Markku Pääskynen: Sielut

Markku Pääskynen: Sielut

Tammi, 2015

254 sivua

Luettu: 17.11.2015

Mistä: pyydetty arvostelukappale

Mainitsin aiemmassa postauksessani, että jokainen kolmesta kovasti odottamastani kotimaisesta uutuusromaanista ui ainakin kuvauksensa perusteella kovin synkissä ja surun sävyttämisä vesissä ja että tarvitsin kahden ensimmäisen romaanin jälkeen hengähdystauon, paon täysin erilaisiin tunnelmiin. Tauko päättyi ja tässä on viimein se kolmas romaani, Markku Pääskysen Sielut.

On toukokuun loppu, sateesta raikas ja utuinen aamu on täynnä kesän lupausta ja odotusta. Ainon ja Kristianin arki kääntyy ylösalaisin yönmustaksi kun heidän tyttärensä Maija katoaa koulumatkalla. Kristian-isä lähtee etsimään tyttöä ympäri kylää, kuvittelemaan itsensä Maijan asemaan. Mitä hän olisi tehnyt, mihin hän olisi mennyt jos olisi Maija? Mitä tytölle on tapahtunut? Aino-äiti puolestaan jää kotinsa vangiksi, juomaan teetä ja odottamaan Maijaa. Tai puhelua, vihjettä, edes pientä tiedonmurusta, joka johtaisi tytön jäljille.

Kunpa ilmaantuisi merkki, kunpa saisi lohdun.
     Tule pois piilosta, hän sanoi, tule pois piilosta, hän toisteli ikään kuin lause olisi pihdit jotka vetävät Maijan esiin ja tuovat hänet takaisin.
     Aino katsoi kelloa. Pian vanhemmat tulisivat. Hän nousi ja huojahteli hetken vatsansa kanssa, painoi kädet sille. Yksi päivä voi vanhentaa monta vuotta vain siksi että jotain sisällä särkyy ja ottaa uuden muodon, vain siksi että viha, suru, hätä ja epätoivo tekevät nopeasti tuhojaan ja saastuttavat sisimmän.

Pahinta vaihtoehtoa ei saa tai uskalla edes ajatella, ei vaikka aika kuluu ja vihjeet ovat vähissä. Koulupojat Taito ja Ilari osallistuvat etsintään miten kuten kerkeävät, leikkinsä lomassa. Poikien puuhat ja puheet tuovat tarinaan tasapainottavaa kepeyttä, vaikka ahdistus kadonneen Maijan kohtalosta on koko ajan läsnä. Tarinassa seurataan myös kuinka pankkiryöstäjä panttivankeineen lähestyy kaupunkia. Tämä sivujuonne sitoo tarinan (Mikkelin) kaupungin historiaan (elokuussa 1986, kertoo Wikipedia), mutta se tuntui minusta tarinan kannalta täysin turhalta ja katkaisi tarinan tunnelman ja jännitteen.

Pääskynen antaa kirjan alussa tarkat koordinaatit tapahtumille, mutta jättää ajan hämärään. Tekstissä vilahtelee viittauksia vesisänkyyn, markkoihin, Tsernobylin onnettomuuteen (huhtikuussa 1986) ja Samantha Foxin Touch Me -hittibiisiin (heinäkuussa 1986). Maijan tarkkaa ikää ei kerrota, tapahtumien perusteella hän on alakoulussa, mutta ei kovin vanha. Taito ja Ilari viittaavat yhdessä kohdassa viitosluokkalaisiin ja Maijaan samassa lauseessa, mutta koin Maijan muutaman vuoden nuoremmaksi. Aika ei ole tarinan kannalta oleellinen, mutta minä jäin useammassa kohtaa miettimään Maijan ikää.

Mietin myös kirjan ulkoasua. Kirjan ensimmäiset rivit näyttävät haaleilta, kuin painossa olisi tapahtunut jotain. Viimeiselle sivulle päästyäni ajattelin, että voiko sumennus olla sittenkin tehokeino? Ympyrä ainakin sulkeutui, tarinan loppulauseet sitoivat tarinan kasaan. Oli miten oli, minua ärsytti kun aloituslausetta sai tihrustaa ja silti se jäi osittain hämärän peittoon.

Pääskysen käyttämä kieli erottuu edukseen, siinä on jotain taianomaista. Avaan kirjan lähes mistä tahansa kohdasta ja löydän kauniita sanoja sekä taitavia lauseita. Kirja onkin lukemisen jäljiltä melkoisen laputettu, muistamisen arvoisia sitaatteja riittää. Silti, valitettavasti, kokonaisuus ei ole tässä tapauksessa enemmän kuin osiensa summa, se ei ole edes yhtä paljon vaan jää vajaaksi. Kerronta karkaa välillä turhan kauas ja muutamaan sivuhenkilöön ja heidän taustoihinsa tartutaan turhan pitkäksi aikaa. Luen tarinaa ikään kuin sumuverhon läpi. Näkymä hämärtyy, näen tarinan hienouden, mutta en pääse tarpeeksi lähelle.

Kirja on luettu myös Annelin kirjoissa, Sinisen linnan kirjastossa ja Sivutiellä.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Taivas oli auki ja puhdas, maa vehreä ja puolipukeissaan.