tiistai 28. elokuuta 2012

Punaisten lyhtyjen kaksoset



Martine & Louise Fokkens: Punaisten lyhtyjen kaksoset
(Ouwehoeren. Verhalen uit de Peeskamer, 2011)
Minerva, 2012
208 sivua


Huomasin Martine ja Louise Fokkensin kirjan Minervan syyskuvastossa, kiinnitin huomioni ensin kauniiseen kanteen ja sitten aiheeseen. Kirja siirtyikin samantien luettavien listalleni. Anoppilassa ET-lehdestä luettu naisten haastattelu vielä vahvisti lukupäätöstäni. Sain kirjan lopulta arvostelukappaleena kustantajalta, kiitos!

Martine ja Louise Fokkensille, seitsemänkymppisille identtisille kaksosille, on yhteistä muukin kuin ulkonäkö ja kotikaupunki. He ovat molemmat työskennelleet vuosikymmenet Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella prostituoituina, välillä toisten palveluksessa, välillä omassa bordellissaan. Louise on jäänyt jo eläkkeelle, mutta Martine jatkaa yhä maailman vanhimmaksi kutsutun ammatin harjoittamista. Kirjassaan sisarukset valottavat taustojaan ja ammattiaan, Louisen keskittyessä kuvaamaan menneitä aikoja ja Martinen nykypäivää:

"Hyvää päivää tänne punaisten lyhtyjen alle", mies sanoo.
     "Päivää, hyvä herra." Hänellä on puku päällä. Solmio. Kiiltonahkakengät. Oikea vanhan ajan herrasmies.
     "Haluaisin olla kanssanne. Voisitteko potkia minua kasvoihin noilla pitkävartisilla saappailla, jotka riippuvat ikkunassanne?"
     "Kyllä se käy, jos te vain olette valmis maksamaan siitä. Aloitetaan 250 eurosta."
     Hän maksaa epäröimättä. "Jos kaikki sujuu hyvin, voin maksaa myöhemmin lisää.
     "Tulkaa, mennään huoneeseeni. Tästä oikealle... Ei sinne, se on wc. Tai jos haluatte, voimme tietysti mennä myös wc:hen."

Sen sijaan, että kirja olisi kattava läpileikkaus naisten elämästä keskittyvät he pääasiassa kuvaamaan työtilanteitaan. Asiakkaita on laidasta laitaan, jotkut ovat hankalia, osan kanssa naiset jopa ystävystyvät ja muutamat ovat muuten vain heille hyödyksi. Kirjasta löytyy myös muutama valokuvasivu, asiakkaiden kertomuksia sekä hieman irralliseksi jäävä kartta kaksosten kotiosoitteista ja työpaikoista. Alussa kerrotaan myös, että kirja on kirjoitettu kaksosista tehdyn dokumenttielokuvan jatkoksi.

Luin kirjaa varsinkin alussa hieman hämmentyneenä. Martine ja Louise Fokkensista saa jotenkin naiivin vaikutelman. Erityisesti alun tervehdykset töksähtivät ja toistivat itseään, jopa sanatarkasti kahden kiitoksen lopussa: niin he jo riensivät auttamaan.

Odotin ehkä, että ns. rakkauden ammattilaiset käsittelisivät elämänkokemuksensa myötä asioita hieman laajemmin tai syvällisemmin. Varsinkin ammatinvalinnan taustat ohitettiin muutamalla lauseella, niistä olisin lukenut mielelläni enemmän. Pian kuitenkin totuin Fokkensien pelkistettyyn, suoraan ja paikoin humoristiseen kirjoitustyyliin. Vaikka Louise ja Martine kuvaavat "asiakastapaamisiaan", ei seksiakteilla missään vaiheessa revitellä. He eivät myöskään puolustele uravalintaansa tai kaunistele elämäntapaansa.

Vaikka ennakko-odotukseni eivät aivan täyttyneet viihdyin kaksosten tarinoiden parissa hyvin. Ei ole mitenkään huono asia, että tässä kirjassa viihde- ja sovinnaisuudenravisteluarvo nousevat asioiden syvällisen pohtimisen yläpuolelle, kaikkea ei tarvitse kirjoittaa niin vakavasti ja peitellen. Nauroin Louisen ja Martinen sattumuksille ja olen iloinen, että tällainenkin kirja on kirjoitettu. Kirjan parissa on viihtynyt myös peikkoneito.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"Olen peukalopotti, peukalopotti ja peukaloin, peukaloin."

8 kommenttia:

  1. "...mutta Marine jatkaa yhä maailman vanhimmaksi kutsuttavana prostituoituna ...?" sori, oli pakko :) jopas on kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni.M, tuskin kovin moni jatkaa kyseistä uraa yhtä pitkään kuin Martine ;) Tai mistäpä minä tiedän :D

      Poista
  2. Kiinnostava aihe! Jos sattuu eteen, lukaisen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisarainen, kyllähän tämän lukaisee, kunhan ei tosiaan mitään syvällistä pohdintaa odota :)

      Poista
  3. Olen sen verran tiukkapipo, että en ymmärrä, miten tällainen kirja voi olla hauska. Ja miksi se on julkaistu, jos kaksosilla ei kerran ole mitään erityistä sanottavaa, kunhan muistelevat kokemuksiaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tiukkapipoisuus sallittakoon ;) Hauska ei sanana kuvaa kirjaa parhaiten, vaikka sisarusten sattumukset välillä naurattivatkin.

      Elokuvaohjaaja Rob Schröder tutustui Martineen muutettuaan Amsterdamiin samalle kadulle jossa Martine työskentelee (Martine hoiti hänen kukkiaan). Schröder itse ehdotti Martinelle dokumenttielokuvan tekoa, johon nainen vastasi haluavansa myös sisarensa mukaan projektiin. Ensin syntyi dokumenttielokuva ja koska sen ohjanneet Schröder ja Gabrielle Provaas huomasivat, että osa tarinoista jää kertomatta syntyi kirja.

      Ehkä ideana oli kuvata prostituutiota ja siinä ajan myötä tapahtuneita muutoksia rehellisesti ja kaunistelematta ja antaa puheenuvuoro tälle tunnetulle, mutta hiljaiselle ammattikunnalle. Mainitsemaasi erityistä sanottavaa kaipasin minäkin, nyt tarina tosiaan keskittyi enemmän arjen kuvaukseen ja mm. mainitut muutokset ja muut taustat jäivät todella vähälle huomiolle. Takakannessa esimerkiksi mainitaan kaksosten pitävän prostituoitujen puolia heidän asemansa ja oikeuksiensa puolestapuhujina, mutta tämäkin aihe ohitettiin aika nopeasti.

      Poista