keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Marko Annala: Värityskirja



Marko Annala: Värityskirja
Like, 2017
202 sivua
Luettu: 11.6.2018
Mistä: kirjastosta


Mokoman uuden Hengen pitimet -albumin kappale Kepeät mullat on soinut moneen otteeseen radiossa ja se toimi muistutuksena siitä, että bändin keulakuvan ja laulajan Marko Annalan kirja odottelee lukupinossa. Tuumasta toimeen.

Värityskirja on Marko Annalan omaan elämään pohjautuva romaani, jonka sivuilla hän kuljettaa lukijaa minäkertojan lapsuuden leikeistä vakavaan koulukiusaamiseen, musiikista kiinnostumiseen ja bändin sekä perheen perustamiseen. Minäkertojan elämää varjostaa koulukiusaamisen jättämät syvät arvet sekä erilaiset psyykkiset oireet, jotka saavat hänestä otteen useamman kerran, painavat pimeyteen ja vievät elämästä värit.

Sivumäärältään suhteelliseen pieneen teokseen mahtuu paljon. Annala kuvaa minäkertojan elämää pieninä, toisistaan näennäisesti irrallisina tarinoina, tuokiokuvina, joilla kuitenkin on selvä kronologinen järjestys ja punainen lanka. Annala kuvaa kiusaamista ja sen aiheuttamia ongelmia sekä sairastumista rehellisesti ja kipeästi, lauseisiin latautuu paljon tunnetta ja tuskaa. Varsinkin teini-ikäisen pojan selviytymistaistelua on riipaisevaa seurata.

     Kotona olen tyhjä astia. Kaikki sisältäni on kaavittu ulos. En kuuntele musiikkia, en leiki, en piirrä, en katso televisiota, en tee mitään. Minä vain olen. En usko että elän. (...)
     Seison lätäkössä liki tunnin. Toivon saavani vähintään keuhkokuumeen. Näin teen joka kerta ollessani yksin kotona. En silti sairastu. Tyhjässä astiassa ei ole mitään mihin tauti tarttuisi.

Seitsemäsluokkalainen poika, joka mieltää itsensä tyhjäksi astiaksi, pojaksi, joka on jo kuollut. On niin hirveää, oksettavaa ja surullista mitä kiusaaminen aiheuttaa. Tästä pojasta kasvaa mies, joka nousee kerta toisensa jälkeen suurten ihmisjoukkojen eteen lavalle, laulaa ja esiintyy vaikka paniikki ja ahdistus puskee takaraivossa, mies, joka huolehtii perheestään, mies, joka selviää. Kirjan tunnelma ei painu pelkästään synkäksi ja ahdistavaksi vaan mukana on paljon valoa ja iloa, lämpöä, anteeksiantoa, rakkautta ja onnea. Värityskirja kertoo, että synkistä hetkistä huolimatta on aina toivoa paremmasta.

Pidän Mokoman musiikista ja Annalan sanoituksista, nyt kirjan luettuani arvostukseni Annalaa kohtaan kasvoi entisestään. Jäin miettimään missä Värityskirjan kohdalla menee omaelämäkerran ja romaanin raja. Minä luin tämän enemmän edellisenä kuin jälkimmäisenä ja ehkä siinä valossa koen, että ymmärrän nyt paremmin mistä Mokoman osittain kovin melankoliset ja synkät sanoitukset kumpuavat. Mikäli Annala on todella kirjoittanut Värityskirjan sivuille itsensä on hienoa, että että hän on löytänyt keinon purkaa pahaa oloaan musiikkiin ja nostan hattua sille, että hän on avannut sanaisen arkkunsa myös oman taustansa osalta. Olen varma, että moni saa tästä kirjasta voimaa, oli se sitten täysin Annalan omiin kokemuksiin pohjautuvaa tai väritettyä.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Laulun seassa voi huutaa möykkyä ulos sisältään.


Helmet lukuhaaste 2018: 40. Kirjassa on lemmikkieläin (kissoja)

Kirjankansibingo kesä 2018: keltainen ja oranssi (ei nyt ihan pääosassa, mutta kyllä tuolta molempia löytyy)



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mai, kyllä! Itse ehkä odotin kirjalta hieman koukeroisempaa kieltä Annalan Mokoma-sanoitusten perusteella, mutta silti näin oli hyvä.

      Poista