keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pikku miehiä



Louisa M. Alcott: Pikku miehiä
(Little Men, ei mainintaa julkaisuvuodesta, Wikipedian mukaan 1871)
WSOY, 1990
280 sivua


Sen siitä saa kun lukee kirjasarjan aloitusosan. Täytyy lukea jatko-osiakin (vaikka en alunperin edes tiennyt, että Pikku naisia on osa sarjaa). Mielellään kaikki, jos haluaa säilyttää mielenrauhan. Näin ainakin minulla, enkä usko olevani "pakkomielteeni" kanssa yksin.

Pikku miehiä on sarjan kolmas osa (1. Pikku naisia, 2. Viimevuotiset ystävämme). Marchin villikkotyttö Jo on asettunut aloilleen ja  perustanut miehensä Fritzin kanssa koulun Plumfieldin taloonsa. Kahden oman pojan lisäksi talon täyttää sukulaislapset sekä vähävaraiset tai muuten vain kovia kokeneet pojat. Koulu ei pysy poikakouluna, vaan Megin Daisy -tyttären lisäksi kouluun tulee myös Nan (joka on kuin Jo lapsena) sekä Amyn ja Laurien pieni prinsessa Bess, joka sulostuttaa Plumfieldin elämää satunnaisilla käynneillään.

Vaikka ihastuin kovasti Alcottin Pikku naisia -kirjaan, on ihastus jo aavistuksen laantunut. Siitä huolimatta sarjaa lukiessa tuntuu kuin saapuisi kotiin. Henkilöt ovat kuin vanhoja tuttuja ja tarinassa pääsee suoraan asiaan, vaikka mitään suuria juonenkäänteitä ei olekaan. Tosin kirjan lopussa on dramatiikkaa, mutta hyvin sievästi ja varovasti kuten Alcottin tyyliin tuntuu kuuluvan.

Viihdyinkin Plumfieldissa hyvin. En antanut edes pienen saarnaamisen ja opetusten häiritä itseäni, sillä koin niiden jo kuuluvan asiaan. Sitä paitsi ne oli kiedottu herttaiseen huumoriin.

-Kyllä sinäkin  ansaitset pienen rangaistuksen, sillä tiesit vallan hyvin, ettei ollut oikein erota toisista. -Nan vei minut, aloitti Rob kerkeästi. -Sinun ei olisi tarvinnut mennä. Onhan sinulla omatunto, ja sinun täytyy oppia kuuntelemaan sen ääntä. -Niin kai, mutta minun omatuntoni oli ihan hiljaa, kun Nan sanoi: "Mennään aidan yli" vastasi Rob. -Pysähdyitkö sinä edes kuuntelemaan sen ääntä? -En. -No sitten et voi puhua mitään. -Se on kai niin pikkuinen omatunto, ettei se huuda tarpeeksi lujaa, lisäsi Rob ajateltuaan hetken asiaa. -Meidän täytyy vahvistaa sitä, on kauheaa, jos omatunto on heikko. ---

Sarjaan kuuluu vielä päätösosa Plumfieldin pojat. Täytyyhän sekin hakea kirjastosta, jotta tiedän miten kaikki päättyy. Erityisesti pahan pojan viittaa kantaneen Danin sekä viulunsoittaja-Natin tulevaisuuteen olisi kiva kurkistaa...


Sitaattikunniamaintoja jaettiinkin tällä kertaa kaksi. Olkoon nämä sitaatit toisiaan täydentäviä, saman asian kaksi puolta ;)

Äidithän tarjoavat vain teetä ja ovat säädyllisiä.

-Minä olen prinfeffa.

Tarkempaa juonikuvausta ja analysointia löytyy Jokelta, joka jätti Viimevuotiset ystävämme välistä ja hyppäsi suoraan Pikku miehiä -kirjaan.


So American -haaste.

22 kommenttia:

  1. Kiva lukea tästä! Luin tämän joskus tyttökirjaikäisenä. Ei muistaakseni ollut suuri suosikkini (olin kai pettynyt että Jo oli aikuinen), mutta näissä vanhan ajan tyttökirjoissa on silti sitä jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole näitä nuorempana lukenutkaan, harmi sinänsä kun en nyt voi vertailla eri iän lukukokemuksia... Jon aikuisuus minuakin vähän harmitti ;)

      Poista
  2. Mulla on sarjojen suhteen ihan sama 'ongelma', siksi en mielelläni sarjoihin koskekaan...

    Minulla näiden kirjojen lukemisesta on jo niin pitkä aika, että en muista sisällöstä paljoakaan. Kiva siis saada vähän muistinvirkistystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sinun kanssa tästä sarjalukuongelmasta oli puhe :) En löytänyt kyseistä postausta, jossa tästä puhuttiin niin aloin jo epäilemään omaa muistiani enkä sitten maininnut sinua.

      Poista
  3. mun pitäis varmaan alkaa taas lukea näitä kun huomaan olevani kyllästynyt vaikka mihin - näiden lukemisessa on niin pitkä tauko ja maailmankuva on jotenkin sopivan, no, konventionaalinen, mikä on nykyään hauskaa vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi sai minut hymyilemään - konventionaalinen maailmankuva on tosiaan nykyään ihan hauskaa vaihtelua kirjallisuudessa :)

      Poista
    2. Näiden kirjojen parissa tulee jotenkin hyvälle tuulelle, joten kestävät varmasti useamman lukukerran :)

      Poista
  4. Olen lukenut sarjan vuonna 2011/12, ja vastaus löytyy kysymykseesi päätösosassa Plumfieldin pojat. ("pahan pojan viittaa kantaneen Danin sekä viulunsoittaja-Natin tulevaisuuteen olisi kiva kurkistaa...")

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkauksesta, luin sitten sen välistä jääneenkin :)

      Poista
    2. Kiva kuulla, että viimeisessä osassa palataan Daniin ja Natiin :)

      Sinä harrastit sitten vähän sarjahyppelyä kun luit eri järjestyksessä ;)

      Poista
  5. Pikku miehiä ei kyllä olekaan yhtä hyvä kuin Pikku naisia (tai Viimevuotiset ystävämme), joten ei ihme, jos into vähän laantuu :). Tavallaan Pikku miehiä on minusta eniten lastenkirja tuossa sarjassa, kun päähenkilöt ovat niin nuoria. Lue ihmeessä Plumfieldin pojat; se on juoneltaan mielenkiintoisempi (PIkku miehissähän on enempi episodeja kuin juonta) ja siinä saa tosiaan tietää, miten Danille ja Natille käy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräänlainen tason nousu ja loppuhuipennus ilmeisesti siis luvassa :) Luen ehdottomasti viimeisenkin osan. Pitäisi oikeastaan hakea se samantien kirjastosta, niin olisi henkilöt vielä hyvin mielessä...

      Poista
  6. Luin joskus viime vuoden lokakuussa Alcottin Little Womenin, ja pidin kyllä, jotenkin ihanan jouluinen ja lämmin kirja. Sivut kääntyivät vaikkei paljoa tapahtunutkaan. Suunnitelmissa on kyllä lukea Alcottia vielä lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloinhan tarina on onnistunut, kun se houkuttelee lukemaan ilman suuria juonenkäänteitäkin :) Minä jäänkin sitten odottelemaan Alcott -postauksia.

      Poista
  7. Pikku Naisethan tapahtuu muuten osittain samaan aikaan kuin legendaarinen Tuulen viemää, ja molemmat puolet "esitellään", vaikka sota ei pääteema olekaan Pikku Naisissa, vaikka isä rintamalla onkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta :) Ehkä Pikku naisissa näkyikin juuri tuossa se, että se on suunnattu nuorille. Sodasta ei ole tehty liian suurta ja pelottavaa asiaa, vaikka se taustalla häilyykin isän poissaolon myötä.

      Poista
  8. Pikku naisia ja Viimevuotiset ystävämme ovat minulle rakkaita. Mutta jotenkin nämä "poikakirjat" ovat jääneet minulle vieraiksi. Olen lukenut Pikku miehiä vain kerran ehkä 12-vuotiaana ja en silloin päässyt kirjan maailmaan. Pitäisi kokeilla uudelleen etenkin, kun uudelleenluin Pikku naisia viime joulukuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku naisia on minullekin se ykkönen, vaikka eihän nämä seuraavat osatkaan missään nimessä huonoja ole :) Viimevuotiset ystävämme olisi saattanut olla lukukokemuksena vielä parempi, jos en olisi katsonut Pikku naisia -elokuvaa ja tiennyt tapahtumista etukäteen. Lue ihmeessä "poikakirjat" uudelleen, olisi kiva kuulla mitä tykkäät niistä aikuisena :)

      Poista
  9. Minulla on tuo Plumfieldin pojat, mutta en muista siitä mitään. Sen sijaan Pikku naisia on tullut useasti luettua kuin myös nähtyä elokuvana.

    Tästä kirjasta en ollut kuullutkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Pikku miehiä sijoittuu siis Viimevuotiset ystävämme ja Plumfieldin pojat -kirjojen väliin. Hainkin tuon P:n pojat kirjastosta, pian saan tietää miten tarina päättyy :)

      Poista
  10. Alcotin kirjat ovat minulle kaikki tärkeitä ja luen niitä yhä uudelleen ja uudelleen ja Dan, tuo paha poika, kuinka hän sukelsikaan syvälle mun sisikuntaan ... kannattaa lukea viimeinenkin osa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. aino, minulla on ollut Pikku naisten (ja jatko-osien; en alunperin edes tiennyt, että kyseessä on sarja) kokoinen aukko sivistyksessä ja nyt siis paikkailen sitä :) Dan tosiaan nousi jotenkin tärkeäksi ja jäi hyvin mieleen! Viimeinen osa odottaakin lukuvuoroaan...

      Poista