lauantai 30. syyskuuta 2017

Jessie Burton: Nukkekaappi



Jessie Burton: Nukkekaappi
Otava, 2016
430 sivua
Suomentanut: Markku Päkkilä
(The Miniaturist, 2014)
Luettu: 24.9.2017
Mistä: kirjastosta


Minulla oli hyvät ennakkoaavistukset Nukkekaapista. Olin jo ostamassa kirjaa kirjakaupasta kun aloin ajatella kotona notkuvia kirjahyllyjä. Kirjaimellisesti, joku kaunis päivä joku hyllyistä antaa periksi ja levittää äänekkäästi sisältönsä pitkin lattiaa. Mitä sitten tehdään, paitsi säikähdetään pahan kerran? Yritän siis hillitä kirjojen ostamista, lukea välillä oman kirjahyllyn kirjoja ja hankkia omaksi vain tosi tarpeelliset teokset kuten Stephen Kingin uutuudet. Vaikka toisaalta kirjojen ostaminen paitsi tuo mielihyvää on myös yhdenlainen kulttuuriteko. Yritä tässä sitten tasapainotella. Mutta takaisin Nukkekaapin ennakkoaavistukseen, oikeaan osui!

Nuori Nella jättää taakseen lapsuudenkotinsa Assendeltfissä ja matkustaa Amsterdamiin asettuakseen asumaan vasta vihittynä vaimona aviomiehensä kotiin. Vaatimattomat olot ovat vaihtumassa varakkaampaan elämään, onhan aviomies Johannes Brandt menestyvä ja yhteisönsä arvostama kauppias. Työ vie Johannesta milloin mihinkin ja Nella viettää enemmän aikaa Johanneksen viileän sisaren Marinin sekä perheen kahden palvelijan Cornelian ja Oton kanssa kuin aviomiehensä kanssa.

Hän kääntyy mennäkseen. Älä mene, Nella miettii. Jos menet, minä muutun näkymättömäksi tässä paikassa eikä kukaan löydä minua enää.

Kun Johannes antaa vaimolleen häälahjaksi hienon nukkekaapin, yksityiskohtaisen pienoismallin heidän kodistaan, päättää Nella palkata miniatyristin sisustamaan kaappia. Heti ensimmäisestä lähetyksestä alkaen salaperäinen miniatyristi lähettää paketeissa ylimääräisiä esineitä sekä kummallisia mietelauseita. Ihan kuin miniatyristi olisi kärpäsenä katossa, talon seinien sisällä, niin paljon hän tuntuu tietävän talosta ja sen asukkaista, oikeastaan enemmän kuin talon asukkaat itsekään, ennen kuin asiat ovat edes tapahtuneet.

Kuka miniatyristi on, mistä hän saa tietonsa ja mitä hän haluaa? Entä Nella itse, miten hän sopeutuu uuteen perheeseen, kotiin, elämäntyyliin ja koko kaupunkiyhteisöön? Nella tuntuu olevan keskellä odotuksia, sääntöjä ja kieltoja, jotka repivät häntä eri suuntiin. Avioelämä ei ala Nellan odotusten mukaan, mikään ei ole sitä miltä näyttää, hän tuntuu olevan täysin hukassa ja salaisuuksien ympäröimänä.

"Kuulkaa rouva", Otto kuiskaa Nellalle askelten etääntyessä. "Kannattaako mehiläispesään sohaista? Siitä saa vain pistoksia nahkaansa."
      Nella ei saa selvää, onko sanat tarkoitettu neuvoksi vai käskyksi.

Vaikka miniatyristi tuo tarinaan jännitystä on Nella ehdottomasti tarinan kantava voima. Nellan kehitystä arasta maalaistytöstä itsenäiseksi ja rohkeita ratkaisuja tekeväksi naiseksi on hienoa seurata. Vaikka osa juonenkäänteistä ei välttämättä nykyaikaan peilattaessa tunnu hirvittävän dramaattisilta siirtää Burton lukijan tarinansa myötä menneisyyteen, elämään tapahtumat Nellan ja hänen perheensä silmin, jolloin kaikki tuntuukin hieman kamalammalta.

1600-luvulle ja Amsterdamiin sijoittuva tarina oli erittäin nautinnollista luettavaa. Burton tuo ajan ja sen hengen hienosti esille ja teksti on sujuvaa, vaivattomasti eteen päin virtaavaa. Kaupunkielämä, tavat, kaupankäynti kauppalaivoineen ja varastoineen, arvot ja asenteet, perhe-elämä, uskonto ja kirkko, oikeuslaitos, kaikki suuret ja pienet vivahteet tulevat lähelle. Tähän asti Amsterdamista itselleni muodostuva mielikuva on ollut keväinen, aurinkoinen ja värikäs, mutta Burton näyttää kaupungista toisen puolen, kylmän, kostean ja talvisen, ja sekin on houkutteleva.

Nella seisoo Johanneksen talon portailla. Uudenvuodenaattoa ei juhlisteta millään tavalla. Hän kaipaa pakkasta, joka rikkoo ruumiin sirpaleiksi, kaiken kirkastavaa valoa. Kanavapolku on autiona, ja jäätynyt kanava soljuu kuin valkoinen silkkinauha Herengrachtin talojen välissä. Taivaalla loistava kuu on suurempi kuin koskaan, jopa suurempi kuin yöllä, hämmästyttävä kirkas voiman kiekko. Se näyttää olevan niin lähellä että sitä voi koskettaa ikään kuin Jumala olisi laskenut sen taivaalta hänen ihmiskättensä pideltäväksi.

Nukkekaappia on takakannessa kuvattu ahmittavaksi lukuromaaniksi. Käsitteenä lukuromaani on jäänyt minulle aiemmin hämäräksi, mutta nyt sain pienen ahaa-elämyksen siitä mitä termi tarkoittaa. Tätä ei meinannut malttaa laskea käsistä. Täytyy miettiä uudelleen kirjan hankkimista omaan hyllyyn.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"Maailma on vain muuttunut viime päivinä liian nopeasti. Kaikki menee rikki."

6 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvin erikoinen teos ja minulle kiehtova Amsterdamin katuineen, likaisine kujineen ja erikoisine ehnkilöineen. Menisi hyvin leffanakin!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä tosiaan toimisi elokuvana!

      Olen käynyt Amsterdamissa kerran yhtenä kesänä, nyt kiehtoisi talvinen kaupunki, kiitos Nellan ja muiden...

      <3

      Poista
  2. Tykkäsin tästä teoksesta ja aika paljon samanlaisesta aiemmin ilmestyneestä Deborah Moggachin Tulppaanikuumeesta on tehty elokuva, ilmestyi keväällä.
    https://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2017/03/deborah-moggach-tulppaanikuume.html

    VastaaPoista
  3. Tässä on kyllä juuri oikeanlaista Amsterdam-tunnelmaa ja sellaista maalaustaiteen hehkua, vaikkei kirjassa maalauksista olekaan kyse. En ihan lämmennyt tarinalle, olisin halunnut pitää tästä enemmän. Mukava tämä oli silti lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, totta. Amsterdam muotoutui selvänä silmien eteen ja se on tietyllä tavalla hyvän kirjan merkki. Minäkin jäin silti kaipaamaan jotain, ihan täyden kympin kirjaksi tämä ei noussut.

      Poista