J. R. Ward: Sitomaton rakastaja

J. R. Ward: Sitomaton rakastaja

(Mustan tikarin veljeskunta #5)

Basam Books, 2011

586 sivua

Suomentanut: Maria Sjövik

(Lover Unbound, 2007)

Luettu: 15.12.2016

Mistä: kirjastosta

Kaipasin joulukiireiden vastapainoksi kevyempää kirjallisuutta ja Mustan tikarin veljeskunta -sarja sopi tilanteeseen mainiosti. Joulutohinalta ei kuitenkaan jäänyt yli energiaa saati aikaa bloggaukseen asti, mutta ehkä tästä vielä jotain osaa sanoa näin joulun jälkeenkin, vaikka sarjan osat ja tapahtumat tuntuvat menevän päässäni iloisesti sekaisin...

Kammottavan lapsuuden jäljet vartalolla, hanskan verhoama hohtava kirous eli käsi, jonka kautta kulkee uhriin jonkinlainen valtava sähkölataus, sekavat tunteet toista veljeskunnan jäsentä kohtaan... Vishousilla olisi kestämistä jo vanhoissa ongelmissa, mutta 303. syntymäpäivänsä kynnyksellä Kirjurineitsyt ilmestyy kertomaan hänelle yllättävän tiedon V:n menneisyydestä sekä paljastamaan suunnitelmansa uroksen tulevaisuuden varalle. Ennen uuden tehtävänsä aloittamista Vishous haavoittuu taistelussa ja joutuu ihmisten sairaalan ensiapuun, traumaosaston päällikön tohtori Jane Whitcombin leikkauspöydälle. Mustan tikarin veljeskunta joutuu puuttumaan peliin ja useampi elämä tulee muuttumaan.

     Potilas veti syvään henkeä aivan omin voimin. Toisen kerran. Kolmannen. Sitten hänen pelottavat timanttisilmänsä kääntyivät katsomaan Janea, ja tämä rauhoittui aloilleen kuin potilas olisi hypnotisoinut hänet tekemään niin.

     Seurasi hetken hiljaisuus. Sitten mies, jonka hengen Jane oli juuri pelastanut, sanoi karskilla äänellä neljä sanaa, jotka muuttivat kaiken... muuttivat Janen eämän, muuttivat  hänen kohtalonsa.

     "Hän. Tulee. Minun. Mukaani."

Sitomaton rakastaja keskittyy enemmän veljeskunnan jäseniin, heidän puolisoihinsa ja arkeensa sekä veljeskunnan jäsenten kouluttamiin vampyyreihin kuin lessereihin. Toki myös noita vampyyrien vihollisia vilahtelee tarinassa, mutta vain sivuosassa, he eivät juurikaan pääse tällä kertaa ääneen. Sopii minulle, sillä vampyyreistä saa enemmän irti kuin heidän värittömistä ja hajutto- ei kun siis vauvatalkinhajuisista vihollisistaan lessereistä, jotka ovat ikään kuin yhtä erottamatonta massaa. 

Tarina kulkee osittain Toisella Puolella, Kirjurineitsyen ja hänen valittujensa ei-ajallisessa maailmassa, mikä tuo mukavaa vaihtelua, vaikkakin pidän enemmän "normaalista maailmasta". Uusi ihmishenkilö tohtori Whitcomb sujahtaa juoneen mukavasti, onpa Wardilla tarjota ainakin minut täysin yllättänyt juonenkäänne häneen liittyen. Muuten juoni seuraa aiemmista osista tuttua kaavaa, tarina keskittyy yhteen veljeksistä - tällä kertaa Vishousiin - muiden jäädessä taustalle, hänestä paljastetaan monenlaista ja tarinan mausteena on rakkautta, seksiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tarina pyörii vapaan tahdon, kohtalon ja sen määräytymisen ympärillä, mutta turhan syvälliseksi ei heittäydytä vaan kirjan voi lukea aivot narikkaan -periaatteella, puhtaana viihteenä. Viihteellisiä ovat myös monet ylilyövät kielikuvat kuten esimerkiksi seuraava: Jeparilla oli hullunkiilto silmissään kuin ainakin sellaisella, jonka tehosekoitin oli naksahtanut  soseasentoon. Selvä, ihan tällainen kuvailu ei itselläni tulisi ensimmäisenä mieleen... Ja kuten aiempien osien kohdalla on seksiin liittyvä kuvailu myös tässä välillä lähinnä huvittavaa. Kohottelin kulmiani  myös kohdalle, jossa Vishousin ihoa kuvataan päivettyneeksi. Jos kyseessä on päivänvaloa karttava vampyyri ei kyseinen sanavalinta ihan istu! Joka tapauksessa ah niin viihdyttävä (iso) välipala!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Rakkaus on uhrauksen arvoista, hän ajatteli huoneesta lähtiessään. Silloinkin, kun rakkaus ei ollut omaa.