20 syyskuuta 2015

Kirjaostoksilla 7-10/2015, 3 kirjaa -haaste ja Lahjoita lukutaito

Jotenkin pääsi lipsahtamaan tämä kirjaostosten esittely. Kesä vilahti ohi ja kirjapinot ovat kasvaneet vaikka sain sentään perkattua muutamia ylimääräisiä kirjoja kirjahyllyistä kiertoon. Tässä kesän ja alkusyksyn kirjahankintani:




Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu, Kesäviiniä ja Suolaista hiekkaa
Harrisin suklaatrilogia on ilahduttanut minua sekä kirjoina että Pieni suklaapuoti -elokuvana. Olen lukenut Harrisilta myös Sarkaa ja samettia ja kotikirjahyllystä löytyy muitakin hänen romaanejaan. Kirjablogiystäväni Susa tyhjensi kirjahyllyään ja onnekseni ehdin huikata tämän kolmikon itselleni, kiitos Susa! Nyt kirjahyllyssä on Herrasmiehiä ja huijareita lukuunottamatta koko Harrisin suomennettu tuotanto, täytyy pitää silmät auki vielä tuon yhden puuttuvan kirjan osalta.




Katja Kettu: Surujenkerääjä
En ole vielä lukenut Ketulta mitään, mutta Kätilö on odottanut pitkään lukuvuoroaan. Surujenkerääjä löytyi tavaratalon alesta, se kuulosti kiinnostavalta ja päätyi ostoskoriin.

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Olen lukenut vatuloinnin mestarilta eli Haahtelalta vasta Lumipäiväkirjan, lupasin silloin jatkavani hänen tuotantoonsa tutustumista ja kun uusin romaani löytyi samaisesta pöydästä kuin Ketun kirja nappasin senkin mukaani.




Kesälomamatkamme ensimmäinen pysäkki oli Vaasassa. Hotellistamme pääsi kätevästi samassa rakennuksessa olevaan ostoskeskukseen ja sieltä löytyi edellisestä reissusta tuttu kirjakauppa, jossa sattui sopivasti olemaan alennusmyynti. Mukaan tarttui kuuden kirjan lisäksi ihania minikokoisia magneettikirjanmerkkejä. En voinut vastustaa pientä Eiffel-tornia!

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
Kirjailijan teosten herättämästä kirjablogipöhinästä on jäänyt mieleen kehut vahvasta ja persoonallisesta kerronnasta. Kuulostaa hyvältä!

Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Kiinnostuin kirjasta jo kustantajan katalogissa upean kannen ansiosta. Sitä paitsi kirjan nimi toi heti mieleeni Stephen Kingin Unensieppaajan. Kuvauksen perusteella kirja vaikuttaa mukavan salaperäiseltä.

Elias Koskimies: Ihmepoika
Tämäkin kirja ihastutti jo kustantajan katalogissa. Odotukset ovat erittäin korkealla!

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Tämän kirjan kohdalla emmin pitkään. Lainasin tämän jo kertaalleen kirjastosta, mutta blogisuitsutus hieman pelästytti ja palautin kirjan lukemattomana takaisin. Päätin kuitenkin antaa kirjalle tilaisuuden, toivottavasti en kadu ostostani.

Laura Gustafsson: Anomalia
Vähän sama juttu kuin Sajaniemen Pedoissa, vanha viharakkaussuhteeni susiin nosti päätään. Kansikuva on vangitseva! Tarina vaikuttaa salaperäiseltä ja hieman oudolta, pakko tutustua.

Marisha Pessl: Yönäytös
Tätä kirjaa on kehuttu visuaalisesti vahvaksi ja elokuvamaiseksi jännäriksi. Selasin tätä kerran kirjastossa nopeasti, mutta jätin lainaamatta kun lukupino oli muutenkin korkea. Tartun tähän kunhan iskee sopiva jännärinnälkä.




Kävin vanhemman villasukkalapsen kanssa ostoksilla ja kun kaksi lukutoukkaa on liikkeellä ei kirjakauppakäynniltä voi välttyä.

Eowyn Ivey: Lumilapsi
Ihana kansi ja jotenkin surumieliseltä ja kauniilta kuulostava kuvaus. Tämäkin on kerännyt paljon positiivisia blogisavuja.

Laurent Gaudé: Montepuccion aurinko
Gaudén Hurrikaani oli niin rujon kaunis, että on pakko lukea häneltä lisää!

D. L. King: Suloisia suudelmia - Lumoavaa vampyyrierotiikkaa
Törmäsin kerran tähän kirjaston teemapöydässä, olikohan hirviö- tai kauhuteema. En napannut kirjaa heti mukaani ja seuraavalla kerralla kirja oli lainattu. En muistanut kirjailijaa enkä kirjan nimeä, mutta onneksi kirja tuli vastaan kirjakaupassa. En ole aiemmin lukenut erotiikkakirjallisuutta, vampyyrierotiikasta nyt puhumattakaan. Luvassa voi olla joko vaivaannuttava tai hykerryttävä lukuelämys.


- - -


Sain kesällä myös 3 kirjaa -haasteen, kiitos MarikaOksa! Haasteen ideana on valita bloggaamiensa kirjojen joukosta kolme teosta, jotka haluaisi lukea uudelleen. Haaste on lähtenyt liikkeelle Kieltenopen kotiblogista. Vaikea valinta, mutta tässä tämänhetkinen kolmikkoni:

Tähän kirjaan (sekä sen muihin versioihin) olen palannutkin useasti. Ensimmäisen kerran luin Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirjan ala-asteella. Edelleen ihmisten pahuus ihmetyttää ja surettaa. Kirja kuuluu ehdottomasti yleissivistykseen ja jokaisen tulisi se lukea. Historiaa ei saa unohtaa.

Tässä voisi olla nimettynä mikä tahansa Kingin teos. Suosikkikirjailijani, jonka teoksia luen uudelleen ja uudelleen. Onneksi lukemista riittää, yli 60 teosta ja lisää todennäköisesti tulee, sen verran terävänä Kingin kynä edelleen on.

Tällä kyseisellä Janssonin tarinakokoelmalla on minulle erityinen merkitys, mutta samoin kuin edellisessä tässäkin voisi olla myös joku muu kyseisen kirjailijan teos. Ihana kirja, ihana kirjailija.

- - -


Tässä kohtaa on vielä hyvä muistuttaa Suomen Pakolaisavun Lahjoita lukutaito -kampanjasta, joka jatkuu vielä 30.9.2015 asti.

Kuvittele hetki, että et osaisi lukea.

Koulukirjat, kirjeet, laskut, tuote- ja hintalaput, lomakkeet, hakemukset, liikenneopasteet ja kaikki muu tekstiä sisältävä materiaali olisi silmissäsi vain sotkua. Kuinka vaikeaa kaikki olisi, kuinka helppo sinua olisi huijata. Puhumattakaan niistä tuhansista tarinoista ja puhtaasta nautinnosta, mitä kirjat ja niiden lukeminen tarjoaa. Lukutaito on tärkeä taito. Voit tarjota tämän taidon myös heille, joilla tuota mahdollisuutta ei automaattisesti ole.

Tarkemmat tiedot kampanjasta ja tavoista auttaa löytyy Suomen Pakolaisavun Lahjoita lukutaito -sivulta.


12 kommenttia:

  1. Oi, mitkä kiinnostavat kirjapinot! Olisin voinut kaapata nuo kahdeksan keskimmäistä löytöäsi saman tien!

    Harriseja luin yhteen aikaan oikein urakalla. Pieni suklaapuoti jäi lopulta parhaaksi, vaikka muistakin pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, luvassa on varmasti mukavia lukuhetkiä :)

      Toivottavasti nuo Harrisin muut kirjat vetävät vertoja suklaatrilogialle. Ja jos ei niin ainahan vähemmän hyvät kirjat voi laittaa edelleen kiertoon.

      Poista
  2. Joanne Harriksen kirjat ovat mukavaa luettavaa niiden parin perusteella, jotka olen lukenut. :) Olet tehnyt hyviä löydöksiä, ja kiva, kun viitsit kaivella 3 kirjaa. Jansson on ihana... mietin juuri, että pitäisi jatkaa omaa muumikirjojen (uudelleen)lukuprojektia. Juhannuskirja taitaa olla minulla seuraavana vuorossa, sen ehtisi lukea vielä ennen lumien tuloa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, kiva kuulla, että Harrisin kirjat ovat viihdyttäneet sinuakin :)

      Hieman kesti kolmikon valinta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tunkua kolmikkoon olisi ollut enemmänkin, mutta nyt valitsin näin. Minunkin pitäisi lukea taas Muumeja, mutta romaanien sijaan taidan tarttua sarjakuviin, joita lainasin vasta kirjastosta.

      Poista
  3. Harrisilta olen lukenut vain Sinisilmän (kai, tai jotain?), ja en siihen aivan täysilllä syttynyt, niin ei ole sitten tullut fiilistä lukea häneltä lisää.

    "Vatuloinnin mestari" =D. En olekaan lukenut häneltä pitkään aikaan mitään, taisin saada pienoisen yliannostuksen, kun luin useamman kirjan tältä mestarilta lyhyen ajan sisään.

    Lumilapsen haluaisin lukea, mutta ei ole sattunut kohdalle tai en ole muistanut koko kirjaa. Yönöytös on mahtava, love it. <3 "Lumoava vampyyrierotiikka", my god. =D Mahtaa olla melkoista. Minä olen tainnut muutaman kerran muuten lukea väärin tuon Unelmansieppaajan ja lukenut sen Unensieppaajaksi, ja närkästynyt vähän, että kuka nyt kehtaa kirjoittaa saman nimisen kirjan. =D

    Minä en ole koskaan omistanut suuria määriä kirjoja - blogiaikana kirjamäärä hivenen lisääntyi, mutta ei suuria määriä siltikään, ihan pikkuhyllyyn ovat mahtuneet, ja nyt viime aikoina olen luopunut jopa suuremmasta osasta niistä. Ja haluan laittaa niitä eteenpäin jatkossakin. Nyt hyllyssä on ehkä reilu parisenkymmentä kirjaa, ja samasta määrästä suurinpiirtein olen jo luopunut. =D Olen vain (taas) huomannut, ettei minun todellakaan tarvitse omistaa kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, muistelen lukeneeni, että tuo Sinisilmä on ihan erilainen kuin Harrisin muu tuotanto. Joku taisi tituleerata sen jopa Harrisin parhaimmistoon, pitänee ottaa selvää onko näin.

      Yhden Haahtelan kirjan lukemisen tuomalla kokemuksen syvällä rintaäänellä luulen, että hänen kirjojaan ei kannata lukea hirveän monta putkeen. Jotenkin hänen kieli ja kirjoitustyyyli on sellaista, että vastapainoksi tarvitsee vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tai sitten niitä vampyyrejä :D Mistä päästäänkin vampyrierotiikkaan, en oikein itsekään tiedä mitä siltä odotan :D

      Yönäytös näytti pikaselauksella houkuttelevalta. Nyt on jännitysrintamalla menossa Kingin Kuvun alla, olisikohan seuraavaksi Yönäytöksen vuoro...

      Tiedätkö, minäkin olin ensin hieman närkästynyt tuosta Pekkolan kirjan nimivalinnasta, et ole ainoa joka luki sen väärin :D

      Minullakin tuo kirjojen omistaminen on hieman ristiriitaista. Toisaalta on ihanaa kun on lukemattomia (heh, sanan molemmissa merkityksissä!) kirjoja odottamassa ns. sadepäivän varalle, mutta toisaalta kirjat vievät paljon tilaa. Olenkin ratkaissut ongelman niin, että jos ostamani kirja ei ole huikean hyvä voin laittaa sen kiertoon. Kingeistä en tietenkään luovu, mutta eihän huonoa Kingin kirjaa olekaan olemassa ;)

      Poista
  4. Tuo Laura Gustafssonin Anomalia on omallakin lukulistalla. Gustafsson on taitava kirjailija, joskin hänen tyylinsä jakaa mielipiteitä. Jos tykästyt Anomaliaan suosittelen lukemaan myös Huorasadun, joka on ollut myös Finlandia-palkinto-ehdokkaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ethell Red, kiitos suosituksesta. Tuo Huorasatu on minulla lukematta, tiedä vaikka innostun jatkamaan Anomalian jälkeen siihen.

      Poista
  5. Tosi hyviltä näyttävät kirjaostokset! Ja Haahtela <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kieltämättä aika houkuttelevat pinot, paha vain kun sekä omasta että kirjaston hyllystäkin (ja muutama arvostelukappale vielä päälle) löytyy kaikkea mielenkiintoista. Saapa nähdä ansaitseeko Haahtela sydämiä ;)

      Poista
  6. Anomalian olen lukenut ja tykkäsin enemmän kuin Huorasadusta. Haahtela kiinnostaa.

    VastaaPoista