Stephen King: Liseyn tarina

Stephen King: Liseyn tarina

Tammi, 2010

543 sivua

Suomentanut: Ilkka Rekiaro

(Lisey´s Story, 2006)

Luettu: 8.7.2014

Mistä: Oma ostos

Kesäloman alku on ollut kovin kiireinen ja tuntuu, että luku-, bloggaus- tai blogien seuraamisaika on ollut kortilla. Onneksi kesken on ollut luottokirjailijani Stephen Kingin kirja, jonka sivuille olen voinut sujuvasti sukeltaa niinä lyhyinä lukuhetkinä, jotka olen jostain saanut nipistettyä. Astuin Liseyn tarinan myötä tutulle, mutta toisaalta uudelle maaperälle, sillä tämä kyseinen tarina ja kaikki sitä uudemmat sekä suomentamattomat Kingin kirjat ovat minulla vielä lukematta. Jännittävää!

Lisa "Lisey" Landonin kauhukirjailija-aviomies Scott on kuollut kaksi vuotta sitten ja Lisey totuttelee yksineloon yli kahdenkymmenenviiden avioliittovuoden jälkeen. Kun Lisey selvittelee Scottin jäämistöä  herättää erään artikkelin kuva mieleen muistoja ja pian Lisey matkaa mielessään menneisiin aikoihin ja tapahtumiin, joista osa on niin kipeitä tai vaikeita, ettei Lisey edes anna itsensä niitä muistaa. Liseyn ympärillä pörrää raatokärpästen lailla tutkijat ja muut kirja-alan ihmiset, jotka haluaisivat saada kuuluisan Scott Landonin jäämistön haltuunsa, mutta myös eräs häiriintynyt fani, joka alkaa piinata Liseya. Lisähuolta aiheuttaa Liseyn sisar Amanda, jonka epävakaa mieli heilahtaa taas pahempaan suuntaan. Ehkä Liseyn oma mielikin heilahtaa, sillä hän kuulee mielessään oman äänensä lisäksi Scottin äänen, joka kehottaa etsimään erään tietyn hopealapion...

Liseyn tarina ei ole aivan tyypillistä Kingiä, vaikka hänen tyylinsä on selvästi tunnistettavissa. Yksityiskohtaista kuvailua, sitä tiettyä kingmäistä huumoria, merkitseviä kirjainyhdistelmiä (RKAKSOA, babyluv - Remmi Kireälle Aina Kun Siihen On Aihetta.) ja sinne tänne siroteltuja hätkähdyttävän upeita kielikuvia, kuten (...) kunnes aurinko laski oranssissa elokuun savussa puhkaisten reiän yölle(.) tai Hän heräsi yön syvimmässä notkelmassa, jossa kuu on laskeutunut eikä kello ole mitään. Liseyn tarina on tarina yhdestä avioliitosta, menetyksestä, surutyöstä, painajaismaisesta lapsuudesta, unohtamisesta, muistamisesta, selviytymisestä ja irtipäästämisestä, mutta kaikista eniten se on tarina rakkaudesta, niin aviollisesta kuin sisarellisesta. Kirja ei ole varsinaisesti kauhutarina, vaikka sekin ulottuvuus on läsnä yhdessä yliluonnollisuuden kanssa.

Oliko Scott ollut ainoa, joka tiesi hämäristä paikoista? Niistä kurjista hämäristä paikoista, joissa ihminen on aivan yksin ja vailla omaa ääntä? Lisey ei tiennyt kaikkea sitä, minkä Scott oli tiennyt, mutta hän tiesi tarpeeksi. Hän tiesi ainakin sen, että Scott oli tuntenut itsensä vainotuksi, ei koskaan suostunut katsomaan auringonlaskun jälkeen peiliin - ei mihinkään kuvastavaan pintaan, jos pystyi sen välttämään. Ja Lisey oli rakastanut häntä kaikesta siitä huolimatta. Koska äijä oli osannut pitää hauskaa.
     Mutta ei enää. Nyt äijä ei osannut pitää hauskaa. Äijä oli poistunut keskuudestamme, kuten sanottiin; Liseyn elämä oli siirtynyt uuteen vaiheeseen, soolovaiheeseen, ja nyt oli liian myöhäistä kääntyä takaisin.
     Ilmaus puistatti häntä ja sai hänet ajattelemaan asioita
     (purppura, se otus jolla oli papurikko kuve)
    joita ei ollut viisasta ajatella, ja niinpä hän käänsi niille selkänsä. 

Jatkuvasti kirjaa lukiessani mielessäni pyöri vihkitoimituksesta tuttu osa Kaiken se kestää (...) (Raamattu, 1. Kor. 13.), vaikka Scottin ja Liseyn häät Liseyn mukaan olivatkin ei-uskonnolliset. Tuo Raamatun pätkä kuitenkin kuvaa niin hyvin Landonien yhteistä taivalta ylä- ja alamäkineen, pimeistä puolista puhumattakaan. Vaikka rakkaus on kirjassa suuressa osassa ei tarina ole missään nimessä siirappinen, myös jännittäviä juonenkäänteitä löytyy. Pidin kovasti Scottin vaimolleen järjestämästä eräänlaisesta aarteen etsinnästä, lumpijahdista, samoin siitä miten asiat lähtivät hyvin hiljalleen aukeamaan.

King on lisännyt tarinan lomaan useita viittauksia romaaneihin, lauluihin ja runoihin eräänlaiseksi kunnianosoitukseksi asianosaisille tekijöille mutta myös piikin kirjallisuuden perimmäisen tarkoituksen, lukemisen, unohtaneita kohtaan sekä arvostavan kädenojennuksen lukijoille:

Hänestä tuntui, että niissä oli hyvin vähän mielenkiintoista. Vetolaatikoissa, arkistokaapeissa, tietokoneiden kovalevyillä. No ehkä jokin aarre hanakammille inkunkeille, niille keräilijöille ja tutkijoille, jotka säilyttivät asemansa suurelta osin tutkimalla kirjallista napanöyhtää ja pohtimalla sitä toistensa vaikeatajuisissa akateemisissa julkaisuissa; kunniahimoisille, ylikoulutetuille hoopoille, jotka olivat menettäneet kosketuksen siihen, mistä kirjoissa ja lukemisessa on varsinaisesti kyse, ja jotka mielellään jauhoivat alaviittein varustettua paskaa vuosikymmenestä toiseen. Mutta  parhaat apajat olivat jo tiessään. Kaikki se Scott Landonin kama, joka oli mieleen tavallisille lukijoille - niille jotka joutuivat kyyhöttämään koneessa Los Angelesin ja Sydneyn välillä, istumaan sairaalan odotushuoneessa, niille jotka ottivat rennosti pitkinä, sateisina kesälomapäivinä, jotka vuoroin lukivat viikon romaania ja vuoroin kokosivat palapeliä kuistille - oli jo julkaistu.

King on onnistunut kirjoittamaan (jälleen kerran) upean romaanin, joka alkaa ja paikoitellen myös etenee hitaasti, mutta kypsyy ja kasvaa huikeaksi tarinaksi. Ilkka Rekiaron suomennoksen parissa viihtyi oikein mainiosti, vaikka odotankin innolla Kingin lukemista englanniksi. Liseyn tarinan ovat lukeneet myös Linnea (jolle kirja oli melko kivuton hyppäys oman lukumukavuusalueen ulkopuolelle), Morre (jonka mielestä tämä on Kingin kaunein, joskaan ei paras teos) ja Mikko (joka iloiseksi yllätyksekseen vertasi kirjan fantasiaelementtejä Jonathan Carrollin maailmoihin).

Liseyn tarinan luettuani katson pihamme laidalla kasvavia lupiineja täysin uusin silmin. Meillä kasvaa kirjallisia kukkia! Ehkä voin ajatuksissani matkata katsomaan Lumokuun lupiinipeltoja, mutta en missään nimessä hämärän aikaan!


Sitaattikunniamaininnan saa:

Oli kuin menneisyys ei olisikaan kuollut, kuin jollain tasolla ajan korkeassa tornissa kaikki olisi vielä meneillään.

Kirjabingo: Yli 500 sivua