lauantai 29. kesäkuuta 2013

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta



Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta (#7)
Gummerus, 2012
364 sivua
Suomentanut: Sari Kumpulainen
(All Together Dead, 2007)
Luettu: 24.6.2013
Mistä: kirjastosta


Tutustuminen englanninkieliseen Sookie -sarjaan jäi yhden osan mittaiseksi pikapyrähdykseksi (ainakin toistaiseksi). Lainaamani All Together Dead -pokkarin eräpäivä paukkui useampaan kertaan ja lainasin lopulta suomennetun Pahan veren valtakunnan. Ei sarja ollut alkukielisenäkään mitenkään vaikealukuinen, mutta nautin tämän sarjan mieluummin suomeksi.

Sookie matkustaa Louisianan kuningattaren Sophie-Anne Leclerqin palkkaamana telepaattina Illinoisiin vampyyrien huippukokoukseen yhdessä Louisianan vampyyridelegaation kanssa. Gizan pyramidiksi nimetyn vampyyrihotellin hulppeista puitteista ja poikaystäväehdokas Quinnin läsnäolosta huolimatta tehtävä ei ole Sookielle se mieluisin. Matkalle kun osallistuu hänen sydämensä särkenyt Bill sekä Eric, joka ei muistinmenetyksensä jälkeen oikein tiedä miten suhtautua Sookieen. Kuningattaren tehtävää suorittaessaan Sookie joutuu miettimään uhkaako vaara vampyyrien, muiden yliluonnollisten olentojen vai ihmisten ja etenkin Auringon seurakunnan suunnasta ja kuka oikein on vaarassa, kuningatar, Sookie itse vai joku muu. Sookie joutuu myös sitoutumaan tahtomattaan yhä tiukemmin vampyyrien maailmaan.

     Olinko minä yksinkertaisesti utelias selvittämään, mihin vampyyrit huippukokouksessaan pyrkivät? Janosinko uusien epäkuolleiden kansalaisten huomiota? Halusinko tulla tunnetuksi hammashaukkana - ihmisenä, joka jumaloi vampyyrejä? Kaipasinko alitajuisesti tilaisuutta päästä vaivihkaa Billin lähelle, jotta saisin setvittyä hänen petollisuutensa herättämiä tunteita? Vai oliko pohjimmaisena syynä lähtööni Eric? Olinnko rakastunut huomaamattani tuohon räiskyvään viikinkiin, joka oli yhtä aikaa hurjan komea, peto sängyssä ja mukana vampyyripolitiikassa?

Sookien suhtautuminen Ericiin ei siis sekään ole ihan selvää pässin lihaa. Tämän sarjan kutkuttavimpia kuvioita onkin kissa ja hiiri -leikki Sookien ja Ericin välillä. En siis edelleenkään osaa oikein suhtautua Sookien ihastukseen Quinniin, onneksi kirjassa on sen verran vauhtia, että heidän kiehnäämisensä suhteensa rakentaminen jää vähemmälle.

Sarjan edetessä on mukava huomata, että Harris ei jää vieläkään pyörittämään samoja vanhoja hahmojaan vaan laajentaa jälleen yliluonnollisten olentojen kirjoa, tällä kertaa toisesta ulottuvuudesta tulevilla ylivertaisilla henkivartijoilla britlingeneillä. On kirjassa toki ihmisiäkin, kuten Bon Tempsin ulkopuoliset uudehkot ihmistuttavuudet: Sookien kämppikseksi päätynyt Amelia Broadway ja hänen poikaystävänsä Bob (joka tosin on edelleen kissan muodossa aiempien noitatouhujen seurauksena) sekä huippukokoukseen osallistuva Sookien telepaattikollega Barry Pikkolo.

Pahan veren valtakunnan juoni kulki pääpiirteittäin mukavasti. Ihmetystä tai ärsytystä herätti muutama pikkuseikka: a) Sookie odotti Amelian lähtevän asioille ennen kuin antautui läheisempään kanssakäymiseen Quinnin kanssa, mutta Bob sai kuitenkin jäädä taloon, b) Sookien ihokarvojenpoistovälineet piti jälleen mainita erikseen ilman sen olennaisempaa asiayhteyttä (en tiedä miksi tämä edelleenkin häiritsee), c) asiat lähtivät selviämään hieman liian hätäisesti ja niin sanotusti h-hetkellä ja d) sivuhenkilöitä oli turhan paljon. Loppuhuipennuksessa rytisteltiin tällä kertaa oikein isosti. Viihdyin kirjan parissa loistavasti enkä malttanut olla hakematta kirjastosta seuraavaa osaa, sillä oletan sen lupaavan nimellään (Veren sitomat) jatkoa erääseen tässä osassa tapahtuneeseen välikohtaukseen. Sen tarkemmin en viitsi kuviota avata, että en pilaa keneltäkään lukukokemusta. Ja voihan olla, että olen oletuksissani aivan väärillä jäljillä...


Sitaattikunniamaininnan saa erittäin mahtipontinen "vesilause", joka saa näillä helteillä janoiseksi:

Kaikki pienet rauhattomuuden purot, jotka olivat alkaneet norua mielessäni kuin sadevesi ikkunassa, olivat yhtyneet valtavaksi levottomuuden virraksi, joka kuohui sisälläni.

Ps. Olen sitten koukussa (ja tiukasti) myös True Bloodiin, jota tosin aloin seurata vasta neljännestä tuotantokaudesta.

8 kommenttia:

  1. Quinn ei missään vaiheessa saanut paikkaa lempihahmojeni joukosta. Liian pullonhenkimäinen minun makuuni. :)
    Minusta Harris olisi kyllä voinut rajoittaa näiden erilaisten hahmojen suhteen, niitä uusia kun tuntui riittävän melkein jokaiseen kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, pullonhenkimäisyys sopi ainakin tähän osaan kun Quinnillä oli sen tyyliset vaatteet välillä yllään :D Quinnistä puuttuu rosoisuus, hän on ennemmin kiltti kotikissa kuin tiikeri.

      Poista
  2. Olipas hyvä muistinvirkistäjä tämä kirjoituksesi. Tämä seitsemäs osa on nimittäin minulla(kin) tuorein lukemani osa. Tosin sen lukemisesta on jo aikaa ja jätin sarjan suosiolla tauolle. Pitäisi kyllä kohtapuoliin jatkaa sen lukemista ennen kuin kaikki aiemmat tapahtumat unohtuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minä taidan lukea sarjan loputkin osat mahdollisimman pian. Samaan aikaan tv:stä seuraamani True Blood -sarja uhkaa sekoittaa tapahtumat ja henkilöt päässäni iloisesti sekaisin ;)

      Poista
  3. Quinn on jäänyt aika etäiseksi hahmoksi... Minullekin tuli mieleen pullonhenki! Haaremihousut, korvis, kalju... Särmä puuttuu täysin.

    Mutta Sookien & Ericin suhde... Minulla olisi kahdeksas kirja lainassa, mutta en ole vielä saanut aukaistua kirjaa. Kovasti toivon, että heidän välillään olisi tapahtunut enemmän :).

    ps. minua ihmetyttää myös nuo Sookien karvanajovälineet...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamunkajo, Quinnin kuvaus kieltämättä ennemmin huvittaa kuin kuumottaa :D

      Minä yritän malttaa lukea muutakin ennen seuraavaa Sookieta, mutta kun se lähes huutaa tuolta lainapinosta...

      Jes! Onneksi en ole ainoa, jota nuo sheivausvälineet häiritsee :D Mietin jo kehtaanko taas nillittää niistä ;)

      Poista
  4. Oho, oot urakoinu sarjaa jo pitkälle! Oon edelleen ite jumissa ykkösessä, josta en edes muista enää mitään – pitas varmaan lukasta uusiksi. Juonikuviot kuulostaa menevän ihan eri tavoin kuin telkkarissa, tai sitten en muista siitäkään mitään. Ajatuksissa on Sookien mentävä aukko :D

    Ihan mielenkiintoiselta ja sopivan hömppähörhöltä tämä(kin) osa kuulostaa. Nuo suomennetut nimet vain meinaa saada joka kerta irvistämään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, aika vauhdilla näitä on tosiaan tullut luettua! Ovat sopivan kevyttä kesälukemista - kröhöm, ihan kuin en lukisi näitä mihin vuodenaikaan tahansa :D

      Tv-sarja tosiaan on aivan erilainen juonikuvioiltaan. Hahmot ja joitain tapahtumia pystyy yhdistämään kirjoihin, mutta kyllähän tuo on aivan erillinen tuotoksensa. Silti tykkään siitäkin kovasti.

      Poista