Hannu Väisänen: Toiset kengät
Otava, 2007
367 sivua
Luettu: 12.7.2015
Mistä: kirjastosta
Hannu Väisäsen Antero-trilogian aloitusosa Vanikan palat toimi pari vuotta sitten lohtukirjanani. Aika kului ja vaikka kaipasin välillä Anteron tarinan pariin huomasin kuitenkin viivytteleväni tämän toisen osan aloittamista. Entä jos en enää pidäkään tarinasta? Mitä jos kauniiden lauseiden paino on haihtunut näiden kahden vuoden aikana? Jos Vanikan palat olikin vain täsmäkirja raskaaseen hetkeen ja nyt Toiset kengät olisi vain tylsää haahuilua Anteron elämänvaiheissa Oulun kaduilla?
Intiön kasarmialue ja kerrostalot jäävät taakse kun Antero perheineen muuttaa Vainion kaupunginosaan omakotitaloista täyttyvälle asutusalueelle. 12-vuotiaan Anteron elämä on täynnä taitekohtia. Muuton lisäksi yhdeksi elämän merkkipaaluista nousee typpitehtaan räjähdys, joka värjää öisen taivaan uskomattoman upeilla väreillä ja sysää Anteron lapsuudesta nuoruuteen. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää väripaletilla taiteilua, isä johtaa edelleen perhettä tiukalla otteella ohjeineen ja sääntöineen ja suunnittelee Anteron elämänpolkua oman mielensä mukaan. Itsenäistyminen tuntuu kovin vaikealta. Oma tila ja rauha löytyy milloin juuttikankaisesta perunasäkistä, saunan lauteiden alta tai kuvioista, joita mustepisara muodostaa tipahtaessaan lasipullossa olevaan veteen. Haaveet muodinmukaisista mokkakengistä muuntautuvat unelmaksi taidelukio-opinnoista Savonlinnassa, mutta kuinka vakuuttaa isä haaveen tärkeydestä? Eihän koulussa opeteta edes latinaa.
Lapsikertojasta on kehittynyt asioita ja niiden syy-seuraussuhteita syvällisemmin pohtiva teini, joka etsii toistuvasti häikäistymisseuraa, itsenäistyy ja suunnittelee tulevaisuuttaan. Hipoissa on käytävä ja siellä on käyttäydyttävä tapojen mukaisesti. Taidepiireissä sentään saa olla enemmän oma itsensä, vaikka sielläkin täytyy lunastaa oma paikkansa joukossa. Anteron tekemä irtiotto kirjan lopussa saa melkein hihkaisemaan, hyvä Antero, anna mennä! Kolmas osa antaa varmasti taas jotain uutta, aikuisen Anteron näkökulman.
Tarina elää taiteesta, vaikka konkreettisesta taiteesta puhutaan tarinassa varsin vähän. Antero kokee ilmiöt ja asiat taiteen kautta. Väisänen piirtää ja maalaa sanoilla, näyttää asioita aivan eri näkökulmista kuin mihin lukija on tottunut ja muuttaa merkitykset tavallisesta taiteelliseksi. Betonimyllyn pyöriminen ei ole pelkkää rakennustyömaan rutiinia vaan tunteellinen elämys. Appelsiini ja sen syöminen kuvataan lähes eroottissävyisenä.
Toiset kengät on nautinnollinen ja herkkä, mutta se ei ehkä ihan yllä tunnelmaltaan yhtä korkealle kuin Vanikan palat. Kirja saa kuitenkin aikaan vahvoja tunteita ja lähes fyysisen reaktion. Lukiessa rauhoittuu ihan huomaamatta, tuntuu kuin syke hidastuisi ja hengitys syvenisi. Hyvän kirjan kuuluu tuupertaa kuten Antero tarinassa toteaa. Sen kirja teki, hyvällä tavalla.
Intiön kasarmialue ja kerrostalot jäävät taakse kun Antero perheineen muuttaa Vainion kaupunginosaan omakotitaloista täyttyvälle asutusalueelle. 12-vuotiaan Anteron elämä on täynnä taitekohtia. Muuton lisäksi yhdeksi elämän merkkipaaluista nousee typpitehtaan räjähdys, joka värjää öisen taivaan uskomattoman upeilla väreillä ja sysää Anteron lapsuudesta nuoruuteen. Elämä ei ole kuitenkaan pelkkää väripaletilla taiteilua, isä johtaa edelleen perhettä tiukalla otteella ohjeineen ja sääntöineen ja suunnittelee Anteron elämänpolkua oman mielensä mukaan. Itsenäistyminen tuntuu kovin vaikealta. Oma tila ja rauha löytyy milloin juuttikankaisesta perunasäkistä, saunan lauteiden alta tai kuvioista, joita mustepisara muodostaa tipahtaessaan lasipullossa olevaan veteen. Haaveet muodinmukaisista mokkakengistä muuntautuvat unelmaksi taidelukio-opinnoista Savonlinnassa, mutta kuinka vakuuttaa isä haaveen tärkeydestä? Eihän koulussa opeteta edes latinaa.
- Kun menemme oppikouluun, kun meistä tulee maistereita ja kun me sitten... Joka toisella askelella isä jakoi meidät taas kerran ainakin kahdeksi, olimme yhteen valjastettu hevospari joilla oli yhteinen päämäärä ja yhtä paljon vedettävää.
Olin luullut että se kausi elämässä jolloin minut monistetaan "meiksi", jolloin toiveeni ja pyrkimykseni ovat yhteiset isän kanssa olisi jo ohi, mutta niin ei vieläkään ollut. Milloin minusta tulisi yksikkö, milloin saisin vetää tai työntää omaa ihmisen kärryäni aivan itse?
Lapsikertojasta on kehittynyt asioita ja niiden syy-seuraussuhteita syvällisemmin pohtiva teini, joka etsii toistuvasti häikäistymisseuraa, itsenäistyy ja suunnittelee tulevaisuuttaan. Hipoissa on käytävä ja siellä on käyttäydyttävä tapojen mukaisesti. Taidepiireissä sentään saa olla enemmän oma itsensä, vaikka sielläkin täytyy lunastaa oma paikkansa joukossa. Anteron tekemä irtiotto kirjan lopussa saa melkein hihkaisemaan, hyvä Antero, anna mennä! Kolmas osa antaa varmasti taas jotain uutta, aikuisen Anteron näkökulman.
Tarina elää taiteesta, vaikka konkreettisesta taiteesta puhutaan tarinassa varsin vähän. Antero kokee ilmiöt ja asiat taiteen kautta. Väisänen piirtää ja maalaa sanoilla, näyttää asioita aivan eri näkökulmista kuin mihin lukija on tottunut ja muuttaa merkitykset tavallisesta taiteelliseksi. Betonimyllyn pyöriminen ei ole pelkkää rakennustyömaan rutiinia vaan tunteellinen elämys. Appelsiini ja sen syöminen kuvataan lähes eroottissävyisenä.
Toiset kengät on nautinnollinen ja herkkä, mutta se ei ehkä ihan yllä tunnelmaltaan yhtä korkealle kuin Vanikan palat. Kirja saa kuitenkin aikaan vahvoja tunteita ja lähes fyysisen reaktion. Lukiessa rauhoittuu ihan huomaamatta, tuntuu kuin syke hidastuisi ja hengitys syvenisi. Hyvän kirjan kuuluu tuupertaa kuten Antero tarinassa toteaa. Sen kirja teki, hyvällä tavalla.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Muita huviretkeläisiä aallokko ei huolestuttanut, minä kasvatin huoleni kuuden ihmisen kokoiseksi.
Kirjankansibingosta rastin keskimmäisen ruudun eli Kengät.
Minulla on tämä Vanikan palat, mutta se on kirjapinojen pohjilla. Ehkä se pitäisi sittenkin lukea lähiaikoina.
VastaaPoistaTästä tosiaan saa kengät bingoon,
Jokke, toivottavasti Vanikan palat nousee lukupinossasi ylemmäs!
PoistaBingo valmistuu hiljalleen :)
Voi, miten oletkin saanut lukuelämyksesi vangittua tähän niin kauniisti! Anteron kasvamista on nautinto seurata, vaikka Antero itse ei tosiaankaan nauti kasvun hetkistään.
VastaaPoistaLuin juuri Väisäsen uusimman kirjan ja nyt tuntuu, että Väisänen sen kuin vain parantaa tahtia. Kuperat ja koverat voitaisiin ottaa vaikka kimppalukuun, sillä se on jostain syystä minulla vielä lukematta.
Kiitos linkityksestä, Villis! ❤
Ps. Hyvä bingo-kirja kaikin puolin. Tuo keskimmäinen rasti on tärkeä!
Kiitos Elina :) Kiva jos onnistuin saamaan postaukseen vähänkään samaa tunnetta kuin lukiessa, tuntui että tästä oli vaikea kirjoittaa. Ehkä se on vain hyvän kirjan merkki.
PoistaHuomasinkin, että olet lukenut Väisäsen uusimman, en ole uskaltautunut lukemaan kyseisen kirjan postauksia kovin tarkkaan.
Ole hyvä ❤
Keskimmäisestä rastista on tosiaan kovasti apua, suuntaan jos toiseen:)
En kylläkään muista taivaan värjääntyneen Typpitehtaan yöllisessä räjähdyksessä. Äitimme herätti minut ja oletti pannuhuoneen räjähtäneen ? Avasin ikkunan eikä taivas ollut idässä eikä pohjoisessa värjääntynyt. Ihan tavallinen talviyö, hiljaista oli. Paineaalto suuntautui Tuiraan sekä keskustaan, jossa ikkunalasit murskaantuivat. Lasitusliikkeillä oli viikkokausien työ korjata tuhot.Onneksi asuimme Höyhtyän kaupunginosassa - enomme epäonnekseen juuri Toivoniemen tornitalossa, siellä kanavanpuolella. Valtava paineaalto rikkoi heiltä kaikki ikkunat ! Onneksi kaikki tämä tapahtui yöaikaan.
VastaaPoistaPekka J. Poutiainen, huh, hurjia lapsuusmuistoja sinulla! Ehkä Väisänen on käyttänyt tuossa kohdassa taiteilijan vapautta ja värittänyt tarinaa sopivaksi?
VastaaPoista