Marko Hautala: Käärinliinat
Tammi, 2010 (alunperin julkaistu 2009)
279 sivua
Kun Sinisalon novellikokoelma oli minun valintani lomalukemiseksi, otti mies mukaan Marko Hautalan Käärinliinat. Ehdimme sopivasti lukea omat kirjamme, joten teimme välissä vaihdon. Luin myös "muumiokirjan" -joksi tytöt kirjaa kutsuivat- lähes loppuun reissussa. Käärinliinat on ollut pitkään luettavien listallani, joten kuusi kovaa kotimaista -haaste sai nopeasti jatkoa.
Käärinliinojen päähenkilönä häärii mielisairaanhoitajana työskentelevä Mikael Siinto sekä hänen potilaansa, iäkäs lapsentappaja Olavi Finne, mutta myös muutamat muut saaat toimia kertojana. Tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Högholmin mielisairaalaan, mutta välillä pistäydytään niin Mikaelin kotona, baarissa kuin Finnen muistoissakin. Kirjassa käsitellään myös ihmismieltä ja sen sairauksia, niin näkyviä kuin piileviäkin. Mielenterveys on häilyvä käsite, kuka on sairas ja kuka terve -tai vielä sairaampi?
Mikael laskeutui takaisin lattiatasoon. Täällä ei lennelty. He olivat valkeita ankkureita, jotka estivät liihottelijoita karkaamasta kiertoradalle.
Päästyäni lukemisen vauhtiin odotin koko ajan, että Siinto selvittäisi mikä Finne on miehiään ja mihin hänen egyptipainotteiset harhansa liittyvät. Aineksia oli vaikka mihin, ajattelin, että tästähän voi tulla mielenkiintoista. Tarina kuitenkin pyöri mielisairaalan potilaiden ja hoitajien ympärillä ja sivut sen kuin vain vähenivät.
En tiedä jäikö Hautalalla tarinan langanpätkät solmimatta yhteen vai tiputinko itse lukijana langat käsistäni, mutta aloin jo epäillä jäikö minulla joitain sivuja välistä. Jostain syystä minulle jäi vaikutelma kuin Hautala olisi lopettanut kirjan kiireellä ja unohtanut tarinasta osan. Vaikka pidänkin avoimemmista lopuista, tuntuu kuin minulle ei olisi jäänyt kirjasta käteen juuri mitään. Kun kirjasta oli jäljellä 30 sivua huomasin mihin kirja on menossa, mutta kysymyksiä jäi liikaa ja yhteenveto puuttui. Varsinkin Finne jäi irralliseksi hahmoksi loppuun nähden.
Jäin miettimään vuoden -95 jääkiekon MM-kisoja ja Ville Peltosen pelinumeroa, joka oli 16. Ehkäpä silläkin oli joku merkitys, mutta jäi vain minulta huomaamatta.
Kuusi kovaa kotimaista -haaste (2/6)
Kaamea kansi! En ole muutes tähän mennessä lukenut yhtään hyvää kotimaista kauhu/jännityskirjaa. Ainoa, joka ei ole edes kauhua ja joka oli mukavan piinaava, oli Jääskeläisen Lumikko-kirja.
VastaaPoistaPisarainen:
VastaaPoistaKirjaa tulikin pidettyä takakansi ylöspäin, muuten tuntui, että heppu tuijottaa ;) Sekin vähän arvelutti miten tytöt kuvaan suhtautuvat jos jätän kirjan lojumaan, mutta ei ilmeisesti pelottanut.
Suomalaista jännitystä/kauhua en ole juurikaan aikaisemmin lukenut (jos nyt ei Ilkka Remestä lasketa mukaan), joten petrattavaa olisi sillä saralla. Morren maailma -blogista olen saanut useampiakin lukuvinkkejä aiheeseen liittyen. Tuo Jääskeläisen Lumikkohan minulla odottaakin hyllyssä :)
Minä olen lukenut kokonaan Hautalan esikoisen Itsevalaisevat, joka oli minusta, jännityskirjallisuutta karsastavasta, yllättävän hyvä! Tätäkin aloitin työtehtävänä, ja pidin tämänkin alusta, mutta sitten en ehtinytkään lukea kirjaa tuolloin loppuun. Ei se huonouttaan kesken jäänyt, mutta ei ollut sellainenkaan olo, että on pakko lukea se vapaa-ajalla loppuun. Ehkä joskus kuitenkin vielä jatka, sillä hyllyssä tuo yhä odottaa. :)
VastaaPoistaKaroliina:
VastaaPoistaPitänee lukea myös Itsevalaisevat jossain vaiheessa. Kyllä Käärinliinat oli minustakin alussa ihan hyvä, mutta sitten tarina ei edennyt niin kuin olisi olettanut. Mies oli samoilla linjoilla, tuumasi että loppui vähän kesken. Olisi kiva kuulla sinun kommenttisi lopusta, eli saitko paremman käsityksen kokonaisuudesta :)
Samaisen kirjan luin juuri vähän aikaa sitten, hyvä kirja mutta niinkuin sanoitkin jotain puuttui...
VastaaPoistaJa muuten, linkitin sun blogin mun blogiini, että löydän tänne paremmin....sopii kait?
VastaaPoistaLeena:
VastaaPoistaKävinkin lukemassa sinun arviosi kirjasta, samoja asioita olemme näemmä miettineet. Totta kai linkittäminen sopii! Tervetuloa toistekin :)