tiistai 31. lokakuuta 2017

Anne Leinonen: Metsän äiti



Anne Leinonen: Metsän äiti
Atena, 2017
208 sivua
Luettu: 30.10.2017
Mistä: kirjastosta


Anne Leinosen teoksia on tullut viime aikoina vastaan vähän joka paikassa ja huomasinkin yhtäkkiä, että niitä löytyy sekä kirjastolainapinosta että kirjakaupan ostoskassista. Päätin tarttua ensin Metsän äitiin, joka sopii salaperäisyydessään Halloween-lukuhaasteeseen.

     Kun olin juonut lämmintä teetä, nousin kannon päälle ja huusin nimeni salolle.
     - Katariina!
     - ... Riina, Riina, Riina, kaiku vastasi.
     Mummu tuli viereeni ja riisui huivin. Hän sipaisi hiestyneitä hiuksiaan. - Älä turhaan kutsu nimelläsi, hän sanoi ja taputti minua olkapäälle. - Metsällä on korvat. Ja sielu.
     - Mitä se sielu tekee?
     - Sille voi sopottaa salaisuuksia, mummu sanoi. - Ja jos on oikein varma, siltä voi pyytääkin asioita.
     - Onko se hyvä haltiatar, joka antaa kolme toivomusta? muistelin lukemaani satua.
     - Metsä ei ole hyvä eikä paha. Metsä on metsä, ja se heijastaa sen minkä sille antaa.

Riina palaa lapsuudenmaisemiin Vihainperälle dokumentoimaan kellareita. Paluu ei ole ruusuinen, Vartolan mökki on muistojen lisäksi täynnä vanhaa tavaraa, hiiriä ja outoja hajuja, ensimmäinen kellari pitää sisällään järkyttävän yllätyksen ja Riina alkaa nähdä pelottavia näkyjä. Riinan mieltä painaa suvun taakat, vatsan pohjaa uusi elämä. Onko näyt seurausta raskaudesta vai onko Riina menettämässä järkensä niin kuin äiti? Kylän menneisyys on täynnä synkkiä tapahtumia, painavimpana nuoren naisen murha suolla 90-luvulla. Onko Liisan murhaaja kuollut vai kulkeeko hän edelleen vapaana? Mitä merkitystä Riinan näyillä on, kenen tarinaa ne kertovat? Kyläläisiltä on turha kysyä apua, he suhtautuvan Riinaan kuin ulkopuoliseen, kylmän etäisesti, jopa avoimen vihamielisesti.

Vihainperän perisuomalainen, jonnekin menneelle vuosikymmenelle pysähtynyt pikkukylän tunnelma on kuvattu hienosti. Kylä hiljenee ja rapistuu, luonto on lähellä, kaikki jäljelle jääneet kyläläiset tuntevat toisensa, julkisia salaisuuksia on joka puolella, mutta niistä ei huudella ulkopuolisille, pidetään huoli omista asioista.

Tarina on kirjoitettu pääosin yleiskielellä, mutta välillä kerrontaan vilahtaa erikoisia sanontoja kuten maaperä kurnahteli, kaadoin kissalle rakkeloita kuppiin, halusta utsia, muualta talosta kuuli (sic) rumahdus. En tiedä ovatko sanat murretta vai uudissanoja, joka tapauksessa nämä pilkahdukset rikastavat tarinan kieltä. Lisäksi huomioni kiinnittyi muutamiin kirjoitusasun hajanaisuuksiin. Riinan näyt on yleensä kirjoitettu normaalilla fontilla, mutta sitten yhtäkkiä kursiivilla, kirjassa kuvatuissa tekstilainauksissa puolestaan on käytetty sekä kursiivia että « ... » -merkintää. Mietin oliko näillä vaihtelevilla kirjoitusasuilla merkitystä, mutta en huomannut logiikkaa. Pikku juttu, mutta kun tarinaa kerrotaan useassa ajassa ja eri henkilöiden kautta on lukijan oltava tarkkana, joten asiaan tuli kiinnitettyä huomiota. Metsän äiti on kuitenkin niin vetävä tarina, että nämä huomiot eivät lukuintoa heikennä. Enemmän minua häiritsi Riinan hieman päämäärätön haahuilu ja vatulointi neuvolaan menon tai työhön tarttumisen suhteen. Välillä teki mieli sanoa, että ryhdistäydy nainen!

Metsän äiti on tulvillaan erikoista, yliluonnollisuutta tihkuvaa tunnelmaa. Ympärillä humiseva metsä, kylmät ja kuumat näyt, musta kissa, suvun naiset, salaisuudet, kansantarut, oikea ja väärä, sovitus, uhrit, virheet... Tapahtumia ja muistoja ripotellaan eri vuosikymmenille ja ne kerrotaan useamman suvun naisen näkökulmasta. Kerronnasta ja tunnelmasta tuli mieleen Kirsi Alanivan Villa Vietin linnut. Tarina avautuu hiljalleen niin, että jännitys pysyy yllä, mutta vielä lopussa tuntuu, että kaikkea ei ole paljastettu, metsän ympärilleen levittämä verho jää vielä lukijan ja Vihainperän sekä sen asukkaiden väliin.

Metsän äiti saa ajattelemaan metsän eri ulottuvuuksia, omia metsäkokemuksia ja herättää kiinnostuksen vanhoihin kansantaruihin. Odotan myös innolla Leinosen muuhun tuotantoon tutustumista!


Sitaattikunniamaininnan saa:

- Jonkun täytyy maksaa hinta. Aina.


Halloween-lukuhaaste (1.-31.10.2017):
Anne Leinonen: Metsän äiti
J. R. Ward: Koston rakastaja


2 kommenttia:

  1. Seuraan Leinosta nyt ihan haukkana, tää nimittäin kolahti kovaa. :) Kotimainen kauhu on muutenki viime aikoina yllättäny tosi positiivisesti, ei ole juonenkäänteet yhtään kulahtaneita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, Leinosen nimi pitää minunkin ehdottomasti pitää mielessä. Muutenkin voisin lukea enemmän kotimaista kauhua.

      Poista