Susanne Jansson: Uhrisuo

Susanne Jansson: Uhrisuo

Bazar, 2018

314 sivua

Suomentanut: Tiina Sjelvgren

(Offermossen, 2017)

Luettu: 8.3.2021

Mistä: lahja

Suolle johtava polku kulki hänen alapuolellaan. Hänen tarvitsi vain kävellä, asettaa jalka toisen eteen. Ei se ollut sen vaikeampaa. Ei ainakaan pitäisi olla.

Nathalie Ström palaa vuosien poissaolon jälkeen lapsuudenmaisemiinsa Fengerskogeniin ja Mossmarkenin soille tekemään kenttäkokeita väitöskirjaansa varten. Suolla tapahtuu kuitenkin muutakin kuin biologisia näytteenottoja. Nathalien tuttava taideopiskelija Johannes Ayeb löytyy suolta tajuttomana taskut täynnä kolikoita, Nathalie näkee suolla tyhjän haudan ja sitten suolta löytyy ruumis. Vanhat tarut uhrimenoista ja suohaudoista heräävät eloon ja Nathalie joutuu kohtaamaan menneisyytensä.

     Kaikki tuntui niin kovin raskaalta. Niin kuin jokin olisi vetänyt häntä alaspäin. Miksi hän ei ollut jäänyt Göteborgiin? Antanut kaiken olla. Tai mennyt toiselle suoalueelle, mille tahansa. Pysynyt tieteen maailmassa, jossa kaikella oli oma paikkansa ja suo oli vain kokoelma tarkkaan dokumentoituja, tunnettujen mallien mukaisia kemiallisia ja biologisia reaktioita.

     Jossa suo oli suo.

     Ei kuoleman ja rauhattomien sielujen tyyssija.

Uhrisuossa yhdistyvät muinaiset tarinat, yliluonnollisuus, lapsuuden kauhut ja rikoksen selvittely. Tarina tuntuu jäävän tempoilemaan trillerin ja dekkarin välille eikä oikein tiedä kumpaan suuntaan se lopulta kallistuu. Biologiaa opiskelevan Nathalien lisäksi tapahtumia seurataan poliisia avustavan valokuvaaja Maya Lindin kautta. Nathalien tiede- ja Mayan taidepohdinnat sekä Mayan suhdekuviot eivät onnistu syventämään henkilöitä tai muutenkaan tuomaan lisäarvoa vaan ennemminkin jarruttavat tarinan etenemistä. Nathalien kamalaan menneisyyteen viitataan ja vihjataan useasti ja tämä tehokeino alkaa ärsyttää, etenkin kun näihin tapahtumiin ei tunnuta pääsevän.  

Mossmarkenin suoalue, kaunis, mutta petollinen paikka, jolla on synkkä menneisyys, on kuvattu hyvin ja se korvaa hieman niitä asioita, jotka kerronnassa häiritsivät. Tunnelma onneksi tiivistyy loppua kohden. Epilogi kumartaa vielä kertaalleen yliluonnollisuuden puolelle ja jättää tarinaan mukavan karmean (vaikkakin ehkä vaatekuvauksen takia hieman koomisen) jälkitunnelman.

Sitaattikunniamaininnan saa (monitulkintainen):

Pimeys oli vain puolen tunnin päässä.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 9. Esikoisteos

Helmet-lukuhaaste 2021: 22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä