Petteri Hannila: Kaukamoinen

Petteri Hannila: Kaukamoinen

Omakustanne, 2013

190 sivua

Luettu: 23.3.2013

Mistä: Kirjailijan tarjoama arvostelukappale

Täytyy sanoa, että tuskin olisin Kaukamoiseen törmännyt tai ainakaan tullut tarttuneeksi siihen ilman kirjailijan yhteydenottoa. Kirja kuulosti sen verran mielenkiintoiselta, että pakkohan siihen oli tutustua. Vaihtoehtoina oli painettu kirja ja e-kirja, minä valitsin perinteisen painetun version.

Vierra ja Aure, 13-vuotiaat serkukset ja yhdessä kasvaneet ystävykset, lähtevät kahdestaan kesän kuumimpana aikana aikuistumisriitille. Korkealla kalliolla, nuotiotulien kajossa Ensimmäinen Äiti antaa suuntaviivat tyttöjen tulevaisuudelle. Yön jälkeen Vierran ja Auren lapsuus on mennyttä ja he joutuvat pohtimaan Äidin sanoja, tulevaisuuttaan naisina ja osana kainujen heimoa. Voiko omaan kohtaloonsa vaikuttaa vai tuleeko siihen alistua, ottaa se vastaan valmiiksi määrättynä?

     Kiivetessään kallioilta alas kohti rantaa heidän katseensa kohtasivat ja hymyt vakavoituivat. Kumpikin tiesi, ettei toinen kertoisi kenellekään, mitä illalla oli tapahtunut. Se oli kuitenkin muuttanut heitä peruuttamattomasti, eikä paluuta entiseen enää ollut.

Kaukamoinen aloittaa kotimaisen fantasian sarjan, joka pohjaa vahvasti mytologiaan. Kirja koostuu kahdeksasta lyhytkertomuksesta, joita on aiemmin julkaistu englanniksi. Kirja huokuu menneitä aikoja, pohjoisen luonnon havupuiden havinaa ja nuotiosavujen tuoksua. Tarinaa tukevat kalevalamittaisen runon muotoon kirjoitetut tarinat ja laulut. Ennen kirjan aloittamista mietin onko runomitta kuinka suuressa osassa ja miten se vaikuttaa lukukokemukseeni, en nimittäin ole Kalevalaa tai ylipäätään runoja juuri lukenut. Onneksi pelko osoittautui turhaksi sillä runot värittävät tarinaa erittäin onnistuneesti.

Kainujen heimoa johtavat vahvat naiset, asetelmasta tuli heti mieleen Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelman tarinat Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt ja Metsän tuttu. Lisäksi vahvatahtoinen ja oikeudenmukainen Vierra muistuttaa kovasti Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjasta tuttua Aylaa. Valitettavasti etenkin jälkimmäisen kaiut olivat jopa liian vahvat ja eri kirjojen naiset olivat sekoittua päässäni. On vaikea sanoa pidinkö Kaukamoisesta siksi, että se muistutti minua aiemmin ihastuttaneita tarinoita vai pidinkö tarinasta itsenäisenä teoksena. Yhtä kaikki pidin siitä kovasti. Jos Mia Vänskän Saattaja sai minut janoamaan lisää mytologiaa niin Kaukamoisessa sitä riitti.

Kaukamoisen tarina on vahvasti ja vetävästi kirjoitettu, vaikka välillä tarina hajoaa ja hyppii ajassa eteenpäin. Jäin hieman miettimään kenelle kirja on suunnattu. Välillä kerronta muistuttaa nuorten kirjallisuutta, mutta välillä taas meno on hyvin aikuismaista ja jopa raakaa. Olisin toivonut, että jos/kun Vierran tarina jatkuu seuraavassa kirjassa olisi Kaukamoisen loppuun viritetty houkuttelevampi koukku, nyt minussa ei herännyt vastustamatonta paloa lukea seuraava osa vaan saatan jättää Vierran jatkamaan matkaansa. Mutta toisaalta... Olisihan se mukava tietää lunastaako Vierra Ensimmäisen Äidin asettaman ennustuksen. Pienistä puutteistaan huolimatta Kaukamoinen on upea kirja!

Vierran kanssa samoissa metsissä ovat vaeltaneet myös Morre, Dee, Kuutar, Tiina, Katri, Tintti ja moni muu. Monta lukijaa ja monta mielipidettä, omani jäi kirkkaasti plussan puolelle!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Tytöt tunsivat pystyyn nousevissa niskavilloissaan kuoleman kuiskauksen.