Kalle Päätalo: Nouseva maa

Kalle Päätalo: Nouseva maa

(Iijoki #15)

Gummerus, 1985

639 sivua

Luettu: 28.5.2019

Mistä: lahja

Tänä vuonna tulee 100 vuotta Kalle Päätalon syntymästä ja mikä olisi parempi tapa juhlistaa juhlavuotta kuin lukea Pätaloa. Iijoki-sarjan lukuprojektini on edennyt jo yli puolivälin, mutta vielä on luettavaa jäljellä.

Messukylässä Kallen ja Lainan taloudessa eletään jälleen uudenlaista arkea kun Kallen Edith-sisar, "Eeti", asuu heidän luonaan ja kokeilee siipiään tehdastyöläisenä. Maailmalla on edelleen levotonta, eletään toisen maailmansodan loppua ja Yhdysvaltojen hirmuaseet, atomipommit, puhuttavat myös Messukylän asukkaita. Työrintamalla Kalle pääsee toden teolla mukaan Pilvinen & Kurun työporukoihin opettelemaan kirvesmiehen ammattia, mutta työtilanne vaihtelee ja Kalle täyttää tilipussia tekemällä edelleen polttopuita osuusliikkeessä. Myös Messukylän kunnan ja Tampereen kaupungin metsäpalstoilta löytyy työtä tekevälle miehelle. Kirjoittamisellekin pitäisi löytää aikaa, vaikka siitä saatavat palkkiot jäävätkin harmittavan pieniksi. Yllättäen Eetistä on apua myös kirjoittamisessa kun Kalle sanelee ja Eeti kirjoittaa tarinaa ylös, tosin yhteinen kirjoitus on yltyä sisarelliseksi inttämiseksi...

     Havahdun kysymään kertumukseni sanelun välissä: – Kait kirjotat Simon isolla alakukirjaimella?
– Totta kait! Erisnimi... Pölöjänäkö minnua pijät?
– Entä minkälaisella puustamella olet kirjottanu hirven ensimäisen kirjaimen?
– Isolla... Mutta jaa! Hirvihän ei maha ollakkaa erisnimi! Noh, minä korjaan.
– Tässä sitä ollaan, kun hosut! Kirjotat justiin niin kun minä sanon. Välimerkit ja isot puustaimet...
– Oletko ite niistä niin halleluja? Tarkotan pisteitä ja pilikkuja ja tupla- ja puolipisteitä. Ja mihin tullee kysymys- ja karjasumerkki.
– En läheskää halleluja. Mutta tiijän niistä enempi mitä sinä.
– No selevitähän etteenpäin. Että mitä ne Simo ja hirvi sitte touhusivat. Anna kielesi lakratella! Minä tyttö huitelen sanoja paperille.

Kalle juurtuu Tampereelle yhä tiiviimmin, kiitos työpaikan ja ystävien, mutta myös rintamamiestontin, jonka Kalle ja Laina saavat Viialan ja Vilusen mailta. Vielä ei tontille nouse huussia suurempaa rakennusta, mutta saapahan istuttaa perunaa omaan maahan! Vaikka tuleva kotitalo on vasta tulevien vuosien haave on Kallella kirkkaana mielessä yksi asia: Ja minun mökkini vesipumpussa ovat jatkuvasti tiivisteet kunnossa! Niin monet kerrat on Kalle omalla vedenpumppausvuorollaan taistellut viallisen vesipumpun kanssa kiroten saamatonta Kuusisen Ukkia, joka ei viitsi hoitaa pumppua kuntoon...

Tässä osassa sukelletaan syvemmälle rakennustyöhön, tekniikkakuvaus ja ammattitermit tuovat tarkkuudessaan hetkittäin mieleen Antti Hyryn Uunin. Osa rakennussanastosta on tuttua, mutta välissä oli pakko kääntyä Googlen puoleen selvittääkseni bulldoglevyjä ja kattoansaita. Työllä on suuri merkitys kirjassa, mutta minua kiinnostaa enemmän Kallen ihmissuhteiden kuin yksityiskohtaisten rakennustöiden kuvaus. Ihmissuhteissa onkin taas kertomista ja selvittelemistä, varsinkin eräiden harjannostajaisten jälkimainingeissa. Kalle tuntuu taas yrittävän keksiä oikeutuksen touhuilleen vaikka kiven kolosta tai kuun väärästä asennosta, ainakin syy voisi olla Lisäkkään Sallin. Ei käy tylsäksi tämän sarjan lukeminen!

Sitaattikunniamaininnan saa (Lainan tokaisu koskien Kuusisella asumista, mutta kuvaa hyvin koko kirjaa):

Tämä on yllätysten talo. Joutuu elämään jatkuvasti epävarmuudessa, mitä milloinkin tapahtuu ja kuinka kukin asia kääntyy.

Pohjoisen lukuhaaste, kesälukuhaastebingo: Lue kotona sateisena iltapäivänä
Helmet-lukuhaaste 2019: 18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja