torstai 5. marraskuuta 2015

Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa



Simo Hiltunen: Lampaan vaatteissa
WSOY, 2015
418 sivua
Luettu: 4.11.2015
Mistä: kirjastosta


Susi(- ja esikoisromaani)teema jatkuu, ensin Vuokko Sajaniemen Pedot ja nyt Simo Hiltusen Lampaan vaatteissa. Kansi on vangitsevan hieno, sutta on pakko jäädä tuijottamaan, tarina vaikutti kiinnostavalta ja kuin pisteenä iin päälle kirjailija Hiltunen on iiläinen. Tämä oli pakko lukea!

Suomen Sanomien rikostoimittaja Lauri Kivi saa juttulistalleen jälleen uuden perhesurman, tai perhemurhan, joiksi Kivi itse niitä nimittää. Perhemurhia on sattunut Suomessa jo useampia ja nyt viimeisimpänä Helsingin Toivolassa perheenisä on tappanut kaksi tytärtään, vaimonsa ja itsensä. Yllättäen Kivi ottaa hoitaakseen myös nuoren popdiivan haastattelun. Juttujen myötä Kivi joutuu kasvotusten kipeän ja synkän menneisyytensä kanssa, mutta sekään ei vielä riitä.

     Oliko pahuus tekoja? Vai riittikö se, ettei tehnyt mitään? Lauri ei osannut vastata. Sen hän tiesi, että se oli itsehillinnän puutetta ja piittaamattomuutta, kykenemättömyyttä ja tunnottomuutta. Lapsuuden Laurille pahuus oli nyrkin, pullon ja lauantai-illan epäpyhä kolminaisuus. Äijä oli saanut lapsena turpaansa ja oli liian tukossa oppiakseen isänsä virheistä. Julma paskiainenhan se oli, mutta tuskin se osastaan juurikaan nautti. Se ei vain osannut muuta.
     Viisitoistavuotiaana Lauri oli pyrkinyt puuhun viimeistä kertaa. Äijä oli juossut perässä ja karjunut kuolemaa. Lauri oli päässyt ajoissa ylös, mutta oksatkin olivat hänet pettäneet. Äijä oli lyönyt ensimmäisen iskun jo ilmasta.

Lauri Kivi on voimakas päähenkilö. Hän ei ole selvinnyt lapsuudestaan ilman vaurioita, ulkoisesti siitä muistuttaa kuulokoje korvassa, mutta suuremmat vauriot ovat sisällä. Hänessä on railo, lapsuudessa revennyt. Sieltä puskee ulos raivoa ja pimeyttä, sitä on vaikea hallita. Siksi Lauri on nimensä veroinen, kivenkova, oppinut patoamaan tunteensa syvälle sisäänsä. Jossain tulee silti raja vastaan ja tunteet läikkyy yli. Lauri on sen kokenut ja sitä paennut, mutta pelko räjähtämisestä, railon repeämisestä uudelleen auki on alati mielessä.

Jo kirjan alku on niin pysäyttävä ja eläimellisen vahva kuin kirjan kansi lupaa. Pojan ja suden kohtaaminen kylmää, varsinkin kun tietää mitä poika pakenee. Ojasta allikkoon -tilanteesta hypätään nykyhetkeen eikä meno juuri iloisemmaksi muutu. Kun aiheena on perhesurmat tuntuu lukeminen (kahden tytön) äitinä kovin ahdistavalta. Hiltunen osaa tarjoilla tuskansa taitavasti.

Tunnelman luonnin lisäksi Hiltusen taito näkyy kielessä. Nopea, nokkela ja monessa kohtaa kylmä sanailu on elokuvamaista. Hiltunen rikkoo lauserakenteita (Kappeli oli tupaten.) ja tuttuja käsitteitä (Aika kasvoi puissa.) sekä käyttää  raikkaalla tavalla toisiaan täydentäviä lausepareja (Ei tullut kesää, ei edes näin kesäkuussa. Tulisi vain lunta ja tupaan.). Paikoitellen tehokeinot kääntyvät toisteisuudessaan itseään vastaan, niihin hieman turtuu ja ärsyyntyy. Välillä Hiltunen sivaltaa syvemmältä yhteiskunnan epäkohtia kuten ihmisen välinpitämättömyyttä toisen hätää kohtaan tai kieltoja ja kuria kaihtavaa curling-vanhemmuutta. Ja perheväkivaltaa, uudelleen ja uudelleen, onhan se yksi kirjan kipeä kivijalka.

Kirja on myös varsinainen lukusukkula – kiitokset Hannalle page-turnerin oivallisesta suomenkielisestä vastineesta! – ja se oli pakko ahmia nopeasti. Tahti kiihtyy, Hiltunen sen kuin vain hämmentää ja johdattaa lukijaa milloin mihinkin suuntaan oman tahtonsa mukaan. Lopussa ote hieman hellittää, mutta tarina kantaa kunnialla loppuun asti

Lampaan vaatteissa on ehkä rikosromaani, mutta samalla myös paljon muuta. Se on tarina pahuudesta, perhesiteistä (hyvässä ja pahassa), kostosta, anteeksiannosta ja miksei myös rakkaudesta, vaikka sitä on välissä vaikea nähdä synkkien tapahtumien lomasta.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Hetki sitten poika oli katsellut kalmanvihreinä hulmuavia revontulia ja kaipaillut kohtuullista kotia.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa varsin hurjalta, myös kielellisesti. Alkoi nyt kyllä ihan täydellä kympillä kiinnostaa, joten laitanpa saalistuslistalle. Vielä on aikaa nuohota kirjakauppoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, ota ihmeessä testaukseen jos vaikka tykästyt :)

      Poista
  2. Tämä oli kyllä hurjan hyvä ja vaikuttava monella tapaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa,niinpä! En ole ollenkaan ehtinyt käydä blogeissa katsomassa mitä tästä on tykätty, mutta aion kyllä!

      Poista
  3. Nappasin just kirjastosta tämän. Saa nähdä luenko... Loistava kansi!

    VastaaPoista
  4. Mä oon kans epäröinyt tarttua tähän, koska en ole ihan varma selviytyisinkö. Aki Ollikaisen Nälkävuotta en ole uskaltanut avata vieläkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, minua mietitytti kirjan alussa kovasti se miten sujuvasti luen vampyyreistä, ihmissusista ja kaupungin peittävästä näkymättömästä kuvusta, mutta kakistelen rikosromaanin kanssa. Todentuntu siis iski Hiltusen kirjan kohdalla vasten kasvoja, on kova pala kun kirjan tapahtumat voivat periaatteessa olla totta. Ehkä siksi nappasinkin seuraavaksi kirjaksi jotain ihan muuta. Testaa ihmeessä, ainahan voit jättää kirjan kesken (mikäli sen taidon osaat).

      Nälkävuosi onkin poikkeuksellinen kirja, jättää todella vahvan jäljen.

      Poista
  5. Tässä oli sitä jotakin! Ihan eri tietysti kuin Pedot, mutta heittämällä parempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K, niinpä! Minäkin tykkäsin tästä enemmän ja tätä oli aiheen karmeudesta huolimatta ilo lukea, sujuva kuin mikä!

      Poista