Hallie Rubenhold: Viisi -
Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Atena, 2020
390 sivua
Suomentanut: Mari Janatuinen
(Lives of the Women Killed by Jack the Ripper, 2019)
Luettu: 6.6.2020
Mistä: pyydetty arvostelukappale
Kukapa ei olisi kuullut Viiltäjä-Jackista, Lontoon Whitechapelia vuoden 1888 loppupuolella pelossa pitäneestä sarjamurhaajasta? Mutta entä uhrit, jotka menettivät henkensä murhaajan käsissä, kuka tietää heistä muuta kuin heidän nimensä, kuka tuntee heidän elämäntarinansa ennen sitä hetkeä kun he kohtasivat murhaajansa? Hallie Rubenhold haluaa kirjallaan kertoa keitä nämä viisi naista, Mary Ann "Polly" Nichols, Annie Chapman, Elizabeth Stride, Catherine Eddowes ja Mary Jane Kelly olivat, mistä he tulivat ja miten he elivät, herättää eloon heidän historiansa sekä korjata heihin liittyviä pinttyneitä oletuksia.
Edellinen lause kiteyttää hyvin Rubenholdin teoksen idean. Viiltäjä-Jackin myytti on tähän asti kiteytynyt tiiviisti murhaajan itsensä ympärille ja hänen uhreistaan on mainittu lähinnä nimet, kuolintapa ja se, että he olivat prostituoituja. Paitsi että tässä viimeisessä väitteessä ei Rubenholdin mukaan edes ole perää. Vaikka uhrit olivat köyhiä, huono-osaisia ja viettivät osan öistään kadulla vain kahden heistä tiedetään myyneen itseään rahasta. Viktoriaanisella aikakaudella miehet hallitsivat ja jos nainen ei ollut naimisissa ja kulki öisin kadulla oli helpompaa olettaa että hän myi itseään kuin tunnustaa tosiasia, että hänellä ei yksinkertaisesti ollut vakituista asuinpaikkaa eikä rahaa yösijaan. Tämä on yksi niistä vääryyksistä, jotka Rubenhold on halunnut kirjassaan oikaista.
Viisi on todella mielenkiintoinen katsaus näiden viiden naisen elämään, naisten, jotka ovat tähän asti olleet kuuluisia vain kuolemastaan. Rubenhold kytkee heidät elävästi viktoriaaniseen aikaan, sen ilmiöihin ja tapoihin. Näin naisten asema ajassa ja yhteisössä avautuu paremmin kuin pelkästään kerrottaessa heidän tarinansa. Vaikka aika on kulunut löytyy viktoriaanisesta ajasta ja nykyajasta yhtäläisyyksiä ainakin mitä tulee uhrien syyllistämiseen. Niin kuin aikanaan Pollyn kuolemansyyntutkinnan kohdalla myös nykyään esimerkiksi raiskaustapausten selvittelyn yhteydessä näkee kommentointia siitä kuinka esimerkiksi uhrin vaatetus, käytös tai humalatila on vaikuttanut tekoon. Ihan kuin uhri olisi itse oikeuttanut häneen kohdistuvan rikoksen.
Kerronta etenee sujuvasti, mutta hetkittäin Rubenhold sortuu turhaan asioiden romantisointiin ja maalailuun, kuten puhuessaan murhanhimoisesta [Thames] joesta. Teoksessa oli myös pientä epätasaisuutta kuvaustarkkuudessa. Osa asioista selvitetään perinpohjaisesti, mutta jotkut useammankin kerran mainitut asiat kuten high rip -jengi jätetään ilman selvitystä ja jouduin hakemaan tästä itse tarkempaa tietoa. Paikoitellen ehdin miettiä mihin joku asia liittyy ennen kuin Rubenhold pääsi varsinaiseen asiayhteyteen.
Rubenhold on rajannut teoksensa todella hyvin ja uhreja kunnioittaen. Jokaisen naisen osuus kirjassa päättyy niin, että heidän kuolemaansa ja kuolintapaansa ei käsitellä. Murhaajalle ei anneta yhtään ylimääräistä tilaa, tämä on hänen uhriensa kirja. Mielestäni Rubenhold onnistuu kertomaan naisten tarinat heidän ansaitsemallaan arvokkuudella.
Mitä suuremmaksi tekijän henkilökuva kasvaa, sitä enemmän hänen uhriensa henkilökuvat tuntuvat hiipuvan.
Edellinen lause kiteyttää hyvin Rubenholdin teoksen idean. Viiltäjä-Jackin myytti on tähän asti kiteytynyt tiiviisti murhaajan itsensä ympärille ja hänen uhreistaan on mainittu lähinnä nimet, kuolintapa ja se, että he olivat prostituoituja. Paitsi että tässä viimeisessä väitteessä ei Rubenholdin mukaan edes ole perää. Vaikka uhrit olivat köyhiä, huono-osaisia ja viettivät osan öistään kadulla vain kahden heistä tiedetään myyneen itseään rahasta. Viktoriaanisella aikakaudella miehet hallitsivat ja jos nainen ei ollut naimisissa ja kulki öisin kadulla oli helpompaa olettaa että hän myi itseään kuin tunnustaa tosiasia, että hänellä ei yksinkertaisesti ollut vakituista asuinpaikkaa eikä rahaa yösijaan. Tämä on yksi niistä vääryyksistä, jotka Rubenhold on halunnut kirjassaan oikaista.
Viisi on todella mielenkiintoinen katsaus näiden viiden naisen elämään, naisten, jotka ovat tähän asti olleet kuuluisia vain kuolemastaan. Rubenhold kytkee heidät elävästi viktoriaaniseen aikaan, sen ilmiöihin ja tapoihin. Näin naisten asema ajassa ja yhteisössä avautuu paremmin kuin pelkästään kerrottaessa heidän tarinansa. Vaikka aika on kulunut löytyy viktoriaanisesta ajasta ja nykyajasta yhtäläisyyksiä ainakin mitä tulee uhrien syyllistämiseen. Niin kuin aikanaan Pollyn kuolemansyyntutkinnan kohdalla myös nykyään esimerkiksi raiskaustapausten selvittelyn yhteydessä näkee kommentointia siitä kuinka esimerkiksi uhrin vaatetus, käytös tai humalatila on vaikuttanut tekoon. Ihan kuin uhri olisi itse oikeuttanut häneen kohdistuvan rikoksen.
Kerronta etenee sujuvasti, mutta hetkittäin Rubenhold sortuu turhaan asioiden romantisointiin ja maalailuun, kuten puhuessaan murhanhimoisesta [Thames] joesta. Teoksessa oli myös pientä epätasaisuutta kuvaustarkkuudessa. Osa asioista selvitetään perinpohjaisesti, mutta jotkut useammankin kerran mainitut asiat kuten high rip -jengi jätetään ilman selvitystä ja jouduin hakemaan tästä itse tarkempaa tietoa. Paikoitellen ehdin miettiä mihin joku asia liittyy ennen kuin Rubenhold pääsi varsinaiseen asiayhteyteen.
Rubenhold on rajannut teoksensa todella hyvin ja uhreja kunnioittaen. Jokaisen naisen osuus kirjassa päättyy niin, että heidän kuolemaansa ja kuolintapaansa ei käsitellä. Murhaajalle ei anneta yhtään ylimääräistä tilaa, tämä on hänen uhriensa kirja. Mielestäni Rubenhold onnistuu kertomaan naisten tarinat heidän ansaitsemallaan arvokkuudella.
Sitaattikunniamaininnan saa (tällä kertaa hieman pidempi pätkä):
Nämä naiset ovat meille paljon enemmän arvoisia kuin ne tyhjät ihmiskuoret, joina olemme heitä pitäneet: hekin olivat lapsia, jotka itkivät äitejään; hekin olivat nuoria naisia, jotka rakastuivat; hekin kokivat synnytyksen tuskat ja vanhempiensa kuoleman; hekin nauroivat, hekin viettivät joulua. He kinastelivat sisarustensa kanssa, he itkivät ja unelmoivat, heihin sattui ja he nauttivat pienistä voitoista.
Helmet-lukuhaaste 2020: 17. Tutkijan kirjoittama kirja
Kuuntelin tämän äänikirjana ja aikaa meni toista kuukautta. Ehkä se sitten olikin syynä sille, miksi en syttynyt teokselle aivan niin paljon kuin halusin. Olihan se mielenkiintoinen ja viktoriaanisen Lontoon ajankuvaus jo itsessään kiinnosti. Mutta jotenkin jäin hieman kylmäksi :(
VastaaPoistaMiljatski, voihan olla, että tämä teos tosiaan toimii paremmin printti- kuin äänikirjana.
PoistaTäysin samaa mieltä kanssasi: Jack ei saanut huomiota, vaan se kuului hänen uhreilleen!
VastaaPoistaMainio sitaattivalinta♥
Kiitos, tuo sitaatti puhutteli.
PoistaTämä on kirjaston varauslistalla. Mielenkiinnolla odotan.
VastaaPoistaToivottavasti et joudu odottamaan pitkään, tosin hyvää kannattaa odottaa.
PoistaMinä kuuntelin tämän äänikirjana ja pidin kyllä paljon. Hyvä lähestymistapa, kiinnostavaa kerrottavaa.
VastaaPoistaJonna, kiva kuulla, että sinulle tämä toimi äänikirjana. Olen aivan samaa mieltä lähestymistavasta ja kiinnostavuudesta.
Poista