torstai 30. kesäkuuta 2011

Twilight ja kirjavaa pohdiskelua

Anteeksi nyt vain kaikki jotka eivät ole Stephenie Meyerin Houkutus-sarjasta innostuneet, mutta palaan siihen ainakin tämän yhden kerran. (Vannomatta paras. Pidätän itselläni oikeuden kirjoittaa aiheesta vielä myöhemminkin.) En kyllä nytkään juurikaan kerro kirjasta tai sen juonesta, vaan ihan muusta.




Joku saattaa jo tietääkin, että luin aiemmin Meyerin Houkutus-sarjan ja ihastuin siihen sen puutteista ja ärsyttävyyksistä huolimatta. Halusin tutustua sarjaan myös alkukielellä. Sain englanninkielisen neljän kirjan boxin lainaan ja nyt on ensimmäinen osa, Twilight, luettu. Ihan hyvin sujui, vaikka en ole aikoihin lukenut englanniksi. Juonesta vain sen verran, että siihen liittyy mm. vampyyreita ja ihmissusia.

Kerrottakoon, että ensimmäistä kertaa huomasin koneen voittavan kirjan. Käytin nimittäin nettisanakirjaa mieluummin kuin painettua. Jotenkin perinteisen sanakirjan käyttö tuntui kömpelöltä ja hitaalta. Twilight oli lisäksi toinen lomareissukirjani, en halunnut kantaa olkalaukussa sen lisäksi vielä isoa sanakirjaa (veljeni peruja ollut taskusanakirja kului puhki ja jouduin hankkimaan lukioaikana uuden, isomman sanakirjan). Tosin reissussa en käyttänyt nettisanakirjaakaan, ei ollut konetta mukana.

Edellisestä tulikin mieleen, tunnustaako joku bloggaaja tuntevansa itsensä rauhallisemmaksi, kun oma harrastus (olkoon se sitten kirja, käsityö tai joku muu) kulkee mukana vaikka laukussa? Minä tunnustan... Ei haittaa vaikka kirjaa ei edes lue. Kunhan se on mukana, kaiken varalta ;)

Halusin kirjoittaa Twilightista myös siksi, että mm. Karoliina ja Jenni ovat maininneet blogeissaan sen, miten joistain kirjoista ei haluaisi kirjoittaa vaikka ne ovat itselle tärkeitä. No, Twilight/Houkutus -sarja on minulle sellainen. En tiedä mikä niissä niin viehättää, tai miksi en osaa niistä oikein mitään kirjoittaa. Siinä yksi syy sille, miksi en aio niitä tämän enempää täällä käsitellä. K-blogin Jenniä siteeratakseni: "... niistä ei ole aina oikein mitään sanottavaa, vaikka mieli olisi lukiessa ollut pakahtumaisillaan. Joitakin kirjoja ei lueta, ne on koettava."  Paremmin en voisi asiaa ilmaista.

Twilightiin liittyy myös keskustelu jonka kävin 5-vuotiaan Kirppu-tyttäreni kanssa. Hän kyseli miksi aikuisten (en korjannut tämän olevan nuorten kirja) kirjojen kansikuvat eivät liity kirjan tarinaan, vaan ovat usein ihan erilaisia. Vertailimme sitten yhdessä lasten- ja aikuisten kirjoja, pohdimme vertauskuvia ja mietimme muutenkin kansikuva-asioita. Onneksi sarja löytyy suomenkielisenä kotikirjahyllystä, mikäli "omppukirja" vielä neitiä isompanakin kiinnostaa :)

Kaiken tämän kielellisen, tunteellisen ja kuvallisen pyörittelyn jälkeen on vielä lisättävä loppuun lyhyt pätkä kirjasta. Kertokoon tämä riittävästi:

And then I knew I was death. Because, through the heavy water, I heard the sound of an angel calling my name, calling me to the only heaven I wanted.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Mielensäpahoittaja

Kesälomareissun autolukemisena oli alkumatkalla Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Jostain syystä en juurikaan rekisteröinyt tätä ilmestymishetkellä, tai rekisteröin mutta en kiinnostunut. Sitten tämä tuli vastaan siellä täällä blogikierroksilla (mm. Hanna kuunteli tämän äänikirjana) ja lopulta se pomppasi silmille kirjastossa. Nappasin sen mukaan. Onneksi.




Mielensäpahoittaja on 80-vuotias suomalainen mies, jonka silmät avautuivat 73-vuotiaana: lääkäri sanoo, että sydän voi leikata kiinni nykyisillä elämäntavoilla. Mielensäpahoittaja ei muuta ruokavaliota tai lisää liikuntaa, vaan estää tukkeumat omalla tavallaan:

Hän halusi kovat rasvat pois ruokavaliosta, tilalle salaatteja ja hyötyliikuntaa, mutta kyllä minä tiesin mistä tukkeumat johtuvat. Ne johtuvat siitä, kun ei sano mitä ajattelee ja mistä pahoittaa mielensä. Kun asioita kerää päähänsä niin eihän ne sinne loputtomasti mahdu. Ne menevät verisuoniin ja niveliin. Ryhdyin rehellisesti valittamaan ja onko sen jälkeen ollut kaikki arvot kohdallaan? Kyllä ovat.

Mielensäpahoittajan vaimo ja ystävä ovat kuunnelleet osansa valituksista, joten ne täytyy suunnata nyt yleisönosastoille. Mielensäpahoittaja purkaa tuntojaan neljänkymmenen lyhyen tarinan verran niin rintaruokinnasta, jonotuksesta, lääkäreistä kuin katiskavarkaistakin.

"Ps. Katiska löytyi Kuikkaniemen paikalta, olin unohtanut sen viime syksynä sinne, mutta ei tämä silti poista sinun syyllisyyttäsi. Jossain on varmasti joku vienyt joltain katiskan, taikka joku miettii että pitäisikö tuolta puolustuskyvyttömältä ihmiseltä viedä katiska."

Mielensäpahoittaja ei sovellu luettavaksi hampaiden harjauksen aikana, saattaa nimittäin aiheuttaa erinäisiä pärskähdyksiä. Eikä myöskään kahvilukemiseksi. (En sitten kerrasta oppinut.) Autolukemiseksi kirja sen sijaan sopi loistavasti. Nauroin siihen malliin, että Mieskin kelpuutti Mielensäpahoittajan luettavakseen. Vertasin väkisinkin kirjaa vasta lukemaani Supernaiiviin. Molemmat kun ovat yhdenlaisia hyvänmielenkirjoja. Täytyy sanoa, että jos pidin Supernaiivia  ihan ok -kirjana, niin Mielensäpahoittaja räjäytti potin. Tässä oli sitä minulle sopivaa hauskuutta, jäyhyyttä, lämpöä ja ripaus suruakin. Tykkäsin kovasti! Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämä loppui.

Niin se sitten joutui Mieskin blogihommiin. Luki rauhassa Mielensäpahoittajaa kun minä tulin kameran kanssa sohimaan ja häiritsemään. Saipahan sormensa kuvaan :)

perjantai 24. kesäkuuta 2011

Reissu ja juhannus

Kesälomareissu on nyt takana. Olimme matkalla viikon verran, palasimme kotiin keskiviikko-iltana. Oli monenlaista ohjelmaa, lilluttiin kylpylässä, halattiin nalleja (tytöt hoiti sen myös meidän vanhempien puolesta), kyläiltiin, käytiin risteilyllä, uppouduttiin satuihin, käveltiin, katseltiin, ihasteltiin ja nautittiin. Sain myös luettua aika paljon, enimmäkseen autossa, mutta siitä erillisessä postauksessa.

Ti-Ti Nalle ystävineen asustelee tämännäköisen maiseman äärellä. Me yövyimme nalleperheen naapurissa.




Tampereella kiivettiin Pyynikin näkötorniin, alhaalla nautittiin munkkikahvit. Sain Tampereella myös elämäni ensimmäisen akupunktiohoidon (tässä vielä linkki Lohikäärmeklinikan sivuille).



 
Halusin Ideaparkiin ihan vain käydäkseni Kirjapörssissä. Kirjamielellä -blogin Marjis vinkkasi, että ketjun liikkeistä löytyy Tove Janssonin elämäkerta. Ja voi elämä että sieltä olisi voinut ostaa vaikka mitä! "Onneksi" olimme liikkeellä tuntia ennen sulkemisaikaa, en ehtinyt hamstrata koko kauppaa tyhjäksi. Nappasin kuitenkin Boel Westinin Tove Jansson -kirjan (12,90 €) lisäksi mukaan Susan Fletcherin Meriharakat -kirjan (6,90 €), jota on kehunut ainakin anni m. ja Naakku.



 
Tukholmassa seikkailtiin Junibackenissa. Söimme Tove Janssonin valokuvan ja omakuvapiirustuksen alla, minun "lounaana" oli mutakakkua ja kahvia. Ravintolassa olisi ollut vaikka mitä ihanuuksia... Teimme pikaisen kävelyretken myös vanhaan kaupunkiin. Ihania kapeita kujia, pieniä kauppoja ja mukavaa tunnelmaa. Minulla taitaa olla ainakin Tukholman vanha kaupunki -geeni...

 

 
Risteilykuvia otti Mies. Minä, vilukissa, käväisin kannella vain laivan lähtiessä Helsingistä.




Tässä vielä kuvia tämänpäiväisestä juhannuskokosta. Se poltettiin hyvissä ajoin, että lapsetkin jaksoivat katsoa. Sateet olivat tehneet tehtävänsä, ei meinannut palaa. Ei sitten millään.






Oikein hauskaa juhannusta kaikille!

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Supernaiivi ja kirjastolöytö

Luettavien kirjojen listalta voi taas pyyhkiä yhden kirjan yli, sain luettua Erlend Loen Supernaiivin. Kiinnostuin kirjasta, kun anni m. valitsi sen 30 päivää kirjoja -haasteeseensa kirjaksi, joka tekee iloiseksi. Samaisen haastepostauksen kommenteissa tätä kirjaa ovat muutkin kehuneet. Karin Mäkelän Valkea voima -kirjan jälkeen iloisuus tuli tarpeeseen, joten ajattelin tutustua Supernaiiviin.




Kirjan 25-vuotias päähenkilö on kriisissä. Hänen elämässä on asioita joita hän ei tarvitse ja jotain myös puuttuu. Hän tietää joistain asioista liikaa ja hänellä on erinäisiä pakkomielteitä, kuten aika ja avaruus. Saadakseen elämänsä hallintaan hän tekee listoja sekä hankkii pallon ja hakan.

Lauseet ovat lyhyitä ja hieman naiiveja, mutta silti niissä on tarpeeksi sisältöä. Välillä päähenkilö pääsee ajatuksissaan vauhtiin ja lauseetkin samalla pitenevät ja rönsyilevät.

Mutta animoiduista pikkuesineistä ja animoidusta ruoasta minä tulen aggressiiviseksi. Kekseistä, jotka hyppäävät ylös rasiastaan ja alkavat tanssia keittiön pöydällä ja huutelevat samalla yrttijuustoa tulemaan pois jääkaapista, ja kun yrttijuusto tulee, niin keksit ryntäävät juustoon ja levittävät sitä päällensä. Sellaisen katseleminen on rasittavaa.

Supernaiivi sopii hyvin hellelukemiseksi, se ei vaadi liikaa ajattelua ja saattaapa hieman naurattaakin. Ei tämä silti mitään suuria tunteita herättänyt. Tykkään listoista, mutta silti ne alkoivat vähän häiritä. Hassut nimihaut olisi voinut esittää lyhyemmästikin. Päähenkilö kasvoi tarinan edetessä sopivasti. Hänen ajatuksensa muuttuivat syvällisemmiksi, paikoitellen kauniiksikin ollen silti edelleen omalla tavallaan yksinkertaisia.

Lähtiessäni hän halasi minua tavalla, joka näin jälkeenpäin ajateltuna vaikutti lähes suudelmalta. Luultavasti se oli halaus. Mutta se saattoi olla myös suudelma.

Sitten Supernaiivista kirjastolöytöihin. Käytiin Kirpun ja Piiperon kanssa kirjastossa lueskelemassa ja selailemassa kirjoja. Pois lähtiessä ajattelin vielä kurkata poistomyyntikärryyn, ja mitä sieltä löytyikään:




Pitihän tuo korjata talteen, varsinkin kun hinta oli vain 1 € ja oli ihan hyväkuntoinen! Sarjan ensimmäiset osat (I-III) minulla on yhteispokkarina. Täytyy pitää silmät auki jos löytäisi viimeiset kolme osaa yhtä edullisesti.

Nyt keskityn lomailuun hetken aikaa, kesälukemistakin on varattuna tarpeeksi :)

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Messuilua

Pääsin tänään (tai siis eilen, näkyi vuorokausikin jo vaihtuvan) elämäni ensimmäisille kirjamessuille. Ihan yksin, muu perhe lähti leikkipuistoon. Ei muuta kuin kahdeksan euroa ovelle ja menoksi. Vähän mietitytti tuo lipun hinta. Ajattelin, että ehkä sille kuitenkin saisi vastinetta. Nyt tiivistetty messupyrähdyskuvaus ennen kuin sulan tähän sohvalle.

Suuntasin ensimmäisenä tutkimaan KirjaKahvila Nisperon tarjontaa. Pokkarit on kyllä kätevän kokoisia, mutta en oikein tykkää niistä kirjahyllyssäni. Nuhjaantuvatkin niin nopeasti.




Tässä välissä ohitin Kauko Röyhkän. En viitsinyt ruveta juttusille kun en ole hänen kirjalliseen tuotantoonsa tutustunut (olisiko aiheellista? kertokaa kokemuksia/suosituksia). Kosti Saarikosken Exlibris-kokoelma oli mielenkiintoinen. Onhan se vähän erilaista kirjoittaa omistamaansa kirjaan pelkkä nimi, kun voisi taiteilla oman kirjanomistajamerkkinsä! Helena Petäistön Eiffeltorni -aiheinen merkki oli aika hieno. Mikä voisi olla sopivampi aihe Pariisin kirjeenvaihtajalle.




Sitten Ajaton Aika osto- ja myyntiliikkeen rivistöt. Tuon Mankellin meinasin ostaa ihan vain kannen takia. Oli siellä pari muutakin houkutusta, Markus Zusakin Kirjavaras -yksi lempikirjoistani- ja James Fenimore Cooperin Viimeinen mohikaani -yksi suosikkielokuvistani- (kirja elokuvakansilla, joissa siis Daniel Day-Lewis).




Hillitsin kuitenkin itseni ja kotiin lähti alla esitellyt, molemmat ostokset Nisperosta. Olli Oksamies vaikutti hauskalta hahmolta, vaikkakin talvinen kansi ei oikein sovi tähän helteeseen. Stephen King vain on heikko kohtani, enkä ole vielä Liseyn tarinaa lukenut (hyväksyin sitten pokkarin). Matias ja Amadou -kirjan sai ilmaiseksi Eurooppatiedotuksen pisteestä. Ilmaislahjoista puheen ollen eräässä minulle tarjotussa kassissa oli Rumputus -lehden lisäksi rulla leveää mainosteippiä. Mitähän tuolla alkaisi teippailemaan...




Kaiken kaikkiaan messut olivat hienoinen pettymys. Jäin kaipaamaann enemmän kustantajia, mm. Like ja Gummerus puuttuivat. Mutta tulipahan käytyä :) Kyytiä odotellessa sain nauttia kesäpäivästä ja helteestä pihlajan (lempipuuni) alla nurmikolla istuen ja lukien.




Ja päivä vielä tuostakin parani, Prismassa oli Milla Paloniemi, kiroilevan siilin tekijä. Kävin juttusilla, sain hienon signeerauksen siilikorttiin ja kun kerran kamerakin oli mukana niin räps! Kiroilevan siilin lisäksi kannattaa kurkata tänne. Aivan loistava!



tiistai 7. kesäkuuta 2011

Valkea voima

No niin. Jos sitä nyt saisi jotain kirjallista sanottua. Sain sunnuntaina luettua loppuun Karin Mäkelän Valkea voima -kirjan. Seurauksena oli jonkinlainen aivomyrsky ja sanalukko. Aloin sitten illalla lukea vähän keveämpää kirjallisuutta, ottaa vähän etäisyyttä tuohon Mäkelän kirjaan.




Valkea voima kertoo Karin Mäkelän oman tarinan. Tuore vaimo ja osa-aikainen narkomaani Karin saa kuulla odottavansa lasta. Hän päättää pitää lapsen, vaikka neuvolassa suositellaan aborttia huumetaustan takia. Tästä alkaa Karinin taistelu, jossa vuorottelevat huumeiden käyttö, kuiville pääsy, rikos- ja vankilakierre sekä perheestä huolehtiminen. Tarina päättyy kuudentoista vuoden päähän, kun Karinin esikoinen Juho tappaa itsensä (tämä mainitaan kirjan kansitekstissä, joten en katso spoilaavani tapahtumia).

Olen myöhemmin miettinyt monta kertaa, mikä sai minut retkahtamaan pitkän raittiin kauden jälkeen. Selvä elämähän tuntui ihan hyvältä, joten miksi kaipasin huumeita? Riippuvuutta on vaikea kuvailla sellaiselle, joka ei ole kokenut sitä itse. Riippuvuus saa ihmisen toimimaan aivan päinvastoin kuin on suunnitellut, työntämään sivuun kaiken muun ja uskottelemaan itselleen, että käyttö ei ole paha asia.

Edellinen sitaatti kirjan alkupäästä pysäytti miettimään, voinko ylipäätään sanoa kirjasta mitään. Minulla on kokemusta vain äitiydestä, ei huumeriippuvuudesta. En pysty asettumaan Mäkelän puolelle enkä juurikaan tunne sympatiaa häntä kohtaan, kun lastensuojelu puuttuu heidän perhe-elämäänsä. Mutta myötätunto herää väkisinkin kirjan loppupuolen tapahtumien myötä.

Mäkelä kirjoittaa lapsistaan kauniisti, rakkaudella. Mutta sitten huumeet vievät taas voiton ja lapset jäävät taka-alalle. Kirjan lukeminen olikin melkoista tunteiden vuoristorataa. Välillä teki mieli huutaa "Hei nainen, herää jo!", välillä taas tuntui, että silmät kostuvat kun Mäkelä kuvasi hetkiä lastensa kanssa.

Jere vaipui pikkuhiljaa uneen, kun sormeni sivelivät hänen selkäänsä. Katselin hämärässä tuota itsepäistä ja rakasta niskaa, ja lämmintä läikkyi sydämen seudulla. Tässä oli nuorempi poikani, käsieni ja rakkauteni ulottuvilla, ja huomenna juna veisi minut isomman poikani luo. Ajatukseen oli lämmin ja hyvä nukahtaa.

Mäkelälle täytyy antaa kiitokset rehellisestä kuvauksesta. Hän ei kaunistele tapahtumia eikä selittele tekemisiään. Toivottavasti kirjan kirjoituksesta on ollut apua surun käsittelyssä. Mäkelän haastattelu oli muuten joku aika sitten MeNaiset lehdessä sekä TV2:n Seitsemäs taivas -ohjelmassa, joka minulta valitettavasti jäi näkemättä. Kirjasta on vasta kirjoittanut ainakin Ofelia. Taidankin käydä nyt kurkkaamassa mitä mieltä hän kirjasta oli. En halunnut käydä lukemassa sitä etukäteen, ennen kuin sain kirjan itse luettua ja postaukseni valmiiksi. Tässä vielä kuva sunnuntailta, välillä on luettava seisaaltaankin...



sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kesämielellä

Ajattelin tehdä kirjapostauksen. Muutin  mieleni. Pääni on täynnä lukemani kirjan aiheuttamia ajatuksia, mutta en saa niitä sieltä ulos. Parempi siis jäsennellä ajatuksia, kirjoittaa ne myöhemmin. Keskittyä nyt kesäpäivän tunnelmiin.


Herkuteltiin marjoilla, keksimuruilla ja kermavaahdolla.



Käytiin mökkimaisemissa.



 Kirppu keräsi voikukkia, pieniä aurinkoja.



Ihana, valtava tuomi. Tästä se kesä alkaa.



Tuoksu oli jo alkanut hiipua, kukat loistivat vielä.






Istutin tytöille kukkia. Piipero puhalteli saippuakkuplia, yritti ainakin.


torstai 2. kesäkuuta 2011

Maalattujen luolien maa ja muutama merirosvo

Varasin paikallisesta kirjastosta Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjan kuudennen tiiliskiven, Maalattujen luolien maan. Ihmettelin kun sain sen suhteellisen nopeasti, vaikka en ollut ensimmäisenä varausjonossa. Syykin selvisi. Kirjan haettuani huomasin takakannessa Laina-aika 2 viikkoa -tarran (ensimmäisen laatuaan jonka olen kyseisessä kirjastossa nähnyt). Jos kirjassa on 842 sivua, se tekisi rapiat 60 sivua per päivä. Töissäkin pitäisi käydä, kotia pitää pystyssä ja seurustella miehen ja lastenkin kanssa. Epätoivoinen yritys!  Koska varausmaksu oli maksettu, kirjasta näkyi olevan jo toinenkin varaus ja kirja poltteli hyllyssä, aloin lukemaan.

Maan lapset -sarja sijoittuu aikaan n. 35 000-25 000 vuotta ennen nykyisen ajanlaskun alkua, kun neandertalit ja Cro-Magnonit kuvitellusti kohtaavat. Sarjassa kerrotaan Aylan, perheensä ilmeisesti maanjäristyksessä menettäneen naisen tarina. Ayla kasvaa "klaanikansan", neandertalinihmisten kanssa, vaikka onkin erilainen kuin he. Erinäisten vaiheiden kautta Ayla löytää puolisokseen hänen itsensä kaltaisen ihmisen, Jondalarin, matkaa Jondalarin heimon luo ja saa tyttären, Jonaylan.

Eihän se 60 sivun lukuaikataulu tietenkään toiminut. Mutta uusiessani netin kautta muita lainoja huomasin, että Maalattujen luolien maan varausmerkintää ei enää näkynyt. Rastin senkin uusittavaksi ja hups, laina-aika jatkui normaalilla ajalla 2 viikon sijaan :) Hieman helpotti! Ei tarvitse tällä kertaa potea huonoa omatuntoa myöhästyneestä kirjasta eikä maksaa myöhästymismaksuja.




Tässä kuudennessa osassa kerrotaan Aylan opiskelusta Zelandoniksi, heimon parantajaksi ja henkiseksi johtajaksi. Tähän liittyy mm. kasvien ja yrttien tuntemista, niiden käyttöä parantamiseen sekä heimon historian ja siihen liittyvien tarinoiden ja laulujen opettelua. Historiaan ja toki heimon nykyiseen elämäänkin liittyy myös erilaiset luolat ja luolamaalaukset. Ayla joutuukin tekemään Donierin matkan, johon kuuluu tutustumista pyhiin luoliin ja niiden luolamaalauksiin.

Kirjailija on perehtynyt aiheeseensa hyvin. Hän kuvaa aikakauden ihmisiä, eläimiä, luontoa, luolamaalauksia, vaatetusta sekä erilaisia työskentelytekniikoita tarkasti. Kirjan alussa olevissa kiitoksissa hän mainitseekin tutustuneensa useisiin luoliin ja kiitettävien listalla vilisee arkeologeja, tohtoreita ja alan asiantuntijoita.

Kuului pikkuruisten eläinten rapistelua ja piipitystä ja melkein huomaamaton ilmanhenkäys, äänetön imu, jonka huomasi vain vaivoin, sillä se melkein hukkui niiden viiden elävän olennon hengityksen ääniin, jtka olivat tunkeutuneet äänettömään tilaan. Ayla yritti nuuhkia ilmaa ja avasi suunsa tunteakseen sen paremmin. Se tuntui kostealta, ja siinä oli hienoisen tunkkainen maan uho ja kalkkikiveen puristuneiden ikivanhojen merieliöiden maku.

Sarjan aiempien osien lukemisesta on jo useampi vuosi, joten nimien ja tapahtumien mieleen palauttaminen hidasti vähän lukemista. Onneksi tärkeimmät sukulaisuussuhteet mainittiinkin aika hyvin. Ehkä kaksi kolmasosaa kirjasta käsitteli luolia ja luolamaalauksia, kuten kirjan nimestäkin voi päätellä. Tämä alkoi puuduttamaan, samoin kuin joidenkin asioiden jatkuva toistelu. Uskotaan nyt vähemmälläkin, että Ayla puhuu oudosti, ei sitä tarvitse toistaa joka kerta kun Ayla tapaa uuden ihmisen. Minua jäi häiritsemään myös se, että tarinasta oli väliltä tiputettu muutama vuosi pois. Kirja tempaa mukaansa, mutta vasta viimeisellä kolmanneksella. Kirjan loppuun Untinen-Auel on kirjoittanut kohtauksen, joka on lähes kopio sarjan aiemmasta osasta. Kaiken kaikkiaan kirja jätti vähän ristiriitaiset tunnelmat. Mietin, että tykkäsinkö sittenkään niin paljon aiemmista osista kuin muistelen. Ei silti harmita, että luin kirjan, oli se ihan luettava. Ja mikäli jatkoa tulee, luen senkin.

Sitten vähän toisenlaista viihdettä. Kävimme viime viikonloppuna katsomassa Johnny De- ei kun siis Pirates of the Caribbean 4 Vierailla vesillä -elokuvan. Suunnitelmissa oli käydä katsomassa Vettä elefanteille, mutta se tuli vähän huonoon aikaan. Pääsin kuitenkin tutustumaan 3D -elokuvaelämykseen. Kyllähän elokuvasta nautti ihan eri tavalla 3D:nä :) Elokuva itsessään ei yllättänyt, samalla kaavalla meni kuin aikaisemmatkin. Jack Sparrow:lle sai nauraa useaan otteeseen, ja taisipa pari säpsähdystäkin tulla ;)

Tein muuten Luetut 2011 -listalle oman välilehden, alkoi viedä liikaa tilaa sivupalkissa. Kävijälaskuri meni samassa rytäkässä uusiksi. Ulkopuoliselta sivulta napattu laskuri hyytyi, otin sitten käyttöön Bloggerin oman, joka laskee ilmeisesti kaikki käynnit blogissani. Tunnisteet on suunnitteilla, kunhan saan mietittyä mieluisan jaottelun. Vinkkejä otetaan vastaan!

Vielä lopuksi tervetuloa uudet lukijat :)