalle. Myös näytelmän lavastus sekä ääni/kuvatehosteet (anteeksi vain ammattilaiset, sanastoni on mitä on) toimivat hyvin. Lopussa näkyi valon pilkahdus tunnelin päässä, mutta silti päällimmäiseksi jäi tietynlainen ahdistus. Sanaton olo. Eli lyhyesti sanottuna onnistunut kokonaisuus!

Nämä kuvat sopivat jotenkin tähän näytelmän jälkeiseen oloon. Joen jäällä kuvattuja luonnon jälkiä. Hiljaisuutta. Kylmyyttä.

Operaatioita

Tuossa aikaisemmassa postauksessa kerroin, että meillä ei nyt leivota pullaa. No, leivottiin kuitenkin. Tuli nimittäin Kirpun ja Piiperon kanssa puhe laskiaispullista ja lupasin että tehdään niitä yhdessä.

Pitäisi varmaan leipoa vähän useammin: Edellisellä kerralla olin laittamassa taikinaa nousemaan ja huomasin että margariinisula oli unohtunut taikinasta. Ei muuta kuin rasva sekaan, sekoitus, ja taikina liinan alle nousemaan. Hyviä tuli. Nyt lauantaina taikinan kanssa ei ollut ongelmia, mutta pullat näyttivät jotenkin paljailta. Tytöt hoiti hienosti sokeroinnin, mutta joopa joo, minä korvapuusti-ihmisenä unohdin pullista voisilmän! Sunnuntaiksi pullat saivat täytettä ja näyttivät tältä:

Herkkuhetkeen pullien kaveriksi keitettiin kaakaota. Hyvä että ehti pullat ja neitien kupit saada pöytään ja kuvan räpsäistyä niin pullat siirtyivät parempiin suihin. Kelpasivat siis voisilmän puutteesta huolimatta :)

Viime viikolla sain päätökseen toisenkin operaation. Luin Stephenie Meyerin Houkutus-sarjan muutamassa viikossa. Hyvä että malttoi illalla nukkumaan laittaa, kummasti tuo vampyyrimaailma sai koukkuun! Päähenkilöiden kemia ja keskinäinen vetovoima toimi hyvin. Joitakin pieniä epäuskottavuuksia kirjoissa oli, mutta kun niitä ei jäänyt miettimään niin ei kokonaisuus kärsinyt. Aamunkoi -päätösosa meni minusta vähän "yli", Bellan tila tuntui vähän keinotekoiselta. Mutta silti: kun luki viimeisen sivun, tuli haikea olo. Nyt se loppui.

Sarjan elokuvissa olen vähän jäljessä. Epäilystä ei näkynyt kirjastossa olevan, pitänee lähteä R-kioskin vuokratarjontaa katsomaan. Kaksi ensimmäistä osaa olen katsonut (Houkutuksen jo kahdesti), jäävät kyllä kirjoille kakkoseksi. Hienoja maisemia, vahvaa tunnelmaa musiikkeineen ja hyvät näyttelijät.  Elokuvat toimi hyvin kirjojen jälkiruokana mutta ei välttämättä pääruokana ilman kirjoja...

Tunnustus

Nappasin tällaisen tunnustuksen Pikkusiskolta, joka pyysi mukaan keltanokka-blogisteja. Enpä ole aikaisemmin tunnustuksia/haasteita saanutkaan tai sellaisiin osallistunut :)

Ja sitten niihin kysymyksiin...

1. Milloin aloitit blogisi?
21.9.2010

2. Mikä sai sinut aloittamaan blogisi pidon?
En saanut aikaiseksi päivittää käsityövihkoani, olen laiska teettämään kuvia. Muiden blogeja seuratessani pyörittelin ajatusta perustaa oma blogi. Alkunäpertelyn ja lukuisten muokkausten jälkeen vain muutama napin painallus -ja PIM!- kuvat olisivat esillä! "Rakennustöitä" helpotti Sufferiina, kiitos opastuksesta!  Ja onhan blogin kautta helpompi kysellä vinkkejä ja saada kommentteja kuin kaapissa lojuvan kässävihkon avulla :) Onpahan nyt harrastukset yhdessä paikassa, niin kirjat kuin käsityötkin.

3. Mitä käsittelet blogissasi?
Lukemiseen ja käsitöihin jutut aika pitkälti liittyy. Siitä blogin nimikin tulee.

4. Mikä tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Ei varmaan muu kuin se, että täysin samanlaista ei toista ole.

5. Miten haluaisit blogiasi muuttaa?
Jos sellaista raikkautta ja selkeyttä saisi kuviin. Itsehän ne kuvat ottaa joten valokuvausta vain harjoittelemaan. Onneksi on digikamera niin harhalaukaukset ei niin harmita!

Haastemies - ei vaan siis haastenainen - koputtaa Kielon blogin ovea ja luovuttaa tunnustuksen eteenpäin. Muistathan minua kommentilla mikäli löydät aikaa vastata haasteeseen :)

Palasia

Joulupaketista paljastui palapeli, ihana karvakorva suklaasilmä. Jonkun aikaa se sai odotella laatikossaan, sitten alkoi sormia syyhyttää ja oli kaivettava leivinlauta kaapista. Ja eikun kasaamaan. Palasia oli 300, kasaamisessa ei montaa iltaa mennyt. Ohi kulkiessakin piti pala tai pari napsautella paikoilleen. Kyllä tuollaisen borderterrierin (näin sanoi laatikko) saattaisi itselleenkin ottaa jos voisi. Tämmöinen siitä tuli.

Koiruus palasi takaisin laatikkoon, mutta palapelivimma jäi. Sitten muistin, että yksi yläkaappi on täynnä meille kulkeutuneita (pala)pelejä. Sinne siis penkomaan. Sieltähän löytyi lasten palapelien ja muiden laatikoiden joukosta helmi, Jan van Haasterenin palapeli. Melkoinen taiteilija! Joka kerran kun kansikuvaa katsoo, löytää jotakin uutta.

Yhdenlainen palapeli on myös tuo kirja. Melkoista elämää on RHCP:n Anthony Kiedis elänyt. Vielä on muutama luku jäljellä, täytynee lukea tänään loppuun.

Tuosta käsityöstä ei vielä oikein osaa sanoa muuta kuin että lanka on ihanaa, Seitsemän veljeksen raitaa. Minä joka en hirveästi pinkistä perusta, kelpuuttaisin sen tuossa väriyhdistelmässä itsellenikin. Kirppu-tyttö on kasvanut ulos villatakeistaan, ehdotin että teen sellaisen itse. Tyttö tuumasi "ethän sää äiti ossaa", Siitäkös minä sisuunnuin että ossaanhan mää! (Onneksi on pienempi Piipero-tyttö jos sattuu koko menemään metsään.) Tuloksia toivottavasti myöhemmin.

Niin ja meillä ei nyt sitten leivota ainakaan pullaa. Leivinlauta jatkaa edelleen palapelialustana!

Joulu

Tänä jouluna kaikki on tapahtunut vähän hitaasti, pikku pätkissä, vähän kerrallaan. Ei se sinänsä haittaa, tunnustan olevani jouluihminen. Joulu alkaa hyvissä ajoin ennen aattoa ja jatkuu Nuutin päivään. Sitten täytyy joulusta luopua taas vuodeksi.

Blogi sai jo joulun alla jouluisamman ilmeen Keisarin uudet vaatteet -aarreaitasta (kiitos!). Jos nyt sitten jatkaisi samalla aiheella. Tämmöisiä joulukortteja (p)askartelin joulun alla.

Käsityörintamalla on ollut aika hiljaista johtuen
a) eräästä tiiliskivestä ja kirjaston aikataulusta (luin Diana Gabaldonin uusinta kilpaa kirjaston lainausaikataulun kanssa. Kirjan luin mutta joudun raottamaan lompakkoa seuraavalla kirjastokäynnillä. Anteeksi kirjaston tädit/ sedät!)
b) joulusta ja
c) näistä allaolevista.

Prinsessat Piipero ja Kirppu keksivät, että säärystimet ovat ihania. Lupauduin sellaiset tekemään ja tällaiset niistä tuli. Piiperon joulunpunaiset muistuttavat ampiaispesää, Kirpun pinkkeihin tuli tarkat ohjeet millaiset niiden on oltava. Sain kuitenkin pienet kuviot ujutettua mukaan.

Ei muuten paljoa asetella tyynyjä ja muuta kuvaus-rekvisiittaa kun tämä kaksikko on kuvattavana. Siihen kyllä oli Kirpulla aikaa, että sai näyttää koristellulla kynnellä edellä mainittua kuviota. Se on sydän, tai ainakin sinne päin.

Harmaata ja mustaa

Niinhän sitä sanotaan että pieni on kaunista. Olen ylpeä näistä pienistä!

Viime vuosien virkkausyritykset ovat päättyneet koko sotkun purkamiseen / pipoksi muuttuvaan patalappuun / epämääräiseen mikälie-syheröön. Virkkaamisen vaikeutta olen perustellut mm. sillä, etten vasenkätisenä osaa lukea / toteuttaa oikeakätisten kuvallisia virkkausohjeita: kierrosten vaihtumiskohta ei yksinkertaisesti onnistu! Olen jo miettinyt että opettelen virkkaamaan oikealla kädellä.

Novitan Syksy 2010 -lehdessä oli tällaisiin ohje. Vilukissa minussa kehräsi että tuollaiset on tehtävä! Ostin Huopanen Lampola (Liinu) -lankaa ja eikun töihin. Muutaman ärräpään ja purkamisen jälkeen ne valmistuivat. Minä taas valmistauduin henkisesti kauhunsekaisin tuntein pesukonehuovutukseen viikon verran, mutta huopuihan ne.

Pääliosan viillos meni hieman metsään ja tossu näytti muutenkin tylsältä ja jotenkin paljaalta. Yhdestä kirja-aarteestani (esittely edellisessä kirjoituksessa) löytyy virkatun kukan ohje jota ajattelin kokeilla. Lisäksi olen ihastellut aivan ihania virkattuja kukkia täällä. Ensimmäiset kukkani onnistuivat aika hyvin ja löysivätkin paikoilleen tossuihin.

Mutta. Ne ovat siis pienet. Minulle. Pesukonekäsittelyn jälkeen venytin ja venytin mutta ei. Ahdistaa ne.

Aarteita ja heräteostoksia

Postissa odotti minua paketti, odottipa vielä useammankin päivän. Paketista paljastui puolittain heräteostoksena tilaamani aarteet, Neulojan niksit ja Virkkaajan vinkit. Pitkään olen haaveillut tällaisista perusteoksista mutta nyt ne hankin. Hyvältä vaikuttivat ja tarpeeseen tulivat! Vähään aikaan ei ole tullut virkattua, piti hieman kerrata termejä ja tekniikoita ja niksikirjastahan apu löytyi. Nämä kirjat tulevat olemaan kovassa käytössä :)

Ja sitten ne heräteostokset. Paikallisilla tarjouspäivillä pyöriessäni piti tietenkin käydä lanka-osastolla. Erästä tarjouslankaa hakiessani törmäsin näihin minun värisiin 7 velua -lankoihin ja pakkohan niitä oli kerät ostaa. Oikeasti nuo värit ovat herkullista petroolin- ja tumman sinistä, minun kuvaustaitoni vain latistaa värit... Jospa näistä tulisi sellaiset ihanat, lämpimät, pitkät raitavillasukat. Tai sitten jotain ihan muuta... (Niin ja ne tarjouslangat jäi sitten ostamatta.)

Näitä ostoksia oli sitten mukava hipistellä kuuman teen kera, välissä piti taltuttaa käsityökärpäsen puremaa lukemalla tuota luettavien kirjojen listallani ollutta Puolikas keltaista aurinkoa -kirjaa.