27 tammikuuta 2014

Ehdokkaani Blogistanian vuoden 2013 parhaiksi kirjoiksi

Tänä vuonna osallistun Blogistanian vuoden 2013 parhaiden kirjojen äänestykseen jokaisessa kategoriassa: kotimaisen kaunokirjallisuuden Finlandiassa, käännetyn kaunokirjallisuuden Globaliassa, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kuopuksessa sekä tietokirjojen Tiedossa. Vaikka lukemiseni painottuu hieman vanhempaan kirjallisuuteen olen lukenut niin hienoja viime vuonna ilmestyneitä kirjoja, että en voi jättää äänestystä väliin. En kuitenkaan käytä jokaisessa kategoriassa kaikkia pisteitäni, vaan annan pisteeni niille kirjoille, jotka ne ansaitsevat. Tässä siis ehdokkaani pisteineen (toivottavasti ajastus toimii!):




3. pistettä saa:
Maaria Päivinen: Pintanaarmuja
Vahva ja ravisteleva kirja perheväkivallasta sekä naisen asemasta upealla kielellä kirjoitettuna.

2. pistettä saa:
Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Pelottavan todentuntoinen dystopia.

1. pisteen saa:
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Kauniisti soiva kuvaus rakkaudesta, uskosta ja uupumisesta.


- - -




3. pistettä saa:
Joanne Harris: Persikoiden aikaan
Herkullisia tuoksuja ja makuja yhdistettynä mukaansatempaavaan juoneen sekä pienen ranskalaiskylän tunnelmaan.


- - -



3. pistettä saa:
Annukka Salama: Piraijakuiskaaja
Vauhdikas ja ahmittava fantasiaromaani.


- - -



3. pistettä saa:
Jenny Belitz-Henriksson: Naisen iholla - 32 tarinaa tatuoinneista
Tatuointeja ja tarinoita niiden takana. Mustekuume nousi taas pintaan.

2. pistettä saa:
Jukka Salminen: Polkupyörällä maailman ympäri
Rennon letkeä matkapäiväkirja. Tätä kirjaa lukiessani oireili puolestaan matkakuume.

1. pisteen saa:
Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä - kirjablogikirja
Selkeä opas kirjablogien ihmeelliseen maailmaan. Herätti paljon tunteita ja nostalgiaryöpsähdyksiä.


- - -


Palkintojen saajat julkistetaan tiistaina 28.1.2014 klo 10 emäntäblogeissa seuraavasti:
Blogistanian Finlandia: Sallan lukupäiväkirja
Blogistanian Globalia:  Kirjasfääri
Blogistanian Kuopus: les! lue!
Blogistanian Tieto: Luetut, lukemattomat

25 kommenttia:

  1. Kivat listat! Pintanaarmuja on minulla odottanut lukupinossa jo kauan, pakko nostaa se pinossa ylemmäksi!

    VastaaPoista
  2. Arvasinkin ykkösesi. :) Ja ihanaa, että sinulla on Taivaslaulu listalla. Persikoiden aikaan aion lukea pian.

    (Ja kiitos! <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olenko noin ennalta-arvattava, Katja ;) Taivaslaulu ansaitsi ehdottomasti paikkansa pistesijoilla. Olisipa mukava lukea arviosi Harrisin kirjasta!

      Poista
  3. Kiitos Rivien välissä -pisteestä, hii! :) Auringon ydin kiinnostaa, se on monien listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä Hanna :) Toivottavasti Auringon ydin päätyy luettavaksesi!

      Poista
  4. Minäkin äänestin Taivaslaulua <3 En ole itse lukenut Päivistä, mutta hienoa, että pienenkin kustantamon kirja saa ääniä tässä kisassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, meitä Taivaslaululle pisteitä antaneita oli aika monta :) Kolmen pisteen antaminen Päivisen kirjalle oli minulle helppo päätös, Sinisalon ja Rauhalan kirjojen paremmuusjärjestystä jouduin miettimään pidempään.

      Poista
  5. Kiinnostavat listat. Vain Taivaslaulu ja Rivien välissä ovat tutut, mutta eivät nyt yltäneet listoilleni. Taivaslaulu nyt jäikin minulla melko keskinkertaiseksi kirjaksi. Hassua silti, miten erilaisia nämä listat ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, listat tosiaan erosivat toisistaan, vaikka kärki olikin melko helposti nähtävissä.

      Poista
  6. Taivaslaulu olisi minulla taistellut yhdestä pisteestä, jollei Auringon ytimen lukeminen olisi tiputtanut kaikkia muita yhdestä pisteestä kamppailijoita pois. Hyvinhän Taivaslaulu kuitenkin menestyi ilman minunkin ääntäni. :) En ole Annukka Salaman kirjoja lukenut vielä lainkaan, vaikka lukulistalla ne ovatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, minä mietin jonkun aikaa Auringon ytimen ja Taivaslaulun järjestystä, mutta Auringon ydin veti pidemmän korren :) Taivaslaulu tosiaan sai kovasti pisteitä mitä muiden pisteytyksiä katsoin. Annukka Salaman Faunoidit -sarjaan kannattaa ehdottomasti tutustua!

      Poista
  7. Minulla on sinulle tunnustus blogissani. :)

    Mielenkiintoinen kirjalista, Persikoiden aikaan löytyy omasta hyllystäni, mutta en vain ole vielä ehtinyt lukemaan sitä. Taivaslaulua olen harkinnut luettavaksi ja Polkupyörällä maailman ympäri vaikutti myös kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cilla, ehdinkin jo kurkkaamaan blogiisi :)

      Persikoiden aikaan oli hieno jatko Pienelle suklaapuodille ja Karamellikengille <3 Jospa ehdit jossain välissä lukea myös Taivaslaulun ja Polkupyörällä maailman ympäri -kirjan.

      Poista
  8. Pintanaarmuja on minulla lukematta, kuten moni muukin sinun ehdokkaistasi. Taivaslaulu oli minulle paras viimevuoden kotimaisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, Taivaslaulu oli upea, mutta minulla tosiaan meni vielä kaksi kirjaa sen edelle. Ehdokaslistoja oli mukava lukea, tuttujen lisäksi sai bongata itselle tuntemattomampia kirjoja :)

      Poista
  9. Taivaslaulu <3!
    Olen myös tosi iloinen, että annoit äänesi Pintanaarmuille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, no niinpä, Taivaslaulu oli huikea! Silti Pintanaarmuja oli minulle vielä huikeampi, täysien pisteiden antaminen sille oli minulle itsestäänselvyys.

      Poista
  10. Waude, että nostit Piintanaarmuja listoille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena Lumi, selvähän se, Maarian kirja oli niin ravisteleva ja syvälle sattuva lukuelämys!

      Poista
  11. Ooo - nyt tuli taas uusi kirja kiinnostavien joukkoon... Tuo Pintanaarmuja menee harkintaan. :-)

    VastaaPoista
  12. Ihana Piraijakuiskaaja! Onneksi kolmas osa tulee jo (tai vasta) elokuussa muistaakseni!

    Auringon ytimen haluaisin lukea kovasti, samoin tuon tatuointikirjan (haaveilen värityksestä omaani). Pitäisi myös löytää tuo uusi Harris jostakin, minulla on kaikki edelliset kotihyllyssä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, Piraijakuiskaaja tosiaan oli ihana, vaikka napinan aihettakin siitä löytyi. Mielenkiinnolla odotan mitä Salama on seuraavaan osaan keksinyt!

      Minulla on kuusi tai seitsemän Harrisin kirjaa, mukaanlukien tuo suklaa-trilogia. Kävin tänään esikoisen kanssa kirjastossa, tuli sitten lainattua Pieni suklaapuoti -elokuva ;) Joskus olen tallentanut elokuvan tv:stä dvd:lle, mutta se on jo puhki katsottu (tai sitten tv-lähetyksessä on ollut häiriöitä) :D Useampi Harrisin kirja on vielä lukematta.

      Auringon ydin on mahtava!

      Tatuointikirja lisäsi olemassa olevaa mustekuumetta, itse asiassa minulla olisi useampikin kuvaidea, mutta ne vaativat vielä viimeistelyä. Jos nyt kuitenkin yksi kerrallaan ;)

      Poista