J. R. Ward: Kuningas
(Mustan tikarin veljeskunta #12)
Basam Books, 2014
648 sivua
Suomentanut: Timo Utterström
(The King, 2014)
Luettu: 11.10.2019
Mistä: kirjastosta
Onko J. R. Wardilla loppunut rakastajasanavarasto vai miksi ihmeessä hän on tässä vaiheessa sarjaa, yhdentoista osan jälkeen muuttanut kirjojen nimeämistapaa? Tämä olisi ihan hyvin voinut olla Lover King tai King lover, mutta ei, pelkkä Kuningas. No olkoon.
Mustan tikarin veljeskunnan kartanossa sekä kuningas että kuningatar kärsivät ja kriiseilevät. Kuningatar Bethillä on hirvittävä vauvakuume eikä hänen puolisonsa kuningas Wrath ota hänen vauvahaaveitaan kuuleviin korviinsa. Wrath kärsii kuninkuuden varjopuolista eikä haluaisi, että hänen lapsensa olisi pakotettu vastaanottamaan kruunua ja sen mukanaan tuomia velvollisuuksia. Wrath aikoo pysyä lapsettomana myös siksi koska pelkää, että Beth ei selviäisi raskaudesta hengissä. Vampyyrinaaraiden raskaudet eivät ole mikään läpihuutojuttu ja kun Beth on puoliksi ihminen olisi hänen raskautensa kulku täysi arvoitus. Samaan aikaan toisaalla suunnitellaan kuninkaan syrjäyttämistä, vallankaappausta.
Pidin kuningasparista sarjan ensimmäisessä osassa, jossa kerrottiin heidän suhteensa alkuvaiheista, mutta en ollut tunnistaa heitä tästä osasta. Bethistä tuntuu kadonneen kaikki se lämpö ja älykkyys mikä hänestä Pimeyden rakastaja -kirjasta välittyi ja jäljellä tuntui olevan vain kiroileva ja kiimainen miehensä käsivarsilla roikkuva minä-minä-tyyppi. Eikä Wrath ole sen parempi, myös hän katsoo (sokeilla silmillään) vain omaa napaansa, valittaa milloin mistäkin ja hajottaa siinä sivussa kiukuspäissään yhden huoneen.
Juonen puolesta tässäkin osassa riittää lukemista, mutta lähes jokaisesta käänteestä jää käteen hienoinen kyllästyminen. Tapahtumat tuntuvat jo kertaalleen käsitellyiltä yhden jos toisenkin veljeskunnan jäsenen osalta. Kun veljeskierros alkaa olla käyty läpi niin ehkä alkaisi olla aika laittaa sarjalle piste ennen kuin alkaa toistaa itseään liikaa. Silti en voisi kuvitella jättäväni sarjaa kesken, nämä tarinat toimivat mukavina ja viihdyttävinä välipaloina muun lukemisen lomassa.
Pidin kuningasparista sarjan ensimmäisessä osassa, jossa kerrottiin heidän suhteensa alkuvaiheista, mutta en ollut tunnistaa heitä tästä osasta. Bethistä tuntuu kadonneen kaikki se lämpö ja älykkyys mikä hänestä Pimeyden rakastaja -kirjasta välittyi ja jäljellä tuntui olevan vain kiroileva ja kiimainen miehensä käsivarsilla roikkuva minä-minä-tyyppi. Eikä Wrath ole sen parempi, myös hän katsoo (sokeilla silmillään) vain omaa napaansa, valittaa milloin mistäkin ja hajottaa siinä sivussa kiukuspäissään yhden huoneen.
Juonen puolesta tässäkin osassa riittää lukemista, mutta lähes jokaisesta käänteestä jää käteen hienoinen kyllästyminen. Tapahtumat tuntuvat jo kertaalleen käsitellyiltä yhden jos toisenkin veljeskunnan jäsenen osalta. Kun veljeskierros alkaa olla käyty läpi niin ehkä alkaisi olla aika laittaa sarjalle piste ennen kuin alkaa toistaa itseään liikaa. Silti en voisi kuvitella jättäväni sarjaa kesken, nämä tarinat toimivat mukavina ja viihdyttävinä välipaloina muun lukemisen lomassa.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Hänellä oli selvästikin kusipäänsärkyä.
Pohjoinen lukuhaaste 2019: 17. Läheisen suosittelema kirja (kiitos ystävälle sarjan suosittelusta!)
Helmet-lukuhaaste 2019: 6. Rakkausromaani (tämän lähemmäs rakkausromaania en nyt pääse)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti