sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Messuilua

Pääsin tänään (tai siis eilen, näkyi vuorokausikin jo vaihtuvan) elämäni ensimmäisille kirjamessuille. Ihan yksin, muu perhe lähti leikkipuistoon. Ei muuta kuin kahdeksan euroa ovelle ja menoksi. Vähän mietitytti tuo lipun hinta. Ajattelin, että ehkä sille kuitenkin saisi vastinetta. Nyt tiivistetty messupyrähdyskuvaus ennen kuin sulan tähän sohvalle.

Suuntasin ensimmäisenä tutkimaan KirjaKahvila Nisperon tarjontaa. Pokkarit on kyllä kätevän kokoisia, mutta en oikein tykkää niistä kirjahyllyssäni. Nuhjaantuvatkin niin nopeasti.




Tässä välissä ohitin Kauko Röyhkän. En viitsinyt ruveta juttusille kun en ole hänen kirjalliseen tuotantoonsa tutustunut (olisiko aiheellista? kertokaa kokemuksia/suosituksia). Kosti Saarikosken Exlibris-kokoelma oli mielenkiintoinen. Onhan se vähän erilaista kirjoittaa omistamaansa kirjaan pelkkä nimi, kun voisi taiteilla oman kirjanomistajamerkkinsä! Helena Petäistön Eiffeltorni -aiheinen merkki oli aika hieno. Mikä voisi olla sopivampi aihe Pariisin kirjeenvaihtajalle.




Sitten Ajaton Aika osto- ja myyntiliikkeen rivistöt. Tuon Mankellin meinasin ostaa ihan vain kannen takia. Oli siellä pari muutakin houkutusta, Markus Zusakin Kirjavaras -yksi lempikirjoistani- ja James Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani -yksi suosikkielokuvistani- (kirja elokuvakansilla, joissa siis Daniel Day-Lewis).




Hillitsin kuitenkin itseni ja kotiin lähti alla esitellyt, molemmat ostokset Nisperosta. Olli Oksamies vaikutti hauskalta hahmolta, vaikkakin talvinen kansi ei oikein sovi tähän helteeseen. Stephen King vain on heikko kohtani, enkä ole vielä Liseyn tarinaa lukenut (hyväksyin sitten pokkarin). Matias ja Amadou -kirjan sai ilmaiseksi Eurooppatiedotuksen pisteestä. Ilmaislahjoista puheen ollen eräässä minulle tarjotussa kassissa oli Rumputus -lehden lisäksi rulla leveää mainosteippiä. Mitähän tuolla alkaisi teippailemaan...




Kaiken kaikkiaan messut olivat hienoinen pettymys. Jäin kaipaamaann enemmän kustantajia, mm. Like ja Gummerus puuttuivat. Mutta tulipahan käytyä :) Kyytiä odotellessa sain nauttia kesäpäivästä ja helteestä pihlajan (lempipuuni) alla nurmikolla istuen ja lukien.




Ja päivä vielä tuostakin parani, Prismassa oli Milla Paloniemi, kiroilevan siilin tekijä. Kävin juttusilla, sain hienon signeerauksen siilikorttiin ja kun kerran kamerakin oli mukana niin räps! Kiroilevan siilin lisäksi kannattaa kurkata tänne. Aivan loistava!



5 kommenttia:

  1. Oli mukava lukea messuterveisesi! Itse kirjoitan tänään illalla :-)... kävin eilen lasten kera ja tänään yksin kirjailijoita kuuntelemaan!

    VastaaPoista
  2. Lastenkirjat olivat messuilla kyllä kivan oloisia. Harmi vain, kun ei ole ketään kenelle ostaa :D No, ehkä itselleni, heh.

    Exlibris-kokoelma oli ehkä paras juttu koko kirjamessuilla. Muut osastot olivat minusta suhteellisen tylsiä (tai lähinnä eivät kiinnostaneet minua) ja ne myyntipaikat pettymyksiä ;(

    VastaaPoista
  3. Jee! Oli kiva tavata! \o/ Kiitos mainostuksesta!

    VastaaPoista
  4. Minä kävin tänään ja olen Lauran kanssa aika lailla samaa mieltä, että exlibris-kokoelma oli parasta. En tosin "päässyt" messuille yksin, joten en voinut jäädä kuuntelemaan kirjailijoita. Olen käynyt kerran Helsingin kirjamessuilla, enkä ole toipunut reissusta ehkä vieläkään, siis SUOSITTELEN. Haaveissa on mennä sinne joskus vielä uudelleen.

    VastaaPoista
  5. Paula: Sinähän olet varsinainen messujen suurkuluttaja kun molempina päivinä kävit :)

    Laura ja Pikkusisko: Ei muuta kuin exlibriksiä suunnittelemaan ja piirtämään...

    Norpatti: Sanotaanko että ilo oli minun puolella :) Tytöt kyselivät sinusta ja siilistä kovasti.

    VastaaPoista