sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Johanna Valkama: Itämeren Auri

 


Johanna Valkama: Itämeren Auri
(Metsän ja meren suku #1)
Otava, 2016
443 sivua
Luettu: 13.4.2018
Mistä: kirjastosta


Kiinnostuin Valkaman Metsän ja meren suku -sarjasta heti nähtyäni Itämeren Aurin esittelyn kustantamon katalogista, mutta muut kirjat ja kirjasarjat ovat tähän asti onnistuneet kiilaamaan luettavien pinossa sen ohitse. Nyt pääsin korjaamaan tilanteen.

Pienessä Suolammen kylässä, suolla sijaitsevassa vaatimattomassa pirtissä asuu nuori nainen Auri vanhan isoäitinsä Tieran kanssa. Auri on pienestä pitäen seurannut Tieran työtä, ollut isoäitinsä opissa ja nyt hän valmistautuu vanhan naisen viisauksien ja parantajataitojen jatkajaksi, tullakseen seuraavaksi Hämeen parantajaksi. Kohtalo astuu peliin ja tuo Aurin polulle pahasti haavoittuneen muukalaisen, Haakonin, jota hoitaessaan Auri huomaa, että valinta vaimon tien ja tietäjän tien välillä ei olekaan itsestään selvä.

Jo parantajan oppilaanakin Auri oli tavallisille ihmisille kuten Tiera jumalattaren välikappale, Ylisen ja Alisen ymmärtäjä ja Keskisen maan käskijä. Ja se hänestä oikeasti tulisi, ellei nyt naisen ikään vartuttuaan valitsisi toista tietä ryhtyisi vaimoksi miehelle.
     Ohikiitävä ajatus katosi nopeasti. Epäilykset ja luulottelut kuuluivat muille: Auri oli parantaja, eikä tahtonut muuta. Vapaus, josta muut saattoivat vain haaveilla, kuuluisi hänelle. 

Rautakauden Pohjola, luonnon vahva läsnäolo, parantajan keinojen kuvaus sekä kiinnostavat heimot ja henkilöt veivät mennessään heti alusta alkaen. Valkaman kerronta on vahvaa ja elävää, kuvailu ammentaa paljon luonnosta. Upean, kuvailevan kerronnan rinnalla kulkevat kalevalaiset runolaulut, joita tietäjät ja parantajat käyttävät riiteissään. Suo, metsä, mytologia ja meri hyökyvät kirjan sivuilta lähelle lukijaa. Romantiikkaa ja jännitystä on mukana sopivassa suhteessa.

Kirjan alkuasetelmasta tuli mieleen toinen loistava sarja, Jean M. Untinen-Auelin esihistorialliseen Eurooppaan ajoittuva ja sijoittuva Maan lapset. Molempien sarjojen naispäähenkilöt ovat omassa yhteisössään osittain syrjittyjä sivustakatsojia, mutta silti vahvoja ja arvonsa tietäviä naisia, molemmat kohtaavat komean, loukkaantuneen muukalaisen, joka heidän on parannettava ja kummallakin on tarpeeksi rohkeutta lähteä muualle etsimään paikkaansa. Siinä missä Untinen-Auelin tarinat rönsyävät muhkeiksi tiiliskiviksi pitää Valkama kerronnan tiiviinä, mutta samalla rikkaana. Valkama myös yhdistää hienosti tarinassaan metsäkylien ja linnavuorten asukkaat sekä sotaisat viikinkikansat. Mahtavaa, että tätä on luvassa vielä lisää!


Sitaattikunniamaininnan saa:

Metsän veri nosti hänen mielensä maasta kuin kevään vehreän verson pitkän talven jälkeen.


Helmet-lukuhaaste 2018: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Tarinassa on paljon kalevalaisia runoja, joita Auri ja muut tietäjät laulavat. Kirjan lopusta löytyy lähdeluettelo Valkaman käyttämistä runolauluista.


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Michael Cunningham: Tunnit



Michael Cunningham: Tunnit
Gummeruksen äänikirja, 2009 (2000)
7 levyä, kesto n. 7 h 40 min
Lukija: Eero Saarinen
Suomentanut: Marja Alopaeus
(The Hours, 1998)
Kuunneltu: 13.4.2018
Mistä: kirjastosta 


Äänikirjan kuuntelusta työmatkalla on ehtinyt tulla jo todella koukuttava tapa. Tällä kertaa päätin kokeilla miten ulkomainen käännöskirjallisuus toimisi kuunneltuna.

Tunnit on yhdenpäivänromaani, jossa kurkistetaan kolmeen eri aikaan ja paikkaan, kolmen eri naisen elämään. 1920-luvulla Virginia Woolf kirjoittaa romaania rauhallisessa Richmondissa, valmistautuu sisarensa sekä tämän lasten vierailuun ja kaipaa palavasti vilkkaaseen, elävään Lontooseen. 1900-luvun lopulla New Yorkissa Clarissa Vaughan, Mrs. Dalloway, kuten hänen ex-rakastajansa, aidsin runtelema ystävänsä Richard häntä kutsuu, on järjestämässä juhlaa Richardille myönnetyn kirjallisuuspalkinnon kunniaksi. Los Angelesissa 1940-luvun lopulla toista lastaan odottava Laura Brown suunnittelee miehensä Danin syntymäpäivää, jota juhlistaakseen Lauran on leivottava kakku yhdessä pienen poikansa Richien kanssa.

Tunnit on Michael Cunninghamin kunnianosoitus Virginia Woolfille ja hänen romaanilleen Mrs. Dalloway, tai ainakin kyseinen romaani on toiminut Cunninghamin  romaanin innoittajana. En ole lukenut kyseistä Woolfin romaania ja mietin koituisiko tämä ongelmaksi. Jo prologissa selviää mitä Virginia Woolfille tapahtui, sitten piti vain rauhoittua, vetää henkeä ja hypätä varsinaiseen tarinaan. Mietin jo hetken, että pitääkö minun sittenkin perehtyä ensin Woolfin vaiheisiin tai ainakin lukea Mrs. Dalloway, mutta päätin kuitenkin jatkaa kuuntelua "kylmiltään" ja ihan hyvä niin, eipähän ollut minkäänlaista vertauskohtaa taustalla.

Tarinan päähenkilöiden, kolmen eri naisen välillä on paljon yhtäläisyyksiä. He kaikki valmistautuvat tahoillaan tulevaan tapahtumaan, pieneen tai suureen tapaamiseen, juhlaan. Heitä kaikkia yhdistää myös sairastaminen, kenellä horjuu oma mielenterveys, kenellä taas läheinen sairastaa tai sairastuu. Jokaisella naisella on vahva side kirjallisuuteen, yksi kirjoittaa, toinen lukee, kolmas on kuin kirjasta ja omalla tavallaan näin onkin. Myös kuoleman kaipuu tai kuoleman ajatuksella leikittely yhdistää heitä. Sekä Virginia, Clarissa että Laura tarvitsevat tahoillaan paon arjesta ja tekevät sen kukin omalla tavallaan. Joihinkin pakokeinoihin on varsin helppo samaistua.

     Yksi sivu, hän päättää, vain yksi. Hän ei ole vielä valmis, edessä odottavat tehtävät (aamutakin vetäminen ylle, hiusten harjaaminen, alas keittiöön meneminen) ovat vielä liian hataria, liian pakenevia. Hän sallii itselleen lisätuokion täällä, vuoteessa, ennen kuin astuu päivään. Hän antaa itselleen ihan vähän enemmän aikaa.

Tarinat kietoutuvat vaivihkaa yhteen, tietyt asiat toistuvat kerran toisensa jälkeen. Kukat, varsinkin (keltaiset) ruusut. Tarkasti kuvaillut tuolit. Sielut. Riittämättömyyden ja riittämisen pohdinta, ajatus siitä, että tämä tässä on tarpeeksi ja kyllin. Suudelmat, toteutuneet ja toteutumattomat, suun sijasta poskelle painetut. Valinnat, hetket, tunnit. Lopulta kirjan nimi sekä myös kukat ja niiden terälehdet saavat merkityksen, niiden syy selviää. Kun tarinan palaset alkavat asettua paikalleen hämmästyin. Olihan asetelma aistittavissa, mutta ohitin hetkellisen, ratkaisuun liittyvän aavistukseni ja jatkoin kuuntelua, en ehkä pysähtynyt ajattelemaan. Viimeisillä sivuilla mietin miksi minä en tätä heti tajunnut, olihan se nähtävissä koko ajan! Oli pakko ottaa rinnalle paperiversio, etsiä ne kohdat, vihjeet, jotka olin ohittanut.

Prologin aiheuttaman pienen järkytyksen jälkeen tarina taantui tasaisemmaksi. Virginian, Clarissan ja Lauran tarinat tuntuivat samaan aikaan hieman surumielisiltä, mutta myös arkisilta, ehkä jopa mitäänsanomattomilta ja naisten äänet tuntuivat välillä sekoittuvan keskenään. Lopulta kirjan viimeiset luvut nostivat lukukokemuksen paremmaksi, mieleenpainuvammaksi. Loppu toi järjestyksen, pisti asiat paikoilleen, hiljensi ja sai kuuntelemaan kellon tikitystä. Pitäisiköhän sittenkin lukea myös Woolfin Mrs. Dalloway...


Sitaattikunniamaininnan saa:

Metallikansi suutelee kattilan reunaa.


Helmet-lukuhaaste 2018: 27. Kirjassa on sateenkaariperhe (Clarissa, Sally ja tytär Julia) tai samaa sukupuolta oleva pariskunta (Clarissa ja Sally, Julia ja Mary, Richard ja Louis...).

torstai 5. huhtikuuta 2018

Jhumpa Lahiri: Kaima

 


Jhumpa Lahiri:Kaima
Tammi, 2014 (2005)
413 sivua
Suomentanut: Kersti Juva
(The Namesake, 2003)
Luettu: 2.4.2018
Mistä: kirjastosta


Jhumpa Lahiri on nimenä tuttu ja hänen kirjojaan on kehuttu, mutta vasta ulkopuolelta, lukupiirin lukujärjestyksestä tulevan kimmokkeen myötä otin Kaiman luettavakseni.

Hetkeä ennen ensitapaamista Ashumi astuu empien ja kuin varkain olohuoneessa istuvan Ashoken kenkiin. Näin lähellä miehen kosketusta hän ei ollut koskaan käynyt. Tästä hetkestä alkaa Gangulin perheen tarina. Ashumi ja Ashoke solmivat avioliiton vanhempiensa sopimuksesta, jättävät Intian sekä suuren suvun taakseen ja lähtevät Ashoken työn perässä Yhdysvaltoihin. Siellä, Cambridgessa, Gangulin perhe alkaa hakea paikkaansa, elää ja kasvaa kaukana juuriltaan. Vaikka oikea suku on kaukana keräävät Ashumi ja Ashoke ympärilleen tukiverkon, kuin uuden suvun uusista (intialaisista) ystävistä. Elokuussa 1968 perheeseen syntyy poika, joka saa hetken empimisen jälkeen nimekseen Gogol, kuuluisan venäläisen kirjailijan Nikolai Gogolin mukaan. Toukokuussa 1974 perheeseen syntyy vielä tyttö, Sonali eli Sonia.

Kaima on Gogolin kasvutarina, mutta se on myös tarina perheestä, suvusta, siirtolaisuudesta, odotuksista, haaveista, rakkaudesta, menetyksistä, peloista ja pettymyksistä. Gogol on intialaisten vanhempien lapsi, joka syntyy Yhdysvalloissa, uudessa kotimaassa. Gogol tasapainottelee ja etsii itseään kahden maan ja maanosan odotusten sekä velvotteiden välissä, kahden kovin erilaisen kulttuurin ristiaallokossa. Nämä ulkoa tulevat paineet ja niiden vaikutus Gogolin elämään herättävät kysymyksen siitä kuinka pitkään voi elää muiden odotusten mukaan, toteuttaen toisten unelmia ja haaveita? Mihin, milloin, monenteenko sukupolveen siirtolaisuuden painolasti loppuu ja mistä alkaa tavallinen, valtaväestöön kuuluvan yksilön elämä?

Elämä ulkomaalaisena, alkaa Ashima käsittää, on eräänlainen elämänikäinen raskaus jatkuva odotuksen tila, ainainen taakka, loppumaton huono olo. Se on pysyvä kuorma, poikkeus arkisesta elämästä joka kerran oli, kunnes eräänä päivänä saakin yllätyksekseen havaita, että entinen elämä on kadonnut ja tilalle on tullut jotakin monimutkaisempaa ja vaativampaa. Kuten raskaus myös elämä ulkomaalaisena, näin Ashima uskoo, on tila joka herättää uteliaisuutta tuntemattomissa, saman sekoituksen sääliä ja kunnioitusta.

En etukäteen tiennyt kirjasta juuri muuta kuin sen, että se käsittelee siirtolaisuutta. Yllätyin siitä kuinka polveileva, runsas ja pitkälle ajanjaksolle sijoittuva tarina on kirjoitettu "pelkästä" nimestä, aihe kulkee alusta loppuun kerronnassa mukana. Mitä mikäkin nimi tarkoittaa? Mikä on nimen merkitys identiteetille, kuinka paljon nimi määrittää yksilöä? Voiko nimeä muuttamalla muuttaa itseään? Kirjassa kuvattu intialainen nimenantoperinne koti- ja virallisine nimineen oli minulle uutta ja kiinnostavaa tietoa.

Kantaa kahta nimeä, kotinimeä ja kunnon nimeä, paikassa jossa sellaista eroa ei tehdä, siinä jos missä tiivistyi koko hämmennys.

Tarina tasapainottelee intialaisuuden ja amerikkalaisuuden välillä, mutta hiljalleen painopiste muuttui ja noin puolivälissä tarina tuntui jo hyvin amerikkalaiselta. Mutta sellaistahan siirtolaisuus on, sopeutumista uuteen elinympäristöön, elämistä suurelta osin uuden maan ehdoilla. Siinä mielessä Gangulin perheen tarina on todella taitavasti kuvattu. Lahiri ei tarjoa vain yhtä näkökulmaa siirtolaisen elämästä vaan kaikki Gangulin perheen jäsenet sopeutuvat hieman eri tavalla elämään Yhdysvalloissa. Ashoke oppii uuden maan tavat helpommin kuin vaimonsa, ehkä yliopistotyönsä ansiosta, mutta lopulta myös kotiäitinä pitkään ollut Ashumi löytää paikkansa. Perheen lapset Gogol ja Sonia ovat enemmän kotonaan Yhdysvalloissa, eiväthän he juuri muusta tiedä, perheen historiasta huolimatta.

He eivät tyydy, sopeudu, suostu vähempään kuin onneen, mikä heidän käsityksensä siitä onkin. Edellisen sukupolven kokema paine on väistynyt amerikkalaisen terveen järjen tieltä.

Odotin kirjaa aloittaessani tarinalta enemmän Intian kuumuutta, kaoottisuutta, mausteiden tuoksua, kaikkea sitä mikä Intiasta tulee ensimmäisenä mieleen. Mutta loppujen lopuksi se olisi sitten ollut eri tarina, tähän kuulumaton, Kaima kertoo kuitenkin intialaislähtöisen perheen elämästä Yhdysvalloissa, ei intialaisista Intiassa. Tarina soljui vaivattomasti ja tasaisesti eteenpäin, ilman suuria huippuja tai laaksoja. En menettänyt tarinalle sydäntäni, mutta en olisi silti millään malttanut laskea kirjaa käsistäni. Vaikka lukemisesta on jo muutama päivä pyörii Gangulin perhe edelleen ajatuksissani, ja erityisesti eräs kirje salaperäisine sisältöineen...


Sitaattikunniamaininnan saa:

Amerikkalaiset sekunnit tikittävät hänen ranteensa sykkeen päällä.


Helmet-lukuhaaste 2018: 14. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahteen tai useampaan maahan (Intia ja Yhdysvallat, mutta myös ripaus iki-ihanaa Ranskaa).
Kirjallinen maailmanvalloitus: Intia