18 maaliskuuta 2019

Olli Lindholm & Ilpo Rantanen: Yhden Yön tarina



Olli Lindholm & Ilpo Rantanen: Yhden Yön tarina
WSOY:n äänikirja, 2007
9 cd-levyä
Lukija: Ville Tiihonen,
laulu: Olli Lindholm
piano: Mikko Kangasjärvi
Kuunneltu: 14.3.2019
Mistä: kirjastosta

sekä painettu teos:

Olli Lindholm & Ilpo Rantanen: Yhden Yön tarina
WSOY, 2003  
255 sivua


Jos minun pitäisi kasata soundtrack lapsuus- ja nuoruusvuosistani olisi Yö-yhtyeellä siinä tärkeä osa. Serkun kanssa vietetyt kesäpäivät ja leikkimökissä nukutut sekä varsinkin valvotut yöt: Särkynyt enkeli, Tia-Maria ja monet muut kappaleet Yön parhaat -kokoelmalta. Isoskoulutus ja leirit: Satelliitti-albumi ja varsinkin sen nimikkobiisi. Monta muistoa, joita Yö tahdittaa. Ajan kuluessa musiikkimaku on elänyt ja Yö on jäänyt taustalle, mutta vanhempi tuotanto ja varsinkin nuo kaksi albumia biiseineen ovat jääneet sydämeen. Kun kuulin uutisen bändin solistin Olli Lindholmin menehtymisestä päätin, että palaan tämän kirjan kautta noihin muistoihin, kuuntelen mitä Lindholmilla on ollut elämästä ja Yöstä sanottavanaan.

Otan arviooni mukaan äänikirjan rinnalle alkuperäisen painetun version kirjasta, sillä molemmissa versioissa on jotain mitä toisessa ei ole ja siitä syystä nämä teokset toimivat parhaiten parina. Ensinnäkin äänikirja jatkuu ajallisesti hieman pidemmälle kuin painettu kirja, joka päättyy vuoteen 2003. Äänikirjassa on mukana otteita ja jopa kokonaisia Olli Lindholmin laulamia ja Mikko Kangasjärven pianolla säestämiä kappaleita. Painetussa versiossa puolestaan on valokuvia, joita äänikirjassa ei luonnollisesti ole. Harmillisesti kirjan kuvat ovat mustavalkoisia, osa melko pieniä ja tummia, joten ne eivät ihan pääse oikeuksiinsa, mutta tuovat mukavasti tunnelmaa ja ajan henkeä kerrontaan. Painetussa teoksessa on myös laululyriikoita, joissa on mukana biisien tekijöiden, Olli Lindholmin, Jussi Hakulisen, Juice Leskisen ja Pauli Hanhiniemen kommmentteja. Teokset siis tukevat toisiaan.

Yhden Yön tarina kertoo Yö-yhtyeen siihen astisen kaksikymmenvuotisen historian ja samalla sen pitkäaikaisimman jäsenen Olli Lindholmin elämäntarinan. Kirjassa kuvataan kuinka villistä valjaissa pidettävästä pojanviikarista kasvaa Yö-yhtyeen solisti, joka puolestaan pitää valjaissaan bändiä, valtavaa fanilaumaa ja menestystä suomalaisessa musiikkimaailmassa.

Menestys ei ole tullut helpolla vaan bändi on käynyt pohjalla ja kuilun partaalla useamman kerran. Lindholm kertoo kuinka määrätietoisesti Yötä on rakennettu, miten hän on johtanut bändiä ja miten bändissä on tehty välillä vaikeitakin ratkaisuja jäsenvaihdosten myötä. Lindholm on tehnyt Yön rinnalla muita töitä vaatemyynnistä siivousalan töihin ja taksin ajoon tuodakseen leivän perheen pöytään, mutta lopulta Yö on vienyt voiton.

     Yksi hienoimpia asioita musiikin tekemisessä on saada olla osa ihmisten elämää, tuoda siihen jotain positiivista, kaunista, unohtumatonta. Tehdä jonkun ihmisen elämä hetkellisesti helpommaksi tai ainakin saada hänet huomaamaan, että hän ei ole yksin, että joku tuntee samoin.
     Vaikka en siviilissä halua olla, enkä olekaan, mikään rokkitähti tai julkkis, silti lämmittää kun Ähtärin eläinpuistossa kuulee jonkun esittelevän minua pojalleen tyyliin »tuossa on se Olli Lindholm, joka on tehnyt sen Ihmisen pojan jota isä sulle lauloi kun synnyit». Silloin tietää saaneensa aikaan jotain pysyvää.

Lindholm kuvaa rehellisesti myös omia ongelmiaan sekä oman päänsä sisällä muodostuvia haasteita, miellyttämisen halua, huomion hakua, hyväksytyksi tulemisen tarvetta, alkoholin käyttöä, riittämättömyyden tunnetta, tarvetta kontrolloida kaikkea ja pitää langat käsissä, hoitaa hommat alusta loppuun asti ja mieluiten ihan itse. Lindholmista saa suoraselkäisen, vaativan, mutta myös huolehtivan bändin johtajan kuvan. Lindholm antaa kirjassa kiitokset useaan kertaan ja moneen suuntaan, bändikavereille, yhteistyökumppaneille ja ystäville. Hetkittäin Lindholmista huokuu ylpeyttä, lähes kerskumista ja kovuutta, mutta hän näyttää itsestään myös lempeän ja lämpimän puolen, erityisen kauniisti hän puhuu perheestään, äidistään, puolisostaan ja lapsistaan.

Yhden Yön tarina kuulostaa juuri siltä kuin Yön musiikki parhaimmillaan. Siinä on rehellisyyttä, tunnetta ja tarinoita, se koskettaa. Lukiessa kuulee Yön musiikin, kappaleen toisensa jälkeen. Lopussa on vielä Lindholmin itsensä lukemat jälkisanat, jotka hätkähdyttävät ja pysäyttävät.



Sitaattikunniamaininnan saa:

Se on suuri asia musiikissa kun tuntee vilunväreet.


Olli Lindholmin muistolle.



Helmet-lukuhaaste 2019: 1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot 


6 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan mielenkiintoisesta esittelystä. Huomasinkin, että tällainen kirja on ilmestynyt ja laitanpa sen nyt hyvän esittelysi jälkeen lukulistalle. - Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli! Tämä kirja on kiinnostava ja sujuvasti kirjoitettu sekä surullisen ajankohtainen.

      Poista
  2. Kiitos esittelystä. Minulla on iso nippu Yön levyjä, mutta vaikka käyn jonkin verran keikoilla, en ole ole koskaan ollut vartavasten Yön keikalla, jos ei festareita lasketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, sama juttu, minullakin on useita Yön (vanhempia) levyjä, mutta en muista kertaakaan nähneeni Yön keikkaa edes festareilla.

      Poista
  3. Kiitos! Tämä oli mielenkiintoinen. Yö taisi olla ensimmäisiä bändejä, jonka olen nähnyt kesälavalla, muistaakseni ennen 1980-luvun puoliväliä. Kiva lukea painetun ja äänikirjan vertailusta. Itse olen vasta hiljattain tutustunut ja ihastunut äänikirjoihin. Ne tarjoavatkin erilaisia ulottuvuuksia kerronnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Oili! Harvoin tulee näin rinnakkain luettua ja kuunneltua yhtä ja samaa kirjaa, mutta tässä tapauksessa se tuntui tarpeelliselta.

      Minä en tainnut koskaan nähdä Yötä livenä, hieman harmittaa.

      Poista