tiistai 29. marraskuuta 2011

Muumilaakson marraskuu (ja muidenkin)



Tove Jansson: Muumilaakson marraskuu
(Sent i november, 1970)
WSOY, 1991
172 sivua


Tove Janssonilla taas jatketaan! Koko lailla kirjallisesti -blogissa käynnistyi muumimaraton, ja koska omien muumikirjojeni lukemisesta on jo jonkin aikaa päätin osallistua haasteeseen. Viimeisin lukemani muumiromaani taisi olla Taikatalvi, jota luin ääneen odottaessani esikoistamme. Sain lapsena kummitädiltäni muumiboksin, josta löytyy kahdeksan muumipokkaria. En tiedä vielä luenko haasteeseen ne kaikki vai vain muutaman, mutta koska eletään vielä hetki marraskuuta sai Muumilaakson marraskuu kunnian toimia aloittajana.

Nuuskamuikkunen, homssu nimeltään Tuhto, Vilijonkka, Hemuli, Ruttuvaari ja Mymmeli päätyvät kuka mistäkin syystä Muumilaaksoon. Joku etsii viittä sointua, toinen puolestaan pakenee siivousta. Kaikilla on kuitenkin halu päästä muumiperheen luo. Sekalaisen joukon saapuessa yksitellen muumitaloon he kuitenkin huomaavat, että muumiperhe on poissa. Muumimaiseen tapaan ovet eivät ole lukossa, joten vieraat asettautuvat taloksi -saattavathan muumit palata pian.

Kirjan hahmot ja tunnelma ovat aivan erilaisia kuin tv:stä tutussa japanilaisanimaatiossa, jossa on riemua, vauhtia ja seikkailuja. Tämä kirja kertoo lähtemisestä ja luopumisesta, kaipuusta ja haikeudesta, aina kansikuvaa myöten. Ehkä vuodenajalla on vaikutusta, syksyllä päivät lyhenevät, ulkona hämärtää ja elämä hidastuu, miksei siis myös muumilaaksossa. Vaikka pinnan alla pirskahtelee ilo ja riemu, on muumitaloon tulevat vieraat enimmäkseen pohtivia ja vakavahkoja.
Lyhyt raivokas ukonilma oli tehnyt Mymmelin aivan sähköiseksi. Hänen tukkansa kipunoi ja säärien ja käsivarsien jokainen pieni haiven sojotti pystyssä ja värisi.
- Minä olen täynnä sähköä, olen villeydestä pakahtumaisillani, Mymmeli ajatteli. - Voisin tehdä mitä tahansa enkä kumminkaan tee yhtään mitään. Voi miten hauskaa on tehdä ihan mitä haluaa. Mymmeli käpertyi haahkanuntuvapeiton alle ja tunsi olevansa pieni pallosalama, tulinen kerä.
Muumilaakson marraskuu on viimeisimpiä Janssonin kirjoittamia muumikirjoja, sen teksti on hiottua ja kaunista. Vaikka lähikirjasto näkyy sijoittavan Muumilaakson marraskuun lasten osastolle, on se mielestäni ennemminkin aikuisten satu. En muista miten koin kirjan lukiessani sitä lapsena, mutta en usko ymmärtäneeni silloin sen kaikkia sävyjä. Tuskin silloin luin uudelleen ja uudelleen lauseita, pakahtuneena niiden tunnelmasta:
Äkkiä Vilijonkka ryntäsi yläkertaan. Siellä oli vielä koleampaa, talveksi teljetyn kesäkodin liikkumaton vilu.
Ja toisin kuin ehkä valitsemistani tekstipätkistä voisi päätellä, ihastuin eniten Tuhtoon ja Ruttuvaariin.

Voi minkä aarteen kummitätini minulle antoikaan!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Kuuntelija



Tove Jansson: Kuuntelija
(Lyssnerskan, 1971)
WSOY, 1972
154 sivua


Luettuani Janssonin Kesäkirjan halusin tutustua hänen muuhunkin ei-muumilliseen tuotantoon. En kuitenkaan vielä halunnut tarttua Boel Westinin Janssonista kirjoittamaan elämäkertaan, vaan lainasin kirjastosta Kuuntelijan. Kyseessä on novellikokoelma, lukemismukavuusalueen laitoja siis taas venytellään. Minä opettelen, tosissani opettelen ja yritän päästä sisään novellien maailmaan!

Kirjan kahdeksantoista novellin aiheet vaihtelevat lastenkutsuista kirjoittamiseen ja oravasta räjäytykseen. Myös Janssonille tärkeä meri on läsnä tarinoissa. Janssonista itsestään tulee positiivinen ja valoisa mielikuva, joten joidenkin novellien synkkyys pääsi yllättämään. Jos muumit ovat valo, niin novelli Mustavalkoista voisi sitten kai olla pimeys? Kyseisen novellin lopusta pilkisti jopa hieman kauhu- tai scifimäinen tunnelma, samoin kuin novellista Toinen. Perinteisempi -tai ainakin Tovemaisempi- on novelli nimeltä Hiekkaa tuodaan. Lastenkutsut on tunnelmaltaan jopa hieman muumimainen.

En vain yksinkertaisesti löydä oikeaa lukuvaihdetta. Luen (jopa ahmin) kirjaa eteenpäin. En malta pysähtyä tarinoiden vaihtumiskohtiin enkä kuulostelemaan niiden herättämiä ajatuksia sen enempää. Välillä huomaan ajatusteni harhailevan, kesken Susi -novellin huomaan ajattelevani tv:ssä pyörinyttä Noriko show:ta ja hihittelen itsekseni.

Suomennokseen on jäänyt yllättävän paljon kirjoitusvirheitä, sanat on taivutettu miten sattuu (minäkin muka paras kielipoliisi, mutta minun tekstejäni ei kukaan luekaan ennen julkaisua...). Virheet kuitenkin jäävät Janssonin kielen varjoon. Hän kirjoittaa kauniita ajatuksia ja lauseita, ne ovat täynnä merkityksiä ja viisautta.

Vastausta ei tullut. Aikaa kului eikä vastausta tullut, ja se hiljaisuus joka odottaa on eri kuin se, joka on jonkin loppu.

Päällimmäisenä tunteena kirjan luettuani on nälkä. Haluaisin lukea novellien henkilöistä ja tapahtumista lisää. Jansson onnistuu liikuttamaan minussa jotain. Nämä novellit eivät olleet ollenkaan hassumpia. Parhaiksi novelleiksi nousee Mustavalkoista, Toinen ja Orava. Lisää novelleja? Ehkäpä. (Vaikka olenkin edelleen auttamattomasti romaani-ihminen.)

Jenni S. pyöräytti käyntiin muumimaratonin, jossa on tarkoituksena lukea Janssonin muumikirjoja. Taidankin osallistua haasteeseen ja käydä hakemassa hyllystä Muumilaakson marraskuun. On ainakin ajankohtaan sopiva kirja!

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Muutoksen tuulia




Pyysin synttäriarvonnan yhteydessä parannusehdotuksia blogiini. Arvonta tuli ja meni, mutta palailen saamiini kommentteihin vasta nyt. En siis ole unohtanut teidän viestejänne, mutta aika on tuntunut kuluvan kaikkeen muuhun kuin blogin säätämiseen. Lokakuu oli lukemisen suhteenkin aika hiljainen, vain kaksi (!) luettua kirjaa.

Mutta ne kommentit. Ensinnäkin oli mukava kuulla, että täällä ei ole mitään isompia ongelmia. Jotenkin sitä suhtautuu omiin tuotoksiin hieman kriittisesti ja tietysti omalle tekstille tulee sokeaksi. Onkin hyvä kuulla palautetta lukijoilta ja satunnaisilta vierailijoilta, jotka katsovat blogiani hieman eri silmin. Kielioppi saattaa olla vähän sinne päin ja kirjagenret ja -termit aiheuttavat harmaita hiuksia, mutta kiva jos te ne kestätte :) Kirjoitan jatkossakin sekä vanhoista että uudemmista kirjoista, painotus vähän vanhemmassa tuotannossa. Sekalaisia makupaloja muistakin aiheista tullee, sitten kun sille päälle satun.

Tekstin tasaamista toivottiin, mutta se kaatui omaan mahdottomuuteensa jo blogin alkutaipaleella. Kapea tekstipalsta yhdistettynä reunoista tasattuun tekstiin oli kamalaa katsottavaa. Muokkauskaan ei auttanut koska eri kokoisilla näytöillä teksti ja tavuviivat hyppivät miten sattuu. Koska olen liian mukavuudenhaluinen, en halua lähteä muuttamaan leveysasetuksia joten tasaus jääköön vasemmalle.

Käsitöitä en ole unohtanut, niitä tulee taas jossain välissä tänne näytille. Koska kirjat ovat minulle kirkas ykkönen ja olen hidas kutomaan ja vielä hitaampi virkkaamaan, ei omia tuotoksiani kovin usein täällä nähdä. En osaa muokata ohjeita mieleisekseni vaikka usein näenkin halutun lopputuloksen mielessäni, joten noudatan ohjeita melko orjallisesti.

Kirjailijat on nyt lisätty omaksi listaukseksi. Eli ainakin yksi toivottu parannus on nyt näkyvillä :)

Linkkilistaa muiden blogeihin toivottiin nostettavaksi ylemmäs, mutta pidän kuitenkin itsekkäästi oman blogin listat ensimmäisenä. Lukiessani muiden blogeja haluan löytää arkistot, tunnisteet ym. ensin, linkkejäkin katson mutta en säännöllisesti. Haluan kuitenkin, että linkit löytyvät muualtakin kuin profiilini yhteydessä olevasta listasta, joten sieltä sivupalkin alaosasta ne löytyvät jatkossakin.

Edellisessä postauksessa mainitsin pyytäneeni kirjan kustantajalta arvostelukappaleena. Kirjablogeissa on käyty paljon keskustelua siitä pitäisikö kirjan alkuperä mainita tekstissä vai ei. Olen kirjoittanut ja kirjoitan vastakin ainoastaan omat henkilökohtaiset mielipiteeni ja ajatukseni, joita kirja minussa herättää, oli kirja sitten mistä tahansa. En ole ostettavissa. Kirjan alkuperän mainitseminen on vain tieto muiden joukossa, joten miksipä en sitä mainitsisi.

Kun nyt kerran aloin värkkäämään lisäsin samalla oman sivun haasteille. Kirjallisen maailmanvalloituksen kartta meinasi alkaa ryttyilemään, mutta taisi se sinne nyt asettua. Myös 10 klassikkoa -haasteen kooste löytyy nyt samaiselta välilehdeltä.

Eiköhän tässä ollut muutoksia yhdelle kertaa. Kommentteja ja parannusehdotuksia otan vastaan jatkossakin.

Uusia lukijoitakin on ilmestynyt, tervetuloa :) Isänpäiväsunnuntai lähenee loppuaan, onnittelut vielä päivänsankareille!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Anne Frank 1929-1945



Carol Ann Lee: Anne Frank 1929-1945
(Anne Frank: The Life of a Youg Girl, 2009)
Avain, 2010
436 sivua (liitteineen 479) 


Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja on minulle tuttu jo vuosien takaa, useampaan kertaan luettuna. Kesällä luin laajennetun, aikaisemmin julkaisematonta materiaalia sisältävän Päiväkirjan, jonka jälkeen sain vinkin tästä Carol Ann Leen kirjoittamasta kirjasta (kiitos vinkistä, Jenni!). Lähetin blogihistoriani ensimmäisen arvostelukappalepyynnön, jonka seurauksena Avain -kustantamo lähetti minulle kirjan. Kiitos siitä! Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että oli lukemani kirja kirjastosta, omasta hyllystä, lahjaksi saatu tai kustantamolta pyydetty/saatu arvostelukappale, kirjoitan siitä samalla periaatteella: mitä ajatuksia tai tunteita se minussa herätti, mistä pidin tai en pitänyt. Ajatuksiani ei voi "ostaa" eikä niihin voi ulkopuoliset vaikuttaa.

Kirjassaan Carol Ann Lee kertoo Anne Frankin tarinan lisäksi Annen suvun historiaa, ystävien kohtaloita sekä sivuaa muidenkin aikalaisten vaiheita Toisen maailmansodan juutalaisvainoissa. Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti 1500 -luvulta aina 2000 -luvulle, vaikka tärkeimpänä ajanjaksona onkin Annen elinvuodet 1929-1945, kuten kirjan nimikin jo kertoo.

Kun Anne Frankin päiväkirjoissa tapahtumat kuvataan Annen itsensä näkökulmasta ja hänen isänsä Otto Frankin "suodattamana", on mielenkiintoista saada asioista laajempi näkemys ulkopuolisen silmin. Tosin välillä näkökulma tuntuu jo liiankin laajalta, ottaen huomioon teoksen nimen. Frankien tutuntuttujen kohtaloiden selvitys meni hiukan aiheen vierestä. Jos paketti ei ole aiheen rajauksen suhteen pysynyt kasassa, on ajallinen rajaus onnistunut paremmin. Frankin perheen piileskelyajan kuvaus on jätetty suppeaksi kun taas aika ennen ja jälkeen piileskelyn on kuvattu laajemmin. Ilmeisesti kirjoittaja on olettanut, että Anne Frankin päiväkirja on lukijalle ennestään tuttu, päiväkirjassahan keskitytään nimenomaan "Salaisessa siivessä" vietettyyn aikaan.

Heti kirjan alussa käy selväksi, ettei tämä teos ole herkemmille lukijoille. Lee muistuttaa prologissaan mihin kirjan tapahtumat johtavat. Kirjassa kuvatut yksityiskohdat jäävät pitkäksi aikaa mieleen. Itkettää ja kuvottaa. Kirja yksinkertaisesti jättää sanattomaksi. Näin prologissa kuvataan brittisotilaiden ensitunnelmia heidän vapauttaessaan Bergen-Belsenin keskitysleiriä huhtikuussa 1945:

Brittisotilaat, jotka tulivat naisten leiriin Stingtonin auton perässä, nousivat panssarivaunuistaan nähdäkseen omin silmin, pitivätkö heidän kuulemansa tarinat leirin kauheuksista paikkansa. He katsoivat piikkilanka-aidan taa ja jähmettyivät. Sitten he alkoivat oksennella.

Frankien tarinaa seurataan Saksasta Alankomaihin, jonne he muuttivat koska juutalaisten olot Saksassa alkoivat hankaloitua. Kuitenkin myös Alankomaissa ilmapiiri alkoi muuttua vihamielisemmäksi ja juutalaisten oikeuksia alettiin karsia lainsäädännön avulla. Tästä vauhti vain kiihtyi, kaikki toimenpiteet ei-toivottujen ihmisten tuhoamiseksi tehtiin mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Ihmiselämällä ei ollut mitään merkitystä.

Miltä tuntuu, kun sinulta kielletään ennen niin arkipäiväiset asiat kuten torilla käynti tai autolla ajaminen? Tai kun sinun on kiinnitettävä vaatteisiisi merkki, jotta sinut osataan yhdistää tiettyyn ihmisryhmään? Tai kun joudut pysyttelemään neljän seinän sisällä, ei vain kuukausia vaan jopa vuosia? Entä se kun sinua kohdellaan kuin karjaa tai joudut seuraamaan vierestä läheistesi nääntymisen ja kuoleman, tietäen seuraavasi itse pian perässä? En tiedä. Toisen maailmansodan aikana useat joutuivat sen kokemaan. Liian useat. Suuri osa ei selvinnyt kertomaan niistä. Ei myöskään Anne Frank.

... ulkoa ei kuulu yhdenkään linnun laulua, ja kaikkialla vallitsee tappava, hautova hiljaisuus, joka takertuu minuun niin kuin aikoisi kiskoa minut mukanaan syvälle maanalaisiin maailmoihin... olen kuin laululintu, jonka siivet on typistetty ja joka räpistelee sysipimeässä häkkinsä kaltereita vasten...

Kirjasta saa paljon lisätietoa Anne Frankista ja hänen läheisistään, mutta lukemisen jälkeen mieleen jää monia kysymyksiä ja ajatuksia, joita on vaikea pukea sanoiksi.

Leen kirjan on lukenut myös Paula ja Susa P..

Pientä pilkun viilausta näin jälkikäteen: Anne Frank 1929-1945 on ensimäinen kustantamolta pyytämäni arvostelukappale. Koko blogihistorian ensimmäinen itse pyydetty arvostelukappale on Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia (löytyy täältä), jonka kirjailija itse ystävällisesti lähetti minulle.