Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
(Matkantekijä #8)
Gummerus, 2014
1209 sivua
Suomentanut: Anuirmeli Sallamo-Lavi
(Written in My Own Heart´s Blood, 2014)
Luettu: 14.11.2014
Mistä: pyydetty arvostelukappale
Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja, yksi suosikkisarjoistani, on edennyt jo kahdeksanteen osaansa. Ja on tätä odotettu, hieman jännityksellä kyllä, mutta odotettu yhtä kaikki! Jännityksellä siksi, että sarjan edellinen osa Luiden kaiku (luettu juuri blogin aloittamisen aikoihin, mutta siitä ei ole arviota - perfektionismiin taipuvainen listafriikki kauhistelee asiaa itsekseen) alkoi jo olla kovin laajalle rönsyävä ja koska lukemisesta on jo aikaa halusin hieman kerrata sen tapahtumia. Joku oli lainannut kirjan kirjastosta, joten
otin avukseni Googlen. Tämä sarja olisi ehdottomasti parhaimmillaan putkeen
luettuna, niin paljon henkilöitä tässä vilahtelee. Kuten hurjasta
sivumäärästä voi päätellä ei Gabaldon heittäydy kovin lyhytsanaiseksi
tässäkään osassa ja ilman kertausta olisin varmasti ollut aivan pihalla
joistakin sivuhenkilöistä ja tapahtumista. Onnistuuko rouva Rönsy pitämään uutukaisessaan juonen langat käsissään vai onko tarina lopulta levällään kuin kuuluisat jokisen eväät?
Claire Fraser, aikamatkaajarouva vuoden 1778 Yhdysvalloissa, Philadelphiassa, on saanut selville, että hänen miehensä Jamie Fraser ei olekaan hukkunut vaan on täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Täten Clairen ja lordi John Greyn sopima järkiavioliitto ei olekaan pätevä ja Claire alkaa haaveilla paluusta kotiin Pohjois-Carolinaan Fraserin Harjulle Jamien kanssa. Matkassa on kuitenkin muutama mutka, suurimpana Yhdysvaltain vapaussota, johon Jamie joutuu George Washingtonin joukoissa. Samassa ajassa seurataan Fraserin perheen lisäksi myös lordi John Greytä sekä Ellesmeren yhdeksättä jaarlia William Ransomia, joka on juuri saanut kuulla olevansa Jamien eikä Johnin poika. Vuoden 1980 Skotlannissa Clairen ja Jamien tytär Brianna etsii miehensä Rogerin kanssa heidän kidnapattua poikaansa Jemiä. Onko Jem viety kivikehän kautta menneisyyteen? Rogerin on lähdettävä ottamaan asiasta selvää Briannan jäädessä Mandy-tyttären kanssa jatkamaan etsintöjä omaan aikaansa.
Oi, en muistanutkaan, että Gabaldonin kerronta on näin vetävää ja voi miten nautinkaan päähenkilöiden jälleentapaamisesta! Claire, Jamie ja heidän suuri värikäs perheensä - on yhteistä, omaa, aviotonta ja kasvattilasta puolisoineen ja kumppaneineen, lastenlapset ja sisar perheineen siinä sivussa - ovat tulleet kovin tutuiksi sarjan osien aikana ja yhä edelleen heidän vaiheistaan jaksaa lukea! Rakkaus ja kunnioitus sukua ja perhettä kohtaan kukoistaa kaiken toiminnan keskellä. Toisesta pidetään huolta, vaikka veriside ei niin vahva olisikaan tai vaikka se puuttuisi kokonaan.
Henkilöitä on paljon, mutta silti Gabaldon onnistuu tekemään persoonallisen ja omaäänisen jokaisesta, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan tai joka esiintyy kirjassa vähänkään useammassa kohtauksessa. Henkilöt ja tapahtumat myös pysyvät hyvin järjestyksessä, kirjan rakenne on toimiva ja heti kirjan alusta löytyvä sukupuu vielä helpottaa kokonaiskuvan muodostamista. Lukujen nimeäminen sen sijaan tuntui turhalta ja vei huomiota itse tarinalta, varsinkin kun lukujen otsikointi oli välillä yhtä lennokasta kuin jaksonimet tv:n ikiliikkujassa eli Kauniit ja rohkeat sarjassa. Kirjan sisällysluettelo (9 osaa, yhteensä 145 lukua eli lyhimmillään vain muutaman sivun pituisia) muistutti laajuudessaan tietokirjan vastaavaa eikä todellakaan houkutellut tai ollut tarpeellinen.
Tarina on kuitenkin pääosassa ja se veti kuin häkä! Pidin erityisen paljon paitsi pääparista myös Jamien sisarenpojasta Ianista, joka on skotti ja mohawk. Taistelukuvaukset eivät olleet suosikkejani, mutta niiden ansiosta innostuin hakemaan lisätietoja Yhdysvaltojen historiasta eli sivistyin samalla. Jossain sivun 940 paikkeilla alkoi tuntua, että tämä ei jää tähän ja kirja päättyy jälleen cliffhangeriin, mutta lopputulos on kuitenkin sellainen, että tarina voisi olla tässä. Silti, Sydänverelläni kirjoitettu tuskin vuodatti Gabaldonia kuiviin (sic!) ja epäilen, että hänellä on vielä pisara jos toinenkin vuodattamatta, tarina tai kaksi kertomatta. Eikä minua lukijana haittaisi, vaikka Jamien ja Clairen tarina jatkuisikin vielä. Pariskunnan jälkikasvun varaan en ehkä kuitenkaan sarjaa enää jättäisi, niin vahva Claire ja Jamie -leima sarjassa on. Sarja pitää osata lopettaa silloin kun se vielä toimii.
Vahvoja henkilöitä, kiinnostavia juonenkäänteitä, skotteja, entisaikojen lääketiedettä, menneitä vuosisatoja sekä ripaus seksiä ja huumoria mausteena, tykkään! (Säkkipillin näkeminen saattaa jatkossa aiheuttaa naureskelua, kiitos Suurenmoiselle siittimelle -runon.) Varsinkin kirjan loppu, viimeiset vajaa sata sivua oli puhdasta rakkautta, loistava päätös mieleisessäni maisemassa. Karsiminen ei olisi haitannut, mutta oli ihanaa kun luettavaa riitti ja tarinan parissa viihtyi. Ehkä paria pientä haparointia lukuun ottamatta Gabaldon onnistui pitämään langat tiukasti otteessaan.
Mutta miksi muuttaa sarjan ulkoasu kesken sarjan? Aiemmissa osissa on ollut Mika Launiksen piirtämät persoonalliset kannet valokuvakannen sijaan. On uusi kansi toki ihan kiva, mutta olisin suonut kansien jatkuvan yhtenäisenä sarjan loppuun asti, olisihan valokuvakannen voinut ottaa vain pokkaripainoksiin.
Sitaattikunniamaininnan saa (anteeksi vain ranskalaiset):
Hyllytonttu ei malttanut odottaa suomennosta vaan luki kirjan englanniksi, Kirjaneito kirjoitti mietteitään kirjasta Risingshadow-sivustolle.
Seisoimme toisiimme kietoutuneina ja saimme lohtua perheestämme alapuolella, kaipasimme niitä perheenjäseniä joita emme ehkä koskaan enää näkisi, olimme samanaikaisesti kotona ja kodittomia tasapainotellessamme siinä vaaran ja epävarmuuden veitsenterällä. Mutta olimme yhdessä.
"Sinä et lähde sotimaan ilman minua", sanoin tiukasti, suoristin selkääni ja niiskahdin. "Turha kuvitellakaan."
Oi, en muistanutkaan, että Gabaldonin kerronta on näin vetävää ja voi miten nautinkaan päähenkilöiden jälleentapaamisesta! Claire, Jamie ja heidän suuri värikäs perheensä - on yhteistä, omaa, aviotonta ja kasvattilasta puolisoineen ja kumppaneineen, lastenlapset ja sisar perheineen siinä sivussa - ovat tulleet kovin tutuiksi sarjan osien aikana ja yhä edelleen heidän vaiheistaan jaksaa lukea! Rakkaus ja kunnioitus sukua ja perhettä kohtaan kukoistaa kaiken toiminnan keskellä. Toisesta pidetään huolta, vaikka veriside ei niin vahva olisikaan tai vaikka se puuttuisi kokonaan.
"Kun me mentiin naimisiin, mää sanoin sulle, että mää suojelen sua nimelläni, klaanillani - ja ruumiillani."
Henkilöitä on paljon, mutta silti Gabaldon onnistuu tekemään persoonallisen ja omaäänisen jokaisesta, jonka näkökulmasta tarinaa kerrotaan tai joka esiintyy kirjassa vähänkään useammassa kohtauksessa. Henkilöt ja tapahtumat myös pysyvät hyvin järjestyksessä, kirjan rakenne on toimiva ja heti kirjan alusta löytyvä sukupuu vielä helpottaa kokonaiskuvan muodostamista. Lukujen nimeäminen sen sijaan tuntui turhalta ja vei huomiota itse tarinalta, varsinkin kun lukujen otsikointi oli välillä yhtä lennokasta kuin jaksonimet tv:n ikiliikkujassa eli Kauniit ja rohkeat sarjassa. Kirjan sisällysluettelo (9 osaa, yhteensä 145 lukua eli lyhimmillään vain muutaman sivun pituisia) muistutti laajuudessaan tietokirjan vastaavaa eikä todellakaan houkutellut tai ollut tarpeellinen.
Tarina on kuitenkin pääosassa ja se veti kuin häkä! Pidin erityisen paljon paitsi pääparista myös Jamien sisarenpojasta Ianista, joka on skotti ja mohawk. Taistelukuvaukset eivät olleet suosikkejani, mutta niiden ansiosta innostuin hakemaan lisätietoja Yhdysvaltojen historiasta eli sivistyin samalla. Jossain sivun 940 paikkeilla alkoi tuntua, että tämä ei jää tähän ja kirja päättyy jälleen cliffhangeriin, mutta lopputulos on kuitenkin sellainen, että tarina voisi olla tässä. Silti, Sydänverelläni kirjoitettu tuskin vuodatti Gabaldonia kuiviin (sic!) ja epäilen, että hänellä on vielä pisara jos toinenkin vuodattamatta, tarina tai kaksi kertomatta. Eikä minua lukijana haittaisi, vaikka Jamien ja Clairen tarina jatkuisikin vielä. Pariskunnan jälkikasvun varaan en ehkä kuitenkaan sarjaa enää jättäisi, niin vahva Claire ja Jamie -leima sarjassa on. Sarja pitää osata lopettaa silloin kun se vielä toimii.
Vahvoja henkilöitä, kiinnostavia juonenkäänteitä, skotteja, entisaikojen lääketiedettä, menneitä vuosisatoja sekä ripaus seksiä ja huumoria mausteena, tykkään! (Säkkipillin näkeminen saattaa jatkossa aiheuttaa naureskelua, kiitos Suurenmoiselle siittimelle -runon.) Varsinkin kirjan loppu, viimeiset vajaa sata sivua oli puhdasta rakkautta, loistava päätös mieleisessäni maisemassa. Karsiminen ei olisi haitannut, mutta oli ihanaa kun luettavaa riitti ja tarinan parissa viihtyi. Ehkä paria pientä haparointia lukuun ottamatta Gabaldon onnistui pitämään langat tiukasti otteessaan.
Mutta miksi muuttaa sarjan ulkoasu kesken sarjan? Aiemmissa osissa on ollut Mika Launiksen piirtämät persoonalliset kannet valokuvakannen sijaan. On uusi kansi toki ihan kiva, mutta olisin suonut kansien jatkuvan yhtenäisenä sarjan loppuun asti, olisihan valokuvakannen voinut ottaa vain pokkaripainoksiin.
Sitaattikunniamaininnan saa (anteeksi vain ranskalaiset):
Kaikki ranskalaiset, jotka tunnen, ovat ihan mahdottomia terveysintoilijoita, ja heillä on valtava kokoelma kaiken maailman virvoitusjuomia, pastilleja ja peräruiskeita.
Hyllytonttu ei malttanut odottaa suomennosta vaan luki kirjan englanniksi, Kirjaneito kirjoitti mietteitään kirjasta Risingshadow-sivustolle.
Tämä on ainoa Matkantekijä-sarjan kirja, jota en ole lukenut. Muut löytyvät myös kirjahyllystä. Ja hupsista keikkaa kun on noita sivuja pitkästi yli tuhannen. Tämä sarja on oikea mammuuttisarja :)
VastaaPoistaMai Laakso, sinunhan täytyy korjata tilanne pikimmiten ja lukea kirja :) Lukemista siinä tosiaan riittää, ihana tiiliskivi! Minä olen lukenut sarjan kaikki aikaisemmat kirjat ja Tulivana-novellikokoelman, mutta lordi John -sivusarjaan en ole tarttunut. Ehkä senkin aika koittaa joskus. Näinköhän minäkin joudun hankkimaan Matkantekijä-sarjan hyllyyni, sarjan voisi lukea joskus uudelleen, jotta saisin aiemmatkin osat blogiin asti :)
PoistaIhan varovasti vilkuilin yksittäisiä sanoja postauksestasi, koska en ole tätä vielä lukenut. Edellinen osa jätti niin karvaan maun, etten ole uskaltanut aloittaa tätä. Mutta mikäli en kurkkinut vääriä sanoja, tämä vaikuttaisi edeltäjäänsä paremmalta. :) Hyvä niin!
VastaaPoistaMaija, yritin (ja yritän jatkossakin) välttää juonipaljastuksia viimeiseen asti :) Tämä oli ehdottomasti parempi kuin edellinen osa, ei muuta kuin lukemaan!
PoistaTähän sarjaan on kehittynyt viha-rakkaus -suhde. Vihaan uusimpia, jaarittelivia osia ja haluan tämän jo päättyvän, toisaalta rakastan hahmoja (ainakin suurinta osaa heistä) sekä ensimmäistä noin kolmea kirjaa.
VastaaPoistaTarkoitukseni oli lukea tämä heti ilmestymisen jälkeen, mutta uusi aikataulu on ehkä ensi kesänä... Kiva kuulla että tämä osui ja upposi, kuitenkin tuo Maijankin mainitsema karvas maku ei saa vielä tarttumaan kirjaan. :)
Marjaana, kyllähän ne sarjan alkupään osat olivat napakampia ja siinä mielessä parempia, että Claire ja Jamie olivat vielä enemmän pääroolissa. Jaarittelua oli paikoin tässäkin, mutta ei minusta niin paljon kuin edellisessä osassa. Tämä oli oikein ahmittava ja viihdyttävä :)
PoistaOoo, enpä edes tiennyt että tästä on tullut uusi osa! Tämä on pakko saada pian luettavaksi.
VastaaPoistaTaina, kyllä vain ja on tätä odotettukin :) Toivottavasti pääset pian lukemaan.
PoistaOn totta, että sarja PITÄÄ LUKEA PUTKEEN, kunhan Gabaldon nyt ensin saa sarjan päätökseen. Minun ajatuksissani sarja päättyy Jamien ja/tai Clairen kuolemaan (voi sitä itkun määrää, jos näin). Olen samaa mieltä siitäkin, että sarja ei saa jatkua liian pitkälle. Taitava kirjailija hoitaa homman varmasti hienosti loppuun. Kaikki ne rönsykirjat ovat ajatuksena hauskoja, vaikka en niistä erityisesti innostukaan sitten käytännössä.
VastaaPoistaMari Saavalainen, saa nähdä saako Gabaldon tätä sarjaa ikinä valmiiksi ;) Toivottavasti hän ei jatka sarjaa Jamien ja/tai Clairen kuolemaan asti, en taitaisi kestää lukea sitä. Tämän kirjan loppu voisi olla koko sarjan loppu jos ei tulisi vieroitusoireita kun joutuisi olemaan ilman Fraserita ja kumppaneita ;) Olisi mukava lukea sarja uudelleen, alkupään tapahtumat ovat ehtineet jo osittain unohtua. Sitten joskus :)
Poista