sunnuntai 27. tammikuuta 2013

A.S. Byatt: Pieni musta kirja



A.S. Byatt: Pieni musta kirja
Teos, 2012
204 sivua
(Little Black Book of Stories, 2003)
Luettu: 26.1.2013
Mistä: kirjastosta


Byattin Pieni musta kirja päätyi luettavakseni jälleen kerran blogisavujen, erityisesti Lumiomenan Katjan sytyttämien, perusteella. Se kiilasi luettavien listalla ylöspäin myös lähestyvän Blogistanian Globalia -äänestyksen vuoksi.

Kirja sisältää viisi novellia, Olio metsässä, Kehotaidetta, Kivinainen, Materiaalia ja Pinkki nauha. Tarinat ovat keskenään hyvinkin erilaisia, mutta ne kaikki vievät lukijan pimeälle puolelle, mikä enemmän mikä vähemmän. Kaksi tyttöä kohtaa metsässä hirvittävän olion, joka pysyy mielessä aikuisuuteen asti. Lääkärin ja taiteilijan tapaaminen johtaa tilanteeseen, jossa toinen ajautuu eräänlaiseksi pakkomielteen välikappaleeksi. Nainen muuttuu surun myötä kiveksi. Kirjoitusryhmä saa viimein kirjoitettavaa. Mies huolehtii sairaasta vaimostaan ja saa oudon vieraan.

Ajattelin saavani lukea todellisuutta venyttäviä, kauhuun taipuvia, hyvin kerrottuja tarinoita. Ensimmäisessä tarinassa, Olio metsässä, odottamiani elementtejä pilkahtelikin ja kerronta erityisesti olion äänten ja olemuksen kuvailun osalta oli varsin onnistunutta rujoudessaan. Kehotaidetta oli sen jälkeen pettymys, taiteen kuvailua oli minun makuuni aivan liikaa ja tarina kokonaisuudessaan tuntui varsin tavalliselta. Samoin Materiaalia ja Pinkki nauha olivat varsin keskinkertaisia tarinoita, jotka eivät herättäneet hurraa-huutoja. Kivinainen oli aloitusnovellin ohella suosikkini. Byatt onnistuu herättämään kiven eloon uskomattoman hienosti, kiven jähmeä ja tiivis olemus välittyy lukijalle asti.

Hän ajatteli ihmisajatuksia ja kiviajatuksia. Jälkimmäiset olivat hitaita, vähävärisiä, karkeapintaisia ja äärimmäisiä, niin kuumia kuin kylmiä. Ne eivät kääntyneet englannin kielelle eivätkä millekään hänen tuntemalleen kielelle, ne kokoutuivat jähmeästi, kolisivat toisiaan vasten, kasautuivat ja luiskahtelivat.

Huomasin kirjaa lukiessani miettiväni useampaan otteeseen Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita -novellikokoelmaa. Näissä kirjoissa oli jotain samaa, outoja sattumuksia, pimeyttä ja pelkoa. Silti arvostan enemmän Sinisalon kirjaa, sillä Byattin tarinoiden taso vaihteli niin paljon. Kävipä mielessäni välillä jopa kirjan jättäminen kesken (!!!). Jos kaikki tarinat olisivat olleet yhtä hyviä kuin Olio metsässä ja Kivinainen, olisin hihkunut riemusta kirjan kannet sulkiessani. Nyt jäin hieman pettyneeksi. Pieni musta kirja onnistui kuitenkin herättämään mielenkiinnon Byattin muita teoksia kohtaan.

Mutta miksi kannet ovat mustan sijaan mustikansiniseen vivahtavat? Samaa kysyi kirjan nimen lukenut esikoinen.


Sitaattikunniamaininnan saa:

 Näkyvästä puuttuivat värit, oli pelkkiä musteen ja norsunnahan sävyjä.
 

8 kommenttia:

  1. Totta on, että kirjan tarinat ovat epätasaisia. Olio metsässä ja Materiaalia ovat omat suursuosikkini, Kehotaidetta taas heikon, mutta pidin siitäkin.

    Kannet ovat varmaan mustikansiniset siksi, että kirja sopii yhteen muiden Teoksen julkaisemien Byattin kirjojen kanssa. Lasten kirjassa sininen on samanlainen, Riivauksessa turkoosimpi. Itse en asiaa edes miettinyt, mutta totta! Katsoin äsken, että englanninkielellä tästä on mm. sammalenvihreitä ja ruskeansävyisiä kansia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiva kun avasit tuota kansiasiaa :) Eipä tullut mieleenkään tuollainen ratkaisu!

      Materiaalia -tarinassa muuten pidin kovasti tarinasta tarinan sisässä, "Miten meillä liedet ennen mustattiin" -jutusta. Materiaalia taisi yltää kolmanneksi arvoasteikollani.

      Poista
  2. Lukeako vai eikö lukea... Tämä on ehdottomasti sitä osastoa. Katsotaan nyt, vähän kyllä kiinnostaisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, kyllä silti taidan kallistua suosittelun puolelle, jo noiden kahden hienon novellin takia :) Ainahan kirjan voi jättää kesken, siis jos keskeyttäminen ei ole henkilökohtainen ongelma ;)

      Poista
  3. Mulla on ensimmäinen novelli luettu ja siitä pidin hurjan paljon. Nyt sitten pelottaa jatkaa kun moni on kehunut ensimmäistä kirjan parhaaksi :D No, jossei iske niin kokeilen tuota Sinisalon teosta. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jami, toivottavasti loputkin tarinat miellyttävät :) Mahtavaa jos tartut Sinisalon kirjaan!

      Poista
  4. Minäkin luin tämän äskettäin (mutta en ole ehtinyt bloggaamaan) ja mietin myös kirjan värivalintaa. Ehkä se musta olisi ollut liian ilmeinen?

    Minä pidin kovasti sen kivitarinan tunnelmasta ja ylipäätään Byattin tyyli oli jotenkin kiehtova. Yleensä luen novellikokoelmat kuten tavallisetkin kirjat, eli mahdollisimman pian, mutta tämän oli pakko antaa välillä odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, tuo kannen väri pisti ainakin miettimään ;) Onneksi Katja tuolla ylhäällä vähän vinkkasi aiheesta.

      Kiehtova kuvaa hyvin Byattin tyyliä. Minäkin luin tarinoita hitaasti ja jouduinpa paikoitellen palaamaan takaisin ja lukemaan osan uudelleen. Kävi nimittäin niin hassusti, että nukahdin kesken lukemisen, mitä ei usein tapahdu. Teksti oli paikoin niin tiivistä ja keskittymistä vaativaa, että illalla sängyssä lukiessa uni vei voiton ;)

      Poista