Stephen King: Holly

Stephen King: Holly

Tammi, 2024

471 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(Holly, 2023)

Luettu: 22.7.2024

Mistä: lahja

Etsivä löytää -etsivätoimiston ovet ovat toistaiseksi suljettu sillä Holly Gibney on menettänyt hetki sitten äitinsä ja Pete Huntley sairastaa koronaa. Surunsa keskellä Holly kuitenkin kuuntelee äitinsä Zoom-hautajaisten aikana työpuhelimen vastaajaan tulleet viestit. Penelope "Penny" Dahlin aikuinen tytär Bonnie on kadonnut. Holly soittaa Pennylle ja huolimatta suruajastaan ja toimiston vajaamiehityksestä hän ryhtyy selvittämään mitä Bonnielle on tapahtunut. Hollyn seuratessa johtolankoja vastaan tulee kuin vahingossa toinenkin kadonnut henkilö ja pian Holly on jälleen jonkin pahan jäljillä.

Niinhän siinä sitten kävi kuten Kingin Mitä enemmän verta -novellikokoelman postauksessa arvelin eli tapaamme jälleen vanhan tutun Holly Gibneyn kanssa. Holly Gibneyn piti alun perin olla vain sivuhenkilö Stephen Kingin Mersumies-romaanissa, mutta henkilöhahmo valloitti luojansa sydämen ja ujuttautui sittemmin mukaan useampaan Kingin romaaniin ja novelliin, saaden nyt viimein oman nimikkotarinansa romaanin muodossa. Mikäs siinä, Holly on vallan mainio tapaus ja pystyy täyttämään Bill Hodgesin jättämät suuret yksityisetsivän saappaat ja kannattelemaan harteillaan yhden jos toisenkin tarinan ja vaikka romaaninkin,

Kirjan kannessa on New York Timesin lyhyt ja ytimekäs kommentti: "PARASTA KINGIÄ!". Vaikka minun on mahdotonta valita yhtä ja ainoaa Kingin teosta parhaaksi olen jokseenkin samoilla linjoilla, Holly on todella hyvä ja ehkä jopa Kingin parhaimmistoa. Holly on ajankohtainen nykyajan vitsauksineen ja ilmiöineen kuten korona ja Trump. Holly on myös yllättävä. Holly on siinä mielessä mielenkiintoinen henkilö, että hän on törmännyt tähän astisissa tutkimuksissaan monenlaisiin vastuksiin, niin yliluonnollisiin olioihin kuin yksinkertaisesti pahoihin ihmisiin. Hollyn seurassa ei koskaan tiedä mitä on luvassa. Tässä tarinassa pahuus tulee monella tapaa puskasta. Holly on koukuttava ja hyvä, mutta myös kammottava, juuri Kingille tyypilliseen kihelmöivän jännittävään ja piinaavaan tapaan.

Joskus kirja vaatii postauskuvaan kaverikseen tietynlaisen rekvisiitan tai taustan kuten Holly nyt. Lue niin tiedät.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Juuri kun luulee nähneensä pahimman, mitä ihmisillä on tarjota, huomaa erehtyneensä. Pahuudelle ei ole rajaa.

sekä:

Perhe, joka murhaa yhdessä, pysyy yhdessä.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 3. Lue julkisessa tilassa tai ulkona

38. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet (takakannessa kädet)

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

Bazar, 2022

605 sivua

Luettu: 21.7.2024

Mistä: lahja

Hajusteentekijä Namirtu synnyttää aviottoman lapsen, tytön, jonka kasvojen ja vartalon oikea puoli on verenpunainen. Ilussa on merkitty lapsi, jonka syntymä herättää huomiota niin hajustepajassa kuin temppelissä, mutta onko Ilussan syntymämerkit enne onnesta vai kirouksesta? Namirtu pakenee tyttärensä kanssa Assurista päätyen asumaan Assurin ja Kalhun välillä sijaitsevan pienen kylän majataloon. Ilussan kasvaessa nuoreksi naiseksi Namirtu opettaa keittiötöiden lomassa tyttärelleen tuoksujen ja voiteiden valmistusta, Namirtu myös muistuttaa hallussaan olevasta savitaulusta ja sen merkityksestä Ilussan tulevaisuudelle. Namirtu vaikenee yksityiskohdista ja lopulta Ilussan täytyy valita tiensä ja selvittää itse äidin varjelema salaisuus.

     "Tässä savitaulussa on sukumme menneisyys ja tulevaisuus. Muista, että sitä tulee varjella tarkemmin kuin mitään muuta. Jos se häviää, kaikki on mennyttä, ja jos se päätyy vääriin käsiin, jumalten tahto ei tapahdu. Jumalten uhmaamisesta ei ole koskaan koitunut mitään hyvää, ja seuraukset voivat olla hirvittävät.. Meille, mutta myös muille, muista se, Ilussa. Sinun on siis tehtävä osasi, toteltava äitiäsi ja pysyteltävä piilossa!"

Kiinnostuin Kaisa Åkermanin Hajusteentekijän tyttärestä välittömästi (vaikka meni pitkään ennen kuin luin sen). 1200-luvulle ennen ajanlaskun alkua ajoittuva historiallinen romaani, syntymästään saakka merkitty lapsi, enteitä ja uskomuksia, suvun salaisuuksia, hajusteiden tekoa, tarina kuulostaa houkuttelevalta! Ajatuksissa pyöri Joanne Harrisin herkullinen, mukaansatempaava ja ihana ns. suklaa-sarja Pieni suklaapuoti, Karamellikengät, Persikoiden aikaan ja Mansikkavaras sekä Patrick Süskindin karmivan upea hajuja ja tuoksuja tulviva 1700-luvulle ajoittuva Parfyymi - Erään murhaajan tarina. Odotukset olivat siis varsin korkealla kun toivoin jotain samankaltaista aisteja hivelevää ja jännittävää lukukokemusta.

Valitettavasti historiallinen aika häipyi välillä taustalle henkilöiden käyttäytyessä ja puhuessa aikaan nähden melko nykyaikaisesti ja savitaulukin pysyi salaisuutena niin pitkään, että se jo vähän puudutti. Erityisen paljon jäin kaipaamaan niitä tuoksuja, joita Namirtu ja Ilussa valmistivat, ne eivät nyt välittyneet kirjan sivuilta nenääni. Kiinnostavista lähtökohdista huolimatta Hajusteentekijän tytär ei siis ihan yltänyt niihin odotuksiin jotka minulle oli siitä ehtinyt muodostua. 

Kirjassa oli silti paljon hyviä asioita, kuten tarinan kuljetus paikasta toiseen sekä tietyt henkilöt. Pidin erityisesti Ilussan ja Erenun välien kuvauksesta. Pitkään Namirtun taloudessa kotiorjana ollut Erenu on käytännössä kasvanut yhdessä Ilussan kanssa ja he muistuttavat ennemmin ystäviä ja lähes sisaruksia kuin palvelusväkeä ja emäntää. Heidän todellinen asetelmansa kuitenkin näkyy välillä Ilussan käskyttäessä Erenua. Kirja on melkoinen tiiliskivi ja Ilussan sekä Erenun matkan varrelle mahtuu paljon henkilöitä, joista osa jäi auttamatta etäisemmäksi, myös siitä syystä, että osa nimistä oli samankaltaisia ja saatoin hetkittäin sekoittaa ne. Kirjan lopusta löytyvä henkilöluettelo sekä listaus termeistä ja jumaluuksista auttoivat pysymään kärryillä (sic).

Hajusteentekijän tytär on kuitenkin sujuvasti kerrottu pitkä ja polveileva tarina, joka pitää otteessaan ja kuljettaa uusiin paikkoihin, mutta ei aiheuta ahmimisreaktiota. 

Sitaattikunniamaininnan saa:

Päivät olivat samanlaisia, samat äänet, miesten huudahdukset ja pyörien kitinä ja sama laiha liemi ja leipäpala yötä vasten.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 12. Kirjassa nukutaan ulkona, teltassa tai autiotuvassa

Helmet-lukuhaaste 2024: 8. Kirjan nimessä on perheenjäsen

Satu Rämö: Hildur

Satu Rämö: Hildur

(Hildur #1)

WSOY, 2022

363 sivua

Luettu: 4.6.2024

Mistä: lahja

Hildur Rúnarsdóttir on kokenut lapsuudessaan perhetragedian, jonka jäljet kulkevat yhä hänen mukanaan useammalla tavalla. Lumimyrskyyn kadonneet pikkusisaret ovat vuosien jälkeen yhä edelleen Hildurin ajatuksissa, mutta kadonneet lapset ovat myös Hildurin työtä sillä hän työskentelee paitsi Ísafjörðurin poliisipiirin rikosetsivänä myös Islannin kansallisen poliisin kadonneiden lasten yksikön johtajana. Vapaa-aikansa Hildur viettää Atlantin hyisissä vesissä rakkaan harrastuksensa surffauksen parissa. Pieni poliisilaitos saa täydennystä kun Hildur saa työparikseen Suomesta tulevan neulomista harrastavan Jakobin. Kun lumivyöryn alle jääneestä mökistä löytyy tutun miehen ruumis selviää poliiseille nopeasti, että kyseessä ei olekaan luonnollinen tai luonnonvoimien aiheuttama kuolema. Karanneiden teinien ja perheriitojen rinnalle tulee murhatutkinta.

Olen lukenut Satu Rämöltä aiemmin hänen elämäkertaa ja matkaopasta yhdistelevän Islantilainen voittaa aina -kirjan sekä Rämön yhdessä Katja Lahden kanssa kirjoittaman äitiyden ja vauva-arjen myyttejä ronskisti ravistelevan Vuoden mutsi -teoksen. Rämön näppäimistöltä voi näemmä odottaa lähes mitä tahansa, joten hänen hyppäys dekkarimaailmaan tuntui luontevalta jatkolta. Hildur on ollut melkoinen ilmiö ja ajattelin tässäkin tapauksessa odottaa kohun laantumista, mutta kun jatko-osien myötä myllytys vain jatkuu päätin hypätä liikkuvaan junaan ja tutustua Hilduriin.

Hildur on mielenkiintoinen sekoitus islantilaisuutta ja suomalaisuutta. Tapahtumat sijoittuvat Islantiin, mutta esimerkiksi viima ja lumimyräkät tuntuvat samalla hyvin kotoisilta. Jos tarinasta häivyttäisi paikannimiä ja muutamia maamerkkejä voisi tapahtumat kuvitella tapahtuvan Suomessa jossain pikkukaupungissa. Rämö kuvaa juonenkäänteiden lomassa Islannin luontoa, ruokia, historiaa ja tapoja sekä selittää Islannin sanoja tai termejä. Hetkittäin nämä tietoiskut vievät huomiota tarinalta. Ehkä tässä näkyy Rämön tausta matkakirjojen kirjoittajana.

Islantilainen Hildur ja suomalainen Jakob ovat toimiva parivaljakko. Molemmat ovat hieman introverttejä, oman tiensä kulkijoita, jotka myös romuttavat tiettyjä stereotypioita. Pehmeitä käsitöitä harrastava mies ja äärimmäisissä olosuhteissa hyvin fyysistä surffausta harrastava nainen eivät ole ihan perinteisimpiä henkilöhahmoja ja se tuo tarinaan raikkautta.

Minulle ei täysin selvinnyt mistä valtava pöhinä kirjan ympärillä johtuu. Hildurin henkilökemiat ovat toimivia, Islanti on mukava tapahtumaympäristö ja tarina etenee sujuvasti hetkittäistä turhan tarkkaa ja elokuvakäsikirjoitusmaista kuvailua lukuun ottamatta. Mitään varsinaista lukuhuumaa ja tarinan ahmimista en silti kokenut. Aion kuitenkin katsoa mihin tarina etenee eli voisiko sanoa, että tehtävä suoritettu Satu Rämö, jälleen yksi lukija on koukutettu!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Luonto oli tullut seinästä sisään ja vienyt kaiken mennessään.

Helmet-lukuhaaste 2024: 14. Kirjassa harrastetaan

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

Eeva Joenpelto: Tuomari Müller, hieno mies

WSOY, 1994

441 sivua

Luettu: 21.5.2024

Mistä: kirjastosta

Helsingissä asuva iäkäs leskirouva Meeri Müller on saanut keväästä lähtien yhteydenottoja pikkukaupungista vanhalta kotiseudultaan. Kaupunki haluaisi rouva Müllerin omistaman muutaman hehtaarin nummen, joutomaapalan, jotain tehdasta varten. Rouva Müllerillä on kuitenkin pitkä ja hyvä muisti ja niin vain nummen tapaus kiskoo menneet tapahtumat ja muistot hänen mieleensä, erityisesti sen kuinka huonosti pikkukaupungin päättäjät kohtelivat hänen miestään tuomari Gösta Mülleriä. Alkaa viivytystaistelu nummesta, jonka aikana selviää kuinka johtaja ja pirtutrokari Müllerin pojasta, pääasiassa piian kasvattamasta Gösta Mülleristä tuli ensin arvostettu tuomari ja pankinjohtaja ja sitten töistään syrjäytetty ja syytetty mies, kerrotaan Gösta ja Meeri Müllerin rakkaustarina ja samalla myös muutaman muun pikkukaupungin asukkaan ja perheen kohtaloista sekä tietenkin ratkaistaan kysymys nummesta.

Eeva Joenpelto kertoo nummen varjolla vuosikymmenten yli ulottuvan tarinan isoista ja pienistä asioista, suvusta, salaisuuksista, rakkaudesta, ystävyydestä, puutarhanhoidosta, muurahaispesän hävittämisestä, kadonneista kuiteista, tuotantolaitoksen perustamisesta, pikkukaupungin juonitteluista, siitä kuinka ihmiset joutuvat vallanpitäjien pelinappuloiksi sekä erään korvakoruparin kohtalon. Tästä kirjasta jäikin päällimmäisenä mieleen vahvatahtoisen rouva Müllerin lisäksi hänen hienot korvakorut, lempeä puutarhuri Tulus ja yksittäisenä kohtauksena pieni Gösta Müller kiertämässä isänsä piian kehotuksesta huoneesta toiseen haistelemassa häkää. Piika varmaan tiesi, että häkä on hajuton, mauton ja väritön kaasu, mutta tarvitsi hetken aikaa itselleen ja töilleen, ilman ympärillä touhuavaa pikkupoikaa ja päätti vetää tätä nenästä. Tämähän ei jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Gösta Mülleriä huijattiin. Joka tapauksessa häkäyksityiskohta jäi mieleen häiritsevänä yksityiskohtana.

Tuomari Müller on jälleen niitä kirjoja, johon en todennäköisesti olisi ilman lukupiiriä tarttunut, mutta jonka lukemista en missään nimessä harmittele, vaikkakaan en lopulta pitänyt tarinaa erityisen huikeana lukukokemuksena sen hyvistä hetkistä huolimatta. Vasta kirjan luettuani huomasin, että kirja on saanut Finlandia-palkinnon vuonna 1994, joten tässä tuli täytettyä myös yhdenlainen aukko kirjasivistyksessä.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hän oli niin ilon lyömä, että tuskin pystyi puhumaan.

Helmet-lukuhaaste 2024: 42. Kirjan nimessä on alaotsikko

Lukumaraton #12

Kesäloma on rentoutumisen aikaa ja yksi erinomainen tapa rentoutua on lukea. Tämä ajatus mielessäni kasasin alustavan pinon toivon mukaan hyviä kirjoja ja aloitan vuorokauden pituisen lukumaratonin keskiyöllä. Pyhitän siis koko maanantain lukemiselle ja aikomukseni on myös päivittää lukemisiani tähän postaukseen. Kohta mennään!

Klo 1.45 / 37 luettua sivua

Stephen Kingin Holly valikoitui pinosta ensimmäiseksi. Koin pieniä vilunväreitä kun tapahtumat hyppäsivät alun 17.10.2012 päivämäärästä 22.7.2021 päivämäärään eli samaan päivään kuin tänään, mutta eri vuoteen. Nyt nukkumaan, jatkan lukemista aamulla...

Klo 22.34 / 471 luettua sivua

Jatkoin Hollyn lukemista vasta kymmenen aikaan aamulla ja luin kirjan juuri loppuun. Huh miten synkkään paikkaa King saatteli minut Hollyn ja kumppaneiden kanssa! Ehdin vielä aloittaa toista kirjaa, ehkä helteisen illan päätteeksi sopisi Owensin Suon villi laulu tai sitten Garberin Olipa kerran särkynyt sydän.

Klo 00.00 / 521 luettua sivua

Aloitin Delia Owensin Suon villi laulu -romaania. Ensimmäisten viidenkymmenen sivun perusteella se vaikuttaa hyvältä, mutta nyt vuorokauden vaihtuessa lopetan lukemisen ja lähden nukkumaan. Lukumaraton sujui mukavasti, pääosin pihalla helteisessä säässä lukiessa.

Elina Rouhiainen: Vainuttu

 

Elina Rouhiainen: Vainuttu

(Susiraja #4)

Tammi, 2015

414 sivua

Luettu: 17.4.2024

Mistä: kirjastosta

Raisa ja Mikael ovat viimein yhdessä ja Raisa saa myös selvitettyä välit parhaan ystävänsä Nikon kanssa. Luvassa voisi siis olla rauhaa ja rakkautta, ystäviä ja opiskelua, mutta toisin käy. Raisa löytää tunnekuohussa itsestään uuden kyvyn, Mikaelin susi alkaa käyttäytyä levottomasti ja Hukkavaarassa on ongelmia kun naapurikunnassa liikkuu susi asutuksen liepeillä ja kyseisen kunnan johtajan syyttävä sormi osoittaa Hukkavaaran susiturismiin. Mikael ja Raisa lähtevät Hukkavaaraan selvittämään tilannetta, Kainuuseen lähtevät myös Raisan kaksoisveli Mitja tyttöystävänsä Caoimhen kanssa sekä Niko ja hänen poikaystävänsä Taneli. Laumanjohtaja Mikael on ollut pitkään poissa kylästä ja laumassa on jännitteitä ihan omasta takaa ilman lauman jäseniä uhkaavaa naapuririitaa, mutta tilannetta mutkistaa pian myös daimonit, jotka ovat valmiina kostamaan yhden jäsenensä kuoleman.

Vainuttu päättää Rouhiaisen neliosaisen Susiraja-sarjan jatkaen aiemmista osista tuttua vetävää kerrontaa. Päätösosassa palataan vanhojen tuttujen henkilöiden pariin ja aiemmista osista tutuille tapahtumapaikoille ihmissusien kotikonnuille Kainuun Hukkavaaraan ja daimonien saarelle Kreikkaan, mutta myös Lappiin. Tapahtumia mutkistaa paitsi uhkaavat vaarat myös salailu sillä Taneli on täysin tietämätön, että hänen ympärillään on ihmissusia, daimoneita ja keijuja ja muut joutuvat varomaan sanomisiaan ja tekemisiään. 

Vainuttu ei oikeastaan tarjoa varsinaisesti mitään uutta vaan tapahtumat rakentuvat edellisten osien päälle, Rouhiainen tuntuu keskittyneen päätösosassa enemmänkin sitomaan yhteen tarinan avoimet langanpätkät ja sen hän tekee hyvin. En kuitenkaan valitettavasti löytänyt sitä vahvaa kipinää, joka oli etenkin sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa. Toisaalta jos mukaan olisi otettu vielä tässä vaiheessa uusia kuvioita olisi tarina ja sarja ehkä lähtenyt rönsyämään kun se tällaisenaan oli oikein toimiva ja melko tiivis kokonaisuus.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Linnut olivat hiljentyneet ja puiden latvat muodostivat pitsisen reunan taivaalle.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 1. Kirjan nimessä, kannessa tai takakansitekstissä on poro tai susi

Helmet-lukuhaaste 2024: 29. Kirjassa valehdellaan

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Miika Nousiainen: Pintaremontti

Otava, 2020

365 sivua

Luettu: 1.4.2024

Mistä: kirjastosta

Miten voi sama mies saada peräänsä sekä rikollisjengin että leikkipuiston vanhemmat? En edes tiedä, kumpia pelkään enemmän.

Siinäpä hyvä kysymys, jonka esittää Sami, Pintaremontti-romaanin päähenkilö. Samilla ei ole ollut onnea naisrintamalla ja sukulaisetkin tuntuvat olevan sitä mieltä, että Sami on toivoton tapaus mitä tulee kumppanin löytämiseen. Yrityksen puutteesta ei ainakaan ole kyse, Sami on valmis pistämään kaiken peliin vaikka se tarkoittaisi hyvässä tarkoituksessa lipsautettuja valheita tai toisen lapsen lainaamista, jotta pääsisi juttusille potentiaalisten tyttöystäväehdokkaiden kanssa. Kirjassa seurataan myös Samin Henna-sisaren, Seija-äidin sekä Samin ystävien Markuksen ja Pesosen elämää. Ei ole heilläkään helppoa.

Olen lukenut Miika Nousiaiselta vain Vadelmavenepakolaisen (aeb eli aikaan ennen blogia), mutta kirjojen sijaan Nousiainen on minulle tutumpi tv:stä, etenkin Pitääkö olla huolissaan? -ohjelmasta. Olikin hauska lukea Pintaremonttia sillä kuulin tarinan Miika Nousiaisen äänellä ja puhenuotilla. 

Pintaremontti on huumorilla höystetty lempeä ja lämmin tarina, jossa on hirveästi kaikkea ja kova vauhti päällä. Samin ja hänen läheistensä kautta käsitellään lähes pakkomielteistä kumppanin ja parisuhteen kaipuuta, painetta perheen perustamisesta, lapsettomuutta, mielenterveysongelmia, ennakkoluuloja niin motoristeja kuin pariskunnan osapuolten välistä ikäeroa kohtaan sekä somekuplan puhkeamista. Tarina lähtee laukalle heti alussa ja yltyy lähes tragikoomisiin mittoihin. Lukiessa ei voi olla ihmettelemättä miten kummassa Sami kuvittelee selviävänsä niistä sudenkuopista joita on tullut itselleen kaivaneeksi. Lopussa on kuitenkin ihanaa onnellisuushöttöä kaikille, minusta jopa vähän liikaa.

Miika Nousiainen on lyhyiden lauseiden mies, mutta hän onnistuu kuvaamaan hyvin suuria tunteita ja suomalaisen - etenkin miehen - sielunmaisemaa. Kaiken kohelluksen keskellä ehkä mieleenpainuvin ja tietyllä tapaa liikuttavin hetki oli mielestäni se kun Pesonen vapautuu vyön kahleista ja uskaltaa olla oma itsensä, vaikka se persvako olisikin vaarassa vilahtaa.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Mikään ei stressaa niin paljon kuin stressin välttely. Saatana miten voikin olla stressiä vältellessä pinna kireällä.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 22. Kirjassa on monta kertojaa

Helmet-lukuhaaste 2024: 4. Kirjassa on presidentti (moottoripyöräkerhon)

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli

Otava, 2020

255 sivua

Suomentanut: Tapani Kärkkäinen

(Prowadź swój pług przez kości umarłych, 2009)

Luettu: 5.3.2024

Mistä: kirjastosta

Eräänä talviyönä yksi pienen puolalaiskylän kolmesta ympärivuotisesta asukkaasta löytyy kuolleena. Toinen kylän vakiasukkaista Janina Duszejko on aivan varma, että kauriilla on sormensa - tai sorkkansa - pelissä. Eläimet ovat nousseet kapinaan niitä sortaneita ihmisiä vastaan! Samalla kun hoitaa kesäasukkaiden taloja, laatii horoskooppeja ja kääntää William Blaken runoja Janina ottaa asiakseen selvittää naapurinsa kuoleman, mutta sitten löytyy lisää vainajia...

Aja aurasi vainajain luitten yli on romaani, joka pakenee genremääritelmiä, siinä on ripaus rikostarinaa, astrologiaopasta, keittokirjaa (sinappikeitto!), filosofiaa, fantasiaa, mitähän vielä... Hämmennystä lisää vielä pitkät ja polveilevat lauseet, erikoiset kielikuvat sekä Tokarzukin tapa viljellä isoja alkukirjaimia sanoihin joihin ne eivät kuulu. Kun Janina vielä käyttää ihmisistä näiden oikeiden nimien sijasta kyseisten henkilöiden persoonaa, ulkoista olemusta tai jotain muuta henkilöön liittyvää asiaa kuvaavia nimiä kuten Outolintu, Isojalka, Kaivonen, Mustatakki tai Tuhkanainen, on kokonaisuus melkoisen kirjava.

Välillä kerronta on pitkäveteistä ja jaarittelevaa ja keskittyminen herpaantuu, mutta tarina tarjoaa myös yllätyksiä, lisäksi kirjan synkkä huumori keventää lukukokemusta. Lukemisen jälkeen mielessä pyörii melkoinen sekamelska. Aja aurasi oli mielenkiintoinen tapaus, mutta sen verran omituinen, että en taida tarttua Tokarzukin muihin teoksiin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Matalat, tummat pilvet olivat koko päivän kiitäneet taivaalla, ja nyt, myöhään illalla, niiden märät mahat viistivät kukkuloita.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 11. Jostakin lainattu kirja

Helmet-lukuhaaste 2024: 34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy

 

Stephen King & Richard Chizmar: Gwendy

Tammi, 2023

512 sivua

Suomentanut: Einari Aaltonen

(Gwendy's Button Box, 2017,

Gwendy's Magic Feather, 2019,

Gwendy's Final Task, 2022)

Luettu: 26.1.2024

Mistä: oma ostos

Nyt tilastoni saattaa heittää sillä en ole ihan varma sainko Gwendyn lahjaksi vai ostinko se itse enkä ollut myöskään merkannut muistiin päivää jolloin luin kirjan loppuun. Melkoista huolimattomuutta heti alkuvuodesta. Viime vuoden puolella alkanut bloggausjumi ja -jonon kertyminen jatkuu edelleen, joten postaukset tulevat lukemiseen nähden viiveellä.

Gwendy on julkaistu Yhdysvalloissa kolmena erillisenä (pienois)romaanina, mutta Tammi julkaisi trilogian suomennoksen yksissä kansissa (lisäksi e- ja äänikirjat myös erillisinä), ihan hyvä ratkaisu, eipähän tarvitse odotella kieli pitkällä seuraavia osia vaan saa lukea tarinan kerralla! Tarina on syntynyt Stephen Kingin ja Richard Chizmarin yhteistyönä. King aloitti Gwendyn tarinan, mutta se jäi keskeneräisenä ns. pöytälaatikkoon kunnes Richard Chizmar hyppäsi mukaan ja Gwendyn lipas eli tarinan ensimmäinen osa valmistui. Toinen osa Gwendyn lumottu sulka on Chizmarin kirjoittama ja päätösosan Gwendyn viimeinen tehtävä King ja Chizmar ovat kirjoittaneet yhdessä. 

Trilogiassa seurataan Castle Rockista kotoisin olevan Gwendy Petersonin elämää kolmessa eri vaiheessa, teini-ikäisenä, kolme-neljäkymppisenä ja päälle kuusikymppisenä. 12-vuotias Gwendy on lopettamassa juoksulenkkiään kun mustiin farkkuihin, puvuntakkiin ja hattuun pukeutunut tuntematon mies puhuttelee Gwendyä ja pyytää hänet palaveriin. Mies, Richard Farris, antaa Gwendylle mahonkisen lippaan, jonka päällä on kuusi nappia ja molemmissa päissä nappi ja vipu. Kullakin kahdeksalla erivärisellä napilla sekä kahdella vivulla on tehtävänsä ja lippaan mukana tulee valtava vastuu. Gwendy ottaa lippaan vastaan ja se seuraa häntä hänen aikuisuuteen, vanhuuteen, kongressiin ja aina avaruuteen asti, niin hyvässä kuin pahassa.

Olin aluksi hieman skeptinen Kingin ja Chizmarin yhteistyöstä, vaikka King on ennenkin kirjoittanut onnistuneita tarinoita yhdessä muiden kanssa kuten Talismaani ja Pimeyden talo Peter Straubin kanssa tai Ruususen uni poikansa Owen Kingin kanssa. King on suosikkikirjailijani ja kuten usein lempiasioiden kanssa niitä ei niin vain soisi sorkittavan. Onneksi Gwendy tempaisi mukaansa heti ja epäilykseni osoittautuivat turhiksi. Kolme tarinaa muodostaa ehjän kokonaisuuden, josta ei erotu kaksi eri kirjoittajaa. Myös Einari Aaltonen on tehnyt hyvää työtä kääntäessään tarinan suomeksi. Gwendy on hemmottelua King-fanille myös siksi, että siellä täällä vilahtelee viittauksia Kingin muihin teoksiin, totta kai, sillä kuten Kinginsä lukenut tietää...

On muitakin maailmoja kuin tämä.

Kingin toisiin maailmoihin ja hahmoihin viittausten lisäksi King ja Chizmar linkittävät tarinansa myös tähän omaan maailmaamme ja aikaamme, sen henkilöihin, ilmiöihin ja vitsauksiin kuten Donald Trumpiin ja koronavirukseen. Gwendy luovii tämän kaiken keskellä turvautuen silloin tällöin pieniin hämmästyttävän yksityiskohtaisiin suklaahahmoihin ja erikoisiin hopeakolikoihin, tuntien harteillaan maailman (maailmojen) ja lippaan värikkäiden nappien, etenkin päätyjen punaisen ja mustan nappien valtavan painon. Tarinan edetessä lipas saattaa muuttaa hieman kokoaan, painoaan tai vipujen paikkaa, oli se sitten Kingin ja Chizmarin tahallaan tai tahattomasti tekemää tai Aaltosen suomennokseen lipsauttamaa, mutta joka tapauksessa kuten Gwendy sanoo:

Ihmiset eivät tarvitse lipasta tehdäkseen kammottavia asioita. Ihmismieli pystyy pahaan ilmankin.

Niinhän se valitettavasti on. Ei tarina kuitenkaan tuosta sanomasta huolimatta ole läpeensä paha vaan siinä ja sen hahmoissa on paljon hyvää. Täytyy nostaa hattua (knallia!) esimerkiksi Richard Farrisille, joka ei menetä uskoaan ihmisiin vaikka nappien kutsu käy lippaan kantajille kerta toisensa jälkeen ylivoimaiseksi. Ja tietysti hatun noston tai sulan heilautuksen ansaitsee vahva päähenkilö Gwendy. Gwendyssä on roppakaupalla rohkeutta, epäitsekkyyttä ja uskoa sekä asioihin että ihmisiin. Lopulta pidin tarinasta valtavan paljon.

Sitaattikunniamaininnan saa (Gwendyn vahva ja kaunis rakkauden julistus):

Tässä miehessä ei ole mitään pahaa, tämä mies on koti.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 23. Kirjassa on moottoriajoneuvo

Helmet-lukuhaaste 2024: 1. Kirjan nimessä on erisnimi

Victor Dixen: Vampyria - Pimeyden hovi

Victor Dixen: Vampyria - Pimeyden hovi

(Vampyria #1)

Otava, 2024

459 sivua

Suomentanut: Taina Helkamo

(Vampyria - La Cour des ténèbres, 2020)

Luettu: 8.1.2024

Mistä: lahja

Vampyria - Pimeyden hovi hyppäsi välittömästi luettavien listalleni kun se osui kirjatutkaani, Victor Dixen nimittäin tarjoilee tarinassaan sen verran kutkuttavalta vaikuttavan ja erilaisen näkemyksen Ranskan historian merkkihenkilöstä. Ja tämä on vasta alkua, sillä Pimeyden hovi on Vampyria-trilogian avausosa.

Ranskan Aurinkokuningas Ludvig XIV on nykyään Ludvig Muuttumaton, pimeyden kuningas, joka hallitsee Vampyrian valtakuntaa verisellä otteella. Aivan kirjaimellisesti, sillä kuningas muutettiin vampyyriksi vuonna 1715 ja hänen valtakautensa on jatkunut jo lähes kolmensadan vuoden ajan. Vampyriassa vampyyrit kuuluvat ylimpään säätyyn ja alimmassa eli neljännessä aatelittomien säädyssä ovat kuolevaiset, ihmiset, jotka joutuvat luovuttamaan kuukausittain osan verestään vampyyreille.

Yksi aatelittomista, nuori Jeanne menettää eräänä yönä kaiken kuninkaan joukkojen saapuessa hänen perheensä kotiin ja Jeanne pakenee vannoen kostoa. Jeanne päätyy kuninkaalliseen sisäoppilaitokseen, jonne hänellä ei taustansa puolesta olisi mitään asiaa, mutta koska sattuma tai kohtalo tarjoaa mahdollisuuden hän päättää käyttää sen hyväkseen. Ympärillä liikkuvista aatelisista ja vampyyreistä sekä kaikesta juonittelusta ja vaaroista huolimatta Jeannella on sisäoppilaitoksessa paremmat mahdollisuudet kostoon.

" Pimeyden hovissa on sääntönsä ja hengenvaaralliset ansansa, ja pienemmästäkin virheestä saa maksaa verisen hinnan..."

Kirjan yksityiskohtainen kullan sävyinen kansikuva ja kannen sisäpuolen henkilögalleria ovat hienot ja tyylikkäät. Myös ensimmäisillä sivuilla oleva kartta ja Vampyrian valtakunnan lait sopivat kokonaisuuteen. Valitettavasti mustissa pehmeissä kansissa näkyy välittömästi avaamisen jäljet naarmuina ja taitoksina. Sivut ovat mattapintaista karkeahkoa ja huokoista paperia, joka tuntuu käsissäni epämiellyttävältä. Näistä syistä johtuen kirjasta esineenä tulee hieman halpa ja kertakäyttöinen vaikutelma, mikä on harmi.

Tarina alkaa toiminnantäyteisesti ilman pidempiä alkulämmittelyjä ja tempaisee mukaansa ensi sivuilta lähtien. Tapahtumat sijoittuvat lähelle nykyaikaa, mutta aika hämärtyy, on kuin aika olisi toisaalta pysähtynyt hetkeen jolloin kuninkaasta tuli vampyyri, mutta toisaalta taas jatkanut kulkuaan. Menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat erikoisella tavalla, oikeastaan se sopii tarinaan. 

Välissä kuvailu ja huutomerkkien käyttö tunnelman tehostamiskeinona lähtee rönsyilemään. Kielikuvat ovat erikoisia ja huudahdukset tuntuvat kömpelöiltä, ne onnistuvat ennemmin latistamaan kuin lisäämään jännitystä. Dixon on kirjoittanut vetävän tarinan, jonka varrella henkilöhahmoista paljastuu melkoisia yllätyksiä. Tarinan henkilöt kehittyvät välillä suuntaan, joista en lukijana kovin pidä, mutta muutokset ovat kuitenkin tarinan kannalta perusteltuja. Tämän tarinan parissa ei ollut tylsää! Jatko-osat on ehdottomasti luettava.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Häikäisevän, ikuisesti muuttumattoman yhdeksäntoistavuotiaan ulkokuoren alla hänen sisuksensa ovat muinaisen muumion.

Pohjoinen lukuhaaste 2024: 25. Kirjassa paetaan tai karataan

Helmet-lukuhaaste 2024: 28. Kirjailija on Välimeren maasta (Ranska)