15 toukokuuta 2012

Oi ihana toukokuu





Kuten kuvasta näkyy, meillä ei ole enää lunta :) Nurmikko on jo paikoitellen kuivunut sen verran, että sille saattoi laskea kirjan ja Kirppu-tytön tekemän ötökkäkirjanmerkin. Kesää odotellessa...


H.E. Bates: Oi ihana toukokuu
(koostuu kirjoista:
The Darling Buds of May, 1958
A Breath of French Air, 1959
When the Green Woods Laugh, 1960)
Gummerus, 2006
381 sivua


Pikkuisen viivästyi Oi ihana toukokuun lukeminen, sillä tarkoitus oli lukea se jo viime vuoden toukokuussa. Kirjasta tehty tv-sarja on ollut yksi suosikeistani ja odotukset kirjan suhteen olivatkin korkealla. Ajattelin, että kirja saattaisi myös sopia purkamaan pitkin kevättä vaivannutta lukutukosta.

Oi ihana toukokuu -nimen alle on koottu yksiin kansiin koko kolmiosainen kirjasarja. Kirja kertoo Englannin maaseudulla asuvasta Larkinin omalaatuisesta perheestä; Pappa ja Mamma Larkinista, heidän lapsistaan sekä mm. eräästä veroviraston edustajasta, herra Charltonista. Omenapuut kukkivat, satakielet laulavat, pekoni paistuu (ja maistuu) ja Pappa Larkinin mielestä kaikki on kerrassaan mainiota.

Oli vuoden ensimmäinen kuuma päivä, ja toukokuun auringon paahteessa rekan nokkapelti loisteli kirkkaan emalinsinisenä. Laakson läpi mutkittelevan tien molemmin puolin näkyi silmänkantamattomiin omenatarhoja, joissa myöhään auenneet omenankukat näyttelivät vaaleana konfettina säteileviä terälehtiään.
- Zinnia, Petunia, Primrose, Victoria, Montgomery, Mariette! Pappa pyöräytti auki kuuden nimen uljaan nauhan, mutta sai vain viisi jäätelönsekaista vastausta.
- Missäs Mariette? Eikö Mariette olekaan mukana?
- Olen minä, Pappa.
- Hyvä juttu. Luulin että olit päässyt putoamaan.
- Ei, täällä minä olen, Pappa.
- Mainiota! Pappa sanoi. - Pitäisikö minun hakea lisää jäätelöä? On niin kuuma että Mammanne on melkein sulanut.

Olisi voinut olla ihan hyvä idea jättää lukeminen paria viikkoa myöhemmäksi. (Räntä)sateisessa ja kylmässä säässä ei aivan täysin voinut eläytyä kirjan auringonpaisteiseen tunnelmaan. Tämä voisikin olla loistava kesäkirja heinäkuun helteisiin. Mutta silti. Nautin suunnattomasti Batesin sujuvasta kerronnasta, ihanista maisema- ja ruokakuvauksista ja Larkinin perheen villistä menosta. (Mamma Larkinin kokkauksista innostuneena halusin äitienpäiväkakun sijasta englantilaisen aamiaisen ja voi että oli hyvää!) 

Perhe rikkoo perinteitä ja elää aikaan nähden varsin epäsoveliaasti avoliitossa, muutenkin käytös ja ajatukset ovat varsin vapaamielisiä -esimerkiksi veroja maksetaan jos jaksetaan-, mutta omasta perheestä ja lähimmäisistä pidetään aina huolta. Vaikka se vaatisi pientä tuuppausta ja ohjailua oikeaan suuntaan kuten herra Cedric "Charley" Charltonin tapaus osoittaa.

Että ei menisi ihan hehkuttamiseksi on pakko mainita parista asiasta. Jäin hieman miettimään herrojen Charlton ja Larkin kohtaamista. He eivät ennestään tunne toisiaan ja vaikka herra Charlton esittelee itsensä Papalle ainoastaan työpaikkansa ja toimittamansa asiansa kautta sanomatta nimeään, tietää Pappa kuitenkin esitellä hänet tyttärelleen Mariettelle nimellä. Toinen soraääni oli lopussa tapahtuva erään Pappa Larkinia käsittelevän asian käsittely, se tuntui jotenkin päälleliimatulta.

Kaiken kaikkiaan kirja sai minut virittäytymään kesämielelle ja lukutukoksen purkajana tämä oli nappivalinta! Toivottavasti sain myös imettyä itseeni Larkinien elämänmyönteisyyttä ja leppoisuutta. Myös Lumiomenan Katja nautti Oi ihana toukokuun lukujumilääkkeeksi. Hänen tavoin minäkin pidän kirjan omassa hyllyssäni ja saatanpa palata siihen useammankin kerran. Enkä pistäisi pahakseni, vaikka YLE näyttäisi tv-sarjan uusinnan uusintana :)


Sitaattikunniamaininnan saa:
Sillä niinhän se on, että tänään tässä ja huomenna ties missä.

TBR 2/100

16 kommenttia:

  1. Oi minustakin tämä sarja oli ihana, Mom ja Pop varsinkin olivat ihan täydellisiä rooleissaan! Pitäisikin ehkä myös lukea tämäkin kirja, kuulostaa jotenkin ihanan hyväntuuliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, tämä oli ehdottomasti hyvänmielen kirja :) Suosittelen lukemaan ulkona, auringossa lämmitellen :)

      Poista
  2. Tämä on minulle ihana kirja, että en huomannut ollenkaan tuota Charlieen liityvää epäjohdonmukaisuutta. Siitä loppupuolen asasta olen kanssasi samaa mieltä, mutta Larkinien tavoin on helppo heittäytyä suurpiirteiseksi ja olla välittämättä pikkuseikoista. :)

    Minäkin toivon tv-sarjan uusintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tuo epäjohdonmukaisuus oli niin alussa, että en ollut vielä ehtinyt täysin uppoutua kirjan leppoisaan tunnelmaan. Vauhtiin päästyä oli tosiaan helppo olla välittämättä pikkuasioista, siksi tuon loppupuolen jutun ohitti aika kevyesti ;)

      Poista
  3. Voi, sulla on tämä nyt ihan omana! Huippua :) Minä kävin lainaamassa kirjastosta, mutta yllättäen sen edelle lukupinoon kiilasikin heti kättelyssä niin monta kirjaa, etten taida ihan hetkeen päästä Larkinien seuraan. Mutta ehkä sitten säätkin olisivat kesäisemmät - täällä on myrskynnyt jo useamman päivän niin että saa jännittää, pysyykö katto pään päällä vai muuttaako naapuriin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, huippua tosiaan, tämä on yksi aarteistani :) Ostin kirjan ehkä 1,5-2 vuotta sitten, mutta kuten yleensä kesti kauan ennen kuin tartuin siihen. Kesäsäähän tämä onkin ihan loistava, olisi kiva kuulla sinunkin mietteet tästä!

      Hui, toivottavasti katto ei lähtenyt karkuteille :)

      Poista
  4. Oi ihanuus, mikä kirjanmerkki! Ja mainio on kirjakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elma Ilona, kiitos, kerron kehut askartelijallekin :)

      Kirja on tosiaan mainio! Ei varmasti jää yhteen lukukertaan :)

      Poista
  5. Minä luin tämän ekan kerran pari vuotta sitten ja kohta voisikin lukea uudestaan. Kirja on kyllä mainio, kuten tv-sarjakin :). Ja ihana kirjanmerkki sinulla!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, en ihmettele yhtään Larkineiden tarinaan palaamista :) Mietin jo sarjan dvd-boksin hankintaa...

      Minäkin tykkään kovasti kirjanmerkistä, hupaisa ötökkä ja rakkaudella tehty :)

      Poista
  6. Mahtava kirjanmerkki! Tarinakin vaikuttaa kiintoisalta. Nyt on niin monta kirjaa lainassa kirjastosta, etten ehkä ihan heti ehdi, mutta jospa se YLE tosiaan lähettäisi sarjan uusintana töllöttimestä. En tajunnut ensimmäisellä rundilla katsoakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, Maukka :) Tänään koitti pieni kriisinpoikanen kun ötökältä tipahti silmä -liima pelasti tilanteen ;)

      Oi sinulleko Oi ihana toukokuu on kokonaan uusi tuttavuus? Varteen otettava vaihtoehto kesäkirjaksi, jos sopiva väli ilmaantuu!

      Poista
  7. mun pitäisi kyllä oikeasti lukea tämä kun muutenkin kaipaan piristystä ja lohtua ja on toukokuu enkä ole tätä koskaan lukenut... Ihania kesäpäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni.M., Oi ihana toukokuu sopii tarkoitukseen täydellisesti! Toivottavasti löydät lohtua ja piristystä, jos ei tämän kirjan kautta niin sitten jotenkin muuten <3

      Ihania kesäpäiviä sinullekin :)

      Poista
  8. Hieno kirjanmerkki. Hauskasti kurkkaa. Pitääpä miettiä jos saisin askarreltua jotain vastaavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Raisa! Tämä tyttären tekemä ötökkä on yksi suosikkikirjanmerkeistäni :)

      Poista