keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Matti Rämö: Polkupyörällä Intiassa - Lehmiä, jumalia ja maantiepölyä



Matti Rämö: Polkupyörällä Intiassa
- Lehmiä, jumalia ja maantiepölyä
Minerva, 2010
301 sivua
Luettu: 30.12.2017
Mistä: kirjastosta


Aloitin tämän äänikirjana Yle Areenasta, mutta kun sivusto (tai puhelimeni) jostain syystä nakkasi minut useamman kerran pois kuuntelusta enkä päässyt siirtymään takaisin oikeaan kohtaan luovutin ja hain perinteisen painetun version kirjastosta. Olen lukenut kirjaa pienissä pätkissä pitkällä aikavälillä, mutta pääsin viimein matkan päähän juuri ennen vuoden vaihtumista.

Rämön Intian matkan taustalla ei ole perinteinen kutkuttavaa jännitystä ja innostunutta suunnittelua pursuava matkakuume vaan idea matkaan lähdöstä on syntynyt surullisissa merkeissä, Rämön äidin kuoleman jälkitunnelmissa. Rämö päättää tehdä viimeisen yhteisen matkan äitinsä kanssa, viedä hieman äidin tuhkaa ja muutamia muistoesineitä Intian Varanasiin, missä kuolema on joka päivä läsnä ja ihmisten silmien edessä. Samalla voisi käydä tapaamassa Mumbaissa kansainvälisessä lukiossa opiskelevaa tytärtä. Suunnitelmana on lentää Delhiin, pyöräillä sieltä kuukauden aikana reilun 2 000 kilometrin matka Mumbaihin ja lentää takaisin kotiin.

    Mutta tuttuudestaan huolimatta Intia yllättää aina uudestaan, ja jokainen vierailu on omanlaisensa seikkailu elämänvirran käänteissä. Maallisen taivalluksen kirjo kauneuksineen ja kauheuksineen levittäytyy matkailijan eteen. Kärsimys ja äärimmäinen köyhyys eivät ole piilossa laitosten seinien sisällä, vaan ne tulevat arkisina vastaan kaupunkien kaduilla. Oma arvomaailma joutuu rajuun testiympäristöön.

Rämö esittelee pyöränsä selästä Intian monet kasvot. Lehmät kulkevat rauhassa pitkin kyliä, niiden lanta kerätään polttoaineeksi ja sadhut eli askeetikkomunkit hierovat sitä vartaloonsa. Tiellä saa kulkea välillä henkensä hädässä, pienempien oletetaan väistävän isompia, kuopat, hidasteet, mutkat ja pitkillä valoilla vastaan ajavat kulkuneuvot lisäävät vaarakerrointa. Teiden varsilla näkyy milloin slummeja milloin palatseja, apinoita ja tienvartta vessanaan pitäviä ihmisiä. Välillä Rämö ohittaa pitkälleen heittäytyviä tai pyörimällä tomussa eteneviä pyhiinvaeltajia, kaatuneita kuorma-autoja, ihmisillä tai tavaroilla äärimmilleen lastattuja kuormia ja perään lähteviä lapsilaumoja. Ehkä Intian runsaus tekee sen, että kirja on luettava pienissä pätkissä, niin että ehtii sisäistää ja sulattaa kaiken.

Rämö ei pelkästään dokumentoi omia kokemuksiaan vaan kertoo matkan lomassa Intiasta, sen uskonnoista, jumalista, väestöstä, historiasta ja tavoista erittäin kiinnostavasti. Paikoitellen Rämön tarinointi yltyy lähes saarnaamiseksi ja harhautuu hieman aiheesta, keskustellessaan tyttärensä koulukaverin kanssa Berlusconista hän itsekin huomaa asian. Suurimmaksi osaksi Rämön kerronta on todella sujuvaa ja miellyttävää. Välillä lentelee tuttuja kotimaisia ärräpäitä kun Rämön pitää päästellä rengasrikkojen tai muiden harmien aiheuttamia tunneryöppyjä ulos, myös Rämön huumori vilahtelee pitkin matkaa yllättävissäkin tilanteissa. Ärsyyntymisen ja ilon vastakohtana on myös käsinkosketeltava suru kun Rämö laskee äitinsä tuhkat juhlavassa seremoniassa jokeen.

Samoin kuin Rämön edellisessä Afrikkaan sijoittuvassa polkupyöräilykirjassa myös tässä oli valokuvien lisäksi Cira Almentin piirroksia. Varsinkin Almentin apinapiirrokset riemastuttivat pitkin matkaa (ja siitä syystä kaivoin pehmoleluapinan mukaan kirjan kuvaan).

     Hanuman kuuluu suosituimpien jumalien joukkoon. Hän on yksi Shivan inkarnaatioista, demoneja vastaan taisteleva soturi, jonka toimenkuvaan kuuluu myös viisauden edistäminen. Hanuman on sitkeä ja uskollinen päämäärilleen. Hanumanin palvonta on yleistä vuoristoteillä, sillä apinajumalan erityisosaamiseen kuuluu matkaajien suojaaminen liikenneonnettomuksilta. Ennen kuin palaan satulaan, tervehdin apinajumalaa nostamalla yhteenliitetyt kädet kasvojen eteen.
 
En ole käynyt Intiassa, mutta kirjan luettuani jäin miettimään, että jos Intia tulee jo pelkästään kirjan sivuilla näin elävänä eteeni niin minkälainen elämys ja/tai kulttuurishokki Intia mahtaakaan olla oikeasti, paikan päällä elettynä ja koettuna?


Sitaattikunniamaininnan saa:

Pysähdyn investoimaan viisi rupiaa liikenneturvallisuuteeni ja viritän kukkanauhan kuorman päälle.
 

4 kommenttia:

  1. Hurja ajatus lähteä pyöräilemään Intiaan. Siellähän on kaikkia villieläimiä ja käärmeitä. Tuliko niitä vastaan?
    Ajatuksena viedä äidin tuhkat Intiaan ja sirotella ne siellä kuulostaa kamalalta. Oliko äiti halunnut sitä?
    Tämä kirja sopisi hyvin kirjallisuuspiirin kirjaksi, kun siinä on monipuolisesti keskusteltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, en minäkään lähtisi ensimmäisenä Intiaan pyöräilemään. Minulle sopivaa pyöräilyeksotiikkaa löytyi Ahvenanmaalta, "villieläimistä" kävi isot etanat, joita piti väistellä pyörätiellä 😉

      Tarinassa tuli vastaan villieläimistä lähinnä apinoita, leijonista kyllä varoitettiin Rämöä, mutta niitä ei näkynyt (hui, hurja ajatus pyöräillä leijonamaastossa!). Norsuja (❤) näkyi, mutta ne eivät olleet villejä vaan työkäytössä.

      Minusta ajatus äidin tuhkien viemisestä oli kaunis ajatus ja myös toteutus oli tunteikas. Se vaikutti Rämön omalta idealta, surutyöltä.

      Tämä tosiaan sopisi lukupiirikirjaksi.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä, olen tämän lukenut (kuten muutkin Rämön pyöräilykirjat), ja kuunnellut Afrikka-kirjan Areenasta äänikirjana, mutta tämä äänikirjaversio on mennyt ohi. Avasin samantien Areenan ja laitoin pyörimään. Tää muuten on aina parasta, kun kirjailija itse lukee tekstiään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Henna 😊 Muistinkin sinun lukeneen näitä. Rämö on kyllä loistava lukija kirjoilleen, ehkä yritän kuuntelua uudelleen seuraavan pyöräilykirjan kohdalla...

      Poista