sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Viisikko aarresaarella

Olen jo pitkään kaivannut Enid Blytonin Viisikoiden pariin. Ne olivat lapsuuteni suosikkeja mm. Neiti Etsivien ja Tiinojen lisäksi. Olen lukenut muutaman Viisikon aikuisiälläkin, mutta kun lukemiseen tuli saatavuuden vuoksi pidempi tauko jäi projekti silloin kesken. Kesä on juuri sopivaa aikaa tällaisille nopealukuisille ja viihdyttäville seikkailuille, joten lainasin kirjastosta sarjan viisi ensimmäistä osaa. Pääsenpähän ainakin alkuun!




Enid Blyton: Viisikko aarresaarella (#1)
(Five on a Treasure Island, 1942)
Tammi, 1986
140 sivua


Sisarusten -10-vuotiaan Annen, 11-vuotiaan  Dickin ja 12-vuotiaan Leon- kesälomasuunnitelmiin tulee muutos, kun äiti ja isä ilmoittavat lähtevänsä kahdestaan ulkomaille sen sijaan, että he tapojensa mukaan vuokraisivat huvilan Watfordista. Perheen isä on kuullut veljensä vaimolta heidän suunnitelmistaan ottaa kesäksi täysihoitolaisia, joten sisarukset päätyvätkin Fanny-tädin, Peter-sedän ja 11-vuotiaan Paula-serkun luo Kirrin Bayhin. Uusi tuttavuus Paula-serkku, joka haluaa itseään kutsuttavan Pauliksi, hänen salakoiransa Tim sekä läheinen pieni saari linnoineen vaikuttavat oikein hauskoilta ja mielenkiintoisilta. Pian ilmassa on myös seikkailun tuntua kun myrsky nostaa upoksista vanhan hylyn, josta löytyy salaperäinen lipas.

     Anne katseli sinistä lahtea. Lahden suulla oli merkillinen kalliosaari ja sen korkeimmalla harjalla oli aivan kuin vanhat linnanrauniot.
     - Tuo vasta näyttää ihmeelliseltä, hän sanoi. - Mikähän sen nimi on.
     - Kirrin-saari, Paula vastasi ja katsoi saareen päin, silmät yhtä sinisinä kuin meri.

Sarjan aloitusosille ominaisesti on tässäkin henkilöiden esittelyyn ja tarinan pohjustamiseen käytetty paljon sivuja. Tämä näkyy myös juonessa, serkusten ensimmäinen seikkailu ei ole mitenkään päätähuimaava ja mutkikas. Vaikka tässä ei vielä samoiltu nummilla ja eväskorit sekä muut ruokailut eivät olleet kovinkaan suuressa osassa pidin kirjan tunnelmasta kovasti. Toki näin aikuisena kiinnitti huomiota sellaisiin asioihin, joita en lapsena pitänyt lainkaan epäuskottavana tai kummallisena, mutta annoin vain mennä ja nautin tarinasta. Ainoastaan kansi jätti kylmäksi, pidän itse enemmän vanhoista valokuvakansista kuin näistä piirretyistä.

Juuri sopivaa kesälukemista, ihan kuten muistin ja odotin! Kirjan luki vasta myös Riina, joka ei päässyt kirjan myötä lapsuuden fiiliksiin (toisin kuin minä) ja Sonja, joka kyllästyi Paula/Pauli-keskeisyyteen sekä harmitteli syömisten vähyyttä.


Sitaattikunniamaininnan saa:
He lähtisivät seikkailulle.

22 kommenttia:

  1. Minä rrrrrrakastin Viisikkoja!

    Toisaalta olen melkein varma, että näissä en niinkään pääse fiiliksiin kuin tyttökirjoissa, joissa niissäkin pitää katsoa juuri sopiva kohta niihin tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin minäkin, ja rakastan näemmä edelleenkin :)

      Viisikot ovat enemmän minua kuin tyttökirjat, joista esimerkiksi Pikku naisia jatko-osineen luin tosiaan vasta aikuisiällä! Olen toki tyttökirjojakin lukenut ja pitänytkin niistä, mutta kakkoseksi vain jäävät näiden rinnalla.

      Poista
  2. Viisikko on minunkin lapsuuskirjasarjani. Se on nro 1! Meillä oli viiden kaveruksen porukka, jolla leikimme Viisikkoa. Pinenin porukassa oli aina Tim-koira, mille olemme lukuisat kerrat nauraneet myöhemmin. :-D Ja minä olin tietysti Pauli!

    Kun minulle pidettiin polttarit, kaikki alkoi siitä, että sain viisikkomaisesti tehtäväksi etsiä kätketyn aarteen. Aarteeksi paljastui juuri tämä sarjan ensimmäinen osa. Ketkäs muut tehtävän järjestivät kuin vanha kunnon Viisikko!

    Niin tärkeä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, ihan totta, kirjasarja numero 1 hyvinkin :)

      Aika hauskoja nuo sinun Viisikko-kytköksesi! Ja huima tuo sinun polttariaarteesi :) Ehdottomasti tärkeä kirja, vaikka ei ylläkään suosikkiviisikokseni.

      Poista
  3. Luin tämän viime kesänä, ja minusta kirjassa oli pointtinsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin lukemassa hyvän arviosi, Jokke :) Olin vain laiskana enkä linkittänyt kuin kaksi uusinta arviota.

      Poista
  4. Tämä aloitusosa kuului lapsuuden kotikirjastoon ja olen lukenut sen varmasti ainakin 37 kertaa ;) Ihanaa nostalgiaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, melkoinen lukusaldo ;) Nostalgiaa tosiaan, pieni hyppy lapsuuteen/nuoruuteen :) Ihana, että nämä kestävät lukemista vielä aikuisenakin.

      Poista
  5. Minä luin enemmän Seikkailu-sarjaa, mutta melko monta Viisikkoa kyllä myös. Nyt en toki enää hahmota, mitä eroja näillä sarjoilla edes oli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, minä en ole tainnut Seikkailu-sarjaa lukeakaan, ei ainakaan kuulosta tutulta...

      Poista
    2. Heh, ei muuten kuulosta tutulta minullekaan enää :D Tarkoitin tietenkin Salaisuus-sarjaa. Hupsista. Mutta sentään alkaa ässällä molemmat ;)

      Poista
    3. Hih, täydestä meni minulle Seikkailu-sarjakin, en kakistellut ollenkaan :D Samaa sarjaa kuitenkin varmaan ajateltiin. Seikkailu on tietenkin Salaisuus-sarjan "lempinimi" ;)

      Poista
    4. Kyllä se Seikkailu-sarjakin oli olemassa. Seikkailujen Saari, Seikkailujen Linna jne. :)

      Poista
    5. Katja, kiitos tarkennuksesta :) Kävin sivistämässä itseäni (uudelleen, olen kyllä ollut tietoinen noista sarjoista, mutta näemmä autuaasti unohtanut) ja nyt menen nurkkaan häpeämään ;)

      Poista
  6. Minä(kin) rakastin Viisikoita lapsuudessani. Ja luin kaikki muutkin Seikkailu-, Salaisuus- ja SOS-kirjat. Mutta Viisikoista pidin eniten. :)

    Nyt syksyllä koulunsa aloittava kuusivuotiaani haluaisi kuunnella Viisikkoja, mutta luulen, että aloitamme Viisikot vasta vuoden-kahden kuluttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän Katja oletkin ollut ahkera Blytonin lukija :)

      Ihanaa, että kuusivuotiastakin kiinnostaa Viisikot <3 Ehkä tosiaan kannattaa odottaa vielä vuosi tai kaksi ennen sarjan lukemista, ainakin meidän 6-vuotiaalle voisi olla liian aikaista.

      Poista
  7. Ihanat, ihanat Viisikot! Yksi suosikkisarjoistani penskana, tosin Blytonin Seikkailu-sarja meni jopa Viisikoiden ohi. Milloinkahan minä saisin aikaiseksi lukea uusiksi näitä lapsuuden suosikkeja?! Edes jonkun... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, Viisikot ovat kyllä juuri sopivaa kesälukemista :) Ja äkkiäkös sitä ainakin sen yhden lukee ;) Olenkohan minä lukenut yhtään Seikkailu -sarjan osaa... En ainakaan muista.

      Poista
  8. Viisikot olisi kyllä mielenkiintoista taas kerran lukea, nostalgisia ja muistorikkaita kirjoja, erityisesti muistan kirjan, jossa viisikko retkeili taas jossain päin ja joutuivat seikkailuun karanneiden vankien kanssa. Sain sen joululahjaksi ja kun vankilan kellot kirjassa kumahtelivat, niin sydämeni pamppaili jännityksestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, minä ilahduin kun huomasin Viisikoissa olevan edelleen ainakin vähän sitä lapsuuden jännitystä :) Jännä miten näistä on vielä vuosien jälkeenkin jäljellä muistijälkiä! Ihana sarja <3

      Poista
  9. Nostalgista! Itsekin suorastaan ahmin Viisikkoja pienenä, samoin Neiti Etsivää, mutta Tiina-kirjoja en ole lukenut yhtäkään.

    Sen sijaan luin Merja Jalon Nummelan ponitallo-sarjaa ja aikuisiällä jopa keräsin sitä muutaman kirjan ja luin. Harmikseni en silloin pitänyt aktiivisesti kirjablogia, joten niistä ei ole mainintaa. Sen kuitenkin muistan, etteivät ne enää samalla tavalla iskeneet kuin lapsena.

    Viisikkoa voisi ehkä kokeilla jossain vaiheessa englanniksi luettuna, mutta en kyllä lupaa koko sarjaa lukea ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, minäkin luin Nummelan ponitalleja ja muita hevoskirjoja, mutta ne ovat sekoittuneet mielessäni yhdeksi heinäpaaliksi ;) En enää juurikaan muista niistä mitään, mutta Neiti Etsivistä, Viisikoista ja Tiinoista on paljon muistikuvia. Muiden lukemieni sarjojen pariin -Viisikoita lukuunottamatta- en ole aikuisena palannut. En tiedä kestäisivätkö ne enää lukemista...

      Viisikot englanniksi luettuna kuulostaa oikein hyvältä idealta :)

      Poista