Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat

S & S, 2019

310 sivua

Suomentanut: Raisa Porrasmaa

(Tabineko Ripouto, 2015)

Luettu: 1.9.2024

Mistä: kirjastosta

Nimetön kissa ja nuori mies Satoru Miyawaki tutustuvat toisiinsa Satorun hopeanvärisen pakettiauton luona. Sattuman tai kohtalon oikusta Satoru ottaa poikakissan hoiviinsa ja antaa tälle tytön nimen, Nana. Viiden yhteisen vuoden jälkeen Satorun on kuitenkin luovuttava Nanasta. Satoru nostaa Nanan pakettiautoon ja he lähtevät matkalle, etsimään Nanalle uutta kotia, mutta kuka olisi Nanan arvoinen? 

Matkakissan muistelmat on japanilainen romaani, jonka minäkertoja on nimensä mukaisesti kissa, Nana. Tämä yksivuotias kolli pohtii alussa valintaa vapauden ja vakauden polkujen välillä ja päättää jättää kulkukissan elämän taakseen, ottaa Satorun isännäkseen ja ryhtyä kotikissaksi, mutta ei silti täysin unohda menneisyyttään villinä luontokappaleena. Myös Satorulla menneisyys kulkee vahvasti mukana. Nana tuo Satorulle mieleen Hachin, kissan, jonka Satoru löysi lapsena yhdessä ystävänsä Kõsuken kanssa. Kõsuke onkin Satorun ja Nanan matkan ensimmäinen pysähdyspaikka. Satoru vie Nanan tapaamaan myös muita vanhoja ystäviään ja näiden tapaamisten myötä Satoru muistelee elämänsä eri vaiheita. Satorun ja Nanan matkan tarkoituksena on löytää Nanalle uusi koti, mutta he jättävät matkallaan jälkeensä oivalluksia ja ratkaisuja muihin ja muiden asioihin. Satoru ja Nana ovatkin kuin liikkuva terapiayksikkö. Syy siihen miksi Satoru joutuu luopumaan Nanasta selviää lopulta myös lukijalle.

Matkakissan muistelmat on tarkkanäköinen, lempeä ja sanoisinko japanilaisen viehättävä tarina. Japanilainen tunnelma välittyy Raisa Porrasmaan suomennoksessa hyvin. Sopivaa särmää tarinaan tuo Nana, joka on kuvattu erittäin tyypilliseksi - makuuni jopa liiankin stereotyyppiseksi - kissaksi, ylpeäksi ja oman arvonsa tuntevaksi. Nanan tapa kuvata asioita on ironinen, mutta kuivan huumorin takaa pilkistää epävarmuus ja ehkä myös piilevä hylätyksi tulemisen pelko. 

     "Onko ulkona kumminkin parempi?"

     Hö, älä nyt viitsi näyttää siltä kuin alkaisit itkeä. Tuleeko muka ikävä, jos lähden?

     "Olin ajatellut, että jospa saisin sinut omaksi kissakseni."

     Sitä vaihtoehtoa minulla ei suoraan sanottuna ollut. Olen syntynyt kulkuriksi, joten mieleeni ei juolahtanut, että voisin ryhtyä jonkun kotikissaksi. Olin aikeissa nauttia hoidosta kunnes olisin parantunut ja häipyä sitten. Tai oikeastaan uskoin, että oli pakko lähteä.

     Lähtö koittaisi varmasti, joten olisi kai nokkelampaa livahtaa oma-aloitteisesti tiehensä ennen kuin joutuisi karkotetuksi? Kissa on tyylikäs olento.

     Olisit heti sanonut, että voin ryhtyä kotikissaksesi.

Jos itse tarina on viehättävä niin sitä on myös Satu Kontisen käsialaa oleva kirjan ulkoasu. Pidän vähäeleisestä kansikuvasta ja vihreän vivahduksesta, samoin puun lehdistä, joita on kannen lisäksi "leijaillut" myös kirjan sivuille.  Matkakissan muistelmat tuli lukupinooni lukupiirin ansiosta, kirja tuskin olisi osunut omaan kirjatutkaani. Tämä kirja ei ollut napakymppi eikä ihan ysikään sillä muutamat kohdat kuten eläinten keskustelu laivassa tai eläimen pääsy sairaalaan toimenpidehuoneeseen asti tuntuivat vähän epäuskottavilta tai liian sadunomaisilta ja hetkittäin tarina tuntui turhan alleviivaavalta, mutta mukava lukukokemus kuitenkin. Loppua kohti jopa kaltaiseni koiraihminen herkistyy Nanan ja Satorun tarinasta. Toistan itseäni, mutta joskus kannattaa hypätä omien lukumieltymysten ulkopuolelle.

Sitaattikunniamaininnan saa (yhtä aikaa kissamaisuutta ja japanilaisuutta henkivä lause):

Kaikki kaunis tarttuu seitsikkohäntääni.

Helmet 2024 -lukuhaaste: 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Kirjallinen maailmanvalloitus: Japani