Kyllikki Villa, Saara Villa: Äidin lokikirja
Like, 2014 (2013)
363 sivua
Luettu: 30.12.2024
Mistä: oma ostos
Äidin lokikirjassa kuvataan äidin ja tyttären, Kyllikki ja Saara Villan yhteisiä matkoja Puolaan, Kreikkaan, Portugaliin (vielä toisenkin kerran), Etelä-Amerikkaan, Välimerelle ja maailman ympäri vuosien 1965 ja 1971 välillä. Matkakuvaukset ovat Kyllikin päiväkirjoista, Saara puolestaan tuo päiväkirjamerkintöjen lomaan omia kommenttejaan ja huomioitaan palatessaan hänen ja äitinsä yhteisiin matkoihin äitinsä päiväkirjojen myötä.
Ehkä haluaisin tietää, miten äidistäni oikein tuli hitaan ja epätietoisen matkustamisen "grand old lady". Tai, ehkä vielä enemmän, miten rakentui se elämäntapa, jonka monet ulottuvuudet ovat jatkuneet minun elämässäni itsestäänselvyyksinä: olen toisen polven freelancer, toisen polven matkariippuvainen, ja kun vierelläni varttuu kolmas polvi, kertaan kokemuksia jotka olen saanut lapsen ja aikuisen tasavertaisuudesta ja keskinäisestä kunnioituksesta.
Kirjan keskivaiheilla on mustavalkoinen valokuvaliite. Kuvien myötä pääsee kurkistamaan äidin ja tyttären matkan yksittäisiin hetkiin ja tunnelmiin. Jokaisen matkan osalta mainitaan matkan bibliografia eli mikä käännös Kyllikillä on ollut työn alla, Kyllikin ja Saaran matkalukemiset sekä mahdolliset kirjaviittaukset ja muut matkaan liittyvät yleiset huomiot esimerkiksi kielestä, ihmisistä, esineistä jne. Nämä pienet matkafaktat ovat kiinnostavaa luettavaa.
Olen pitänyt valtavasti Kyllikki Villan myöhempien aikojen matkapäiväkirjoista, joissa hän kuvaa yksin tekemiään matkoja, mutta näissä yhdessä tyttären kanssa tehtyjen matkojen kuvauksissa on aivan oma dynamiikkansa. Valmistautuminen matkaan, siirtymät paikasta toiseen, arki kohteessa ja mahdollisiin muutoksiin reagointi on erilaista kun täytyy ottaa huomioon toinen ihminen, varsinkin lapsi. Matkustaminen kahdestaan lapsen kanssa on aivan omanlaisensa seikkailu.
Kyllikki ei kuitenkaan elä näillä matkoilla täysin Saaran ehdoilla vaan hän tekee matkoilla käännöstöitä ja ottaa muutenkin aikaa myös itselleen (onpa Kyllikillä ehkä hieman flirttiä Kreikkaan seilaavan Orionin valkovillapaitaisen komean kapteenin kanssa ja Rethymnossa Kyllikin seurassa viihtyy tumma, tulinen ja välillä melankolinen kalastaja-Antonios). Myös Saara pääsee näillä matkoilla äidin seurasta omille retkilleen. Kyllikki kohtelee tytärtään monella tapaa tasavertaisena itsensä kanssa, hän antaa Saaralle paitsi pieniä tehtäviä myös tilaa ja vapauden kulkea yksinään, ei vain laivoissa vaan myös esimerkiksi Las Palmasin satamalaitureilla tai Honolulussa eläintarhassa. Ajat ovat muuttuneet ja tänä päivänä en ainakaan itse uskaltaisi antaa alle 12-vuotiaan lapsen liikkua yksinään ulkomailla vastaavissa paikoissa. Matkat äidin kanssa ovat varmasti opettaneet Saaralle paljon. Varsinaista opiskeluakin matkoille mahtuu sillä Saara on reissujen aikana pois koulusta, mutta hänellä on matkoilla mukana koulutehtäviä.
Yhden kuunnellun ja Äidin lokikirjan myötä kolmen luetun kirjan perusteella Kyllikki Villa on noussut minulle jonkinlaiseen idolin ja esikuvan asemaan mitä tulee matkustamiseen. Ollapa itse yhtä rohkea, ennakkoluuloton ja kaikkeen vastaan tulevaan innolla suhtautuva reissunainen kuin hän! Äidin lokikirjan perusteella Kyllikki-äiti on onnistunut kylvämään Saara-tyttäreen innostuksen ja kiinnostuksen uusia paikkoja kohtaan sekä iloisen ja avoimen matkustusmielen.
Koko illan, neljä tuntia olemme kävelleet. Täältä Kansallispuistoon, sieltä Akropoliin juurelle missä söimme šiš kebabia, sieltä mutkaisia kujia Ermoulle ja Athinas-katua tänne. Tulimme kotiin 21.40. Saara oli verrattoman reipas. "Nyt minun suuntavaistoni on nukahtanut", hän sanoi Plakan kujilla, mutta kohta jossain yhteydessä: "Vekkulivaistoni kyllä on hereillä." Kaikki ovat ystävällisiä hänelle ja me olemme toistemme turvana.
Kyllikki ja Saara näkevät yhteisten matkojensa aikana monia paikkoja ja nähtävyyksiä, eksyvät ja löytävät omia polkuja, saavat uusia ystäviä, luovat rutiineja ja sitten rikkovat niitä, venyttävät pennejä ja välillä sopivan hetken tullen tuhlailevat, kokevat ja elävät. Pidän Kyllikin matkakohteiden kuvauksesta, mutta parhaiten kirjasta jää mieleen äidin ja tyttären yhteiselo ja se kuinka pienistä hetkistä voi tulla kuin juhlaa ja kuinka näistä hetkistä välittyy suuria tunteita.
Saara ja minä vietimme onnellisen illan. Söimme voileipämme tupakkasalongissa. sitten sytytimme kolme joululahjakynttiläämme, soitimme Tšaikovskin viulukonserton, minä join iltaginiä ja Saara tanssi minun mustassa kimonossani – yhteisvire oli onnellinen, musiikki ihanaa, maailma hyvä ja täydellinen.
Kyllikin omat ajatukset ja hänen muistiin kirjaamansa Saaran tokaisut saavat pohtimaan niin matkustamista, perhesiteitä kuin ylipäätään elämää. Kyllikki tuo välillä mieleen toisen matkaajan, Nuuskamuikkusen, heillä molemmilla on sama sisäinen palo matkustaa, tarve olla välillä yksin ja sanoa yhtä aikaa vähän ja silti niin paljon. Pidin Äidin lokikirjaa reissukirjana, aloitin kirjan junamatkalla ja luin sitä myös mm. laivassa (ei kuitenkaan rahtilaivassa vaan matkustajalaivassa) ja nautin koko matkasta ensisivuilta loppusanoihin saakka. Äidin lokikirja on kaunis, lämmin ja jollain tapaa lohdullinen kirja, jota lukiessa hymyilyttää koko ajan.
Sitaattikunniamaininnan saa (Kyllikin lausahdus):
Jokainen matka on kummallinen uhkayritys.
Sekä (kuin vastapainona Saaran toteamus):
"Kun vain uskaltaa mennä, niin aina tulee jotain kivaa", sanoi Saara iltakävelyllä.
Pohjoinen lukuhaaste 2024: 5. Kirjailijan nimessä on jotain talvista (villa, tuo talvien luottomateriaali)
Helmet-lukuhaaste 2024: 16. Kirjassa on valokuvia
