Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Avain, 2011 (2010)

239 sivua

Luettu: 10.9.2013

Mistä: kirjablogiystävältä

Helsingin Sanomien järjestämässä 2000-luvun paras kotimainen romaani -kisassa sijalle 39 äänestetty Elina Hirvosen kaunisniminen Kauimpana kuolemasta on ollut pitkään luettavien listallani. Sain kirjan yli vuosi sitten Hannalta hänen siivotessaan kirjahyllyään ja nyt tuli viimein aika tarttua teokseen.

Paul jättää taakseen hajonneen perheen sekä elämän Suomessa ja matkustaa lapsuutensa maisemiin eteläiseen Afrikkaan kohtaamaan kuolemansa. Esther ei ole koskaan täysin toipunut suuresta menetyksestään kun kohdalle osuu jo toinen. Onneksi työ vähäosaisten hyväksi ja etenkin pieni Susan-tyttö tuovat elämään jonkinlaista lohtua ja järjestystä. Paul ja Esther tapaavat toisensa sattumalta, mutta heidän elämänsä ovat heidän siitä tietämättään sivunneet toisiaan jo vuosia sitten.

     "Minä olen sinun enkelisi", Bessy sanoi ja kuljetti minut silmäni suljettuina pellon reunaan, ja minä puristin otsan ryppyyn, jotta pieninkään valonsäde ei tunkeutuisi mustaan, kukilta ja vuohenkakalta tuoksuvaan maailmaan, jossa maa oli kalteva ja kuoppia täynnä, Bessyn käsi lämmin ja ote luja. "Minä syön sinun sielusi", sanoin, kun hän unohti varoittaa polulle vierineestä kivestä, minä kompastuin ja vedin hänet mukanani maahan, ja me kierimme päällekkäin sateen upottavaksi pesemällä polulla, hänen huulensa yhtäkkiä niin lähellä omiani, että jotain oli pakko sanoa. "Minä syön sinun sielusi ja sinä elät minussa kaikkialla minne menen, ja minun naurussani kuuluu aina kaksi naurua ja silmieni takana on toiset silmät."

Voi miten oikeassa Esther olikaan... Estherin tarina ystävyydestä, hänestä ja Bessystä, laajenee moniulotteiseksi ja polveilevaksi, useisiin ihmisiin ja paikkoihin ulottuvaksi kertomukseksi, joka vuorottelee Paulin tarinan kanssa. Miten saisi kiinni nykyhetkestä ja tulevaisuudesta kun menneisyydellä on edelleen suuri merkitys ja vahva vaikutus sekä Estheriin että Pauliin? Olisiko elämä toisenlaista jos olisi jättänyt jotain tekemättä tai tehnyt asioita toisin? Jos olisi jättänyt käärmeennahan mudan sekaan. Jos ei olisi vienyt rakastaan matkalle. Jos, jos, jos...

Hirvonen maalaa lukijan silmien eteen rosoisen, elävän, epäoikeudenmukaisen ja upean vastakohtien Afrikan sekä lämpimän, joskin surullissävytteisen tarinan ystävyydestä, jossa on ripaus homoeroottista sävyä. Hirvonen kuvaa kaiken ihailtavan tyynesti ja vahvasti, sormea heristämättä ja mässäilemättä. Useiden henkilöiden ja heidän tarinoidensa esittely kuitenkin tuntui kaikessa runsaudessaan ja mielenkiintoudessaan kääntyvän itseään vastaan. Juuri kun kerrotusta henkilöstä ehti kiinnostua hyppäsi tarina jo muualle. Nämä Paulia ja varsinkin Estheriä koskettaneet henkilöt herättivät niin monia kysymyksiä, jotka jäivät vaille vastauksia, että tarinasta nauttiminen häiriintyi. Erityisesti minua jäi mietityttämään kirjan viimeinen lause. Oliko se faktaa vai fiktiota?

Kertojista Esther muodostui minulle läheisemmäksi. Koin Paulin tarinan jotenkin irrallisemmaksi ja repaleisemmaksi kun taas Estherin tarinaa oli ilo lukea. Silti kirja olisi mielestäni kaivannut hieman selkeyttämistä, tai sitten tarina olisi pitänyt lukea tiiviimmässä tahdissa kuin mihin minä kykenin. Suosittelen lukemaan Katjan ja Inan hienon osuvat arviot kirjasta, samankaltaisiin vahvoihin tunnelmiin minäkin jäin kirjan luettuani.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Hän antoi päänsä levätä kaulaani vasten ja me istuimme siinä puhumatta niin kauan, että maailma ympärillä laimeni sumuksi, eikä hetkeen ollut muuta kuin meidän toisistaan tietoiset ihomme ja niiden alla lämpimänä, hiljaisena, omaa tahtiaan virtaava elämä.

TBR 15/100