07 joulukuuta 2016

Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti



Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti
(Neiti Etsivä #1)
Tammi, 1996
120 sivua
Suomentanut: Leena Uoti
(The Secret of the Old Clock, 1930/1959)
Luettu: 30.11.2016
Mistä: kirjastosta


Villasukkalapset ovat innostuneet lukemaan Neiti Etsivä -sarjaa ja ajattelin, että nyt minulla on sopiva hetki palata sarjan pariin ainakin yhden (tietysti ensimmäisen) osan verran.

Omalaatuinen vanhus Josua* Crawley on menehtynyt ja hänen viimeinen tahtonsa puhuttaa koko River Heightsin kaupunkia, niin suuri yllätys se on kaikille hänet tunteneille. Crawley on jättänyt köyhät sukulaisensa sekä lähimmät ystävänsä testamenttinsa ulkopuolelle ja heidän sijaan testamentannut koko omaisuutensa rikkaalle ja töykeälle Tophamin perheelle. Neiti Etsivä eli Paula Drew on varma, että jossain on oltava toinen, kiltit sukulaiset ja lähipiirin huomoiva testamentti. Paula alkaa penkoa tapausta ja kuin sattuman oikusta myrsky heittää hänet johtolangan luo.
* Takakannessa puhutaan Joshuasta, tekstissä Josuasta.

Isä väitti että Paula kykeni "haistamaan" kaiken salaperäisen paljon aikaisemmin kuin hän itse oli edes ymmärtänyt, ettei asia ollutkaan niin yksinkertainen kuin miltä se oli näyttänyt. Ja kun Paulalle kerran oli selvinnyt, että asiassa oli jotakin salaperäistä, hän en [sic] antanut myöten ennen kuin oli päässyt sen perille.
     Tätä Crawleyn juttua Paula oli "haistellut" jo pari päivää, vaikka hänen isällään ei ollutkaan sen kanssa mitään tekemistä. Hän vain väitti päättäväisesti "tuntevansa", että siinä oli jotakin salaperäistä.

Lapsena minulla ja Neiti Etsivällä oli monet jännittävät ja mukavat hetket yhdessä, mutta näin aikuisena taisin lukea tarinan liian kyynisin silmin. Minua ärsytti Paulan isän asianajaja Carson Drewn vanhanaikainen ja hieman alentuva ohhoh onpa nätissä päässäsi vallan ajatuksiakin -asenne Paulaa kohtaan (ehkä hieman kärjistettynä, mutta tuolta se välillä vaikutti). Paula on nokkela, taitava, vähän liian täydellinen kaikessa ollakseen uskottava, hän osallistuu isänsä mukana etsivien kanssa käytäviin työneuvotteluihin, pitää huolta kodista yhdessä Hanna-kotiapulaisen kanssa ja jakaa tarvittaessa käyntikortteja tapaamilleen ihmisille. Miksi 16-vuotiaalla on käyntikortteja? Minä vaan kysyn (ehkä kateellisena, omat blogikäyntikortit kun ovat edelleen tilaamatta).

Ihmettelin muuten melko sujuvassa suomennoksessa toistuvasti autosta käytettyä vaunu-sanaa sekä samoin useaan kertaan esiintyvää luuva-sanaa, joka Wikisanakirjan mukaan paljastuu riihen puintihuoneeksi. Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1930 ja uudistettuna vuonna 1959, josta myös tämä suomennos on, joten ehkä vanhahtavat sanat selittynevät sillä. Silti ne särähtivät omaan korvaan hieman oudosti.

Onneksi tarina eteni vauhtiin päästyään oikein sujuvasti ja sain kokea ripauksen sitä lapsuudesta tuttua neitietsivätaikaa, en yhtään ihmettele, että viihdyin pienenä lukutoukkana sarjan parissa niin hyvin. Ehkä aika on kullannut ja muuttanut muistot mitä tulee esimerkiksi Neiti Etsivän persoonaan, tai sitten hän on myöhemmissä osissa hieman aloitusosan Paulaa särmikkäämpi. Jäin kaipaamaan Paulan parhaita ystäviä, George ja Bess kuuluvat muistoissani olennaisena osana sarjaan. Tässä tarinassa mainittiin Paulan ystävistä ainoastaan Helena Corning.

Vähän jännitystä, johtolankoja, uusia ystäviä, epätoivon hetkiä, vaaroja, selvittelyä ja loppuhuipennus. Ja sama kaava toistettuna osasta toiseen, yhteensä yli sata kertaa. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että taidan jättää sarjan tähän ja vain fiilistellä mukana villasukkalasten lukuhehkutuksessa.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Olen puolikuollut nälästä ja täysin kuollut väsymyksestä, sillä tietenkin rengas puhkesi matkalla.


Iin kirjaston lukuhaaste: 10. Kirja, jonka olet lukenut lapsuudessasi.

8 kommenttia:

  1. Minullakin on pinkka Neiti Etsiviä hyllyssäni, niitä nuoruudessa luettuja ja jotka ajattelin lukea uudelleen nostalgianälkään.
    Tästä postauksestasi sen verran, että minä rakastan vanhaa kieltä, luuva-sana kuulostaa ihanalta näin maaseuduntytön korviin. Minusta hyvä kirjailija nykypäivänäkin osaa kirjoittaa niin, että siinä on jotain uutta ja ripaus vanhaa. Ei silti, ymmärrettävyys toki on tärkeä seikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, minulle tuli tällä kertaa nostalgianälkä tyydytettyä yhdellä osalla ;)

      Minäkin pidän vanhasta kielestä jos se sopii ympäristöönsä, mutta tässä tapauksessa näin ei mielestäni ollut ja vanhat sanat erottuivat muusta tyylistä.

      Poista
  2. Ajattele, minä en lukenut lainkaan Neiti Etsiviä nuorena. Minulta on ilmiselvästi mennyt useampi tällainen hieno sarja ohi, sillä en ole myöskään lukenut Viisikkoja. Ehkäpä kokeilen kumpaakin sarjaa joskus näin aikuisiällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, vanhana Neiti Etsivä- ja Viisikko-ahmattina on vaikea kuvitella lapsuutta/nuoruutta ilman noita kirjoja :D Toivottavasti innostut tutustumaan näihin, odotan innolla varsinkin sinun kokemuksiasi Viisikosta!

      Poista
  3. Mä luulen, että mulla on aika ainakin vähän kullannut muistot Neiti Etsivien suhteen. Luin niitä lapsena aikamoisen määrän ja joskus mulle paljastuikin ettei mitään Carolyn Keeneä oikeasti ole, mur!
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, jännä juttu miten Viisikot uppoavat edelleen, mutta Neiti Etsivä ei niin hyvin. Uskallankohan tarttua enää Pikku vampyyreihin... Oli melkoinen järkytys minullekin kun selvisi, että Carolyn Keenen takana olikin monta henkilöä, mur tosiaan!

      Poista
  4. Olen samoilla linjoilla, jotenkin näitä Neukkareita ei ole sytyttänyt sittenkään lukea useampaa näin "aikuisena". (Oli pakko laittaa lainausmerkkeihin kun ei aina tunnu niin aikuiselta. =D ) Muutaman luin tässä joskus ja ei tullut sellaista kipinää lukea enempää, vaikka ne silloin mukulana ihania olivatkin. Viisikkoja jotenkin jaksaa lukea, pikkuhiljaa luen sarjaa uudelleen. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, onneksi on lainausmerkit, ei tarvitse aina olla niin aikuinen ;) En voi kuvitellakaan lukevani koko Neiti Etsivä -sarjaa uudelleen, sen verran haalistunut niiden aiheuttama jälleennäkeminen oli. Parikymmentä Viisikkoa menee heittämällä, jaksaisi varmaan enemmänkin.

      Poista