16 lokakuuta 2016

Enid Blyton: Viisikko vanhassa majakassa



Enid Blyton: Viiskko vanhassa majakassa (#19)
Tammi, 2005
151 sivua
Suomentanut: Heidi Järvenpää
(Five Go to Demon´s Rocks, 1961)
Luettu: 9.10.2016
Mistä: kirjastosta


Pieni välipala Kingien lomassa eli vähän keveämpää jännitystä Viisikon muodossa. Taisi olla ensimmäinen lukukerta, en ainakaan muista lukeneeni tätä osaa aiemmin.

Paulin kotona on ahdasta kun sekä Viisikko että Paulin isän professoriystävä alati autoa leikkivän lapsensa kanssa saapuvat yhtä aikaa Kirrin Cottageen. Äänekäs lapsijoukko, koira, apina ja työskentelevä tiedemieskaksikko samassa talossa on huono yhdistelmä. Professori Haylingin poika Hurina omistaa Paholaisen karikolla sijaitsevan vanhan majakan, jonne lapset, Tim-koira ja Ilkimys-apina lähtevät, jotta lapset ja miehet eivät häiritse toisiaan. Matkalla majakalle autonkuljettaja kertoo Paholaisen karikolla asuvasta isovaaristaan, joka voisi kertoa lapsille jännittäviä tarinoita. Lapset etsivät Jeremias Booglen käsiinsä ja saavat kuulla vanhukselta karikon historiasta, rantarosvoista ja heidän luolastaan, tuhoutuvista laivoista sekä piilotetusta aarteesta. Lapset kiinnostuvat aarteen etsinnästä, mutta he eivät ole ainoat, jotka aarretta havittelevat.

      Selvä! Jätämme Timin tänne vahtimaan ja menemme koko joukko katsomaan luolia, Leo sanoi.
     Toivottavasti se toinen roikale... Emil vai mikä hänen nimensä oli... ei saa raivokohtausta ja työnnä meitä veteen, Anne sanoi.
     Älä hassuttele, Leo sanoi. - Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Parasta olla varuillaan.

Vanhassa majakassa oli hieman toiston tuntua tai ainakin jonkinlaisia kaikuja muista kirjoista. Luolastoja sekä hylkyjä ja niitä rosvoavia rikollisia on ollut aiemmissakin Viisikko-seikkailuissa, mutta vaikka elementit ovat tuttuja löytyy tarinasta myös tuoreutta ja jännitystä. Koin paikoitellen myös ahtaan paikan kammoa. Lapset ovat jos jonkinlaisessa vaarassa, välillä uhkana ovat pahat ihmiset ja välillä taas luonnonilmiöt.

Joitakin Viisikkoja voi lukea lähestulkoon ajattomina kun taas joissakin osissa kuten tässä ajan kuluminen hyppää selvästi esille. Vanhemmat eivät vie lapsia majakalle itse omilla autoillaan vaan lapset tilaavat autonkuljettajan ja auton viemään heidät perille. Lapset lähtevät (jälleen kerran keskenään) usean yön retkelle ja yhteydenpitovälineenä ei suinkaan ole puhelin saati kännykät kuten nykyään vaan kotiväelle viestitään päivittäin postikortein. Liekö ajan henkeä sekin, että lyhyelläkin matkalla (samalla rannikolla noin viidentoista kilometrin päässä länteen päin) pysähdytään välillä syömään eväitä. Lapset saavat myös ostaa tupakkaa, tosin tässä osassa lapset eivät ota itse ostosta mukaansa vaan tupakka jää kauppaan odottamaan Jeremias Booglea.

Kivinen karikko, majakka, tuulen ulvonta, aaltojen pärskeet, herkulliset eväät ja ystävät. Kyllä kelpaa!


Sitaattikunniamaininnan saa:
Pahuksen varas! Minä kun juuri haaveilin mukavasta rauhallisesta lukuillasta!

11 kommenttia:

  1. Viisiko ovat kyllä ajattomia, vaikka ajankuva onkin niitä kirjoittaessa ollut toinen. Pääasiahan on kuitenkin seikkailu ja mukava yhdessäolo. Oletl luonnehtinut kirjaa hyvin bloggauksesi lopussa. Ihan voi tuntea hyytävät tuulet ja aallonpärskeet rantakalliooilla. Myös kuvasi on hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aino :) Hauska miten kotoa löytyvät vanhat tutut esineet saavat ihan uudet mielleyhtymät blogikuvia ottaessa. Tuo majakkakynttelikkö tuo tästä lähtien aina mieleen Viisikon seikkailun...

      Poista
  2. Viisikko-sarja oli ilmestyessään todella suosittu ja ahmittu erilaisuudessaan, siinähän tytötkin seikkailevat. Ja kyllä vaan, eväspaperien rapistelu oli tuolloin tärkeä osa matkan tekoa. Kuvasi ja postauksesi virittivät oivasti sarjan tunnelmiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, voin kuvitella kuinka innoissaan tytöt ovat retkeilleet ja seikkailleet Viisikoita luettuaan...

      Kiva kuulla, että postauksesta välittyi edes osa Viisikon tunnelmasta.

      Olen Viisikon kanssa samaa mieltä, eväät kuuluvat retkeen kuin retkeen. Itsekin muistan lapsuudestani voipaperiin käärityt eväsleivät, vaikka matkan pituus ei välttämättä olisi evästaukoa vaatinut :)

      Poista
  3. Kerroit jänniä yksityiskohtia siitä miten tuolloin elettiin erilaista aikaa, vaikka hyvä pointti sekin että Viisikot ovat tavallaan ajattomia :) Hauska kuva !
    Minulla on lukupinossa Viisikko karkuteillä. Lukuhalut lisääntyivät kun luin mainion postauksesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita A :)

      Viisikoista on hauska bongata noita eroavaisuuksia entisajan ja nykyajan väliltä. Vaikka niitä tulee silloin tällöin vastaan eivät ne millään tavalla vähennä lukunautintoa vaan ovat enemmänkin mukavia nostalgiatuulahduksia.

      Poista
  4. Hauska ja hieno kuva! Viisikoista on ihan hyviæ muistoja lapsuudesta, næitæ tuli kahlattua læpi useampiakin.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olin onnistunut vaihtamaan näppäimistön kielen norjaksi. Siis hyviä muistoja lapsuudesta, näitä tuli kahlattua läpi useampiakin. :)

      Poista
    2. Kiitos Tiia!

      Hih, kommentti kuitenkin tuli suomeksi ja ymmärretyksi :D Minä luin lapsena lähes kaikki osat, muutamat useampaan kertaan. Hyvin ovat kestäneet aikaa ja näiden lukeminen on edelleen mukavaa.

      Poista
  5. Sinulla on jo hyvällä mallilla Viisikot! =D Minä olen (todella) pikkuhiljaa niitä lukenut (vähän muiden kirjojen lomassa), vasta neljä ensimmäistä, kaksi seuraavaa odottellee hyllyssä. Olen tainnut pitää Salakuljettajista eniten tähän mennessä. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, hieman hirvittää ajatella, että Viisikot on kohta luettu... Seuraavaksi "paluu lapsuuteen" -kirjaksi lainasin ensimmäisen Neiti Etsivän. Saa nähdä tuntuuko se sarja edelleen yhtä kivalta kuin lapsena! Kiva, että sinäkin innostuit lukemaan Viisikoita :D

      Poista