Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

WSOY, 2013

447 sivua

Suomentanut: Terhi Kuusisto

(Gone Girl, 2012)

Luettu: 16.6.2013

Mistä: pyytämättä saatu arvostelukappale

Valitsin uutukaisen Kiltin tytön luettavakseni Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika K:n hehkutuksen perusteella ja siksi, että minuun iski kesädekkarifiilis. Sain kirjan kustantamon lähettämänä arvostelukappaleena, joten minun ei tarvinnut edes vilauttaa pinkkiä VIP-passiani, jota myös kirjastokortiksi kutsutaan.

Edellä siis malliesimerkki kustantamojen uusien bestisten, kuten Antti Berg meitä kirjabloggareita Helsingin Sanomien NYT -liitteen artikkelissaan tituleeraa, toiminnasta ;) En nyt jaksa työntää lusikkaani kesän kirjablogikohusoppiin tämän enempää enkä selventää tai puolustella lukemistani tai bloggaamistani. Sanonpahan vain, että ne ovat minulle rakkaimpia harrastuksiani, eikä minulle ole mitään merkitystä sillä onko lukeminen coolia vai ei, toisin kuin tuntuu olevan aiheesta kolumnin kirjoittaneelle Sanna Kangasniemelle. Mutta sivupoluilta takaisin asiaan.

     Tunnistaisin hänen päänsä missä tahansa.
     Mitä sen sisällä liikkuu? Ajattelen sitäkin: hänen mieltään. Hänen aivojaan, kaikkia niitä poimuja, ja ajatuksia, jotka niissä sukkuloivat kuin nopeat, kiihkeät tuhatjalkaiset. Kuin lapsi kuvittelen, kuinka avaan kallon, suorin aivojen poimut, seulon ja erottelen ja yritän napata ajatukset. Mitä sinä mietit, Amy? Tätä olen avioliittomme aikana kysynyt kaikkein useimmin, vaikken ehkä ääneen, en ehkä siltä joka osaisi vastata. Kai sellaiset kysymykset purjehtivat myrskypilvinä jokaisen avioliiton yllä: Mitä mietit? Miltä sinusta tuntuu? Kuka sinä olet? Mitä me olemme tehneet toisillemme? Mitä me vielä teemme?

Amy ja Nick Dunne ovat olleet naimisissa viisi vuotta. Hääpäivän viettoon perinteisine rituaaleineen tulee muutos sillä Amy katoaa jäljettömiin. Ulko-ovi on avoinna, kissa on pihalla ja sisällä Nickiä odottaa kesken jääneet kotityöt ja sotkuinen olohuone. Ajan kuluessa ja tutkimusten edetessä syyttävä sormi alkaa uhkaavasti kääntyä osoittamaan Nickiä. Onko avioliiton kulisseissa jotain niin pahasti vialla, että aviomies on päästänyt vaimonsa päiviltä vai mitä Amylle on tapahtunut?

Kiltti tyttö on merkillinen kirja, josta on vaikea muodostaa mielipidettä. Se oli kevyempi kuin odotin ja siinä oli paikoin jopa jotain hömppämäistä, jota en kuitenkaan osaa sen tarkemmin määritellä. Kirja tuntui etenevän minun makuuni liian hitaasti (siis dekkariksi) eikä jännitystäkään niin paljoa ollut. Tarina kyllä kulki mukavasti ja lukeminen sujui, mutta tuntui kuin jarru olisi jäänyt vähän jumiin. Odotin koko ajan milloin tarina pääsisi kunnolla vauhtiin, puolenvälin juonenkäänne lupaili jo hyvää, mutta sitten tarina tuntui taas tasaantuvan. Tapahtumien uskottavuus joutui lopussa koetukselle ja mitä lähemmäs loppua kirja eteni sitä ärsyyntyneemmäksi kävin sekä Nickiin että Amyyn. Kirja siis onnistui herättämään tunteita, vaikka ne eivät olleetkaan välttämättä yltiöpäisen positiivisia.

Se mistä kirjassa pidin oli kerronta. Flynn kieputtaa lukijaa mukavasti kertomalla tarinaa eri aikatasoissa ja kahdella kertojaäänellä. Kun Nick kuvaa jonkin tapahtuman saa Amy kohta äänensä kuuluviin päiväkirjamerkintöjensä avulla. Ne alkavat ennen hänen ja Nickin tapaamista jatkuen kohti nykyhetkeä, joten pariskunnan menneisyys tulee avattua hyvin. Myös juoni ansaitsee kiitokset hieman epäuskottavaa loppua lukuunottamatta. Kuvittelin jo yhdessä vaiheessa ratkaisseeni Amyn kohtalon, mutta Flynn tarjosi vielä muutaman käänteen ja ajatusten sekoittamisen ennen ratkaisuaan.

Vaikka Flynn kuvaakin tarinassaan avioliiton varjopuolia ja sitä miten vaikea toista on loppujen lopuksi tuntea en voi allekirjoittaa takakannessa olevaa Financial Timesin sitaattia >>Lue tämä ja pysy sinkkuna.>>. Olihan tässä koukkua ja erittäin virkistävää kieroutta, mutta illallisista lukuhetkistä huolimatta tämä ei vienyt yöuniani (aviomiehen vieressä). Dekkari-innostus tuntuu kuitenkin pitkän tauon jälkeen heräilevän. Tai sitten tarvitsen kunnon trillerin. Tai kauhua... Huhuu, Stephen King... Kilttiä tyttöä on luettu ja kehuttu ahkerasti, mutta linkitän tällä kertaa hieman samoissa tunnelmissa kirjan lukeneen Lukuisan Lauran arvioon sekä hieman erilaiseen postaukseen, Jenni S.:n K-blogin lukupiirikeskusteluun, jossa siis ruoditaan Kilttiä tyttöä mielipiteitä ja juonipaljastuksia säästelemättä.

>>Se on hyvä.>> Hän sirkuttaa arvionsa kuin ainoan asian, mitä kirjasta voi sanoa: hyvä tai huono. Ei keskustelua tekstistä, teemoista, nyansseista, rakenteesta. Vain hyvä tai huono. Niin kuin nakkisämpylä.

En voinut vastustaa kiusausta! Kiltissä tytössäkin siis sivuttiin päivän polttavaa puheenaihetta. Päättäkää itse oliko tämä postaus nakkisämpylä vai ei ;)


Sitaattikunniamaininnan saa hieman arpomalla valittu, mutta kieltämättä sopuisan avioliiton viisaudensiemenen sisältävä lause:

En käsitä miksi minun pitäisi todistaa rakkauteni muistamalla täsmälleen samat asiat täsmälleen samalla tavalla kuin sinä.