sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Fred Vargas: Jalattomat, elottomat



Fred Vargas: Jalattomat, elottomat
(Komisario Adamsberg #6*)
Gummerus, 2017
527 sivua
Suomentanut: Marja Luoma
(Un lieu incertain, 2008)
Luettu: 1.7.2018
Mistä: lahja


Sain Fred Vargasin dekkarin lahjaksi perheeltäni, he kun tietävät mieltymykseni vampyyreihin ja niitä takakansi lupaili. En siis katsonut lahjahevosta suuhun vaan päätin mennä täysin tapojeni vastaisesti ja aloittaa sarjaan tutustumisen sen kuudennesta osasta.
(*Goodreadsissa sarja näkyy olevan merkitty 8. osaksi, syytä tähän en löytänyt, joten jätän kirjan tänne näkyviin 6. osana.)

Pariisilainen komisario Jean-Baptiste Adamsberg lähtee kollegoidensa apulaiskomisario Adrien Danglardin ja nuoren konstaapeli Estalèren kanssa Lontooseen työmatkalle. Kielitaidoton Adamsberg ei ole innoissaan joutuessaan kolmeksi päiväksi kansainväliseen poliisikonferenssiin keskustelemaan siirtolaisvirtojen hallinnasta, mutta matka saa yllättävän kääteen kun pariisilaispoliisit ja lontoolaiskomisario Radstock löytävät pariisilaiskylähullun vinkistä parikymmentä kenkää, joissa on vielä jalkaterät sisällä. Selvittyään konferenssista ja jätettyään kengät jalkoineen Radstockin haltuun Adamsberg ja Danglard palaavat Pariisiin vain joutuakseen todistamaan tuoretta murhaa, jonka uhri on silputtu palasiksi. Tutkinnan edistyessä alkaa näyttää siltä, että Lontoon ja Pariisin murhat liittyvät toisiinsa ja vanhoihin vampyyritarinoihin.

  Ihmeellistä, Arandjel totesi ja tarttui piirrokseen. Nivelet, aivan, ettei ruumis enää taivu. Jalat, tietenkin, varsinkin ukkovarpaat, ettei ruumis päse kävelemään, ja kaula, suu, hampaat. Maksa ja sydän, ja niin on sielu hajalla. Vampyyrien elämän tyyssija, sydän, irrotettiin usein ruumiista, ja sille annettiin erityiskäsittely. Tuo ruumis on hävitetty kerta kaikkiaan ihmeellisellä tavalla ja voimme päätellä, että tekijä tuntee asiansa perusteellisesti, Arandjel lopetti analyysinsa aivan kuin olisi varmentanut ammattilaisen työn.

En tiedä minkä verran aiemmissa osissa on pohjustettu ja kasvatettu komisario Adamsbergiä kollegoineen ja etenevätkö tarinat kronologisesti vai ovatko osat luettavissa itsenäisinä tarinoina satunnaisessa järjestyksessä. Joissain kohdissa tuntui, että tarinassa viitataan aiempiin tapahtumiin, toisaalta Adamsberg on sen verran ajatuksissaan ja kommenteissaan poukkoileva persoona, että ehkä hänen vauhdissaan olisi vaikea pysyä vaikka olisikin lukenut sarjaa ensimmäisestä osasta alkaen. Tarina siis tuntui hetkittäin hieman sekavalta ja rönsyilevältä, mutta saattaisin pistää tämän Adamsbergin persoonan lisäksi myös ranskalaisuuden piikkiin (kuten aiemmin lukemani Lemaitren Irènen kohdalla.

Takakannessa luvattu vampyyriosuus ei ollut ihan sellainen kuin odotin, mutta se osoittautui erittäin sopivaksi dekkariin, kyllä näemmä dekkariinkin vampyyri tai muutama mahtuu mukavasti mausteeksi! Pidin kovasti myös tarinan huumorista ja sujuvasta sanailusta. Plog. Miinuksena mainittakoon se, että tarinassa oli ehkä yksi osuva (sukulais)sattuma liikaa.

Kaikesta rönsyilystä ja runsaudesta huolimatta näissä ranskalaisissa dekkareissa on oma kiehtova tunnelmansa ja Jalattomat, elottomat oli erittäin viihdyttävä ja kiinnostava tapaus. Ehkä seuraavan kerran luen sarjasta sen ensimmäisen osan.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Kaikesta mikä on hyvin kaunista tai hyvin rumaa jää aina pieni palanen katsojan silmiin.

Sekä:
Minä olen ehdottomasti tätä mieltä: jos ihminen ei kykene painamaan mieleensä kymmennumeroista puhelinnumeroa, silloin ei kannata ollenkaan ryhtyä juonittelemaan.


Helmet lukuhaaste 2018: 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja

Kirjankansibingo kesä 2018: Kaupunki

Kirjallinen maailmanvalloitus: Serbia


- - -


Yksi luettu kirja olisi vielä odottamassa arviotaan, mutta taidan jättää sen hetkeksi odottamaan ja pitää huomenna lukumaratonin, pitäisi olla luvassa hyvää lukusäätäkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti