Minna Rytisalo: Lempi

Minna Rytisalo: Lempi

Gummerus, 2016

234 sivua

Luettu: 4.7.2016

Mistä: ennakkokappale kustantajalta

Hihkaisin riemusta kun kuulin Minna Rytisalon julkaisevan kirjan. Luin usean vuoden ajan hänen blogiaan ja nautin suuresti niistä taidokkaista sanavalinnoista sekä tunnelmallisista tuokiokuvista. Tiesin siis odottaa jotain hyvää. Valtaviksi kohoavat ennakko-odotukset ovat usein vaaran paikka kirjalle kuin kirjalle, mutta miten Lempin kanssa kävi?

Kauppiaan tytär Lempi jättää helpon elämän tarjonneen lapsuudenkotinsa, isänsä ja kaksoissisarensa kun hän ja talollinen Viljami solmivat avioliiton. Viljamin kotitilalla Korvasjärvellä he opettelevat yhteiseloa onnellisina, vaikka Lapin sota kumuaa jossain kauempana. Kauaa ei nuori pari ehdi nauttia toisistaan kun kutsu saavuttaa myös Pursuojan ja Viljamin on lähdettävä rintamalle. Maalaiselämään tottumattoman Lempin ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin pitämään huolta tilasta sillä talossa asuu myös apulainen Elli. Jokaisen on kannettava oma osansa taakasta, selvittävä sodasta niillä keinoin mitä kullekin on annettu. Elämä on täynnä valintoja, niiden kanssa on elettävä. Ja kuoltava.

Avasin kirjan kirjaston rannassa nurmikolla istuen, paikka tuntui juuri oikealta tälle kirjalle vaikka kyseessä olikin joen- eikä järvenranta. Päälleni ehti tipahtaa useampia vesipisaroita ennen kuin maltoin laskea kirjan käsistäni ja siirtyä sisälle jatkamaan lukemista. Kirjalle olisi ihan hyvin voinut tipahtaa kyyneliäkin, niin vahvasti Lempi alkaa. Istuin lukemassa tunnin ja toisenkin, kiirehtimättä, nauttien eteeni kauniina tipahtelevista sanoista. Luin kirjaa myös kotipihassa, kuunnellen lintujen laulua ja tuulen kohinaa puissa, pihakuusessakin.

Lempiin tutustutaan kolmesta näkökulmasta, Viljamin, Ellin ja vielä Lempin kaksoissisaren Siskon kautta. Jokainen kuvaa Lempiä omista lähtökohdistaan, mutta silti näkymästä ei tule täydellistä sillä Lempi itse ei saa ääntään kuuluviin. Lempi on hiljainen päähenkilö, mutta silti vahvasti läsnä jokaisessa hetkessä.

Ihmisestä ei näe eikä tiedä, millaiset voimat tai intohimot hänen sisällään loiskivat. Me näemme aina vain yhden puolen, ihan kuin sivukuvan. Toinen puoli jää piiloon.

Viljami kokee syyllisyyttä lähtemisestä, vaikka muuta vaihtoehtoa ei edes ollut. Miksi kaikki meni niin kuin meni? Miksi niin vähän aikaa? Miksi? Entä jos? Elli on pitkämielinen, hän tietää mitä haluaa ja jaksaa odottaa. Kiitos on jo alku, samoin kuin padallinen kiehuvaa vettä. Sisko on tottunut jakamaan kaiken, tuntemaan toisen alusta asti, mutta mitä sitten kun toista ei enää tunne, ei kuule? Missä risteyksessä olisi pitänyt valita toisin? Seikkailu, leikki, milloin se muuttui todeksi?

Lempistä ei puutu mitään eikä siinä ole mitään liikaa. Se on taidokas, hiottu ja huolella viimeistelty, ilman mitään vivahdetta laskelmoinnista tai kliinisyydestä. Se on tulvillaan tunnetta, rakkautta, vihaa, syyllisyyttä, ikävää, kateutta, kiitollisuutta. Erään henkilön pienestä puolihuolimattomasti esitetystä sivuhuomautuksesta avautuu yllättäen juopa, joka vie aina vain pimeämmälle polulle, jonka päähän ei haluaisi astua, mutta jolta ei voi poiketa pois. Siskon osuuden alussa tunsin hieman otteeni herpaantuvan, ihan kuin Sisko ei pääsisi niin lähelle kuin Viljami ja Elli vuorollaan, mutta pian olin yhtä syvällä tarinassa kuin alussakin. Lempi on kutakuinkin täydellinen kirja. Voi, lukekaa!

     Rappusilla seisova on jähmettynyt aloilleen, koko maailma on, linnut hiljaiset, pihakuusi kuuntelee, mikään ei kasva eikä aalto lyö rantaan juuri sillä hetkellä kun kaikkeus odottaa nytkähtävänsä uuteen asentoon, ja sitten se nytkähtää, ja se on kaiken loppu, ja se on kaiken alku.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Niin kiinni voi toisessa ihmisessä olla, niin hukassa ilman toista.

Tämä vuosi on ollut melko hiljaista lukuhaasteiden suhteen, mutta tähän Iin kirjaston lukuhaasteeseen on pakko tarttua:

Lempin myötä ympyröin haasteesta kohdan 9: Kirja, jonka nimi on vain yksi sana.